Kurvin baarit, osa 2: Flagon ja Pääsky Pub

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015. Lue myös sarjan ensimmäinen osa

Sarjan toisessa osassa perehdymme Kurvin alapuoliseen baaritarjontaan. Kurvin grillistä alaspäin rinnettä suuntaava törmää väistämättä kahteen peruspubiin: Flagoniin ja Pääskyyn.

Perustuoppi.

Perustuoppeja Flagonissa.

Vilhonvuorenkatu vitosessa sijaitsevasta Flagonista  on vaikea keksiä mitään kovinkaan kiinnostavaa sanottavaa. Olen viime perjantaista lähtien yrittänyt saada jotain kasaan. Tässä kuuden päivän pohdinnan tulokset:

  • Flagon on tietynlainen muki tai tuoppi, josta perinteisesti juodaan alkoholijuomia. Flagon on baari, jossa kalja tarjoillaan ihan tavallisessa tuopissa.
  • Yksi Flagonin pöydistä on alunperin peräisin McDonaldsista. Tätä ei heti tajua, vaikka outo tuttuuden tunne valtaakin kehon, kun pöytään istuu. Vasta kun alkaa tuijotella puheaiheiden puutteessa jalkojaan, huomaa tutun M-symbolin lyötynä pöydän jalkaan. Ranskalaisten ja majoneesin katku on pöydästä hävinnyt, testasin.
  • Baari on leveämpi kuin pitkä. Yleensä(?) baarit ovat pidempiä kuin leveitä.
  • Edellisestä johtuen melkein kaikista pöydistä on hyvä näkymä ulos ikkunoista. Harmi, että Flagonia vastapäätä on joku todella tylsä toimistotalo, joka on vieläpä remontissa, eikä Vilhonvuorenkadullakaan tapahdu yleensä juuri mitään.
  • Tämä blogipostauksen kirjoittamisen kannalta melko turha keskustelu Flagonin hyvistä ja huonoista puolista: ”Tää on jotenkin miellyttävällä tavalla neutraali.”
    ”Ei mulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa.”
    ”Vähän syrjässä kyllä.”
    ”Hyvää on just se että on henkisesti syrjässä, mutta oikeasti ei.”
    ”Ainakin on ’aina tilaa’!”
    ”Täällä voisi hyvin käydä, mutta ei tule käytyä.”
  • Flagonin miesten vessa on aika tukkoon tägätty. En tiedä, miltä naisten vessa näyttää. Otin miesten puolesta panoraamakuvan, josta syntyi jälkeenpäin hauskahko kontrasti Pääsky Pubin vessassa olevan varoituskyltin kanssa. Kuvat tuonnempana.
  • Kävimme Flagonissa samana perjantai-iltana kuin Pääsky Pubissa. Join molemmissa kaksi kaljaa. Seuraavana aamuna minulla oli niin paha olo, että oli pakko oksentaa. Ihan niin kuin olisin juonut enemmänkin. Ei tästäkään oikein saa jutun juurta aikaiseksi. Tässä iässä krapulaisessa pahoinvoinnissa ei ole oikein mitään hauskaa tai kiinnostavaa. Tämä on se syy, miksi festareille meneminenkin lähinnä pelottaa. Toisena aamuna haluaisi vain lähteä kotiin.

”Heikoksi jäi, niin kuin mies Flagonissa ja Pääskyssä käytyään” kirjoittaisin tähän, jos se olisi oikea sanonta eikä juuri yrittämäni vähän väkinäisen oloinen loppukaneetti.

Tässä välissä vaihdamme kirjoittajaa. 

Jonkun onnettoman kerrostalon kivijalkaan sijoittunut Pääsky Pub näyttää ulospäin joltakin muulta kuin pubilta, ehkä joltakin pieneltä rautakaupalta tai sellaiselta.

Onneton kerrostalo, ajattelin siksi, että kylläpä kyrpisi asua baarin yläkerrassa ja kuulla ikkunansa läpi juopuneiden tupakoitsijen lässytykset baarin edustalla. Ei niitä kestä ilman, että on itsekin juopunut.

pääsky3

Kuvasta on sensuroitu sivullinen.

Lähemmäs astelu paljastaa Pääskyn olevan kuitenkin baari – eikä mikä tahansa baari, vaan Drink Bar Pääsky Pub! Näin kertovat meille huolella tehdyt, joskin ehkäpä tahattoman koomiset ikkunateippaukset. Pääskyssä ei kuitenkaan sekoitella drinkkejä tai poksautella auki kalliita puteleita hienompia juomia, vaan hanasta lorotetaan tuoppiin kaljaa tai lonua. Turha siis tälläytyä, mikäli Pääskyyn on menossa.

Pääsky Pub on pieni, tiivishenkinen ja tunnelmaltaan lämmin. Baaritiskin takana häärivä nainen ojensi tuopit ja otti rahat vastaan leveästi hymyillen. Jokseenkin harvinaislaatuista tällainen hymyily ja noin.

Ensimmäinen havainto Pääskystä oli siellä istuskelevan väen nuoruus. Joskin nuoresta yleisöstä Pääsky on kärsinyt aiemmin, oikein saanut rangaistuksenkin. Joulukuussa 2014 kyseisessä anniskeluravintolassa oli ollut 17 alaikäistä ja baari oli jäänyt kiinni alaikäisille myymisestä. Olikin kaksi viikkoa kiinni keväällä. Noh, tekevälle sattuu. Olivatpa ainakin alaikäiset hetken aikaa onnellisia.

Koomista, että olomuotonsa ja kaikkensa takia Pääskyssä kuvitteli nuorisolaisten sijaan viihtyvän keski-ikäisten ihmisten. Sen sijaan siellä on parveillut todella nuorta porukkaa ja tuona iltana, jona me siellä kävimme, oli ikäjakauma kahden- ja neljänkymmenen välissä. Missä Parta-Tane? Alistaja-Aili? Liha-Ahti? Missä kovettumista kämmenissään ylpeät ihmiset? Missä työttömyyspäivärahojaan alkoholiin annostelevat oikeat ihmiset? Ei näkynyt.

Petyin.

Flagonin vessa.

Flagonin vessa.

Jäin myös pohtimeen, että millä helvetin nuorisolaismaisella vimmalla Pääskyyn on mahtunut 17 ihmistä? Ja ilmeisesti paikalla oli muitakin ihmisiä kuin vain nuo nuoruutensa huumassa kärvistelevät jolpit ja jolpittaret. Sylikkäinkö siellä sitten ja sisäkkäin istuttiin? Tähän väliin pitäisi jotenkin humoristisesti mukamas-paheksuvasti huudahtaa, että MOPPITUKAT ja sillä tapaa, kuten omassa nuoruudessani satunnaiset täti-ihmiset minua ja ystäviäni paheksuivat.

Sisäkkäin oleminen ei ollut järin kaukana meidänkään käyntikerrallamme. Lähistöllämme olevassa pöydässä istuva mies alkoi kouria vastapäätä istuvan naisseuralaisensa rintavarustusta joskin ronskisti ja melkoisen yllättäen. Nainen vaikutti olevansa ihan mielissään, ja miehellä oli jokseenkin vakavahenkinen ilme kuin jotakin tieteellistä tutkimusta olisi tehnyt.  Meitä huvitti. Ehkäpä parivaljakko oli sitten sisäkkäin jossakin toisaalla, sillä meidän ollessamme paikalla pilkkuun saakka ei tissien kourintaa vakavampaa aktia päässyt käymään. Hyvä niin, sillä eihän sellainen Drink Bariin sovi, enkä usko kenenkään olevan niin seikkailuhenkinen, että Pääskyn wc-tiloissa yltyisi parittelemaan. Tai mistä sitä tietää! Ehkä ne nuoret sellaistakin harrastavat taipuisine raajoineen.

Pääsky Pubin vessa.

