Krapulaprofessorin paluu – könkelökepukkatestissä päärynäinen klassikko ja pari muuta darrajuttua

Helsingin Sanomissa HS 50 vuotta sitten -palstalla eilen julkaistu juttu herätti huomioni:

krapulanhoitoa

Kiinnostava kokeilu tuollainen krapulanhoitoasema – sikäli harmillista, ettei niitä enää ole. Kuinkakohan kauan nuo olivat olemassa? Olikohan sinne jokin kuljetus? Darra-ambulanssi, jonka saattoi soittaa kotoaan noutamaan, että halojaa tässä minä taas ja että luulen kuolevani. Sitten tulisi paarien kera hoitohenkilökunta kotoa hakemaan ja veisivät hoitoon.

Ja että millaisia hoitokeinoja oli? Olivatkohan tuolloin käytössä krapulaprofessorin hyviksi todetut kikat? Kaiketi siellä jotenkin päätä silitettiin ja sanottiin, että ei hätää. Annettiin ehkä särkylääkettä ja laitettiin kylmää käärettä otsalle. Paha sanoa! Toisaalta tuo järjestävä taho epäilyttää (Väkijuomain tutkimussäätiö, A-klinikkasäätiö), että näinköhän siellä mitään hoidettiin. Hyväuskoiset tulivat darraansa hoitamaan ja joutuivat ehkä kuuntelemaan saarnaa siinä maailmanlopun olotilassaan.

Ehkä krapulanhoitoaseman ajatuksena sitten pohjimmiltaan olikin käännyttää ihmiset viinattomuuteen. Kyllähän siinä könkelön herkistämä on sen verran riekaleina, että että. Ja aika useinhan kunnollisessa darrassa on muutenkin sellainen olo, että enpä juo nyt enää ikinä (eli ainakaan neljään päivään). Nerokasta krapulaisen haurauden hyväksikäyttöä olisi sellainen!

Jännittävä ajatus.

Noh, koska tuollaisia krapulanhoitoasemia nyt ei valitettavasti ole, on turvauduttava kotihoitokeinoihin. Ensimmäinen askel parantumiseen löytyy pakastelokerosta ja tämän sunnuntain pelastajaksi valikoitui liki jokaisen kaupan pakastelaarista löytyvä mehujäiden klassikko, Lipsi päärynä.

lipsiPäärynä on mehujäiden klassikkomaku, ja ellei kaupan pakastelaarista löydy juuri Lipsi päärynää, löytyy kenties jonkun muun tahon valmistama saman makumaailman jääpötky. Mehujään pakkaus on krapulaisenkin silmille sopiva, sillä pakkausmateriaali ei liikoja kiiltele. Pakkaus ei myöskään rahise järin väkivaltaisesti ja on helposti avattava – sopii siis niillekin tahoille, joilla krappe imee voimat aivan tyystin.

Tokihan pakkauksen väritys on hivenen väkivaltainen, mutta toisaalta tuollainen pirtsakka värimaailma saattaa jopa virkistää. Ja lupaileehan se sellaista raikkautta. lipsi2

Lipsi päärynän maku on mieto, lempeä, mutta kuitenkin raikas. Suutuntuma on miellyttävä: mehujään koostumus on kiinteä, mutta kuitenkin helposti sulava. Ei höttöinen ja hileisä. Erityismaininta mehujään tikulle, sillä kerrankin tikulla on sen verran mittaa, että krapulainen saattaa tarttua siihen vaikka kaksin käsin. Ja kuten kaikki tiedämme, sellaisia otteita tilanne toisinaan vaatii.

Lipsi päärynä toimii krapulaisen elvyttämisessä, mutta vaikka mehujää on kaikin puolin varsin miellyttävä, jää jotakin uupumaan. Kaiken kaikkiaan kelvollinen könkelöstä eheyttäjä.

Lipsi päärynän pisteet suuressa könkelökepukkatestissa 4/5.

