Aleksis K, nouse tuhkasta

Heräsimme tänä aamuna ikäviin uutisiin: tulipalo oli tuhonnut Aleksis Kiven kadulla sijaitsevan Aleksis K -baarin. Helsingin Sanomien uutisen mukaan baari tuhoutui täysin, mutta henkilövahingoilta vältyttiin, eivätkä rakennuksen muut tilat palaneet.

Sulki on.  Kuvakaappaus on Hesarin nettisivuilta.

Sulki on.
Kuvakaappaus on Hesarin nettisivuilta.

Blogin tiimoilta kävimme Aleksis K:ssa ”virallisella” käynnillä tammikuussa. Jokseenkin harvoin, halvasta tuopista huolimatta kyseisessä baarissa kuitenkaan tuli käytyä. Toki näin kesäisin Dallapéssa istuskellessa Aleksis K:ssa olisi tullut käytyä.

Sekin hyvä puoli Aleksis K:ssa on, että nyt kun edellä jo mainittu Kustaa Vaasa on remontissa, niin Kallion alueen punkkareilla on edes joku baari, jossa miesten vessa haisee ihan hirvittävälle. Toisaalta, ehkä tähänkin on itse osasyyllinen. Baarin vessaa tulee käytettyä paljon erityiseti kesäisin. Kun viereisessä Dallapénpuistossa viettää aikaa ja kaljanjuonnin aiheuttama  kusihätä ”yllättää”, on Aleksis K:n saniteettitiloja helppo hyödyntää.

Missä kaikki Aleksis K:n vakkaripunkkarit nyt istuvat? Kustaa Vaasa ja Aleksis K olivat Kallion kusenhajuisimmat baarit. Menevätkö punkkarit nyt Lepikseen, Heinikseen, Pääskypubiin vai Vitamiiniin?

Ja ennen kaikkea: minne nyt voi Dallapéssa iltapäivän kähmää viettäessään käydä rakkonsa tyhjentämässä?

Lepää rauhassa, Aleksis K. Toivottavasti palaat vanhoille sijoillesi. Kusenhajuasi kaivaten.

Mainokset

Pub Aleksis K – Avoinna joka päivä 16-02

aleksiskoo04

Yksinkertaisuus ja luotettavuus ovat hyveitä.

Paska musiikki on aina ollut paikan vahvuus”, sanoi ystävämme Pekka eräänä joulukuun keskiviikko-iltana. Olimme kerääntyneet Aleksis K:hon, sillä ystävämme Pekka ja Elina olivat lähdössä kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan. Tätä kirjoittaessa he ovat jo melkein kotimatkalla. Kuulemma ollut yli 30 astetta lämmintä. Ja apinoita joka paikassa.

Aleksis K:sta on hyvä lähteä ulkomaille, sillä baarin paskan musiikin valikoima on sitä suomalaisinta sorttia: Klamydiaa. Yötä. Petri Nygårdia. Tuntuu, että ainakin joka toisen baarin musiikkimaisemaa tulee kritisoitua ankarasti, mutta onhan tuo nyt paskan musiikin asteikollakin hirvittävää. Hir-vit-tä-vää. Mutta jos kaukomatkalla joutuu kuolettavan onnettomuuden uhriksi ja ehtii viimeisinä sekunteinaan muistella viimeistä baari-iltaansa kotimaassa, voi lohduttautua sillä, ettei Joutsenlaulu soi enää kovinkaan kauaa päässä. Kuolema, tuo lopullinen vapahtaja.

No, kyllähän Pekka ja Elina tulevat hengissä takaisin. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme nauttimaan Aleksis K:n kolmen euron tuopeista ja yleisestä kolmen euron tunnelmasta. Paikkaa ovat aina suosineet halvemman kaljan ystävät eli kaikenlainen sekalainen punkkari-rokkari-jne-porukka. Väki on vähän niin kuin Kustaa Vaasassa ja tunnelma ylipäätään aika samanlainen. Siksi Aleksis K:ssakin on tullut käytyä monen monituista kertaa, vaikkei sijainti alueen laidalla olekaan ihan optimaalinen satunnaiselle pistäytymiselle. Aleksis Kiven kadulle tulee harvoin eksyttyä, vaikka sillä onkin monta aika hyvää paikkaa.

