Karvalakkeja kahdella tyylillä – Lucky Nine Bar ja Kurvitar

Puolipakollinen tuoppikuva.

Lucky Nine Bar oli ennen Café Luft. Vuonna 2007 avattu baari, tai siis kahvila, oli niitä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Kallion ensimmäisen(?) hipster-aallon paikkoja, joissa oli avara ja valkoinen sisustus, tasokasta ruokaa ja vielä tasokkaampaa dj-musiikkia. City-lehti kertoi elokuussa 2007, että ”lista on muuten Meri-Tuuli Lindströmin käsialaa.” Meri-Tuuli Lindström on sittemmin tuttu mm. Huvila ja huussi -ohjelmasta, jos sellaisia seuraa.

No, eihän ne sellaiset täällä pärjänneet vielä silloin. Luftista tuli Lucky Nine ja täytetyt leivät ja salaatit vaihtuivat keskikaljaan ja biljardiin. Skandinaavisen hillitystä sisustuksesta on jäljellä baarin perimmäinen nurkka, jossa vielä sinnittelee joku valkoinen muovituoli. Muuten sisustuksessa on siirrytty toiminnallisempaan linjaan. Tummempaa kuosia siis. Katonrajassa kiertää kehystettyjä kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun bändien julisteita. Biljardipöytä dominoi isohkoa tilaa, johon on työnnetty niin monta tuolia ja pöytää kuin vain ikinä mahtuu. Isot ja valoa tuovat ikkunat ovat sentään jäljellä, joten Luckystä on hyvä katsella ulos. Vaikka Aleksis Kiven kadun ja Flemarin kulma ei ehkä se mielenkiintoisin katselukohde olekaan. Syytä on keskittyä juomiseen.

Tätä mandaattia olivat asiakkaat huolella toteuttaneetkin, kun Luckyssä eräänä joulukuun lopun iltana kävimme. Olisikohan ollut joku niistä surullisenkuuluisista välipäivistä, jotka nyt sattuivat kansalaisten iloksi ja työnantajaliittojen harmiksi vieläpä viikonlopulle. Monella näytti touhu siltä, että pukin kanssa oltiin alettu ryypätä ja loppuvihellys kuuluisi vasta uuden vuoden puolella. Viereisestä pöydästä kuului kolmekymppisen kolmikon sekavanlaista sössötystä. (”Antaisitko sä mulle pusun jos mä pyytäisin?”, kysyi mies, vaikka se, jolta kysyttiin, istui käytännössä kaverin sylissä.)  Jollain naisella oli ironishenkinen karvahattu. Biljardipöydällä oli taas se sama vanha sekaannus: Minä pelaan. Ei kun minä olin pöydällä, minä pelaan! Viereisen pöydän kolmikon ilta päättyy siihen, että lähtöä tehdessään yksi heistä kaatui tuoleineen ja tuoppeineen maahan – ja kaatoi kaljat päälleen. Kello oli tässä vaiheessa kai yhdeksän.

Tilannetta tuli selvittämään toinen baarimikoista, vaikka oikeasti ne olivat keskenään niin samannäköisiä (suoraan ehkä Kwanista?), että vaikea niiden välille oli tehdä eroa. Kaatuilleet asiakkaat poistuivat, mekin vähän heidän jälkeensä.

Sekavaa touhua Luckyssä tällä kertaa. Niin kai siellä yleensäkin. Kyseessä on, ainakin välillä, vähän sellainen ”riehakkaampi” baari. Ei sellaista ensitreffimateriaalia. Ihan en kuitenkaan yhtyisi tähän satunnaiseen Yelp-arvioon: Valitettavasti on todettava, että kun kuulen sanat ”Lucky”, ”Nine” ja ”Bar” laitettuna peräkkäin, minulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanat ”Apua” ja ”Ei”. 

Me sanomme mieluummin: ”Ehkä” ja ”Miksi ei?”