 

Mainokset

Krapulaprofessorin suuressa könkelökepukkatestissä vuorossa Jaffa-mehujää

Oikein sellaista eilisen jämäviinoilta haiskahtavaa helluntaita. Tapakristityt tai uskonnottomat saattanevat – ainakin minun ikäluokassani – pohtia, että mikä on tämä helluntai, paitsi että pariutumispaineet ovat kyseistä pyhää varten aina kovat. Jos ei heilaa helluntaina ja kaikkea muuta sitä paskan lärpäntää. Oli kuitenkin googlattava, että milläs tapaa uskonto nyt tällä kertaa on sulkenut kauppojen ovia.

Helluntaita vietetään Pyhän hengen vuodattamisen vuoksi. Että silloin se Pyhä henki mennä tirskahti jengiin. Raamatussahan tämä kuvaillaan seuraavasti:

Ja he näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itse kunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.

Minustahan tämä kuulostaa siltä, että pojat ovat olleet darrassa. Siis aivan todella pahassa darrassa. Helvetilliset liskot. Ja miettikää, kun ei noihin aikoihin tuosta vain pakasteesta haettu mehujäätä. Ajatelkaapa. Että ollaan onnekkaita nykyisin. 

Nostalgissävytteinen huurteinen pelastaja.

Nostalgissävytteinen huurteinen pelastaja.

Löysittepä sitten heilaa tai ette, en aio tarjoilla sananlaskuja, viisauksia tai muuta paskaa, vaan puhun asiasta: Mehujäästä.

Jaffa-mehujää on verhottu nostalgissävytteiseen pakkaukseen, joka on darraiselle kutsuva. Pakkausmateriaali on turvallisen, mutta raikkaan värinen – ei satu silmiin, ja appelsiinimainen kuviointi lupailee ripeää toipumista. Pakkaus on myös helppo avata.

jahva2Kun Jaffa-mehujää ilmestyi kauppojen pakastealtaisiin joitakinn vuosia sitten, ajattelin maailman olevan pelastunut. Että tässä se nyt on, kaikkien krapulaisten todellinen pelastus – darrantappajalimppari mehujään muodossa.

Valitettavasti limpparin hiilihapot eivät järin onnistuneesti pakastu, joten Jaffa-mehujään jaffamaisuus jää lopulta aika appelsiinimaiselle tasolle. Raikkaan appelsiininen mehujää on kuitenkin helpotus darraiselle, ja etäinen jaffamaisuus tuo sellaisen turvallisen olon.

Mehujään koostumus on oikein oivallinen. Ei liian kova, mutta ei myöskään ole kertahaukulla nieluun rusennettavissa. Jos Jaffaa darrassa kaipaat, suosittelen kuitenkin turvautumaan nestemäiseen versioon. Vaikka mehujää onkin darraiselle oivallinen kumppani, ei se makuelämyksenä aivan limun tasolle nouse.

Jaffa-mehujään arvosana suuressa könkelökepukkatestissa: 4/5

Krapulaprofessorin testissä nostalgianhuuruisia hetkiä lupaava Lipsi Cola

Tämä mehujääjuttu kuulemma auttaa. Kiitosta satelee, ja ihmiset ovat jokseenkin sekaisin tästä krapulapäivänsä mullistaneesta mehujääpuuhasta. Kuulemma eräänkin kaveruksen elämä olisi ollut vuosien ajan huomattavasti helpompaa, jos hänelle olisi joku jo aiemmin kertonut mehujään darraa parantavasta voimasta. Kuulemma ei ole ihmisille ihan itsestäänselvää! Ja toinen sanoo, että mehujäällä darran parantelu pitäisi jotenkin kaupallistaa ja myydä, koska on niin perin nerokasta. Hämmentävää. Itsellenihän mehujäällä darfurin kumoaminen on ollut niin itsestäänselvää, että ollaanko tässä nyt sitten jonkinlaisen kultin perustajia? Näinkö ne uskonnot syntyvät?

