Jaa, mitäs sitä Sidewaysissa joisi? Eli olutopas festareille

Oluenmaistelua kuvankauniissa Dallapénpuistossa.

Oluenmaistelua kuvankauniissa Dallapénpuistossa.

Festareilla juopuessa käteen ilmestyy usein lurppana muovituoppi, joka täytetään ylihintaisella peruslagerilla. Nyttemmin useimmilla festareilla myydään olut tölkeissä – ja nekin ovat helvetin ylihintaisia. Tokihan niistä pantin saa takaisin, mutta silti tulee kusetettu olo, kun maksaa puolen litran tölkistä peruslirua yhdeksän euroa ja saa tyhjästä tölkistä takaisin lohduttoman kolikon.

Noh. Koska elämme aikaa, jona kauppaketjuillakin on omat IPA-oluensa, on muovituoppien synkkyys väistymässä festareillakin. Helsingissä 17.-18. päivä kesäkuuta vietettävillä Sideways-festareilla (lausun aina kuten kirjoitetaan; ajattelen terveyssiteitä) tarjolla on muutamaakin erikoisolutta, joita voi nauttia ihan alkuperäispakkauksissa.

Meidän oli tässä tarkoitus arvioida Sidewaysissä tarjolla olevia oluita vähän niin kuin vinkkinä festarikävijöille, että juokaapa tätä tai tuota, mutta koska Sideways on melkeinpä loppuunmyyty, päädyimme tekemään yleishyödyllisemmän ohjeistuksen festarijuomiseen. Tehkää hyvin ja nauttikaa.

Oodi ilolle.

Oodi ilolle.

Festareiden peruskaava ja mitä kaljaa juoda missäkin välissä:

Kalja #1: Stallhagen Honungsöl. Täydellinen kesäolut. Hunaja maistuu riittävästi, mutta ei liikaa. Parhaimmillaan Stallhagenin panimoravintolan terassilla nautittuna, mutta toimii erittäin hyvin myös kesäfestareiden ensimmäisenä juomana. Yhden tai korkeintaan kahden jälkeen tekee jo mieli vaihtaa seuraavaan, koska jotenkin se vaivihkainen hunajaisuus alkaa olla ylitsepääsemätön toisen pullollisen alkukulauksilla.

DSCF6624 muok

Kalja #2: Stallhagen Provinssi IPL. Lähes täydellinen kesäfestarikalja. Erikoista, koska Provinssi onkin eniten festareiden kiinnostavuusasteikon ”en mene enää ikinä” -päästä. Kerran olin ja silloin oli yöllä pakkasta. Pääesiintyjät on aina jotain Nightwish/Lauri Tähkä -osastoa. Mutta olut on siis hyvää. Yhdistyy helppo juotavuus ja kuitenkin vähän pistävämpi, raikkaan greippinen makumaailma. Näitä kannattaa juoda niin kauan kunnes maku alkaa liikaa toistaa itseään. Eli varmaan joku 4-6 kpl.

DSCF6510 muokattu

Kalja #3: Polar Monkeys Blue Collar Amber Lager on Hartwallin panimon (markkinointisosaston) vastaus craft olut -muodin aallokkoon. Kaikesta juomassa (juomissa) huomaa, että nyt on ison panimon tavaraa pullossa: hauska pakkaus, lystikäs nimi ja erikoisemmat etiketit, jotka kätkevät sisuksiinsa aavistuksen keskimääräistä lageria parempaa olutta. Siinä missä pienempi peruspanimo luottaa panennan taitoon, on suuremmalla panimolla varaa iskeä brändäykseen enemmän kahisevaa. Jokin tempuista osunee päihtyneeseen asiakkaaseen, ja myyntiä syntyy. Tätä voisi kitata hyvillä mielin ja märin ikenin koko päivän. Jos liki kymmenen euron peruskaljatölkki ei kiinnosta ja olet aikeissa juoda festareilla mielesi iloksi vain muutaman, on tämä oluesi. Juotavuus n. 3-4 kpl.

DSCF6520 muok

Kalja #4: Aussi Ossi. Teerenpelin kaljan nimi tulee siitä, että tähän on käytetty australialaista humalaa. Mikä erottaa australialaisen humalan amerikkalaisesta (tai mitä näihin nyt yleensä käytetään)? Jäi mysteeriksi. Bisse on kuitenkin oikein kelpo ja taas sitä samaa ”sopii kesäpäivään kuin kalsareihin piilotettu minttuviinapullo festareille”-sarjaa. Olut kuin Tuplapotin pelaaminen: löytyy hedelmää ja katkeruutta. Prosentit on kuitenkin maltilliset 4,5, eli uskaltaa juoda taas sen 4-6, vaikka mausta voisikin kuvitella että juo ”rankempaa tavaraa”.