Pääsky Pubin vessassa ei kannattane parittelun lisäksi myöskään töhriä.

Käytyjen baarien määrä: 60.

Flagonin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,00 euroa.

Pääsky Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,60 euroa.

Mainokset

Kurvin baarit, osa 1: Iltakoulu ja Lepakkomies

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015.

Vaasankatu 5.  Auki joka päivä 12-02.

Vaasankatu 5. Auki joka päivä 12-02.

Iltakoulussa ei ole tullut ikinä hirveästi käytyä. Kävimme tässä Piritorin suunnalta tultuna Vaasankadun ensimmäisessä baarissa joskus helmikuussa, mutta silloin paikasta ei jäänyt oikein mitään sanottavaa, joten blogipostaus jäi silloin tekemättä. Nyt päätimme testata paikan uudelleen kesäisenä arki-iltana reilu viikko ennen Kallio Block Partyä.

Itse asiassa edellinen kerta, kun Iltakoulussa kävin, oli nimenomaan KBP:n tiimoilta vuosi sitten. Bileet olivat silloin Helsinginkadulla, ja jossain vaiheessa iltaa oli pakko käydä jossain tyhjentämässä rakkoa. Bajamajathan ovat näissä juhlissa aina helvetillisen jonottamisen takana (koska ne ovat kalliita ja KBP toimii vapaaehtoisvoimin nollabudjetilla), joten muu vaihtoehto piti keksiä. Iltakouluun siis. Vaikeaksi kusireissun teki se, että Iltakoulussa on viikonloppuisin portsari ja kahden euron narikka. Onnistuin kuitenkin jollain keinolla luikahtamaan poken ohi ja täpötäyteen vessaan. Helpotus oli huomattava. Paitsi niillä kavereilla, jotka jäivät ovimiehen haaviin.

Siinä kai se onkin se syy, miksi Iltakoulussa ei ole juuri tullut käytyä: portsari ja narikka viikonloppuisin. Sisältä Iltakoulu on ihan ok baari, ei erityisen ihmeellinen eikä toisaalta mainittavan huonokaan. Väki on sekalaista porukkaa: on nuorisoa, on keski-ikäisiä, on pukumiehiä. Tupakkakopin seinällä roikkuu presidenttien muotokuvia. Asiakaskunnasta tai yleisestä ilmapiiristä ei voi päätellä, miksi portieeri on ovelle palkattu.

Portsari selittyykin baarin sijainnilla. Tämän lähemmäksi ei Piritoria pääse. Terassilla vain köysi ja Vaasankadun kapeikko erottavat ”roskasakista” meidät, jotka juomme kaljaa luvan kanssa kadulla. Tunnelma on erikoinen ja ulkopuolinen. Terassilla istuminen tuntuu täysin erilaiselta kuin muutaman metrin päässä aukiolla seisoskelu. Ihan niin kuin köysi suojaisi meitä tai erottaisi meidät muusta porukasta kuin eläintarhan kalterit ihmisen tiikeristä.

Vaikka samalla asiallahan tässä ollaan. Ilta-aurinko paistaa ja kalja maistuu. Vieressä olevat keski-ikäiset puhuvat ensin teknologian kehityksestä, sitten omista vanhemmistaan ja heidän kunnostaan ja lapsuudestaan. Lopulta päästään jo ”aitoa avioliittoa” ajaviin hulluihin asti. Pöytämme toisella puolella istuvat keski-ikäiset ottavat porukastaan kuvia pokkarikameralla, joita nykyään harvoin enää näkee. Teknologia kehittyy.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Helsinginkadun alkupäässä sijaitseva Lepakkomies on yksi Uudenmaan vilkkaimpia keikkapaikkoja. Lepakkomiehen elikkäs Lepiksen kellarissa järjestetään keikkoja hc-punkista kevyeen pööpöilyyn – jokaiselle varmasti löytyy Lepiksestä jotain. Ainakin kaljaa.

Lepis on yksi harvoja kalliolaisia baareja, joissa on kaksi baaritiskiä. Joskin toinen, alakerrassa sijaitseva, tarjoilee asiakkaille virvoikkeita ainoastaan keikkojen aikana. Muulloin saa juomansa lunastaa katutason tiskiltä.

Lepiksen yläkerta, tai siis katutasossa sijaitseva kerros on kummallinen baarintapainen. Tila on korkea ja seinät on reunustettu mukamas-kolealla tyylillä mukamas-tiilillä. Tulee olo, että joku olisi yrittänyt tehdä teollisuushallista trendikästä poikamiesboksia mustan keinonahan ja muka-tiilen kanssa. Ehkä tilasta tulee siksi jotenkin häiriintynyt tunne, koska se yrittää olla eräänlainen ”rokkiluola”, siinä epäonnistuen. Rokkiluolien pitäisi olla matalia, hämäriä ja vähän tunkkaisia. Lepiksessä Hesarille avautuvista ikkunoista puskee terävää valoa, joka paljastaa parhaat päivänsä nähneen nahkaverhoilun ja kaljan tahrimat istuimet.

Lisäksi MIKÄ VITTU on jotakuinkin keskellä Lepiksen yläkertaa oleva kynnyksentapainen, pieni vietto lattiassa? Tulee olo kuin olisi kolmen promillen humalassa ensimmäistä olutta maistettuaan, kun erehtyy astahtamaan hieman kehnosti tuossa kohtaa. Ehkä kyseessä on vain tottumattoman moka.

Lepiksen alakerrassa samankaltainen kämäisyys ei harmita, sillä sinne se kuuluu. Alakerta on rokkiluola. Pimeä, tunkkainen ja hikinen. Mitä oivallisin keikkapaikka siis.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Onneksi harvemmin tulee perehdyttyä baarien sisustukseen, sillä useimmin huomio kiinnittyy edessä nököttävään kaljaan. Joskin Lepakkomiehessä tulee yleensä käytyä vain alakerrassa katsomassa keikkoja, sillä harvemmin Lepikseen muuten eksyy.

Lepis oli muuten toinen kalliolainen baari, jossa kävin kaljalla Helsinkiin muutettuani. Tästä on kulunut joitamia vuosia. Ensimmäinen kalliolainen baari, jossa koskaan kävin, on Tenkka. Sinne tosin menin jo pohjia otettuani suurehkon kaverusporukan mukana, enkä täten ymmärtänyt kummastella Kalliota sen suuremmin. Muistan vain ilahtuneeni edullisesta kaljasta niissä määrin, että taisin ostaa kerralla kaksi tuoppia.

Lepakkomieheen sen sijaan menin tuolloin yksin – olimme ystäväni kanssa sopineet tapaavamme baarissa, enkä minä osannut vasta muutaman kuukauden Helsingissä asuttuani ehdottaa muita baareja kuin Kampissa sijaitsevaa Pub Ikkunaa. Ystävä kumosi ehdotukseni ja likimain pakotti minut Lepakkomieheen. Hyvä niin.

Kauhunsekaisin tuntein nousin metrosta Sörnäisissä ja jäin Lepakkomiehen kulmalle ihmettelemään. Olin kuullut, että Lepiksessä on KRUSTEJA ja yleisiä pahiksia. Silloin Kallio oli vieras ja kuulopuheiden perusteella epämääräisen peljättävä paikka.

Sittemmin luulot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten ehkä tästä blogistakin voitanee päätellä.

Lepakkomies on myös toinen baari, missä tapasimme Tomin kanssa. Tai kolmas, jos Loose lasketaan. Mutta pysytään nyt Kalliossa, sillä täällä on ihmisen hyvä.

Käytyjen baarien määrä: 58.

Iltakoulun tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. Nelosolut samaan hintaan!

Lepakkomiehen tuoppi: Koffia; 0,5 litraa; 4,30 euroa (tai 0,4 litraa; 3,50 euroa)

Karvalakkeja kahdella tyylillä – Lucky Nine Bar ja Kurvitar

Puolipakollinen tuoppikuva.