Asiaan! On ollut helle. Mehujää auttaa sekä darrassa, että helteellä. Joskaan ei se ole yhtä palkitseva tuntemus. Helteellä mehujää viilentää otsalohkoa ehkä vartin verran, mutta krapulassa nautiskeltu mehujää antaa nauttijalleen ihan uuden elämän ja jonkinlaista toivoa tulevaisuudesta.

Tässä kesään siirryttyä on tullut törmättyä taas jonkinlaisiin uutuuksiin pakastelaarien äärellä uupoillessa. Ihan kreisiä kyllä, että täällä perähelvetin pohjolassa, missä talvella tuuli ja pakkanen jäädyttävät ihmiset ytimiä myöten, on näin jumalattomat jäätelövalikoimat. Kuinka monta kertaa sitä on melkein tihrustanut itkua suuremman kaupan pakastelaarien äärellä, kun niitä jäätelöitä on siinä jonku miljoonatuhatta erisenlaista, eikä tiedä enää, mitä tekisi mieli. Sitten sitä paniikkipäissään ostaa jonkun puoliksi sulaneen tikku-Eskimon.

Mutta siis niin, jäätelöitä ja se valikoima ja uutuus ja mehujää! Olen tullut siihen ikään, että huomaan asioiden olleen joiltakin osin paremmin silloin ENTISAIKAAN. Elikäs lapsuudessani. Silloin oli useampiakin colanmakuisia mehujäitä, mutta lähivuosina niitä ei oikein ole ollut. Surullista. Saako niitä enää mistään? Vielä joitakin toveja sitten colanmakuisia mehuijäitä löytyi satunnaisten siwantapaisten kauppojen pakastealtaista. Kaipaan lapsuuteni nostalgiaa. Siksi innostuin suuresti törmätessäni Lipsi Cola -mehujäähän. 20140427-193440.jpgJestassaatana, ajattelin. Että ihanaa, lapsuuteni kesät, colanmakuinen mehujää, ai että, lärpän lärpän ja jippii, ja että tämä VÄRJÄÄ VIELÄ KIELENKIN no aikamoista! No pettymyshän siitä sitten aiheutui. Jokainen varmaan tietää, miltä maistuu se pikkuliru colaa, joka on jäänyt lasin pohjalle ja johon on sulanut noin puoli kiloa jääpaloja? Lipsi Colan colanmakuisuus on jotakuinkin samaa vahvuutta.

Haloo mikä jömmi!

Haloo mikä jömmi!

Lisäksi Lipsi Colan koostumus on jotenkin kova ja narskuva. Ilo Lipsi-mehujäiden uudesta perheenjäsenestä vaihtui hiljaiseen katkeruuteen. Vastaisuudessakin nuohoan jokaisen siwantapaisen ja lähikauppiastarmomaisen pikkuputiikin mehujäälaarit tarkasti toivoen törmääväni lapsuuteni kesien colaherkkuun.

Kaipa tämä helteellä menee, jos haluaa hassutella mustalla kielellä. Mutta darraa en lähtisi tällä parantamaan. Darran kaveriksi tulee vielä pettymys, ja muutenkin siinä könkelön nostattamassa emotionaalisesti hauraassa tilassa en voi suositella pettymyksiä kenellekään.

Lipsi Colan arvosana suuressa könkelökepukkatestissa: 1/5.

Krapulaprofessorin suuressa könkelökepukkatestissä: Battery

Krapulaprofessori sai moitteita edellisestä könkelökepukkatestistä. Että aloitin parhaalla, mikä typerä virhe. Voi kuulkaa, nöpöhöösit, kun näitä könkelöstä vapauttavia jäisiä herkkuja on marketeissa metrikaupalla, analysoitavaa kyllä riittää. Ja toisaalta, ehkä noinkin hyvällä mehujäällä aloittaminen oli hyväkin juttu – että löytyy se taso. Tasoa etsiskellessäni päätin sitten, että nyt otan testiin jotakin, jota ei tulisi mieleeni ostaa missään muussa tilanteessa.

Pakkaus on niin kiiltelevää ja paksun rahisevaa matskua, että darraisimpia kauhistuttanee.

