Muutama kerta Molotowissa ja pari miinusta

molotow01 (1)

Molotow on ehkäpä Kallion omalaatuisimmin sisustettu baari. Varsinkin jos Pulmua ei lasketa. Se on siinä teemaisuudessaan kuitenkin vähän teennäinen. Molotow ei ole. Se on omistajansa näköinen. Osa baarista on tummalla vanerilla päällystettyä, osa punaisella, yksi seinä on siistimätöntä betonia (jossa maalauksia) ja toinen paljasta tiiltä. Kuvia on jos jonkinlaisia. Muun muassa installaationomaisena veistoksena eri asioista tehty Molotow-teksti. Englanninkielisessä Yelpissä Molotowista sanotaan ”divey” ja ”Berlin”. Helppo allekirjoittaa.  Tiskin takana on robottikoira. Tai varsinaisesti tiskin takana on useimmiten omistajajannu (Se Nuorempi Tyyppi) tai se toinen, vanhempi tyyppi (Se Vanhempi Tyyppi). Toisen näistä nimi on kai Ari.

Yhden kerran olen Molotowin edessä nauranut itseni kumoon. En muista, minkä takia.

Toisen kerran olen Molotowissa ollut yksin, en muista mistä syystä tai milloin, ja kirjoittanut pitkällisen analyysin kautta purkautumisen siitä, minkälaista on olla junantuoma Helsingissä. Siitä minkälaista on, kun elämässä ei ole yhtään ystävää, joka olisi tuntenut lapsesta asti. Siinä on sekä hyvää (voi tehdä mitä vain, kun kukaan ei ole sanomassa, että ethän sinä ole tuollainen, et sinä voi tehdä noin) että huonoa (katso edelliset sulut). Voi vähän niin kuin keksiä itsensä uudelleen, mutta ei toisaalta ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa puhua siitä, miten paskoi ekaluokalla housuun (jos nyt sattui paskomaan).

Junantuomilla ei myöskään ole sellaisia paikkoja, joihin liittyisi muistoja ja kokemuksia. Se on huono asia, sillä kaupunkikokemus on ohuempi, mutta se on myös hyvä asia, sillä kokemuksia tulee vääjäämättä. Melkein Molotowin vieressä on esimerkiksi nurmipenger, jossa olen melkein nukkunut yhden juhannusyön. En tiedä olisinko nukkunut, jos olisin penkereen viereisessä koulussa peruskouluni käynyt. Avautumista varten baarimikko lainasi kynää ja paperia kirjoittamista varten. Kävin toisenkin arkin. Hyvää palvelua. Paperit olen sittemmin hävittänyt, vaikka säästän maksetut nettiliittymälaskutkin, vaikka se on joka kuussa saman verran.

Useamman kerran olen Molotowissa törmännyt tuttuihin. Se on parin kaverin olohuone, silloin kun eivät istu Kultapalmussa tai Pub Porthanissa. Molotow on vähän sellainen baari, että monesti ei saa yksin istua, vaikka haluaisi. Tilaakin on sen verran vähänlaisesti, että vapaata pöytää harvoin on. Ja jos onkin, niin pöytä on todennäköisesti ihan toisen pöydän vieressä, joten mistään intiimistä ja salaisesta keskustelusta on turha haaveilla. Vaikka pariin kertaan olen tainnut treffeillä Molotowissa käydäkin. Niistä jutuista ei sittemmin tullut mitään, saattoivatpa jopa jäädä ensimmäiseksi ja viimeisiksi kerroiksi. Hyvä baari treffeille siis. Suosittelen.

Miinuspisteenä sanoisin, että parina edellisenä kertana on baarissa ollut tuskaisen kuuma. Ja maanantaina viina haisi jonkin verran. Olen kyllä ollut huomaavinani, että sunnuntai ja maanantai on niitä päiviä, kun viina haisee baareissa kaikkein pahiten. Sellainen vanha, hikinen viina. Johtuu varmaan ilmassa olevan krapulan määrästä.

Niin ja siitä vielä toinen miinus, että paikka on helvetin täynnä. Aina. Molotow viettää pääsiäisenä vasta viisivuotissyntymäpäiviään, mutta ilmeisen hyvin se on solahtanut osaksi Vaasankadun valikoimaa, kun ei meinaa istumaan mahtua edes maanantai-iltana. Näistä miinuksista huolimatta plussalle jäädään reilusti.

Myös tämmöisen idean tai kysymyksen olen Molotowissa kuullut ja jo pelkästään se nostaa baarin ylimpään ansioluokkaan: Eikö niin, että oikea fantasiapizza on sellainen, että siinä on neljä vapaavalintaista täytettä – ja neljä juustoa? Niinhän se on, ainakin tästä lähtien.

Tuoppi: 0,4 litraa; Karhua; 4,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 39

Muuta: Jonkinlainen leffavisa tiistaisin klo olikohan 19:00. Plank-klubi aina kolmen viikon välein lauantaisin, seuraavan kerran 22.11. ja 13.12.

Lisäys: Sellainen piti vielä mainita, että ainakin ennen Molotowista sai niin sanotun nimikkoshotin, Molowotin cocktailin, jonka tiedän parin tyypin tilanneen ja molempien oksentaneen lähes välittömästi. Ilmeisesti ”melko tulinen”.

molotow02 (1)

Advertisements

5 thoughts on “Muutama kerta Molotowissa ja pari miinusta

  1. […] vaasankadun baarit Vaasankadusta puhutaan ”baarikatuna”, joten ei ihme että moni on googlannut Vaasiksen baaritarjontaa. Vaasankadulta löytyvät Iltakoulu, Hilpeä Hauki, Kultapalmu, Kustaa Vaasa (remontissa), Kallionhovi, B12, Viva la Vida, Siima Baari, Heinähattu ja Molotow. […]

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s