"The Story You Are About To See Is True. The Names Have Been Changed To Protect The Innocent"

”The story you are about to see is true. The names have been changed to protect the innocent.”

M.A. Nummisen upeasta Baarien mies -kirjasta selviää, että samalla paikalla toimi ainakin kahdeksankymmentäluvulla Grilli Bertina. Bertina on ollut ilmeisen legendaarinen paikka. Kirjoittaa Numminen: ”Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.”

Nykyäänkin Aleksis K on yleensä ihan täynnä. Yllättäen sinä joulukuisena keskiviikkona, kun paikalla viimeksi kävimme, oli sali puoli yhdeksän aikaan yllättävän vähäväkinen. Pari pöytäseuruetta, pari yksinäistä viihtyjää. Viereisessä pöydässä istui nuori mies, joka osti ensiteoikseen kaksi erilaista breezeriä ja kaatoi ne samaan tuoppiin. Ehkä vartin päästä tästä mies kävi hakemassa kaksi shottia: jonkinlaisen kermavaahtoshotin ja vielä erikoisemman näköisen kerrosshotin. Tyyppi kävi välillä ulkona polttamassa mustaa marlboroa ja tuli sitten takaisin juomaan karkkiviinojaan. Siitä tuli mieleen eräs vuosien takainen kämppikseni, joka joi omassa huoneessaan jotain hedelmäviinejä ja kuunteli kauheaa trancea. Erikoisia ovat ihmisten juomatottumukset.

Sekin hyvä puoli Aleksis K:ssa on, että nyt kun edellä jo mainittu Kustaa Vaasa on remontissa, niin Kallion alueen punkkareilla on edes joku baari, jossa miesten vessa haisee ihan hirvittävälle. Toisaalta, ehkä tähänkin on itse osasyyllinen. Baarin vessaa tulee käytettyä paljon erityiseti kesäisin. Kun viereisessä Dallapénpuistossa viettää aikaa ja kaljanjuonnin aiheuttama  kusihätä ”yllättää”, on Aleksis K:n saniteettitiloja helppo hyödyntää. Tätä ei varmaan pitäisi kirjoittaa näin julkisesti, koska wc:t ovat ”vain asiakkaille”. Toisaalta on tähän baariin tullut niin monta euroa kannettua, että pari kertaa voi käydä vessassa ihan hyvällä omallatunnolla, vaikka juuri sillä kerralla ei sattuisi olutta ostamaankaan.

Ainakaan kusireissulla ei altistu suomirockin pahimmille synneille kovin pitkään.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 46.

Historiaa: on.

Historiaa: löytyy.

Aleksis Kiven seitsemän baaria

Aleksis Kiven katu (ruots. Aleksis Kivis gata) on itä-länsi-suuntainen katu Helsingin kantakaupungissa. Se muodostaa rajan Alppiharjun ja Vallilan välillä. Aleksis Kiven katu alkaa idässä Hämeentieltä ja päättyy lännessä Savonkatuun Pasilan rajalle. Raitiovaunulinja 9 kulkee Aleksis Kiven katua Fleminginkadun ja Traverssikujan välisellä osuudella.

Katu on nimetty suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven mukaan. Nykyinen nimi vahvistettiin vuonna 1928. Aikaisemmin, vuodesta 1901, kadun nimi oli Fredriksbergsgatan, jonka suomalaiseksi vastineeksi tuli vuonna 1909 Fredriksperinkatu. Fredriksberg oli tuolloin nykyisen Pasilan nimi. (Wikipedia)

Aleksis Kiven katu on myös blogimme koillinen raja. Siihen baarien Kallio päättyy. Noin kaksikilometriselle kadulle mahtuu yllättävän monta baaria. Oikeastaan lukumäärä ei tule yllätyksenä, sillä niitä on tasan seitsemän. Sopivaa.