Puolipakollinen tuoppikuva.

Lucky Nine Bar oli ennen Café Luft. Vuonna 2007 avattu baari, tai siis kahvila, oli niitä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Kallion ensimmäisen(?) hipster-aallon paikkoja, joissa oli avara ja valkoinen sisustus, tasokasta ruokaa ja vielä tasokkaampaa dj-musiikkia. City-lehti kertoi elokuussa 2007, että ”lista on muuten Meri-Tuuli Lindströmin käsialaa.” Meri-Tuuli Lindström on sittemmin tuttu mm. Huvila ja huussi -ohjelmasta, jos sellaisia seuraa.

No, eihän ne sellaiset täällä pärjänneet vielä silloin. Luftista tuli Lucky Nine ja täytetyt leivät ja salaatit vaihtuivat keskikaljaan ja biljardiin. Skandinaavisen hillitystä sisustuksesta on jäljellä baarin perimmäinen nurkka, jossa vielä sinnittelee joku valkoinen muovituoli. Muuten sisustuksessa on siirrytty toiminnallisempaan linjaan. Tummempaa kuosia siis. Katonrajassa kiertää kehystettyjä kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun bändien julisteita. Biljardipöytä dominoi isohkoa tilaa, johon on työnnetty niin monta tuolia ja pöytää kuin vain ikinä mahtuu. Isot ja valoa tuovat ikkunat ovat sentään jäljellä, joten Luckystä on hyvä katsella ulos. Vaikka Aleksis Kiven kadun ja Flemarin kulma ei ehkä se mielenkiintoisin katselukohde olekaan. Syytä on keskittyä juomiseen.

lucky01

Tätä mandaattia olivat asiakkaat huolella toteuttaneetkin, kun Luckyssä eräänä joulukuun lopun iltana kävimme. Olisikohan ollut joku niistä surullisenkuuluisista välipäivistä, jotka nyt sattuivat kansalaisten iloksi ja työnantajaliittojen harmiksi vieläpä viikonlopulle. Monella näytti touhu siltä, että pukin kanssa oltiin alettu ryypätä ja loppuvihellys kuuluisi vasta uuden vuoden puolella. Viereisestä pöydästä kuului kolmekymppisen kolmikon sekavanlaista sössötystä. (”Antaisitko sä mulle pusun jos mä pyytäisin?”, kysyi mies, vaikka se, jolta kysyttiin, istui käytännössä kaverin sylissä.)  Jollain naisella oli ironishenkinen karvahattu. Biljardipöydällä oli taas se sama vanha sekaannus: Minä pelaan. Ei kun minä olin pöydällä, minä pelaan! Viereisen pöydän kolmikon ilta päättyy siihen, että lähtöä tehdessään yksi heistä kaatui tuoleineen ja tuoppeineen maahan – ja kaatoi kaljat päälleen. Kello oli tässä vaiheessa kai yhdeksän.

Tilannetta tuli selvittämään toinen baarimikoista, vaikka oikeasti ne olivat keskenään niin samannäköisiä (suoraan ehkä Kwanista?), että vaikea niiden välille oli tehdä eroa. Kaatuilleet asiakkaat poistuivat, mekin vähän heidän jälkeensä.

Sekavaa touhua Luckyssä tällä kertaa. Niin kai siellä yleensäkin. Kyseessä on, ainakin välillä, vähän sellainen ”riehakkaampi” baari. Ei sellaista ensitreffimateriaalia. Ihan en kuitenkaan yhtyisi tähän satunnaiseen Yelp-arvioonValitettavasti on todettava, että kun kuulen sanat ”Lucky”, ”Nine” ja ”Bar” laitettuna peräkkäin, minulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanat ”Apua” ja ”Ei”. 

Me sanomme mieluummin: ”Ehkä” ja ”Miksi ei?”

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

kurvitar

Luckystä matka jatkui Kurvittareen. Kurvitar on yksi niistä paikoista, joissa ei juuri koskaan saa istua rauhassa. Aina joku kanta-asiakkaan oloinen herrasmies tai -nainen tulee jututtamaan. Yleensä jututtaminen on hyväntuulista ja harmitonta, mutta joskus ei. Kerran minulta on tentattu 15-30 minuutin verran, että olenko homo, enkö ihan varmasti ole, ja jos olenkin niin eihän siinä mitään vikaa ole. Tilanne päättyi sitten siihen, että omistaja heitti kyselijän ulos. Kaikki olivat tilanteeseen tyytyväisiä. Tällä kertaa jututtajia ei pöytäämme siunaantunut, mutta joku asiakkaan alku sentään heitettiin ulos, kun ei suostunut hyväksymään, ettei hänelle enää tarjoilla. Joku linja asiakaskunnassakin.

Baari sopisi atmosfäärinsä melkeinpä paremmin Itä-Helsinkiin kuin Kallioon. Toisaalta Kurvitar on myös fyysisesti yksi Suur-Kallion itäisimmistä baareista, joten puolessavälissä itään se on jo melkein menossakin. Jotain sellaista ostaribaarin tunnelmaa paikassa on. Omistajamies on ilmeisesti sikhi ja asiakkaat pitkäaikaisia suomalaisia. Siis keski-ikäisiä ja vanhempia. Jukeboksista soitetaan vanhoja hittejä, television ohjelmia seurataan arkisin vähintään kiinnostusta esittäen. Henkilögalleria näyttää istuneen pöydissään pitkään, paljon ei vierustoverin kanssa tarvitse enää puhua. Ehkä tämän takia uusista tulokkaista otetaan niin hanakasti kiinni, eikä irti haluta päästää.

Kurvitar on myös sellainen paikka, että lattialta saattaa löytyä avaamaton ravintolisäpullo.

Kurvitar on myös paikka, jonka lattialta saattaa löytyä avaamaton ravintolisäpullo.

Kurvittaressa olen törmännyt myös harvinaiseen, mutta sitäkin ilahduttavampaan baariasiakastyyppiin: mieskaksikko, joista toinen on vähän toista vanhemman näköinen ja joista jossain vaiheessa paljastuu, että he ovat isä ja poika. Klassikkobongaus ja melkein bingohuudahduksen arvoinen. Tyypillisempi miesasiakas tuntuu olevan ex-urheilija, -muusikko tai -linnakundi. Remun kanssa on soitettu ja ryypätty – tai ainakin ryypätty. Kerran tulimme parin kaverin (no okei, olin tavannut tyypit muutama tuntia aiemmin) kanssa Kurvittareen maanantai-aamuna kello yhdeksän suoraan Kuudes aisti -festareilta, ja silloin seuraan lyöttäytyi suurin piirtein kaikki edellämainitut kriteerit täyttävä mies. Oletan, että hänen poikansa oli tiskillä tai miesten huoneessa. Vähän aikaa siinä puhuttiin ”nekkailusta”, kunnes oli pakko siirtyä terassilta sisätiloihin. Aurinko paistoi siihen liian väkevästi, sisällä oli hämärää ja hiljaista.

Sen verran harvoin tulee Kurvittaressa käytyä, että siellä näkee aina eri tyypit, vaikka jokainen heistä tuntuu päivystävän kapakassa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mikäs siinä, kyllähän kavereiden kanssa viihtyy. Jos ei hirveästi tarvitse puhua.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka veti sinänsä kovin erilaiset Luckyn ja Kurvittaren jollain tasolla yhteen: myös Kurvittaressa oli nainen karvahattu päässä. Tyyli oli tosin Luckyn naiseen verrattuna kovin erilainen ja ikäeroakin heillä ehkä 30 vuotta. Baarit vaihtuvat ja naiset ikääntyvät, mutta karvareuhka ei vanhene.

Kurvittaren sisustusratkaisusita hienoin on tämä ns. piinapenkki: loossi, joka on jaettu keskeltä kahtia seinällä, jossa on peili. Hyvässä seurassa on hauska juoda ja viettää iltaa.