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

Luckystä matka jatkui Kurvittareen. Kurvitar on yksi niistä paikoista, joissa ei juuri koskaan saa istua rauhassa. Aina joku kanta-asiakkaan oloinen herrasmies tai -nainen tulee jututtamaan. Yleensä jututtaminen on hyväntuulista ja harmitonta, mutta joskus ei. Kerran minulta on tentattu 15-30 minuutin verran, että olenko homo, enkö ihan varmasti ole, ja jos olenkin niin eihän siinä mitään vikaa ole. Tilanne päättyi sitten siihen, että omistaja heitti kyselijän ulos. Kaikki olivat tilanteeseen tyytyväisiä. Tällä kertaa jututtajia ei pöytäämme siunaantunut, mutta joku asiakkaan alku sentään heitettiin ulos, kun ei suostunut hyväksymään, ettei hänelle enää tarjoilla. Joku linja asiakaskunnassakin.

Baari sopisi atmosfäärinsä melkeinpä paremmin Itä-Helsinkiin kuin Kallioon. Toisaalta Kurvitar on myös fyysisesti yksi Suur-Kallion itäisimmistä baareista, joten puolessavälissä itään se on jo melkein menossakin. Jotain sellaista ostaribaarin tunnelmaa paikassa on. Omistajamies on ilmeisesti sikhi ja asiakkaat pitkäaikaisia suomalaisia. Siis keski-ikäisiä ja vanhempia. Jukeboksista soitetaan vanhoja hittejä, television ohjelmia seurataan arkisin vähintään kiinnostusta esittäen. Henkilögalleria näyttää istuneen pöydissään pitkään, paljon ei vierustoverin kanssa tarvitse enää puhua. Ehkä tämän takia uusista tulokkaista otetaan niin hanakasti kiinni, eikä irti haluta päästää.

Kurvitar on myös paikka, jonka lattialta saattaa löytyä avaamaton ravintolisäpullo.

Kurvittaressa olen törmännyt myös harvinaiseen, mutta sitäkin ilahduttavampaan baariasiakastyyppiin: mieskaksikko, joista toinen on vähän toista vanhemman näköinen ja joista jossain vaiheessa paljastuu, että he ovat isä ja poika. Klassikkobongaus ja melkein bingohuudahduksen arvoinen. Tyypillisempi miesasiakas tuntuu olevan ex-urheilija, -muusikko tai -linnakundi. Remun kanssa on soitettu ja ryypätty – tai ainakin ryypätty. Kerran tulimme parin kaverin (no okei, olin tavannut tyypit muutama tuntia aiemmin) kanssa Kurvittareen maanantai-aamuna kello yhdeksän suoraan Kuudes aisti -festareilta, ja silloin seuraan lyöttäytyi suurin piirtein kaikki edellämainitut kriteerit täyttävä mies. Oletan, että hänen poikansa oli tiskillä tai miesten huoneessa. Vähän aikaa siinä puhuttiin ”nekkailusta”, kunnes oli pakko siirtyä terassilta sisätiloihin. Aurinko paistoi siihen liian väkevästi, sisällä oli hämärää ja hiljaista.

Sen verran harvoin tulee Kurvittaressa käytyä, että siellä näkee aina eri tyypit, vaikka jokainen heistä tuntuu päivystävän kapakassa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mikäs siinä, kyllähän kavereiden kanssa viihtyy. Jos ei hirveästi tarvitse puhua.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka veti sinänsä kovin erilaiset Luckyn ja Kurvittaren jollain tasolla yhteen: myös Kurvittaressa oli nainen karvahattu päässä. Tyyli oli tosin Luckyn naiseen verrattuna kovin erilainen ja ikäeroakin heillä ehkä 30 vuotta. Baarit vaihtuvat ja naiset ikääntyvät, mutta karvareuhka ei vanhene.

Kurvittaren sisustusratkaisusita hienoin on tämä ns. piinapenkki, johon kaverimme istutettiin. Piinapenkki on loossi, joka on jaettu keskeltä kahtia seinällä, jossa on peili. Hyvässä seurassa on hauska juoda ja viettää iltaa.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,20 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

Käytyjen baarien määrä: 48.

PS. Sivun oikeassa reunassa näkyy tammikuun ajan pieni banneri, koska olemme nettilehti Sylvin kuukauden blogi.  Sylvi on mm. lanseerannut loistavan 10 tuopin haastattelun, jossa on kaljan äärellä jututettu niin Riku Korhosta, Rosa Meriläistä kuin Miki Liukkostakin. Juttutyyppi on ehkä paras ikinä.

On siellä Sylvissä toki muitakin juttuja. Kaikissa ei edes juoda alkoholia. Kannattaa lukea.