"Bönthöö!" tuntuvat veljekset huutavan postimerkkikuvituksessa.

”Bönthöö!” huutavat veljekset postimerkkikuvituksessa.

1. Aleksis K, Aleksis Kiven katu 14. Punkkiporukan suosima baari, varmaan siksi että on a) halpa ja b) punkkiporukan suosiman Dallapénpuiston vieressä. Hyvä paikka esim. käydä sisällä vessassa, jos on viettämässä kesäpäivää puiston nurmikolla.

2. Populus, Aleksis Kiven katu 22. Ikiaikainen karaokebaari. Täällä olemmekin jo käyneet.

3. Lucky Nine, Aleksis Kiven katu 30. Perusbaari Flemarin risteyksessä. Biljardipöytä on aktiivisessa käytössä. Tämä oli ennen Café Luft, yksi niistä epäonnisisista ”kyllä Kalliossakin varmaan pärjää avara ja tyylikäs kahvila”-paikoista. Ei pärjännyt.

4. Taz, Aleksis Kiven katu 40. Halpaa kaljaa ja asiakaskunta sen mukaista. Erikoisuutena ns. youtubejukeboksi eli tietokone, josta asiakkaat voivat soittaa haluamaansa musiikkia netistä. Yleensä aika heikkoja valintoja. Tarjolla myös intialaista ja muuta ruokaa. Olen kerran nähnyt kaverini tilaavan täällä havaijinleikkeen. En tiedä miksi.

5. Alppilan Kultainen Kulaus, Aleksis Kiven katu 48. Kallion rajan toisella puolella sijaitsee Kulaus, entinen Alppilan Paja. Nykyinen nimi kuulostaa vähän joltain oluthifistelypaikalta, mutta onkin tilava peruskaljabaari. Sisältää: halpaa kaljaa, kantiksia ja satunnaista karaokea sopivassa suhteessa.

6. Maltainen Riekko, Aleksis Kiven katu 56. Ainoa kadun baari, jossa en ole käynyt! Täällä nimi antaa, mitä lupaa eli tavallista laajempaa olutvalikoimaa. Välillä livemusaa, viimeisimpänä esiintyjänä Koop Arponen. Joka muuten on sattumalta toinen niistä artisteista, jonka olen nähnyt esiintyvän Stadin Tähdessä eli Städärissä. Toinen on Cheek.

7. 7 Veljestä, Aleksis Kiven katu 80. Kadun viimeinen baari on myös ainoa kansallisklassikkosta nimensä ottanut. Ja syystä. Paikka on kaikista käymistäni baareista eniten jonkin metsämökin tupaa muistuttava. Ei siis sisustukseltaan, vaan tunnelmaltaan. Kanta-asiakkaat ovat todellisia kantiksia, eikä muita asiakkaita tunnu baarissa käyvänkään. Kaikista käymistäni baareista myös vahvimmin M.A. Nummisen Baarien mies -kirjasta muistuttava. Sama kaveri, joka tilasi Tazissa havaijinleikkeen, söi täällä joskus pizzan kananmunalla. Kananmuna oli hädin tuskin hyytynyt pizzan päälle.

Turpa kiinni ja nussi – eli Populuksesta Tenkkaan

”Japanilaiset on tosi kummallista sakkia”, sanovat jotkut. Juu toki, onhan nipponilaisten joukossa jos minkämoista kissaksi pukeutujaa ja panonukkea tyttöystävänänään kohtelevaa vanhaapoikaa, mutta tuota. Suomalaisten rakastama karaoke on kuitenkin jaappanilaista alkuperää, ja kohtalaisen mielissäänhän tämä pohjoisessa pakkasen raiskaamaksi altistunut kansakunta on tuosta epäsosiaalisesta sosiaalisuuden ja esiintymisen muodosta.