Kurvittaren sisustusratkaisusita hienoin on tämä ns. piinapenkki, johon kaverimme istutettiin. Piinapenkki on loossi, joka on jaettu keskeltä kahtia seinällä, jossa on peili. Hyvässä seurassa on hauska juoda ja viettää iltaa.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,20 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

Käytyjen baarien määrä: 48.

PS. Sivun oikeassa reunassa näkyy tammikuun ajan pieni banneri, koska olemme nettilehti Sylvin kuukauden blogi.  Sylvi on mm. lanseerannut loistavan 10 tuopin haastattelun, jossa on kaljan äärellä jututettu niin Riku Korhosta, Rosa Meriläistä kuin Miki Liukkostakin. Juttutyyppi on ehkä paras ikinä.

On siellä Sylvissä toki muitakin juttuja. Kaikissa ei edes juoda alkoholia. Kannattaa lukea.

sylvikkblogi2

Pub Aleksis K – Avoinna joka päivä 16-02

aleksiskoo04

Yksinkertaisuus ja luotettavuus ovat hyveitä.

Paska musiikki on aina ollut paikan vahvuus”, sanoi ystävämme Pekka eräänä joulukuun keskiviikko-iltana. Olimme kerääntyneet Aleksis K:hon, sillä ystävämme Pekka ja Elina olivat lähdössä kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan. Tätä kirjoittaessa he ovat jo melkein kotimatkalla. Kuulemma ollut yli 30 astetta lämmintä. Ja apinoita joka paikassa.

Aleksis K:sta on hyvä lähteä ulkomaille, sillä baarin paskan musiikin valikoima on sitä suomalaisinta sorttia: Klamydiaa. Yötä. Petri Nygårdia. Tuntuu, että ainakin joka toisen baarin musiikkimaisemaa tulee kritisoitua ankarasti, mutta onhan tuo nyt paskan musiikin asteikollakin hirvittävää. Hir-vit-tä-vää. Mutta jos kaukomatkalla joutuu kuolettavan onnettomuuden uhriksi ja ehtii viimeisinä sekunteinaan muistella viimeistä baari-iltaansa kotimaassa, voi lohduttautua sillä, ettei Joutsenlaulu soi enää kovinkaan kauaa päässä. Kuolema, tuo lopullinen vapahtaja.

No, kyllähän Pekka ja Elina tulevat hengissä takaisin. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme nauttimaan Aleksis K:n kolmen euron tuopeista ja yleisestä kolmen euron tunnelmasta. Paikkaa ovat aina suosineet halvemman kaljan ystävät eli kaikenlainen sekalainen punkkari-rokkari-jne-porukka. Väki on vähän niin kuin Kustaa Vaasassa ja tunnelma ylipäätään aika samanlainen. Siksi Aleksis K:ssakin on tullut käytyä monen monituista kertaa, vaikkei sijainti alueen laidalla olekaan ihan optimaalinen satunnaiselle pistäytymiselle. Aleksis Kiven kadulle tulee harvoin eksyttyä, vaikka sillä onkin monta aika hyvää paikkaa.

"The Story You Are About To See Is True. The Names Have Been Changed To Protect The Innocent"

”The story you are about to see is true. The names have been changed to protect the innocent.”

M.A. Nummisen upeasta Baarien mies -kirjasta selviää, että samalla paikalla toimi ainakin kahdeksankymmentäluvulla Grilli Bertina. Bertina on ollut ilmeisen legendaarinen paikka. Kirjoittaa Numminen: ”Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.”

Nykyäänkin Aleksis K on yleensä ihan täynnä. Yllättäen sinä joulukuisena keskiviikkona, kun paikalla viimeksi kävimme, oli sali puoli yhdeksän aikaan yllättävän vähäväkinen. Pari pöytäseuruetta, pari yksinäistä viihtyjää. Viereisessä pöydässä istui nuori mies, joka osti ensiteoikseen kaksi erilaista breezeriä ja kaatoi ne samaan tuoppiin. Ehkä vartin päästä tästä mies kävi hakemassa kaksi shottia: jonkinlaisen kermavaahtoshotin ja vielä erikoisemman näköisen kerrosshotin. Tyyppi kävi välillä ulkona polttamassa mustaa marlboroa ja tuli sitten takaisin juomaan karkkiviinojaan. Siitä tuli mieleen eräs vuosien takainen kämppikseni, joka joi omassa huoneessaan jotain hedelmäviinejä ja kuunteli kauheaa trancea. Erikoisia ovat ihmisten juomatottumukset.

Sekin hyvä puoli Aleksis K:ssa on, että nyt kun edellä jo mainittu Kustaa Vaasa on remontissa, niin Kallion alueen punkkareilla on edes joku baari, jossa miesten vessa haisee ihan hirvittävälle. Toisaalta, ehkä tähänkin on itse osasyyllinen. Baarin vessaa tulee käytettyä paljon erityiseti kesäisin. Kun viereisessä Dallapénpuistossa viettää aikaa ja kaljanjuonnin aiheuttama  kusihätä ”yllättää”, on Aleksis K:n saniteettitiloja helppo hyödyntää. Tätä ei varmaan pitäisi kirjoittaa näin julkisesti, koska wc:t ovat ”vain asiakkaille”. Toisaalta on tähän baariin tullut niin monta euroa kannettua, että pari kertaa voi käydä vessassa ihan hyvällä omallatunnolla, vaikka juuri sillä kerralla ei sattuisi olutta ostamaankaan.

Ainakaan kusireissulla ei altistu suomirockin pahimmille synneille kovin pitkään.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 46.

Historiaa: on.

Historiaa: löytyy.

Pressaparissa itsenäisyyspäivänä – ”Jos olet ulkona, varmasti paleltaa”

Pohdimme itsenäisyyspäivänä mihin baariin sitä menisi juomaan parit tuopit. Ei tullut mieleen mitään ”isänmaallista”, mikä lienee ihan hyvä asia. Olisi outoa, jos jossain roikkuisi Suomen lippu ja presidentin kuva seinällä. Siitä tulisi  luotaantyöntävä olo, koska isänmaallinen kuvasto yhdistyy nyky-Suomessa lähinnä epämiellyttäviin asioihin – tai vielä pahempiin.

Mutta itsenäisyyspäivähän on nykyään oikeasti presidentin juhla. Päivä ei ole niinkään Suomen kuin kuninkaan syntymäpäivä, vaikka en tiedä kuuluuko linnan juhlien etikettiin lahjojen vieminen päivänsankarille. Todennäköisesti ei. Mitä edes viedä Suomen kuninkaalle? Kasmir-talouspaperia?

No, joka tapauksessa. Itsenäisyyspäivä, presidentti, kaljat. Loppujen lopuksi aika helppo yhtälö: suorinta tietä Pressapariin.

pressapari

Wallininkadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitseva baari on suoraviivaisesti nimetty: Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi asuivat talon ylimmässä kerroksessa, joten katutason baarin nimi on Pressapari. Yksinkertaista. Ehkä ihan hyvä, että Suomessa presidentillä on virka-asunto, sillä en osaa edes kuvitella miltä tuntuisi asua talossa, jossa on oman aseman mukaan nimetty baari. Tai no, olisihan se siistiä. Tosin en kyllä koskaan kävisi baarissa, jonka nimi on Bloggaaja.

Monesti tässä blogissa on tullut baarin kohdalla mainittua, että se ei kuulu ns. vakiovalintoihin. Illanvietto- tai päiväkaljapaikkaa miettiessä tulee aina valittua niiden muutaman joukosta, eikä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja tule ajateltua. Osittain siksi aloimme tätä blogia pitää, jotta tulisi laajennettua repertoaaria. Pressapari ei näihin pomminvarmoihin vakiovastauksiin kuulu, mutta on tukevasti siellä jossain kakkostasolla: baari, johon tulee silloin tällöin mentyä, kun ei jaksaisi mennä niihin peruspaikkoihin, eikä oikein keksi muuta. Pressapari tuo vähän vaihtelua – onhan se ihan eri suunnalla kuin Hesari tai Vaasankatu! – mutta silti takuuvarman ok-tason illan. Tuoppi on edullinen, tilaa on riittävästi ja koko kokonaisuus jotenkin harmiton.

