Vastentahtoisesti Kuudennella linjalla

Kuudes linja -klubi aloittaa joulukuussa

Helsinki saa uuden uuden klubiravintolan joulukuun alussa. Hämeentiellä avattava Kuudes linja tarjoaa ohjelmaa kuutena iltana viikossa. Elävän ja dj-musiikin lisäksi luvassa on muun muassa stand up -komiikkaa, improvisaatioteatteria ja muita esityksiä.

Kuudes linja ei aio soittaa päivän hittejä eikä taustamusiikkitapettia. Musiikkilinjauksena on ”elektroninen klubisaundi, musta tanssimusiikki soulista reggaehen sekä indie- ja asennerock”. (Lähde: Nyt, 22.11.2005)

Horse Attack Sqwad.

Horse Attack Sqwad.

Helsingin yöelämä on muuttunut noista ajoista paljon. Jossain hämärissä muistoissa on tuo Kutosen ensimmäinen vuosi. Kutonen tuntui tarpeelliselta, hyviä keikka- ja bailupaikkoja ei silloin ollut liikaa.

Keikkapaikkana Kutonen on täyttänyt tehtävänsä. Olen nähnyt siellä lukemattomia hyviä keikkoja vuosien varrella, vaikka eihän niitä tietysti jälkeenpäin osaa nimetä. Mainitaan nyt kohokohtana vaikka Dälek (lämppääjänä Laineen Kasperi) vuonna 2008.

Bailupaikkana Kutonen jättääkin sitten vähän toivomisen varaa. Jotenkin siellä ei vain ole kiva viettää aikaa. Narikka on ahdas, baaritiski on ahdas, pöydässä olen istunut ehkä kolme kertaa. Ja keikkojen välissä sali on tyhjä ja kaikki parveilevat vielä tiukemmin baaritiskin edessä. Tuopit ovat muovisia, vaikka muka vähän parempaa laatua. Kokonaisuus ei vain jollain yleisellä tavalla natsaa.

Kävimme Kutosella viime perjantaina, ja melkein mukaan lähdössä olleiden kavereiden osallistumisaikeet kaatoi kaksi seikkaa: 1) Kutonen ja 2) myöhäinen alkamisaika. Kieltämättä ensimmäistä kertaa elämässäni minullakin kävi mielessä, että miksi soitannan pitää alkaa vasta kahdeltatoista. Työviikon jälkeen tuntui vähän tuskaiselta.

Tätä miettiessä heräsi epäilys, että olenko tulossa vanhaksi. Varsinkin, kun mietin tarkemmin Kutosen viehättävyyttä, tai siis sen puutetta, ja aloin pohtia, mitkä klubit ylipäätään ovat miellyttäviä. Mieleen tulivat vain Lostari ja Redrum. Redrum lopetti 2010, Lostari 2011. Olenko saavuttanut sen vaiheen, että muistelen kaatuneita klubeja ja kiroan nykyisiä vastaavia siitä, että niissä on liikaa nuorisoa, liikaa meteliä ja keikat alkavat liian myöhään? Ja siitä, että en ymmärrä nykyistä musiikkia (house, hyi). Pitäisikö suosiolla siirtyä vilttiketjuun? Eli pysytellä keskikaljakuppiloissa ja antaa intomielisempien touhuta klubeilla. Sopiihan se. Ei niitä Kalliossa montaakaan ole ylipäätään.

Tuoppi: muovinen; 0,4 litraa; 5,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 14.

PS. Menimme Kutoselle katsomaan Khidin ja RPK:n keikkaa. Lyhyt arvio: tau-ti-sen kova. Levy on loistava niin rap-tyyleiltään kuin saundeiltaankin ja varsinkin jälkimmäinen saa livevedossa uusia tasoja. Bassot tuntuvat syvällä.

Vaikka kolmisen vuotta sitten tulleen UG Solo:n jälkeen Khidiltä eli DJ Kridlokkilta oli odotettavissa paljon, en tiedä arveliko kukaan, että näin paljon. Tyyppi on viimeisen vuoden aikana julkaissut kolme suomiräpi-helmeä: Paperi T:n kanssa viime kesänä julkaistu Ex ovis pullus non natis serò fit ullus, tämän vuoden huhtikuussa ilmestynyt soolojatko Mutsi ja nyt sitten tämä uunituore Ei. Omassa epätieteellisessä historiankirjoituksessani nämä ovat klassikoita kaikki.

Kova taso ei ole ihme, sillä mukana on Kridin lisäksi huipputekijöitä: Paperi T on ollut kovassa taiteellisessa nousussa vähintäänkin Ruger Hauerin toisen levyn jälkeen ja RPK on tehnyt pelkästään hyvää musiikkia viimeiset kymmenen vuotta (mainittakoon nyt vaikka Ceebrolisticsin Ö, joka on mielestäni yksi parhaita levyjä koskaan ja missään).

Ja vaikka Mutsi on selkeästi soololevy – kokonaan artistin itsensä tuottama – on Kridlokk ottanut livevetoihin mukaan vielä yhden kovan taiteellisen nousukiidon tehneen Tuuttimörön. Oikea valinta: Tuuttimörkö on sekä loistava artisti (viime vuoden On totta -levy oli syystäkin ehdolla Emma-gaalassa) että erittäin hauska mies. Välispiikit ja improvisointikyky ovat kestävät vertailun kehen tahansa artistiin. Ero on valtava vaikkapa vuoden 2012 Arabian katufestivaalien esiintymiseen verrattuna.

Otetaanpa se lyhyt arvio vielä uudestaan: tau-ti-sen kova. Jos Khidin tai Kridlokkin keikka on mahdollista nähdä, tartu tilaisuuteen. Hot shit.

PPS. Lämppäriaktina oli Villilän tallilta tuleva Horse Attack Sqwad. Kokoonpano on erikoisin ainakin suomiräpin historiassa, jos ei nyt musiikin maailmassa ylipäätään. HAS tekee Lontoon seuduilta tuttua grime-henkistä musiikkia (ajattele vaikka Dizzee Rascalin ensimmäisiä biisejä), mutta aihepiiri on aina yksi ja sama: hevoset. Tästä syystä HAS veti Kutosenkin keikan ns. horse maskit päässä. Ja hyvin vetivätkin. Etukäteen vähän mietitytti, että mikä tulee homman nimi olemaan, mutta hepopojat vetivät keikan huolellisesti ja taitavasti läpi. Biisien välissä meno oli melko jäykkää, mutta biiseissä homma irtosi hyvin lapasesta. Nauratti melkoisesti.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Vastentahtoisesti Kuudennella linjalla

  1. Erittäin osuvat arviot artisteista. Kridin ja Tuuttiksen kehuminen saa multa aina täyden kannatuksen. Horse Attack Sqwad on kyl kans hulvaton kaksikko, niin älyvapaan aihepiiri-idean kuin ulkoisen habituksensa kannalta (hienot pituuserot).

    Olin eilen Kutosella Kultabassokerhon kekkereissä, enkä ookaan aiemmin oivaltanut, että tuntuu aina vähän nihkeeltä lähteä kyseiseen paikkaan justiinsa tekstissä mainituista syistä. Harmi että sinne on vähän pakko vaivautua, jos mielii nähdä räppikeikkoja.

    Tykkää

    • Lepakkomiehen räppitarjonta on onneksi nykyään aika hyvä! Toki sielläkin on ne huonot puolet (kammottava pierun-/hienhaju, jos on vähänkin enemmän ihmisiä), mutta ehdottomasti leppoisampi paikka kuin Kutonen.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s