M.A. Numminen – Baarien mies

Kirja on loppuunmyyty, mutta varattavissa pääkaupunkiseudun kirjastojen järjestelmästä.

Kirja on loppuunmyyty, mutta kirjastosta kannattaa kysyä.

M.A. Numminen on Suomen historian hienoimpia taiteilijoita ja ylipäätänsä ihmisiä. Tämä nyt lienee kaikille selvää ilman ihmeempiä selittelyjä. Jos on epäselvää, että miksi näin, niin katso Youtubesta vaikka nuo ensimmäiset kymmenen videota. Tai tarkista olennaiset faktat Wikipediasta. Sieltä selviää esimerkiksi se, että Numminen on kunniatohtori Suomen molempien pääkaupunkien yliopistoissa: siis niin Turun kuin Helsinginkin opinahjoissa.

M.A. Numminen on asiantuntija myös keskioluen ja keskiolutbaarien saralla. Tästä todisteena toimii vuonna 1986 julkaistu kirja Baarien mies. Kirja on niin sanottu tosiofiktiivinen romaani eli käytännössä kolmannessa persoonassa kerrottu matkakirja eräästä alkuvuodesta, jonka aikana päähenkilö Numminen käy yli sadassa suomalaisessa keskiolutbaarissa ja kertoo niiden ulkoasusta ja tunnelmasta lukijalle. Välillä sivutaan laajempia kysymyksiä, mutta kauas ei kaljanjuonnista päästä.

Kirja on loistava. Nummisen ilmaisu on tiivistä, mutta paljon kertovaa, ja erityisesti dialogin kuvaus tavoittaa Suomen murre-erot hienosti. Ei siis ihmetytä, kun kirjan loppupuolelta paljastuu, että murreasujen oikeellisuudessa on auttanut mm. Juice Leskinen. Tuttuja nimiä tipahtelee myös kerronnan lomaan. Numminen käy useammassa baarissa toverinsa Hietasen kanssa. Mahtavaa on sekin, että lähes jokaisesta keskiolutkahvilasta lyötyy joku Nummisen tuttu. Siis ympäri Suomen. Toisaalta täytyy muistaa, että kirjan julkaisuvuonna 1986 Numminen on toiminut musiikkiviihdealalla jo melkein kolmekymmentä vuotta. Ei ihmekään, että tuttuja piisaa.

Kirja toimii erinomaisesti erityisesti sen takia, että Nummisen kuvaama maailma on pitkälti taakse jäänyt. Nummisen vierailun ja arvostuksen kohteita ei nykymaailmasta enää juuri löydy. Siis baareja, jotka tarjoavat pelkästään keskiolutta, ei väkevämpiä juomia. Baareja, jotka ovat vaikkapa omakotitalon yhteydessä. Baareja, jotka aukeavat aikaisin ja menevät aikaisin kiinni. Baareja, josta saa Nummisen rautaisannoksen: pieni kahvi, munkki ja pullo keskiolutta.

Numminen suree jo kirjassaankin keskiolutbaarikulttuurin katoamista, mutta melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin kulttuurikato on täydellinen. Ne harvat kirjassa esitellyt baarit, jotka ovat edelleen olemassa, ovat nykyään A-oikeuksilla varustettuja baareja. Baarikulttuuri on näiltä osin muuttunut toisenlaiseksi. Baarien esittelyn ohessa Numminen käsittelee suomalaista alkoholipolitiikkaa ja ihmettelee, miksi kansaa ajetaan vahvempien juomien pariin. Numminen ei itse tiukkaan koske. Kirjasta voisi moni nykyinenkin poliitikko ottaa oppia.

Jos mies nykyään esimerkiksi Kallion baareissa käy, ei hän niitä varmasti entisenlaisiksi tunnista. Blogimme alueella Numminen käy yhdessä paikassa, Grilli Bertinassa osoitteessa Aleksis Kiven katu 14:ssa. Osoitteessa toimii nykyään Aleksis K. Tässä ote Nummisen kuvailusta:

Grilli Bertina sijaitsee Aleksis Kivenkatu 14:ssa. Siihen aikaan kun Numminen asui Sörnäisten Marjatanmäessä, hän kävi joskus syömässä tässä baarissa. Nimi oli silloin eri.
Bertinan omistaa Arska Ponkonen, mies joka taitaa alan. Hän on pitänyt työmaaruokaloita lähes kaksikymmentä vuotta. Ponkonen on suuren luokan maailmanmies. Hänen käytöksensä on eleganttia ja varmaa. Asiakkaat kunnioittavat ja ylistävät häntä. ”Arska on, kato, kansainvälisen luokan mies.”

Bertina on hyvin viihtyisä. Sisustus on yksinkertainen. Seinät on maalattu kellertäviksi. Ikkunoilla on viherkasveja, kuten anopinkieliä. Levyautomaatti soi ahkerasti.

Ponkonen alkoi huhuilla baarinsa sulkeutuvan. Näin lauantaisin hän paneen ovet kiinni jo kello 17. Muina päivinä Bertina on auki kello 21:een asti. Mutta lauantaisin Arska perheineen pitää saunaillan.

Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.

Sellaista menoa Kalliossa vuonna 1986. Samassa luvussa on myös hauska anekdootti Populukseen liittyen. Se on aikanaan ollut auki neljään yöllä ja avattu tunnin siivoustauon jälkeen viideltä aamulla. Tästä koitui vakioasiakkaille ongelmia.

Tämä kaikki on mennyttä aikaa. Nummisen kirja on arvokas kaunokirjallisesti, mutta ehdottomasti myös kulttuurihistoriallisena teoksena. Tällainen kansankulttuurinkuvaus hakee vertaistaan niin Suomessa kuin maailmallakin. M. A. Numminen, jos kuka, on kansainvälisen luokan mies.

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”M.A. Numminen – Baarien mies

  1. […] M.A. Nummisen upeasta Baarien mies -kirjasta selviää, että samalla paikalla toimi ainakin kahdeksankymmentäluvulla Grilli Bertina. Bertina on ollut ilmeisen legendaarinen paikka. Kirjoittaa Numminen: ”Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.” […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s