Sen verran usein Pressaparissa on tullut käytyä, että joitain rutiineja on syntynyt. Olen aina istunut baarin takaosan pöydissä, oli seuralaisia sitten yksi tai kymmenen. Etuosa on ehkä sisustukseltaan viihtyisämpi, onhan siinä ne ikkunat ja kaikki, mutta minusta tuntuu, että se on varattu vakioasiakkaille eli ns. ammattilaisille. Ihan niin kuin etuosan pöydissä istuisi aina samat tyypit, vaikka ihmiset vähän vaihtuisivatkin. Itsenäisyyspäivänäkin sieltä kuului hyvin, hyvin matalaa ja louhikkomaista puhetta ja naurua. Viinaa on juotu, röökiä on poltettu. Juhlapäivän kunniaksi yhdellä asiakkaista oli puku päällä ja prenikat rinnalla. Pöytäkaveri taisi olla verkkareissa.

Kas näin nousee tuoppi ja tuoppi nousee näin.

Kas näin nousee tuoppi ja tuoppi nousee näin.

Pressapari on oikeastaan vanhan ajan kapakka. Tiiliseinää, tummaa puuta. Koristeet ovat messinkiä, väreillä ei iloitella. Tilasta tulee mieleen monet M.A. Nummisen Baarien mies -kirjan kuvailut. Olikohan ennen, vaikkapa 1980-luvulla, kun Numminen on kirjansa kirjoittanut, baareissa niin paljon televisioita kuin nykyään? Vaikea uskoa, laitteet kun olivat niin isoja ja varmasti kalliitakin. Nykyään jättiruudun saa halvemmalla kuin hyvän talvitakin ja ne ovat isompia kuin kalliolaiseen yksiöön mahtuva ruokapöytä.

Televisiot tulivat mieleen siksi, että Pressaparin takaosan päätyseinässä on iso televisio, joka on sillä tavalla rikki, että sieltä ei tule muuta ohjelmaa kuin jotain mahdollisimman epäkiinnostavaa urheilua. Eli käytännössä jotain talvilajia, siis jääkiekkoa tai ampumahiihtoa. Silti sitä on pakko tuijottaa, kun se on niin helvetin iso ja keskellä näkökenttää. Tästä on monesti tapeltu niiden kanssa, jotka joutuvat istumaan television puoleisella seinällä ja katsomaan, kun tuoppitovereiden katseet nousevat ylös ja leuat tippuvat alas täysin yhdentekevän urheilukamppailun hypnotisoivan vaikutuksen myötä. Itsenäisyyspäivänä televisiossa ei edes pyöri linnan juhlat, mikä tuntuu älyttömältä. Eivät varmaan näyttäneet sotilasparaatiakaan.

No, ehkä parempi niin. Saimme molemmat juoda kaljamme rauhassa, ei tarvinnut yhden tuijotella televisiota ja toisen sitä yhtä ja sen aukinaista suuta ja tyhjiä silmiä. Pressaparin televisiossa joku joukkue voitti, toinen hävisi. Meiltä jäi näkemättä kahvikapseleista, hylkeennahkoista ja muista järkyttävistä tarveaineista tehdyt iltapuvut. Ei nähty Elastista, Hannesta tai muita fantastisen positiivisia juhlavieraita. Joimme parit kaljat ja lähdimme metrolla ensin keskustaan, sitten Herttoniemeen. Samaan aikaan laiturille sattuivat Lähiöst linnaan -mielenosoittajat. Jostain sentään näki, että pressapari juhlii linnassa syntymäpäiväänsä.

Tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,00 euroa.

Happy hour -tuoppi 3,50 euroa, maanantaista perjantaihin 11-17:00, viikonloppuisin 11-15:00. Bingoa torstaisin klo 18:00. Pakko testata.

Käytyjen baarien määrä: 45.

Tsemppi-Pubi on kuin vanhan sukulaisen luona kävisi

Tsemppi-pubi on niitä paikkoja, joissa kuuluu lukea iltapäivälehtiä, vaikkei muutoin niitä lukisikaan.

Tsemppi-Pubi on niitä paikkoja, joissa kuuluu lukea iltapäivälehtiä, vaikkei muutoin niitä lukisikaan.

Kirstinkadun ja Sturenkadun kulmauksen tuntumassa maltillisten punaisten ikkunatarroitusten takana on oma maailmansa. Tsemppi-Pubin tuntuma on kuin mummolaan menisi: seinillä roikkuu muistoja vuosien varrelta ja radiokanava soittaa jotain vanhasta maailmasta. Seinillä on dokaamiseen liittyviä huumorikylttejä, valokuvia, julisteita, tauluja ja kaikkea satunnaista, mitä nyt ihmiset tapaavat muistojensa joukkoon haalia ja ripustella niitä ympäri asujaimistoaan merkiksi elämästä, joka on jo mennyt. Puuttuu vain raukeasti tikittävä seinäkello, joka puolen tunnin välein muistuttaisi hailakalla kilkattelulla siitä, miten aika mataa armotta eteenpäin.

Tsemppi-Pubin omistavat Eeva ja Rami. Baarin historiikki kertoo Eevan perustaneen baarin jo vuonna 1985. Eeva on Remu Aaltosen äiti, joten baarin omistajakaksikkoa on ihmetelty erinäisissä lööppilehdissä. Seiskassa oli ollut oikein juttu heidän häistään silloin parikymmentä vuotta sitten, kertoi Rami. Remu Aaltonen ja Hurriganes näkyvät myös baarin sisustuksessa, sekä baarin kotisivuilla. Rami kertoo omistajakaksikon laittaneen Remun ja Hurriganesin kuvia baarin kotisivuille, sillä joskus netistä ei vielä löytänyt kuvia bändeistä ja artisteista vain muutamalla klikkauksella, ja yleisö toivoi kuvia.

Näyttökuva 2015-12-30 kello 18.10.57

Eevan ja Ramin tarinaa Tsemppi-Pubin nettisivuilla.

Nyttemmin tiskin takana häärii vain Rami. Eeva on sen verran huonossa kunnossa, ettei hänestä enää ole baaria emännöimään. Rami on Eevan omaishoitaja, ja käydessämme baarissa taannoisena lauantaina, oli tiskillä lappu: ” Suljemme tänään jo kello 17 – omaishoitojuttuja”. Jotenkin siitä lapusta tuli sellainen olo, että vanhuus tulee. Harvoin baarissa ollessa saa muistutuksen omasta kuolevaisuudestaan – yleensähän baarissa on sellainen jokseenkin voittamaton ja vetreä olo. Mutta tuosta lapusta ja seinillä roikkuvista muistoesineistä ja menneestä maailmasta henkivistä tavaroista tuli sellainen kunnioitus ja jokin hyhmeä haikeus.

Toisaalta: Tsempissä riittää myös elämää.

Toisaalta: Tsempissä riittää myös elämää.

Emme ehtineet istua baarissa kovin kauaa – ehkä puolikkaiden tuoppien ajan – kun kanta-asiakkaat jo huomasivat, ettemme kuuluneet joukkoon. Useimmiten tuosta havainnosta tulisi kiusaantunut olo, ja sellainen ”anteeksi, juomme vain nämä ja jätämme teidät tänne rauhassa” -olo, mutta Tsemppi-Pubin kantiksien lähestymistapa oli ystävällinen ja leikkisän utelias.