Kalja #5: Polar Monkeys Silverback Strong Ale. Tämä tullee korkattua siinä vaiheessa, kun on juonut koko festaripäivän noita hedelmäisempiä oluita ja alkaa tuntua, ettei tavallinen kalja nouse päähän enää. Virhe valinta. Tummaa, 6,5-vahvuista olutta ei pitäisi juoda oikeastaan koskaan, kaikkein vähiten keskellä kesäistä asfalttikenttää. Hartwallin mukaan tässä on rusinan vivahteita. Hyi saatana.

Oikeaoppinen kaato takaa kauniin vaahtokukan syntymisen.

Oikeaoppinen kaato takaa kauniin vaahtokukan syntymisen.

Kalja #6: Laiskajaakko Luomu. Tummasta ja vahvemmasta oluesta ei toisaalta kannata hypätä suoraan peruslagereihin tai greippi-ihmeisiin, joten jos on erehtynyt juomaan vaikka edellä mainitun Silverbackin, niin paluuta arkitodellisuuteen voi yrittää Laiskajaakon kanssa. Luomukalja näyttää lasissa melkein kokikselta, mutta maistuu kuitenkin ihan tavalliselle perusbisselle. Tummuus unohtuu varsinkin pullosta juodessa. Hyvä tasoittelukalja ”makuhulluttelun” jälkeen. Arvosteluraadin keskuudessa Laiskajaakkoa kutsuttiin ”porttiteoriaolueksi” – eli jos tämän joisi humputteluillan jälkeisenä päivänä, saattaisi maistua piakkoin toinenkin ja kohta irtoaisi Macarena tai löytäisi itsensä teltta-alueelta, vaikka festarit on Helsingin kantakaupungissa.

DSCF6559 muok

Kalja #7: Ruisripa elikkäs hauskasti myös Ruis rIPA. Nimensä ja ilmestyksensä puolesta Ruisripa pelotti eniten. Ripan etiketissäkin on sellainen tomoffinlandihtava koppakotsa, joten nimen ja kaiken rukiisen pelottavuutensa puolesta odotimme makuelämyksen olevan jonkinlainen aggressiivinen perseraiskaus makuhermoille ja psyykelle. Ripa oli kuitenkin yllättävän hellä, nallekarhumainen ööli beroccamaisella alkumaulla.

Hellyydestään huolimatta Ripaa ei voi suositella ryypätyn viikonlopun sunnuntain ensimmäiseksi olueksi. Ripa hulahtanee kurkusta alas eräänlaisena välijuomana, kun ensin on käyty katsomassa jotakin raikasta fiilistelyä vaativaa ja seuraavaksi olisi tyrkyllä jotain roisia räppiä tai päkiöihin sattuvaa punkkia, joka vaatii jonkinlaista ajatusmaailman maadoittamista. Jos on sellaisia ihmisiä, jotka osaavat nauttia vain yhden oluen, voisi Ripa olla sinulle hyvä tuttavuus. Ruisripa on myös nimenä sellainen, että tästä kuulkaa saa jutunjuurta festariheilojen kera. Perseraiskaus-mielikuvaa saa käyttää iskurepliikissä, joskaan se ei välttämättä ihan jokaiseen heilaan uppoa (”hehheh tuleeks sullaki mieleen tästäs Ripasta sellane perseraiskaus mitä?”). Juotavuus 1-2 kpl.

Kalja #8: Tässä vaiheessa ei ole enää mitään väliä mitä juo. Jatkoilla puolitutun kaverin luona jääkaapista löytyy yksi Stallhagen Pale Ale, jonka asunnon omistaja on tuonut laivareissulta maihin, kun tax freestä ostettu tuplapukki on vienyt mielenkiinnon pullo-oluista. Vitun ruma etiketti, jokin outo oolantilaisversio Lapin kullan vanhasta kliseemaisemasta, on tarkoittanut sitä että tämä pullo on jäänyt jääkapin perukoille. Maistuu makealta ja vähän liian tuhdilta perjantain ja lauantain väliseen yöhön, kun huomennakin pitäisi vielä jaksaa, mutta hyvin menee alas, kun Sata salamaa tulee stereoista ja tuntuu siltä että nuoruus ei pääty koskaan. Mutta kyllä se päättyy – maanantaina.

Kalja #9/#1: Stallhagen Honungsöl. Taas mennään saatana.

DSCF6567 muok

Kylmälaukku ja (muovi)lasit käytössä kuin hienommallakin piknikillä.

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Sideways-festareiden kanssa. Tai siis he juottivat meille näitä kaikkia, tarjosivat sipsipussin pohjat ja antoivat liput festareille. Tämä ei ole vaikuttanut makuarvioihin. Koska emmehän me oikein osaa oluen mausta mitään sanoa. Me vain juomme sitä. 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s