Pakkaus on niin kiiltelevää ja paksun rahisevaa matskua, että darraisimpia kauhistuttanee.

Olen sillä tavalla vanhanaikainen professorishenkilö, etten ole koskaan oikein päässyt sisään tähän energiajuomia ylistävään touhuiluun. Kofeiinin nautin kahvin muodossa, ja kahvin kuuluu toki olla vahvuudeltaan sitä asteikkoa, että lusikka joko sulaa tai jää vain seisomaan. Siksi jotenkin ahdisti tarttua tähän könkelökepukkaan. Sinänsähän idea on aivan mainio: könkelön kourista pelastava kofeiini on sujautettu nestemäisessä muodossa pakastimeen, ja olkaa hyvät. Mutta toisaalta energiajuomien voimakkaat maut saattavat koitua darraisten ja darrattarien kohtaloksi. Lisäksi Battery-mehujään pakkaus on jotenkin väkivaltaisen kiiltelevää ja paksusti rahisevaa materiaalia, että se saattaa säikäyttää darraisimmat etäälle.

Standardipötky.

Standardipötky.

Ulkonäöltään mehujää ei ole kovin kutsuva. Muotoilu on samankaltainen kuin missä tahansa mehujäässä (esim. Lipsit, Jaffat, Grandit), mutta Battery-mehujää näyttää vähän joltain vanhuksen ummetuskakalta. Maku ei kuitenkaan ole kovin ulosteikas, vaan hyvin batterymainen, joskin vahvasti vesitetty versio energiajuoman mausta. Mehujään tikku saa myös moitteet – tikkua oli jäätelöstä ulkona noin kaksi senttimetriä. KAKSI SENTTIÄ. MITEN MUKA TÄLLAISESTA DARRAINEN SAA OTTEEN KYSYN MINÄ. Ja tikku on vielä tuollainen kapoinen. Ei hyvä tämä.

Yritä tässä nyt sitten jotenkin krapulaspäissäsi pidellä tätä kepukkaa käsissäsi.

Yritä tässä nyt sitten jotenkin krapulaspäissäsi pidellä tätä kepukkaa käsissäsi.

Tiedättehän ne tyypit, jotka hölmöyttään juovat iltamassa esimerkiksi kossua appelsiinimehulla, eivätkä sitten aamulla kykene juomaan darranparannukseen hankittua appelsiinimehua. Juu, tiedättehän te. Älkää sitten, jumalauta, kossu-Batteryn litkijät, varautuko darroihinne tällä mehujäällä. Ei tule toimimaan.

Vaikka kuinka jumalaisen hyvä idea onkin tarjota kofeiinipitoista mehujäätä darfurissa mönkivälle, ei Battery oikein täytä odotuksia. Maku on vetinen, koostumus kova, jäätelötikku liian lyhyt ja pakkauskin jotenkin silmillekäyvän aggressiivinen. Krapulaprofessori suosittelee nauttimaan kofeiinin old schoolisti ja mehujään hedelmäisenä.

Battery-mehujään pisteet suuressa könkelökepukkatestissa 2/5.

Krapulaprofessorin suuri könkelökepukkatesti: Ensimmäisenä vuorossa Ässä mix

Krapulaprofessorin parhain vinkki ikävästä könkelöstä parantumiseen on mehujään nauttiminen. Mehujään teho tuplaantuu, mikäli tuon kylmää hohkavan herkun nautiskelee suihkussa – joko kyyryssä istuen, tai turvallisesti sikiöasennossa maaten.

Vinkki nyt on kuitenkin sikäli kehno, että mehujäitä on useita. Tokihan siis miltei mikä tahansa könkelökepukoista kelpuutetaan, sillä koko homman ideanahan on saada verensokeri nousemaan, ja könkelökepukan viilentävä vaikutus on sellainen mieluisa sivulisäke darrassa kouristelevalle. Koska krapulaprofessori ottaa tittelinsä tosissaan, on vain ja ainoastaan kohtuullista uhrautua ja ottaa kaikki könkelökepukat vertailuun. Mikä siis onkaan kaikista oivallisin könkelökepukka elävien kirjoihin eheytyvälle Darfurin-matkaajalle?

