Abin Baarista Flemari 13:ksi

Flemari 13 on tyhmä nimi baarille. Ei pelkästään siksi, että se on käytännössä vain baarin osoite, vaan erityisesti siksi, että samalla kadulla on jo Flemari 21. Mikä järki on perustaa melkein samanniminen baari, nimiä kun on kuitenkin loputtomiin. Tässä on vähän tällainen Onnibus & Onniexpress -tilanne: jos perustat käytännössä samannimisen firman kuin on jo olemassa, se kuulostaa ihmisten mielestä lähinnä vittuilulta.

Varsinkin, kun Flemari kolmentoista tilalla oli ollut vuodesta 1998 lähtien aikalailla täydellisesti nimetty Abin Baari. Nimessä oli kirjaimellisesti persoonallisuutta mukana. Yksinkertainen, toimiva nimi. Vähän niin kuin Abia edeltänyt Janomies. Siinä vasta klassinen nimi baarille!

Olli Pellikka Abin Baarista Juomanlaskija-lehdessä vuonna 2001.

Olli Pellikka Abin Baarista Juomanlaskija-lehdessä vuonna 2001.

No, nykyään baari jatkaa siis Flemari 13 -nimellä. Ei ole jotenkin tehnyt mieli käydä; nimi ja halpa kalja ja vieressä oleva Baari Breezeri ovat jotenkin luoneet sellaisen yhteisvaikutelman, että paikalla ei ole minulle juuri mitään annettavaa. Siis sen ilmeisimmän, eli oluen, lisäksi.

En toisaalta ollut myöskään Abin Baarin ylin ystävä. Jostain syystä moni kaveri aina halusi sinne mennä, mutta minulle ovat jääneet mieleen vain lähes joka kerta sattuneet kohtaamiset niin sanottujen erikoishahmojen kanssa. Siis näiden seuraan tuppautuvien, puhetta ymmärtämättömien, mutta sitä loputtomasti tuottavien henkilöiden päättymätön kavalkadi, joka Abissa tuli aina vastaan. ”Mä soitin Hurriganesin kanssa kitaraa.” ”Ootteks te jotain sivareita vai.” ”Anna kun mä nyt kerron, mä lähden kyllä sitten.” Ei muuten lähtenyt.

Flemari 13 tuli Abin Baarin tilalle elokuussa 2013. Baaritiskin ympäristö laitettiin uusiksi, Abin lähes legendaariset sekalaiset seinäkoristeet poistettiin ja seinät maalattiin kauttaaltaan mustiksi. Samalla tuopin hinta tuli vähän alaspäin, mikä näyttää johtaneen siihen, että kävijäkunnan keski-ikä on parinkympin tienoilla. Tuntui jotenkin siltä kuin olisi katsonut jotain vuosien takaista itseään ulkoapäin. Ensin kokemus tuntui oudolta, sitten enimmäkseen nauratti.

Baari on kalliolaiseksi paikaksi erikoisen muotoinen. Siinä ei ole perinteistä ”salia”, vaan tila on kapea ja syvä. Kadun puolella on pieni tila ja baaritiski, josta vessat ohittamalla päästään takatilaan, jossa on lisää istumapaikkoja ja biljardipöytä. Kaikkialla haisee kusi. Hajuaistilliselta kokemukseltaan Flemari 13:ssa istuminen on kuin vessassa bissen juominen. Joissakuissa tämä herättänee lämpimiä muistoja. Juomanlaskijan jutussa sanotaan, että Abin Baarissa soi ”miellyttävä rock”. Nyt biiseistä jäi mieleen lähinnä Evanescencen joku taannoinen hitti. Epämiellyttävää.

Toinen seikka, joka Juomanlaskijan Abin Baari -jutusta pisti silmään, on Abin kansainvälisen tunnelman kehuminen. ”Toisaalta tällainen paikka voisi löytyä myös New Yorkista.” Abin Baarin suhteen kommentti lähinnä naurattaa – ei ollut juuri kalliolaisempaa räkälää kuin Abi – mutta Flemari 13:n suhteen lausunto pitää jotenkuten paikkansa. Paikasta tulee nykyään jotenkin mieleen amerikkalaiset dive barit. Ehkä se johtuu tilan putkimaisuudesta tai siitä, että vaikka paikka on pieni, siihen on silti mahdutettu bilispöytä. New Yorkin perusbaareista jäi nimittäin sellainen kuva, että niissä on aina joku peli. Siis juurikin biljardipöytä tai joku elektronisempi vempain: ammuntapeli, koripallonheittopeli tai edes flipperi. Mistä lie johtuu. Ehkä pelkkä kaljahana ei vapauden maassa riitä vetonaulaksi, vaan jotain on päästävä tekemään. Flemari 13:ssakin bilispöytä on ahkerassa käytössä. Parhaat muistot Abin Baaristakin liittyvät humalaiseen kepinheiluttamiseen. Vaikka siihenkin liittyi se alituinen ”ei kun mä olin pöydällä”-keskustelu, minkä takia pelkästään kavereiden kesken oli vaikeuksia löytää pelisaumaa.

flemari13_01

Niin, onhan siinä se Amerikan lippukin.