Kyseiselle taiteen muodolle on omistettu jopa omia anniskeluravintoloita. Sehän sopii. Kalliossakin karaokeiloittelua tarjoilevia baareja on muutamiakin. Selväähän toki on, että useammassakin kalliolaisessa kaljalassa (ainakin Oivassa ja Majavassa) on joinakin päivinä ohjelmistossa tarjolla karaokea, mutta vain muutamassa kyseistä iloittelua on vakiona ja joka helvetin päivä: Tenkassa ja Populuksessa. Lisäksi Sir Oliverissa voi laulella päivittäin, mutta sinne saakka emme tällä kertaa suoriutuneet.

Olimme liikenteessä suuremmalla porukalla, sillä Tomi on vannonut kiven kovaan, että hän ei laula. Ei laulanutkaan, ei myöskään yksi seurueemme naishenkilöistä. Seurueen kolme muuta naista (itseni mukaan lukien) lauloivat.

Populus

Astuimme sisään Populukseen siinä illalla yhdentoista pintaan, ja jo tuossa vaiheessa karaoke-emännän sivuroolia hoitava baarityöntekijä ilmoitti laulujonon olevan sellaisen puolen tunnin mittainen. Laput vetämään, kaljat tassuun ja esityksiä ihailemaan vain.

Hassua sinänsä. Karaokebaariin mennessä tulee oltua usein sellaisessa mukavassa tunnelmassa, että. Noh, etten enää muista, mitä kappaleita muut karaokesta Populukseen nauttimaan kokoontuneet ihmiset lauloivat. Hups, ja niin edelleen.

Paikka oli kuitenkin täynnä. Emme uskaltaneet soluttautua yhteenkään pöytään, joten jäimme norkoilemaan jokseenkin nolosti baaritiskin läheisyyteen. Jengi eläytyi mukavasti karaoke-esityksiin ja taputti kohteliaasti jokaiselle esiintyjälle. Piakkoin tulikin seurueemme laululappujen lunastamisen vuoro. Seuralaisen laulaessa Abbaa tuli eräs baariin jo pesiytynyt mies tanssilattialle ja eläytyi vahvasti esitykseen. Teki kaikenlaisia kosiskelevia elkeitä ja mitä lie.

Seurueen laulamat biisit: Suklaasydän (Brita Koivunen), S.O.S. (Abba)

Tuoppi: Olvia; 0,4 litraa; 4,80 euroa.

Tenkka

Kun astuu Helsinginkadulta sisään Tenkkaan (ja pulittaa eteispalvelumaksua 2,50 euroa), kuvittelisi äkkiseltään päätyneensä jonnekin syrjäkylän paikalliseen juottolaan. Sen verran muista kalliolaisista poikkeava ilmapiiri (ja kenties sisustus) on Tenkassa.

Tenkka oli tällä kertaa miltei tyhjä. Muutaman vanhemman ja kenties vakiokalustoon kuuluvan asiakkaan lisäksi baarissa oli meidän seurueemme lisäksi kaksi muuta joukkiota: hölisevä ja kovaääninen naispolttariporukka, sekä pieni ryhmittymä crustihkoja punkkareita.

Tenkka on pinta-alaltaan Populusta suurempi, mutta matalalla roikkuva katto ei varsinaisesti avita akustiikkaa kummoisesti. Fiilis paikassa on rennon räkälämäinen, joskin siisti. Esimerkiksi vessoissa ei ole tekstejä nimeksikään, toisin kuin Populuksessa (ks. kuva alla). Miesten vessassa oli kuitenkin kuulemma runsaasti oksennusta, joten yleistunnelma oli ns. ”hyvä”.

Laulujono ei väen vähyydestä johtuen ollut kehkeytynyt kummoiseksi, vaan laulamaan pääsi kohtalaisen nopeasti. Hullua oli, että muutaman tunnin kuluttua Populuksessa kohtaamamme porukka tuli perässämme Tenkkaan ja ilahtui jälleennäkemisestä. Ainakin se miesherra, joka ystävättäreni esiintymisen aikana oli ryhtynyt kosintapuuhiin.

Lähipöydässä istuskeleva punkkarisporukka esitti muutaman klassikkobiisin: Lama-yhtyeen herkkä Turpa kiinni ja nussi, sekä Rita Sue & Bob Too -kokoonpanon hellyttävän Having a Gang Bang.