Pakkaus on väritykseltään raikkaan kutsuva.

Pakkaus on väritykseltään raikkaan kutsuva.

Ensimmäisenä vuorossa tässä suuressa könkelökepukkatestissa on yksi omista suosikeistani: Ässä mix -mehujää. Ässä mixit ovat tuttuja karkkipusseista, mutta makumaailma toimii itseasiassa huomattavasti paremmin mehujään muodossa – Ässä mix -karkit kun ovat jotenkin lussuja, ja mitä vittuja ne violetit oikein on olevinaan? Miltä ne muka maistuu? Kukaan ei tykkää niistä! Onneksi mehujäässä tämä on ymmärretty, sillä könkelökepukan raikas makumaailma syntyy appelsiinin-, päärynän-, ja salmiakin mauista.

Itse pakkauskin on jotenkin raikkaan kutsuva. Pakettiin tekee mieli tarttua darrassa, sillä raikkaat värit antavat lupauksen paremmasta olosta. Pakkaus ei kuitenkaan ole liian räikeä tai röyhkeä, vaan sellainen sopuisan kutsuva ja helposti avattava. Myös mehujään tikku on krapulaisen voimattomaan otteeseen oikein sopiva – leveästä tikusta saa tukevan otteen.ässämix2

Myönnettävä on, ettei pakkauksen raikas värimaailma toteudu tuotteessa, vaan mehujää on jotenkin 70-lukulaisen ummehtuneen sävyinen. Jotenkin linttaantuneen näköinen itse tuote on muutenkin, eikä pakkauksen kuvan kaltainen juuri ollenkaan. Maku kuitenkin korvaa ulkonäön ummehtuneisuutta. Mehujään suutuntuma on aavistuksen pehmeä, helposti kielellä lirpaistava ja salmiakkisemmat kohdat vaativat kovuudestaan johtuen hieman ronskimpaa lipomista.

Vaikka salmiakki ei makuna tule aivan ensimmäisenä mieleen mehujäitä ajatellessa, toimii tuo perisuomalainen suolainen herkku vallan mainiosti tässä makuyhdistelmässä. Ja salmiakkihan on darraisen kaveri jo muutenkin – siksi maun mehujäähän yhdistäminen tuntuu silkalta neroudelta.

Ässä mix -mehujään pisteet suuressa könkelökepukkatestissä 5/5. 

Ässä mix -mehujään talja.

Ässä mix -mehujään talja.

Keväisten könkelöiden kitkeryydestä ja osittain myös syntymisestä

”Kyllä myös pelottaa mennä krapulassa Alepaan.”

– Mikko Rimminen / Image 6/7 2011

Kevään tullen krapuloiden pahuus moninkertaistuu. Ehkä se johtuu auringosta. Siitä, että joinakin viikonloppuisina aurinkoisina päivinä saattaa aloittaa oluen litkimisen maltillisesti jo siinä puoliltapäivin, jolloin keho ehtii kuivua otollisesti kunnon könkelöä varten. Tai sitten auringosta johtuvaa sillä tapaa, että se säälimätön kuuma mollukka kaivautuu silmäluomien välitse aivan liian aikaisin, liian virkeänä ja jotenkin liian kaikenlaisena. Sattuu.

Siinä keväisenä päivänä auringon herättämänä kankkuseensa havahtuessaan sitä sitten tajuaa, että tulipa taas, mutta toisaalta, että mitäs muka, kun en nyt oikein hahmota. Hetkisen jos toisenkin siinä makuusijallaan oleskeltuaan havahtuu siihen, ettei hahmota oman kehonsa rajoja. On kuin olisi osa jotakin suurta kivusta aaltoilevaa ja sykähtelevää valtamerta, vaikkei sitä kipua oikein vielä tunnekaan. Se kipu tulee, kun uskaltaa irtauttaa kallonsa tyynyn pehmeydestä. Sitten. Voi pojat. Sitten tietää olevansa elossa.

