Yhtenä iltana Sirdiessä

Kolmas linja 21.

Kolmas linja 21

Pub Sirdie pääsi yllättämään.

Odotin karskia korttelibaarimeininkiä, keski-ikäisiä asiakkaita ja suoranaista vittuilua maitonaamaisille ensikertalaisille. Tai ei kai voi sanoa ensikertalaisille, kun odotukseni perustuivat nimenomaan siihen ensimmäiseen kertaan Sirdiessä. Siitä on noin kymmenen vuotta aikaa. Tulimme opiskelijakavereiden kanssa yksille ja siihen ne jäivätkin. Vastaanotto oli kylmä ja tympeä kuin maaliskuinen takatalvi. Kanta-asiakkaat muun muassa epäilivät yhden seurueen jäsenistämme olevan 12-vuotias. (Olin silloin parikymppinen. Täytin viime viikon maanantaina kolmekymmentä.) 

Tällä kertaa, toissa perjantaina, kokemus oli täysin erilainen. Baarissa oli vain yksi yli viisikymppinen asiakas. Muuten asiakaskunta koostui lähinnä meistä noin kolmekymppisistä. Muut asiakkaat eivät ottaneet juuri minkäänlaista kontaktia, vähän ehkä ujosti hymyilivät, niin kuin ihmisillä on tapana, kun kohdataan tuntemattomia ihmisiä intiimeissä tilpissa. (Jatkossa minun on jokaisessa yhteydessä tuotava esille, että olen kolmekymmentä. Se lukee säännöissä. Tiedätte sitten, kun täytätte kolmekymmentä.)

Eipä siinä mitään, ehkä perjantain myöhäisilta on liian myöhäinen kantapeikoille. Monessa baarissahan on päivä- ja iltavuorot erikseen, ja nimenomaan päivävuorosta ne keski-ikäiset kanta-asiakkaat usein löytyvät. Tosin ei Sirdiessä, joka aukeaa vasta kuudelta. Liekö vakioasiakkailla joku eri baari päivävuoroille vai onko Sirdien ”päivävuoro” vähän myöhäisempi, esimerkiksi iltakuudesta iltakahdeksaan? (Milloinkahan sitä pitää itsekin siirtyä päivävuoroon. Sanoinko jo että täytin juuri kolmekymmentä?)

sirdie 01

Pub Sirdie on pieni baari, mutta mahduimme ihan hyvin istumaan. Saimme jopa oman pöydänkin. Oli aikaa ihastella baarin sisustusta, joka lienee Kallion baarien hienoin. Jokainen neliömetri seinää on täynnä jotain historiallista tavaraa. Kattopalkeissa roikkuu tummentuneita ja repaleisia maakuntaviirejä. Seinälle on kehystetty juttu keskiolutkuppiloiden viehätyksestä, jonka pääkuva on otettu Sirdiessä. Baaritiskin ylärakenteihin on kiinnitetty vanhoja nimikoituja tuoppeja. Nurkassa on jukeboksi, joka on ahkerassa käytössä. Edith Piaf, Rauli Badding, Olavi Virta laulavat kukin vuorollaan. Penkit ovat puisia ja kiertävät seinustalla, verhot peittävät ikkunan. Sisustuksesta tulee hyvällä tavalla mieleen jokin kerhotila. Historiaa löytyy. (Vähän niin kuin meiltä kolmekymppisiltä. Sitä on jo tullut elämää jonkin verran nähtyä – ja se saa näkyä. Iästään täytyy olla ylpeä!)