Flemari 13:lle on vaikea antaa lopullista tuomiota. Vaakakupeissa paikkaansa hakevat halpa bisse, biljardipöytä, loppuun asti tägätyt seinät, typerä nimi, klassikkobaarin poismeno, ammoniakkinen virtsankatku, keskeinen sijainti Karhupuiston ja Hesarin/Vaasankadun välissä, tympeä 2000-luvun listarock… Persoonaa on pelissä vähemmän kuin Abin Baarissa (missä toisaalta ei?), mutta jotain omanlaistaan baarissa kuitenkin on, varsinkin jos vertaa vaikka naapurin Baari Breezeriin. Halvan kaljan perässä kulkevat nuoret ovat paikan selvästi löytäneet. Suotakoon Flemari 13 heille.

Nimen voisivat vielä kyllä vaihtaa. Minun ehdotukseni on paluu juurille: Janomies.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 2,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä:  41.

Mainokset

Kallion Mestari – kiitospaitoja ja tähän mennessä halvinta kaljaa

Se oli joku niistä uuvuttavan samanlaisista arkipäivistä. Ehkä tiistai, tai torstai. Joku sellainen, mihin ei liity juhlavuutta tai minkään odotusta. Laiskotti ja vitutti ja masensi se kaikki arkinen aherrus ja typerä välimallin päivä sellaisissa mittasuhteissa, että päädyimme Vaasankadun Just Vegeen syömään. Tuollaisilla välimallin päivillä on useimmiten taipumus päättyä välimallin baari-illaksi – tälläkin kertaa sen uhka leijui ilmassa vahvana.

Mahat täysinä hyllyimme Kustaankatua Hesarin suuntaan, kun törmäsimme tuttavaan. Ja kaljallehan siinä sitten piti mennä, kun pitkästä aikaa tähän tuttavaan törmäsi. Tovin arvoimme siinä Hesarin ja Kustaankadun vilkkaasti liikennöidyssä kulmauksessa, että mihinkäs nyt tästä sitten kehtaisi. Pääkonttorin ja Kallion Mestarin välillä puntaroidessa päässä soi RAY:n pelikoneiden tuplausmusiikki takaraivoa takoen. Päädyimme Mestariin.

Kalia hommia ja ylleis urheilua

Kalia hommia ja ylleis urheilua

Mestarissa tulee vierailtua harvemmin. Osittain siksi, että se sijoittuu outoon, kuolleeseen kulmaan – siihen Hesarin ja Vaasiksen väliin. Useimmiten tulee hortoiltua jommalle kummalle noista kaljoittelun pääväylistä ja skipattua nämä risteäville kaduille sijoittuvat juottolat. Osittain siksi, että Mestarissa vieraileva väki on vähän jännittävää. Pilottitakkeja, nahkaliivejä, Kiitospaitoja ja kaulassa kilahtelevia Suomileijonia. Mitä niitä nyt on.

Sisustuksensa puolesta Mestari noudattaa takuuvarmaa kalliolaista baariatmösfääriä – tummaa puuta ja jotakin eläinkuosia huonekalujen verhoiluksi kääräistynä. Biljardipöytien luota baarin toisesta päästä kaikuu sellaista perinteikästä pallojen kolinaa ja jolppien huudahtelua.

Häppäri on baarissa kello 12-22 joka päivä, jolloin olut on niin syntisen halpaa (2,50 euroa stobe), että lähestulkoon tulee katuneeksi, että kyseisessä anniskeluravintolassa tulee vierailleeksi vain harvakseltaan. Sitten pöytämme läheisyyteen hölkähtää joku katujen tallaaja tiedustelemaan, josko haluaisimme ostaa naudan sisäfilettä ja tajusin, miksi Mestari kuuluu harvoin käytyjen baarien joukkoon. Kuulemma kyseisellä herrasmiehellä oli reppu täynnä kyseistä lihaherkkua.

Emme ostaneet.

Musiikki sopii vakivierailijoista muodostuneeseen mielikuvaan: Klamydiaa, Normaalin Eppuja ja mitä niitä nyt oli. Kun Toton Africa alkoi soida, kaljasta nauttiva tuttava riemastui.

”Jos baarissa soi Toton Africa, ei se voi olla huono paikka”, tuttava tuumasi ja tyhjensi tuoppinsa myhäillen tyytyväisesti.

Olen ehkä eri mieltä.

Tuoppi: Koffia; 0,4 litraa; 3,30 euroa, TAI 0,5 litraa; 4,00 euroa

Käytyjen baarien määrä: 25