Te haluatte kuitenkin tietää, miksi

Uteliaisuus on ihailtava piirre ihmisessä. Siinä, missä samainen ominaisuus tappaa vanhassa sanonnassa kissan, ajaa uteliaisuus ihmisen uusien asioiden pariin. Siksi teitäkin varmasti kiinnostaa, miksi me ryhdyimme tähän – juoda nyt järjestelmällisesti jokaisessa Kallion baarissa muutama kalja. Että miksi, kun niissä voisi juoda olutta muutenkin, ihan silkkaa epäjärjestelmällisyyttään. Ja usein juurikin siksi.

Ja mehän kerromme. Kalliossa on baareja. Niitä todellakin löytyy jokaisen janoisen mielitekoihin sopivina pieninä kantakaupunkilaisen olohuoneina, hittibiisejä stereoistaan tykittävinä arveluttavina kopperoina ja leppoisina räkälöinä. Harmittavan usein tulee kangistuttua totuttuun kaavaan ja mentyä niihin baareihin, jotka on jo hyviksi todennut. Mutta sehän on typerää – eri toten, kun tässä kaupunginosassa baareja todellakin on.

Kallion kaduilla kävellessämme törmäsimme useampaan baariin, jossa emme olleet jo käyneet, mutta jonne halusimme kyllä mennä. Aluksi ajattelimme tehdä listan baareista, joissa kävisimme. Sitten suunnittelimme jo liitutaulua asuntomme eteiseen – merkkaisimme siihen, missä pitäisi käydä, ihan vain, että tulisi sitten tosiaan käytyä. Aivan liian usein tulee sanottua, että tuonne sitten mennään, mutta unholaanhan nuo innostumiset äkkiä sitten arjen tullen vaipuvat.

Lopulta idea blogista ja seikkailumielisestä parilla kaljalla käymisestä selkeni tähän muotoonsa. Me haluamme käydä Kallion kaikissa baareissa ja kirjoittaa niistä teille. Me haluamme jakaa kokemuksemme kaikista näistä, kertoa oluen hinnan, hanasta löytyvät tuotteet ja hekumoida kapakkiloiden ilmapiirillä.

Urakan aloittaessamme toinen meistä on käynyt listaamastamme 88:sta baarista 67:ssa, toinen 54:ssä. Joissakin baareissa on tullut viihdyttyä paljon, mutta osa taas on ollut joko liian kaukana tai maineensa vuoksi liian kuumottava. Tämä karmaiseva virhe on kuitenkin korjattava, ja vuoden 2014 loppuun mennessä me olemme molemmat käyneet niistä kaikissa – yhdessä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s