Polttariporukkakin lauloi, mutta sen sakin biisivalinnat olivat paskoja.

Seurueen laulamat biisit: These Boots Are Made for Walking (Nancy Sinatra), Eye of the Tiger (Survivor), Kyllikki (Leevi and the Leavings), Just a Girl (No Doubt), Torn (Natalie Imbruglia)

Tuoppi: Koffia; 0,4 litraa; 3,50 euroa.

Karaokebaareissa ehkäpä kummallisinta on nähdä kaljatuoppiaan alakuloisena tuijottelevan setämiehen yllättävä muuntautuminen tangokuninkaan keikaroitsevin elkein kansallisromanttisia hittejä tulkitsevaksi esiintyjäksi. Eikä sillä ole niin väliä, osuuko tulkinta nuotilleen vai ei – parempi oikeastaan, jos ei. Viihdemuotohan se on.

Karaokesta nauttii toisinaan samaan tapaan kuin hirvittäviä ”hauskoja” kotivideoita katsoessaan – katsoo jotenkin lamaantuneena, kun ihmiset paukauttavat genitaalejaan kivuliaan näköisesti erinäisiin esineisiin epähuomiossa ja vahingossa, tai kaatuvat naamalleen kovasta vauhdista. Jostakin syystä niitä aina katsoo. Uteliaisuuttaan ja vähän sillä tapaa peloissaan ja toiveikkaana, että kuinkas sitten käykään.

Oltiin tos terdel ottaa pari siduu – eli kierros Kallion kalja-aitauksissa

Terassilla käyminen on jotenkin tosi keski-ikäistä. Tai ainakin aikuista. Terassille mennään jotenkin raikkaasti tai raikastumaan. Duunin jälkeen ”parille sidulle tyttöjen kaa”, tai ”äftervörkille jätkien kanssa”.

Oma kesäinen kaljankulutukseni tapahtuu useimmiten puistoissa. Siinä on sellaista rappiohtavaa huolettomuutta, josta pidän. Istua hanhen- tai koiranpaskassa puistossa ja katsoa, kun ihmiset humaltuvat risti-istunnalla polvilumpioitaan kiduttaen. Nähdä jonkun puistossa virtsaansa vapauttavan koiraan valkea perse. Alepan kassit kahisevat, palavasta ihosta kuuluu vaimea tirinä ja kalja lämpenee tölkeissään.

Tälläkin kertaa elelin leppoisasti puistoissa ulkoilmaolueni nauttien heinäkuun puoliväliin saakka. Sitten suoriuduin terassille. Tai terasseille. Kalliosta löytyy useita pienehköjä ja miellyttävähköjä terasseja, me valitsimme kiinnostavimmat.

Ravintola Taz

Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmassa sijaitsevan Tazin terassi on kutsuva ja mukavaa välimallin kokoa. Kalja-aitaus sijaitsee otollisesti katujen kulmassa, aurinko porottaa siihen pitkin päivää, eikä oluen hintakaan varsinaisesti kirvele perärööriä.

Toki pari asiaa harmitti. Menneinä kesinä Tazin terassi on ollut hivenen isompi, nyt pöytiä oli neljä. Lisäksi puista karisi roskia kaljaan. Roskien haittavaikutukset voi toki väistää esimerkiksi peittämällä tuoppinsa kädellään, tai sitten vain tinttaamalla maltaista viileää herkkua niin reilusti, ettei roskia edes huomaa.

Tuoppi: Lapin kultaa; 0,5 litraa; 3,20 euroa.

Roskapankki

Roskapankin terassi on massiivinen ja tiivishenkinen. Kyseinen kalja-aitaus myös pamahtaa aurinkoisina päivinä täyteen varsin nopeasti, ja aitauksessa marinoituva väestö on täynnä kyseisen anniskeluravintolan vakionaamoja. Pöydästä toiseen huutelu oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Koska mesta on varsin keskeisellä ja vilkkaasti liikennöidyillä kohtimalla Kalliota, ei sattumuksilta voi välttyä. Tälle terasille voi mennä vaikka yksinään, tai sysipaskassa seurassa ja ilman lukemista, sillä ohitse lipuva väki ja liikenne tarjoaa viihdettä.

