Kustaa Vaasa Rest In Piss

10723482_10152530351357600_1525145993_n

Eräs tuttuni on Kustaa Vaasassa töissä ja kutsui minut kyseiseen baariin Olkiluoto-bileisiin juomaan Olkiluoto-drinkkejä. En hirveästi kiinnittänyt kutsuun huomiota, kunnes viime viikolla pari päivää ennen tapahtumaa huomasin, että Kustaa Vaasa on menossa putkiremppaan ja baari sitä myöten kiinni – ainakin remontin ajaksi.

No, ei tullut sitten kyseisenä perjantaina mentyä, mutta lauantaina päivällä kuitenkin.

Paikalla oli muitakin baaria kuoppaamaan tulleita janoisia. Oikeastaan kyllä tuntui siltä, että puolet asiakkaista oli esiintyjiä. Illalla kuopattaisiin myös Katriinamiesklubi, johon on vuosien saatossa tullut minullekin kymmeniä facebook-kutsuja, joihin olen aina vastannut ”maybe attending” ja aina sitten jättänyt menemättä. Tälläkin kertaa lähdettiin, kun soundcheckien loputon virta alkoi sattua korviin.

Tässä niitä soundin tarkistajia ja soittimien virittäjiä. Kaikki eivät mahtuneet edes lava-alueelle.

Tässä niitä soundin tarkistajia ja soittimien virittäjiä. Kaikki eivät mahtuneet edes lava-alueelle.

Mutta sitä ennen juotiin muutamat tuopit. Siihen Kustaa Vaasa on/oli oikein mainio paikka. Jotenkin baarissa on sellaista mukavan saluunamaista atmosfääriä, mutta kuitenkin nuorella otteella (vrt. Arizona), ja toisaalta välttäen Vaasankadun baarien liiallisen sekavuuden (vrt. Kallionhovi). Kustaa Vaasa on omassa ”Mihin baariin mennään?”-listauksessani aina jossain korkealla kakkostasolla: Ei niiden ykkösvalintojen joukossa, mutta niistä seuraavien baarien joukossa hyvä valinta. Useammin ei tullut käytyä lähinnä siksi, että paikka on ainakin viikonloppuiltaisin tupaten täynnä, jopa Kallion mittapuulla. Mietittiinkin pöytäseuralaisten joukossa, että Kustaa Vaasassa on varmaan useammin tullut juotua olutta takki päällä pöydän vieressä seisten kuin istualtaan pöydän ääressä.

Erityisen täynnä Kustaa Vaasa on ollut aina, kun baarissa on esiintynyt Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki. Joulukuussa 2012 vietettiin Kusivaasin 50-vuotisjuhlia ja bändin keikkaa kuvailtiin näin: ”Helvetin pitkä keika, kolmella tupakkatauolla.” Olihan se. Ja bändin vapunpäivän keikat Kustussa ovat olleet ehkä hienoimpia koskaan näkemiäni. Toki vapunpäivänä on tullut oltua hyvässä humalassa, mutta myös huippuorkesteri ja täyteen ahdettu Kustaa Vaasa ovat luoneet täydellisen ympäristön riehakkaalle bailaamiselle. Eräänä vappuna ystäväni oli eturivissä, noin 20 senttimetrin päässä bändistä, ja itki, koska esitys oli niin voimallinen.

Kuvittele kuvaan n 150 ihmistä.

Kuvittele kuvaan n 150 ihmistä.

Se täytyy sanoa, että putkiremontti tulee tarpeeseen. Kustaa Vaasan lempinimet liittyvät aina jotenkin virtsaan: Kustu, Kusivaasi jne. Eikä syyttä: Miesten vessa on varmasti Kallion kauheimpia. Järkyttävä kusen ja viemärin haju ei niinkään leijaile ilmassa, vaan väkivaltaisesti miehittää sitä. Ilmassa on varmasti enemmän eritteitä kuin happea. Yleensä arvostan täyteen tägättyä vessaa, mutta Kustaa Vaasan vessassa aistit ovat muutenkin jo niin herkillä, että seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Mutta tämä kauheudessaan klassikoksi yltänyt vessa on nyt sitten remontin yhteydessä mennyttä. Ehdotankin perustettavaksi Kustaa Vaasa Hall of Famen. Siihen pääsevät kaikki, jotka ovat käyneet paskalla Kusivaasin miesten vessassa. Saavutus, joka mielessäni vertautuu ylväimpiin urotekoihin, mutta myös hirvittävimpiin veritöihin. En tekisi itse, mutta pakko arvostaa.

Tuoppi: 3,90 euroa; 0,4 litraa; Sandelsia.

Käytyjen baarien määrä: 28.

Ei tule ikävä.

Tätä ei tule ikävä.

Advertisements

9 thoughts on “Kustaa Vaasa Rest In Piss

  1. No niin, jäikin toteamatta aiemmin mutta: olin siellä samaan aikaan kuin te, teitähän oli käsittääkseni kaksi kaljanjuojaihmistä siellä takakulmapöydässä? Mä olin se epäsiisti hc-punksterin näköne sälli siellä edessä katselemassa jalkapalloa, väistelin niitä roudaajatyyppi-ihmisiä.

    Mä jossain vaiheessa mietin, että tulen moikkaamaan (ja vitut, kunhan smalltalkkaan, emmä oikeasti moikkaa ketään – enkä mä ees varmuudella teitä tunnistanut). Piti sitten kuitenkin matsin jälkeen vaihtaa paikkaa, kun alkoi vituttaa roudausapinat ja oli pari kaveria ”siinä seinän takana”.

    Liked by 1 henkilö

  2. Pääsisin tuohon Hall Of Fameen. Kusisen kauden kuoppajaiset oli kyllä pitkät ja mahtavat. Ja täynnä se oli varsinaisena päätöspäivänä, tiistainakin, ja kyllä; Kassu veti ihan jäätävän kovan keikan!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s