Ja sinä kauniina keväisenä päivänä, kun aurinko tuntuu paistavan saatana kellariinkin, eikä sitä voi paeta, hahmottaa jääkaappinsa olevan tyhjillään. Amatöörin virhe. Kenties eilisen tänään aiheuttama könkelö oli jotenkin harkitsematon – kyllähän nyt näillä kymmenillä darraan osaa varautua edes mehujäillä. Kun siinä on lasillisen, muutaman verran uskaltanut imeyttää kraanavettä ikenitse kehoonsa, on aika suunnitella erinäisiä toimia. Kauppa. Kauppaan on mentävä. Näin Kalliossa asuessa yksikään elintarvikeliike ei onneksi sijaitse hälyttävän kaukana, vaan darrassakin kykenee kohtalaisen sopuisasti kauppaan menemään.

Kun on ensin pohtinut, että haiseeko kuolemalta ja lopulta tullut siihen tulokseen, että vitut, on aika toimia. Pipo, huppari, aurinkolasit. Jotkut housut on hyvä laittaa jalkaan, kengätkin ehkä (riippuen siitä, kuinka kaukana elintarvikeliike sijaitsee). Kun yhteiskuntakelpoinen asu on puettu, käy askel kadulle.

Kun sitten pirskahtaa siitä rappukäytävästä kadulle, käy vastaan kaikenlaisten FREESHIEN, brunssille trendikkäästi REIPPAILEVIEN hipsuileiden joukko. Samassa sekalaisuudessa kulkevat myös nuorehkot perheelliset ja sauvakävelevät vanhukset, jotka nyt vittu siiinä sitten ulkoilevat jotenkin pirtsakasti ulokkeitaan vispaten.

Haistakaa varpuset vittu. Metro myös. Ja sinä, kolmosen spora, ryystä paskaa. Kaikki ne ovat jotenkin ylipirteitä. Kaikista kuuluu joku kimakka ja kitkerä ääni, ja ne ovat jotenkin elämää pullollaan. Kun siinä itse yrittää sen muutaman korttelin matkan suoriutua itselleen darraeväitä ostamaan, tulee vastaan koko maailmallisen verran ylipirteyttä, rakkautta ihmiskuntaa kohtaan, ja kaikkien itkevät lapset.

Vaikka kaupan sisään päästyään onkin osittain aurinkoa ja ihmiskuntaa piilossa, saattaa siellä valikoiman seassa käytävillä tulla vastaan joku tuttu. Onneksi darrassa ihmistä suojelee sellainen tunnelinäkö. Että näkee oikeastaan vain sen limpparihyllyn ja pakastelaarit.

Huomenta, kaikki te. Taloudessamme vallitsee tänään darra. Toki olemme sen verran fiksuja, ettei meidän tarvitse mennä kauppaan. Olemme varautuneet mehujäin ja limpparein.

Seuraa livetwiittausta darrasta @parikaljaa-tililtä Twitteristä aihetunnisteella #twiittaadarrasta. Tomilla on tänään synttärit – kerrankin könkelölle on hyvä syy.

Krapulaprofessorin sunnuntailääkkeet – viisi askelta parempaan oloon

Ystäväni kutsuu känniä Cannesiksi ja markkinoi perjantaisuunnitelmiaan kuin hohdokasta matkaa: ”Cannesiin, nyt mennään, Cannes!” hän ilakoi. Cannes kuulostaa kutsuvalta. Siellä on jotenkin glamoröösiä ja hilpeää. Punaisia mattoja ja sillä tavalla.

Cannesin-matkan jälkeen havahtuu valitettavan usein Darfurissa. Aavikolta. Joku on lapioinut suuhun paskaa ja silmiin happoa. Vettä tekisi mieli, mutta se imeytyisi vain suoraan suun limakalvojen läpi elimistöön, eikä siitä näin olleen olisi suun kuivuuteen mitään apua. Pelkkä silmien avaaminen aiheuttaa kokonaiskehollista vihlontaa, ja silmien avaamisen jälkeen on maattava hetkinen meritähtimäisessä asetelmassa vain kokeillaakseen, josko pysyy hengissä. Ja jos pysyy, on se usein tuskallista.