– Teitä ei täällä ole ennen näkynytkään, oletteko vasta muuttaneet johonkin lähelle? Ihan siis sillä kysyn, kun olen täällä käynyt kaksikymmentä vuotta ja tästä on tullut minulle sellainen toinen olohuone, enkä teitä ole täällä ennen nähnyt, tiedusteli kantismies kysymyksensä ystävällishenkisesti perustellen.

Keskustelunavauksesta syntyi hauska tarinointituokio siitä, miten Eeva ja Rami olivat alkaneet yhdessä pitämään baaria, kirjoittamastamme blogista, Kallion baareista ja siitä, miten Kallio – ja maailma – muuttuu. Myös omistajakaksikon Donna-koira tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi ja istui useamman tovin jalkani vieressä.

Donna ei kuulemma hyväksy kaikkia baarivieraita, joten oli suuri kunnia saada tämä karvainen leidi puolelleen jo ensivisiitillä.

Tsemppi-Pubi ei suotta ole legenda baarien joukossa. Lämminhenkinen ja vastaanottavainen tunnelma paikkaavat sen ikävän vajeen, että baari ei ole auki kauhean myöhään. Baari suljetaan jo kello 18. Paitsi tietenkin poikkeustapauksissa, kuten ”omaishoitojuttujen” osuessa aikatauluihin.

Tsempissä olut tarjoillaan hieman vanhanaikaisissa, pyöreämmissä tuopeissa ja olut maistuu tuhdisti oluelta. Ei samalla tavalla vetiseltä kuten useammissa kalliolaisissa baareissa. Baarissa viihtyvä väki näytti tuona lauantaina siltä, että he ovat käyneet Tsemppi-pubissa aina – ja miksipä vaihtaa, kun hyvä on löytynyt.

Tsemppiin on mentävä toistekin.

Tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,70 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 44.

Karhukoplan jäljillä Kolmessa Kaisassa

Tuli käytyä lauantaina pitkästä aikaa Kolmessa Kaisassa. Siellä ei voi käydä ajattelematta tätä tapausta.

Helsingin poliisilaitoksella on esitutkinta kesken tapauksessa, jossa neljä työmiesten vaatteisiin pukeutunutta miestä vahingoitti Sörnäisissä sijaitsevan ravintolan wc-tilojen lattiaa katuporalla. Tapaus sattui viime viikon torstaina 13. maaliskuuta.
– Metro, 18.3.2014.
Aikaisempi juttu samasta tapauksesta: Metro, 14.3.2014.

Ja tuota tapausta ei voi ajatella ilman, että ajattelee Karhukoplaa. Tietenkään Kolme Kaisaa ei ole ihan Roope Ankan rahasäiliöön verrattavissa oleva jättipotti, mutta mielikuva on melko vahva: neljä miestä työmiehen asuissa vuokratun katuporan kanssa tekemässä tihutöitä. Ankkalinna-meininkiä. Karhukopla taisi tosin tehdä rötöksensä selvinpäin. Kolmen Kaisan tapauksessa porukka oli niin humalassa, että kiinnijäänyt ei muistanut illan tapahtumista mitään.

Niinhän sitä Kaisassa yleensä on, humalassa. Paikka kun sattuu olemaan yksi niistä harvoista kolmeen asti auki olevista ravintoloista Kalliossa. Siksi se on suosittu jatkopaikka, kun muut baarit menevät kiinni. Sen takia siellä myös tulee aika harvoin käytyä, koska jono on aina puoli kahden jälkeen niin pitkä, että sisäänpääsy on liian vaikeaa. Yleensä tulee tuossa tilanteessa suunnattua Milenkaan, siis Ølhus Osloon, tai suoraan Härkään.

Viime lauantaina menimme paikalle jo hyvissä ajoin, olisikohan ollut puolenyön aikaan. Kerrankin sisään pystyi vain kävelemään. Narikkakin on vapaaehtoinen, mistä suuri plussa. (Vaikka juuri keskiviikkona tuli Lepakkomiehessä valiteltua, että miksi ei ole narikkaa. Ikävä katsoa keikkaa takki päällä; se tuntuu jotenkin siltä kuin olisi hautajaisissa.) Istumapaikasta piti tosin käydä jonkinlainen taistelu jo tuohon aikaan, sillä tyhjä pöytä kyllä löytyi, mutta penkkejä ei. Jotenkin sinne kuitenkin mahtui, vaikka alussa yhden seurueesta pitikin istua baarijakkaralla normikorkuisessa pöydässä. Siitä tulee aina vähän Dalai Lama -olo.

Kolmesta Kaisasta on vaikea keksiä sanottavaa. Baarista tulee jotenkin mieleen Tampere. Ehkä siksi, että Tampereella on monta kapakkaa rakennuksen toisessa kerroksessa. Tai no, muistan käyneeni ainakin yhdessä sellaisessa. Joka tapauksessa, fiilis on vähän erilainen kuin tavallisessa Kallion baarissa – vaikka tässä blogia tehdessä onkin käynyt ilmi ettei tavallista Kallion baaria oikein ole olemassa. Jokaiselle löytyy jotakin.

Kenelle Kolme Kaisaa on sitten suunnattu? En tiedä. Ehkä baarilla, joka on pidempään auki kuin muut, ei täydy olla niin selkeää identiteettiä tai kävijäkuntaa. Asiakkaita riittää aina, ainakin puoli kahden pilkun jälkeen. Ja jokainen Kalliossa pidempään pyörinyt on Kaisassa joskus käynyt, vaikkei sinne kukaan varmaan ensimmäisenä vaihtoehtona suuntaakaan. Tai mistäs minä tiedän: nettisivujen perusteella Kaisa vietti marraskuussa 50-vuotisjuhlia. Lienee mahdotonta pärjätä puoli vuosisataa vain satunnaiskävijöiden voimin. Jossain ne kantikset siis ovat, joku omanlaisensa ihmisryhmä, joka Kolmen Kaisan kanssa on aikaansa viettänyt.

En sinänsä ihmettele. Onhan Kaisassa (vai Kaisoissa?) hyviäkin puolia. Iso terassi, esimerkiksi. Tupakalla ei tarvitse käydä kadulla, vaan ulkona voi istua lämpölamppujen alla vähän etäällä Kurvin vilinästä. Kakkoskerroksen sijainti on siitäkin hyvä, että sieltä on hyvä tarkkailla Kurvin ja Piritorin tapahtumia. Niin kuin Jontti klassikkobiisissä sanoo: Seuraan traagist farssii liven Kolmest Kaisasta, raflat on auki eli ei oo liian aikasta. Isot ikkunat takaavat aitiopaikan farssin seuraamiselle, ainakin ikkunapöydistä.

Näköalapaikkoja voisi baareissa itse asiassa olla enemmänkin – tai baareja näköalapaikoilla. Ehkä terassit ovat siksi niin suosittuja: voi olla samaan aikaan baarissa ja kadulla, tarkkailemassa ja tarkkailtavana.  Tietysti välillä kaipaa jotain Kulmapalmua, jonka ikkunoista näkee sisälle saman verran kuin standardinmukaisesat ovisilmästä näkee asuntoon. Mutta usein on myös hauska istua ikkunalla, katsella välillä tuoppiin ja välillä kanssaeläjiin.

Vähän niin kuin Kolmessa Kaisassa. Sieltä voi tuijotella Kurvissa raahustavaa – tai vielä parempaa: sisäänpääsyä odottavaa! – rahvasväkeä varmana siitä tiedosta, että ”pesemättömät massat” eivät juuri näe takaisin. Katutason yläpuolella voi nauraa kenelle vain ja juoda yli vitosen maksavaa kaljaansa tyytyväisenä. Poistuessa sitten heittää yläfemmat jonon ensimmäiselle ja toivottaa onnea odotteluun. Omat on jo juotu.

Tai jos oikein intoutuu, voi loppuillasta tehdä klassiset: hakee työmaalta tarvittavat välineet ja aukaisee miestenhuoneen lattian katuporalla. Jos on niin humalassa, ettei aamulla muista mitään edellisestä illasta, ei poliisikaan voi tehdä mitään. Pettämätön suunnitelma, 176–167. Roope ei koskaan saa tietää, mihin hänen rahansa katosivat.