Tälläkin kertaa Helsinginkadun vipinästä sai ilmaista teatteria. Brakun kentän kulmilta juoksi yllättäen mies yläosattomissa ja kengittä, yllään vain maastokuvioidut shortsit. Juoksun tarkoitus ei ollut kuluttaa kaloreita, vaan välttää kaatuminen. Kyseinen setä oli sen verran sekiksissä, ettei hän kyennyt pysähtymään, vaan jarrutti vauhtiaan törmäilemällä erinäisiin asioihin, mm. Roskapankin terassin kaiteeseen, talojen porttikongeihin ja niin edelleen.

Miekkonen juosta viipotti Roskapankin ohi Hesaria kohti Kurvia, kääntyi jossain main takaisin, juoksi uudestaan ohi kohti Urheilutaloa. Läiskytteli menemään uhkaavasti keskellä sporakiskoja muun liikenteen seassa. Jollain keinoin mies sai kaarrettua suuntimansa takaisin kohti Roskapankin terassia ja onnistui pysähtymäänkin. Jäi siihen seinustalle riuhtomaan jonkun lukittua polkupyörää, joka toki nostatti äläkän terassin vakionaamojen keskuudessa. Nahkaliivinen herrasmies ja vanhempi hattupäinen setä nousivat istuimiltaan ojentamaan sekopäistä pyöränriuhtojaa ja nostivat tsygän terassin aitojen sisäpuolille. Sekistelijämiekkonen juosta jolkotti tiehensä. ”VITTUUKSÄ TÄNNE TUUT PÖLLII. MEE WESTENDIIN, SIELLÄ ON JENGILLÄ VARAA MENETTÄÄ!” huusi vielä nahkaliivinen herrasmies opetuksensa tiehensä kaikonneen yläosattoman miehen perään.

Tuoppi: Koffia; 0,4 litraa; 3,00 euroa. (Kokemus: Priceless.)

Café II-linja 23

Toisen linjan keskimailla sijaitsee erinomaisen kokoinen terassi, josta pääsee seuraamaan kadun elämää (= lastenvaunuja työntäviä pariskuntia, ohi vilahtavia busseja, viereisessä leikkipuistossa puuhaavia ihmisiä) terassitasanteelta, hieman katutasoa korkeammalta.

Menimme sisätiloihin ostamaan tuopit. Jotenkin essonbaarimainen tunnelma. Siellä soi vanha suomalainen iskelmä. Instant lisäpisteet. Kuten mestan nimen lisäke (café) jo paljastaakin, saa paikasta myös sapuskaa. Jääkaapissa möllöttävät lohivoileivät ja juustosämpylät. Etäisesti muistan jonakin kuluneena kesänä orastavassa tynkkysessä syöneeni paikan päällä lohileivän. Toimi.

Tuoppi: Koffia; 0,5 litraa; 4,90 euroa.

Kultapalmu

Kultapalmun terassin sijainti on täydellinen niille, jotka haluavat bongata mahdollisimman laajan otannan kalliolaista väestöä. Sinä puolituntisena, jonka istuimme Kultapalmun terassilla, ohitsemme lipui kalliolainen paikallisväestö ja kaikki muut Kallioon liitettävät ihmisstereotypiat. Rollaattorin tai keppejen avulla liikkuva vanhusosasto, katkokävelevä puistojen sankari, huorauskoroissaan nitkuvin nilkuin katua paukuttava nuorisolaisneito, suutaan louskuttava nitku, alterneitti-sakki, ja niin edelleen. Keitä meitä nyt siinä oli.

Vaasankadun Piritorin päässä tulee harvemmin istuttua terassilla. Eniten aikaa olen epäilemättä viettänyt Heinähatun terassilla. Muutaman sadan metrin ero sijainnissa vaikuttaa eriskummallisen merkittävästi siihen, millaista jengia liikennöi ohitse.

Tuoppi: Lapin kultaa; 0,5 litraa; 4,20 euroa.