Darfurista pääsee kuitenkin pois. Darfur, darra, darpelo, kankkunen, könkelö, mitä näitä nyt on. Rakas lapsi ja niin edelleen. Olennaisinta darrassa on muistaa, että tila on herkkä ja hauras kuin vastasyntyneen ihmisen. Koordinaatiokyky on vituillaan, puristusvoimaa ei ole, kommunikointikin on mitä on. Siksi darrassa kuuluisi antaa valta lapsekkuudelle: lotrata vedellä, syödä mehujäitä ja muutenkin antautua mielihalujensa armoille.

Krapulaprofessori tietää tämän. Hän on kokenut. Kankkunen on tuttava, darra on kaveri. Vähän sellaisia paskamaisia tyyppejä ne on kyllä, mutta niiden kanssa on oppinut elämään. Vuosien kokemuksen myötä noiden toveruksien kanssa painiskelulle on kehittynyt oma taktiikkansa. Tässä krapulaprofessorin parhaat keinot:

1. Mehujää on darranparantajan ensimmäinen askel kohti eheytymistä ja eloonjäämistä. Fiksuin ja kokenein kankkustelija on varautunut könkelön mahdollisuuteen jo etukäteen ja hankkinut pakastimeensa jonkinlaisen mehujäiden makulajitelman. Twister-mehujää on hyväksi havaittu. Mehujään voimin verensokerin saa nousuun ja kuiviin dokattuun ruhoon saadaan hippunen nesteytystä.

2. Suihku. Suihkulla on eriskummallinen tapa helpottaa oloa. Suihkussa istuminen tai sikiöasennossa makaaminen (varokaa hei niitä lattiakaivoja silti, darrapantterit) veden lämpötilaa säädellessä (kylmästä kuumaan ja takaisin viileään) palauttaa kaiketi verenkierron normaaliksi tai jotain. Todellinen ammattilainen syö mehujäänsä suihkussa. Suihkun ja mehujään yhdistämällä paitsi energisoi kroppansa, myös tuoksahtaa paremmalta.

3. Jos hedari vaivaa, kuuluisi mehujään nauttimisen yhteydessä lätkäistä silmilleen ja otsalleen kylmä pyyhe. Kylmä pyyhe vaihtoehtona siis, jos ei jaksa kömpiä suihkuun kuuppaansa viileällä vedellä huljuttelemaan. Lisäksi krapulaprofessori suosittelee ottamaan ibuprofeiinia ja avaamaan ikkunan. Lääkeaine ja raitis ilma avittavat varmasti.

4. Jos pakkasesta ei löydy mehujäitä (amatööri!), sieltä sietäisi löytyä edes jääpaloja tai pakastemarjoja. Noita kylmiä sulostuksia imaillessaan voi siellä kylmän pyyhkeen katveessa peiton alla munuaistensa vonkuessa lepäillä.

5. Kun verensokeria on sen verran koholle saatu, ettei pelkkä olemassaoleminen koske, on viisainta katsoa luontodokumentteja. Tässäkin lajissa tosin on riskinsä: laumojensa hyljeksimät eläinvauvelit ja kuolinpaikalleen vaeltavat norselot saavat herkistymään jopa darrattomat. Luontodokumenttien katseleminen kuitenkin yleensä valaa darraisimpaankin jonkinlaista uskoa elämään. Luontodokumentin aikana tai sen jälkeen voikin tilata pizzaa ja aloittaa haparoivan matkan takaisin aikuisuuteen.

Lisäksi: kaikille darraisille mielihaluille on annettava myöten. Olethan liki kuolemaisillasi. Eli jos tekee mieli sulattaa juustoa mikrossa ja syödä tuo venyvä herkku, tee niin. Anna mennä.

jäde