20141214_003433

Tavanomaiset ruokajuomat.

Tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 5,20 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 42.

Abin Baarista Flemari 13:ksi

Flemari 13 on tyhmä nimi baarille. Ei pelkästään siksi, että se on käytännössä vain baarin osoite, vaan erityisesti siksi, että samalla kadulla on jo Flemari 21. Mikä järki on perustaa melkein samanniminen baari, nimiä kun on kuitenkin loputtomiin. Tässä on vähän tällainen Onnibus & Onniexpress -tilanne: jos perustat käytännössä samannimisen firman kuin on jo olemassa, se kuulostaa ihmisten mielestä lähinnä vittuilulta.

Varsinkin, kun Flemari kolmentoista tilalla oli ollut vuodesta 1998 lähtien aikalailla täydellisesti nimetty Abin Baari. Nimessä oli kirjaimellisesti persoonallisuutta mukana. Yksinkertainen, toimiva nimi. Vähän niin kuin Abia edeltänyt Janomies. Siinä vasta klassinen nimi baarille!

Olli Pellikka Abin Baarista Juomanlaskija-lehdessä vuonna 2001.

Olli Pellikka Abin Baarista Juomanlaskija-lehdessä vuonna 2001.

No, nykyään baari jatkaa siis Flemari 13 -nimellä. Ei ole jotenkin tehnyt mieli käydä; nimi ja halpa kalja ja vieressä oleva Baari Breezeri ovat jotenkin luoneet sellaisen yhteisvaikutelman, että paikalla ei ole minulle juuri mitään annettavaa. Siis sen ilmeisimmän, eli oluen, lisäksi.

En toisaalta ollut myöskään Abin Baarin ylin ystävä. Jostain syystä moni kaveri aina halusi sinne mennä, mutta minulle ovat jääneet mieleen vain lähes joka kerta sattuneet kohtaamiset niin sanottujen erikoishahmojen kanssa. Siis näiden seuraan tuppautuvien, puhetta ymmärtämättömien, mutta sitä loputtomasti tuottavien henkilöiden päättymätön kavalkadi, joka Abissa tuli aina vastaan. ”Mä soitin Hurriganesin kanssa kitaraa.” ”Ootteks te jotain sivareita vai.” ”Anna kun mä nyt kerron, mä lähden kyllä sitten.” Ei muuten lähtenyt.

Flemari 13 tuli Abin Baarin tilalle elokuussa 2013. Baaritiskin ympäristö laitettiin uusiksi, Abin lähes legendaariset sekalaiset seinäkoristeet poistettiin ja seinät maalattiin kauttaaltaan mustiksi. Samalla tuopin hinta tuli vähän alaspäin, mikä näyttää johtaneen siihen, että kävijäkunnan keski-ikä on parinkympin tienoilla. Tuntui jotenkin siltä kuin olisi katsonut jotain vuosien takaista itseään ulkoapäin. Ensin kokemus tuntui oudolta, sitten enimmäkseen nauratti.

Baari on kalliolaiseksi paikaksi erikoisen muotoinen. Siinä ei ole perinteistä ”salia”, vaan tila on kapea ja syvä. Kadun puolella on pieni tila ja baaritiski, josta vessat ohittamalla päästään takatilaan, jossa on lisää istumapaikkoja ja biljardipöytä. Kaikkialla haisee kusi. Hajuaistilliselta kokemukseltaan Flemari 13:ssa istuminen on kuin vessassa bissen juominen. Joissakuissa tämä herättänee lämpimiä muistoja. Juomanlaskijan jutussa sanotaan, että Abin Baarissa soi ”miellyttävä rock”. Nyt biiseistä jäi mieleen lähinnä Evanescencen joku taannoinen hitti. Epämiellyttävää.

Toinen seikka, joka Juomanlaskijan Abin Baari -jutusta pisti silmään, on Abin kansainvälisen tunnelman kehuminen. ”Toisaalta tällainen paikka voisi löytyä myös New Yorkista.” Abin Baarin suhteen kommentti lähinnä naurattaa – ei ollut juuri kalliolaisempaa räkälää kuin Abi – mutta Flemari 13:n suhteen lausunto pitää jotenkuten paikkansa. Paikasta tulee nykyään jotenkin mieleen amerikkalaiset dive barit. Ehkä se johtuu tilan putkimaisuudesta tai siitä, että vaikka paikka on pieni, siihen on silti mahdutettu bilispöytä. New Yorkin perusbaareista jäi nimittäin sellainen kuva, että niissä on aina joku peli. Siis juurikin biljardipöytä tai joku elektronisempi vempain: ammuntapeli, koripallonheittopeli tai edes flipperi. Mistä lie johtuu. Ehkä pelkkä kaljahana ei vapauden maassa riitä vetonaulaksi, vaan jotain on päästävä tekemään. Flemari 13:ssakin bilispöytä on ahkerassa käytössä. Parhaat muistot Abin Baaristakin liittyvät humalaiseen kepinheiluttamiseen. Vaikka siihenkin liittyi se alituinen ”ei kun mä olin pöydällä”-keskustelu, minkä takia pelkästään kavereiden kesken oli vaikeuksia löytää pelisaumaa.

flemari13_01

Niin, onhan siinä se Amerikan lippukin.

Flemari 13:lle on vaikea antaa lopullista tuomiota. Vaakakupeissa paikkaansa hakevat halpa bisse, biljardipöytä, loppuun asti tägätyt seinät, typerä nimi, klassikkobaarin poismeno, ammoniakkinen virtsankatku, keskeinen sijainti Karhupuiston ja Hesarin/Vaasankadun välissä, tympeä 2000-luvun listarock… Persoonaa on pelissä vähemmän kuin Abin Baarissa (missä toisaalta ei?), mutta jotain omanlaistaan baarissa kuitenkin on, varsinkin jos vertaa vaikka naapurin Baari Breezeriin. Halvan kaljan perässä kulkevat nuoret ovat paikan selvästi löytäneet. Suotakoon Flemari 13 heille.

Nimen voisivat vielä kyllä vaihtaa. Minun ehdotukseni on paluu juurille: Janomies.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 2,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä:  41.

Marraskuinen vitamiinitankkaus Om’pulla

Marraskuinen taivas roikkui niin alhaalla, että sen oli oltava tipahtamaisillaan – ja siltähän oli ehdottomasti suojauduttava. Onneksi Om’pun oranssispetrolihtava sisus oli muutaman askelluksen päässä, eikä baarin ikkunoista ulos katsottaessa kaikki se marraskuiseva harmaus tuntunut enää lainkaan niin painostavalta. Ehkä lohtua toi myös kädessä viileää hohkava tuoppi, jonka sisältämä olut rakensi lämpöä sisuksiin.

LOL APUA, sanoi tuoppi.

APUA, sanoi tuoppi.

Om’pussa tulee käytyä jotenkin hämmentävän harvakseltaan, vaikka paikassa ei ole kerrassaan mitään vikaa. Tai no, oikeastaan on: aivan liian usein tulee sanottua ”ei me nyt voida Om’puun mennä – sehän on aina täynnä”. Näin on tullut sanottua niin usein, että kaikki laskelmat kuulostaisivat vähättelyltä. Mutta tottahan tämä lausuma on: Siltasaarenkadulla Kallion kirkon juurella nöpöttävä Om’pu on useimmiten joko täynnä, tai ainakin melkein. Ainakin niihin kellonaikoihin, kun itse juottolaan mielisi.