Olimme ehtineet istua Sirdiessä noin tuopin verran, kun pari seuruetta poistui ja uusi tuli tilalle. Hämmenys vain kasvoi. Uusi seurue oli kuin suoraan jostain uudemmasta Woody Allenin elokuvasta. Selvästi ylempää keskiluokkaa. Kaikki olivat pukeutuneet tyylikkäästi. Pelkästään asusteista näki, että rahaa on. Oli tumma, komea, ulkomaalainen mies. Naiset puhuivat keskenään ruotsia. Vaaleahiuksisella miehellä oli purjehtijan rusketus, vaikka elettiin maaliskuuta. Irish coffeeta ja punaviiniä ja ihanan uskaliaita shottikierroksia tilattiin. Joku naisista oli ”vähän huppelissa” ja lauloi jukeboksista tulevan biisin mukana ja napsutti sormiaan. Keskustelu aaltoili häistä – Kööpenhaminassa, siis totta kai kaikki lentää sinne viikonlopuksi – syntymäpäiviin. Joku naisista stressasi tulevia kolmekymppisiään. Miehet olivat jo neljänkympin ylittäneet. Mietin, miten ihmiset voivat olla samanikäisiä kuin minä, mutta (elämän)tyyliltään kuin viisikymppiset.

(Niin siis kai kerroin, että olen jo kolmekymmentä? Olen kuitenkin nuorekas verrattuna näihin ihmiseen, joita edellisessä kappaleessa kuvailen. Tai nuori. Voinkohan vielä sanoa olevani nuori? Nuorekas kuulostaa niin helvetin vanhalta. Vai ovatko juuri tuollaiset keski-ikäiset keskiluokkaiset niitä nuorekkaita? Pukeudutaan rennosti ja käydään jostain syystä Kalliossa baarissa, vaikka pidetäänkin niitä ihan hirveinä. Leikitään ehkä jotain luokkaturistia. ”Mennään laulamaan karaokebiisit Oivaan, hihi, se on ihan KAUHEA baari, hihi.”)

sirdie 03

Katsoimme baarin televisiosta Cliffhangerin loppuun, kuuntelimme sivukorvalla woodyallen-farssin tapahtumia. Harmillisesti ketään ei ammuttu, kukaan ei pettänyt aviopuolisoaan, kukaan ei edes ollut sillälailla koomisen dramaattinen kuin Woody Allenin elokuvissa. Elämä on aika tylsää verrattuna hyviin elokuviin. Cliffhangerissakin sattui ja tapahtui vaikka mitä. Tosielämässä ei varmaan kovinkaan moni vuorikiipeilijä ole joutunut kiipeilyonnettomuuksien lisäksi huippurikollisten sairaan pelin nappulaksi.

Loppujen lopuksi Sirdiessäkään ei tapahtunut oikein mitään. Joku paikallinen eksentrikko istui pöytäämme ja kyseli sekavia, kunnes kyllästyi ja vaihtoi pöytää. Ei siitäkään saa kovinkaan mehukasta anekdoottia irti. Jotakin baariin unohtamaansa pipoa se siinä sovitteli ja samassa tohinassa unohti lippalakkinsa meidän pöytäämme. Baarimikko-omistaja puhui lankapuhelimeen ja jotenkin ymmärtäväisesti sieti eksentrikkoa. Kaikesta näki, että näin on käynyt ennenkin. Tuntui siltä, että eksentrikko käy saman hattuepisodin läpi jonain tulevana päivänä. Cliffhangerkin tulee varmasti vielä joskus tästä samasta televisiosta.

Vaikka asiakaskunta olisikin erilainen, ei itse baarissa muutu oikein mikään. Se on Sirdien vahvuus.

(Paitsi että edellisen ja seuraavan kerran välissä olen täyttänyt kolmekymmentä. Toivottavasti tämä ei nyt jäänyt kenellekään epäselväksi.)

Tuoppi: 0,4 litraa; Karjalaa; 4,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 55.

Kyltti on hieno, mutta johtaa harhaan. Baarista saa muutakin kuin Koffin ykköstä.

Kyltti on hieno, mutta johtaa harhaan. Baarista saa muutakin kuin Koffin ykköstä.

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Yhtenä iltana Sirdiessä

  1. Mieluummin lukisin tätä blogia Kallion baareista kertovana, kuin jonkun hipsterin kolmenkympinkriisi-vuodatuksena….

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s