Om’pu on tyylillisesti Kallion baareista hivenen fiinimpi – ja se tuntuu myös oluen hinnassa (tuopin hinta on 4,40). Samankaltaista rouhivaa nuorekasta olohuonemaisuutta tapaa Mustan Kissan ja Molotowin yleistunnelmassa ja sisustuksessa, joskin Om’pun nuorekkuus on hivenen rapistunut. Vaikka Om’pun yleisolemus onkin hyvin 2000-luvun alkuun jämähtänyt, ei se tunnu haittaavan ketään – samaan tapaan kuin vuosituhannen alun kuuman muodin mukaiset lantiofarkut, myös Om’pu pitää pintansa katukuvassa. Joillekin saattaa muistua mieleen ennen Helsinginkadun Relaxinin sijoilla ollut Kola?

IMG_5887

Baarin sijainnissa on jotain seikkailuhenkistä: se sijaitsee mäessä. Siltasaarenkallion Om’pun kohtima on noin puolivälissä mäkeä, joten humaltuneimpien on erittäin helppo kieriä mäki alas kohti Hakaniemeä, mutta vaihtoehtona on toki myös urheilullishenkinen konttaaminen mäkeä ylös ja kohti Kallion viekoittelevaa ydinmaata.

Ai mutta se asiakaskunta? No. Se on melkoisen samantapainen kuin useimmissa Kallion baareissa: nuoresta vanhempaan. Toisessa nurkassa narpattavat pipopäiset nuorisolaiset, ja toisessa nurkassa keski-ikäisempi väki puhuu maailman tolasta.

Erään kerran Om’pussa ollessamme katsoi joku vanhemmasta väestä koostuva kokoontuma televisiosta raveja. Oli ehkä keskiviikko, ja siihen nähden sakki oli aika tuhdisti päissään. Nämä olivat sitä porukkaa, joiden nuoruusaikoina miehillä piti kapakassa olla yllään kauluspaita, kraka ja kunnolliset kengät – sen tunnisti iän lisäksi myös tyylistä, jolla drinkkejä sanottiin ”paukuiksi”. He puhuivat karaokesta ja lauloivat välillä. Oli lähdettävä, kun eräs seurueen sedistä puhkesi laulamaan Veikko Lavinkin tulkitsemaa Jokainen ihminen on laulun arvoinen -ikihittiä. Me emme kokeneet olevamme hänen laulunsa arvoisia.

Erityismainintoja: Flipperi, dj-mussiikkia, seinillä vaihtuvaa taidetta.

Erityis-erityismaininta: Nyttemmin myös Radio Helsingin Neurosiivut -ohjelmasta tuttu, absurdeista seteistään tunnettu dj Tixa soittaa Om’pussa usein. Suosittelemme.

IMG_5891

Tuoppi: 0,5 litraa; Karhua; 4,40 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 40

 

Muutama kerta Molotowissa ja pari miinusta

molotow01 (1)

Molotow on ehkäpä Kallion omalaatuisimmin sisustettu baari. Varsinkin jos Pulmua ei lasketa. Se on siinä teemaisuudessaan kuitenkin vähän teennäinen. Molotow ei ole. Se on omistajansa näköinen. Osa baarista on tummalla vanerilla päällystettyä, osa punaisella, yksi seinä on siistimätöntä betonia (jossa maalauksia) ja toinen paljasta tiiltä. Kuvia on jos jonkinlaisia. Muun muassa installaationomaisena veistoksena eri asioista tehty Molotow-teksti. Englanninkielisessä Yelpissä Molotowista sanotaan ”divey” ja ”Berlin”. Helppo allekirjoittaa.  Tiskin takana on robottikoira. Tai varsinaisesti tiskin takana on useimmiten omistajajannu (Se Nuorempi Tyyppi) tai se toinen, vanhempi tyyppi (Se Vanhempi Tyyppi). Toisen näistä nimi on kai Ari.

Yhden kerran olen Molotowin edessä nauranut itseni kumoon. En muista, minkä takia.

Toisen kerran olen Molotowissa ollut yksin, en muista mistä syystä tai milloin, ja kirjoittanut pitkällisen analyysin kautta purkautumisen siitä, minkälaista on olla junantuoma Helsingissä. Siitä minkälaista on, kun elämässä ei ole yhtään ystävää, joka olisi tuntenut lapsesta asti. Siinä on sekä hyvää (voi tehdä mitä vain, kun kukaan ei ole sanomassa, että ethän sinä ole tuollainen, et sinä voi tehdä noin) että huonoa (katso edelliset sulut). Voi vähän niin kuin keksiä itsensä uudelleen, mutta ei toisaalta ole sellaisia ystäviä, joiden kanssa puhua siitä, miten paskoi ekaluokalla housuun (jos nyt sattui paskomaan).

Junantuomilla ei myöskään ole sellaisia paikkoja, joihin liittyisi muistoja ja kokemuksia. Se on huono asia, sillä kaupunkikokemus on ohuempi, mutta se on myös hyvä asia, sillä kokemuksia tulee vääjäämättä. Melkein Molotowin vieressä on esimerkiksi nurmipenger, jossa olen melkein nukkunut yhden juhannusyön. En tiedä olisinko nukkunut, jos olisin penkereen viereisessä koulussa peruskouluni käynyt. Avautumista varten baarimikko lainasi kynää ja paperia kirjoittamista varten. Kävin toisenkin arkin. Hyvää palvelua. Paperit olen sittemmin hävittänyt, vaikka säästän maksetut nettiliittymälaskutkin, vaikka se on joka kuussa saman verran.

Useamman kerran olen Molotowissa törmännyt tuttuihin. Se on parin kaverin olohuone, silloin kun eivät istu Kultapalmussa tai Pub Porthanissa. Molotow on vähän sellainen baari, että monesti ei saa yksin istua, vaikka haluaisi. Tilaakin on sen verran vähänlaisesti, että vapaata pöytää harvoin on. Ja jos onkin, niin pöytä on todennäköisesti ihan toisen pöydän vieressä, joten mistään intiimistä ja salaisesta keskustelusta on turha haaveilla. Vaikka pariin kertaan olen tainnut treffeillä Molotowissa käydäkin. Niistä jutuista ei sittemmin tullut mitään, saattoivatpa jopa jäädä ensimmäiseksi ja viimeisiksi kerroiksi. Hyvä baari treffeille siis. Suosittelen.

Miinuspisteenä sanoisin, että parina edellisenä kertana on baarissa ollut tuskaisen kuuma. Ja maanantaina viina haisi jonkin verran. Olen kyllä ollut huomaavinani, että sunnuntai ja maanantai on niitä päiviä, kun viina haisee baareissa kaikkein pahiten. Sellainen vanha, hikinen viina. Johtuu varmaan ilmassa olevan krapulan määrästä.

Niin ja siitä vielä toinen miinus, että paikka on helvetin täynnä. Aina. Molotow viettää pääsiäisenä vasta viisivuotissyntymäpäiviään, mutta ilmeisen hyvin se on solahtanut osaksi Vaasankadun valikoimaa, kun ei meinaa istumaan mahtua edes maanantai-iltana. Näistä miinuksista huolimatta plussalle jäädään reilusti.

Myös tämmöisen idean tai kysymyksen olen Molotowissa kuullut ja jo pelkästään se nostaa baarin ylimpään ansioluokkaan: Eikö niin, että oikea fantasiapizza on sellainen, että siinä on neljä vapaavalintaista täytettä – ja neljä juustoa? Niinhän se on, ainakin tästä lähtien.

Tuoppi: 0,4 litraa; Karhua; 4,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 39

Muuta: Jonkinlainen leffavisa tiistaisin klo olikohan 19:00. Plank-klubi aina kolmen viikon välein lauantaisin, seuraavan kerran 22.11. ja 13.12.

Lisäys: Sellainen piti vielä mainita, että ainakin ennen Molotowista sai niin sanotun nimikkoshotin, Molowotin cocktailin, jonka tiedän parin tyypin tilanneen ja molempien oksentaneen lähes välittömästi. Ilmeisesti ”melko tulinen”.

molotow02 (1)