Kevään pubivisakauden päätös

Nyt tiedän miltä huippu-urheilijasta tuntuu.

Koko pitkä kausi on treenattu, oteltu, hävitty, petytty, treenattu lisää, kunnes – viimeinen koitos ja…

Voitto.

siltanenvoitto

Aloitimme tammikuussa pubivisoissa käymisen. Kävimme viikon aikana mahdollisimman monessa visassa ja kirjoitimme niistä blogiin (osa 1, osa 2, osa 3). Visailukärpänen puri ja pahasti, ja olemmekin tammikuun jälkeen käyneet melko säännöllisesti Kallion Seurahuoneen ja Lucky Nine Barin visoissa. Molemmissa on puolensa. Seurahuoneen visa on hieman vaikeampi ja siellä paras tuloksemme taitaakin olla neljäs sija. Luckyn visan olemme voittaneet nyt jo pari kertaa. Kilpailu ei siellä ole yhtä kovaa, sillä visailijoiden keski-ikä on huomattavasti alhaisempi.

Olemme jatkaneet myös Siltasen visassa – siis Heikki Helastisen LEGENDAARISESSA TIETOVISASSA – käymistä. Visa on Kallion seudun omalaatuisin, sillä mukana on videotunnistustehtävää, viihdepainotteisia kysymyksiä ja aina kaikkea erikoista sähläystä. Myös palkinnot ovat erikoiset: kakkos- ja kolmossijalle  yltäneet saavat aina mukaansa Fullsteamin levyjä. Tämän takia meilläkin on nyt kotona kuusi avaamatonta Rubikin cd:tä. (Saa tulla hakemaan.)

Visa on myös ollut siitä hyvä, että se on kerran kuussa. Tämän takia jokaiseen visaan on latautunut hirveästi panoksia, kun edellisellä kerralla on jäänyt karvaasti kakkoseksi tie break -kysymykseen heitetyn huonon arvauksen takia.

Mutta kevään viimeisessä visassa me voitimme. Helpotus oli suunnaton. Tunsimme itsemme voittajiksi, koska vihdoin olimme sellaisia. Saimme taas palkinnoksi huonoja levyjä, mutta myös (ilmeisesti jo loppuunmyyty) Eläkeläiset/Stam1ina-juomapeli ja ne kauan odotetut drinkkiliput. Voittajan olut maistuu jotenkin erilaiselta.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

Tältä huippu-urheilijoista kai tuntuu. Kausi on takana ja palkintokaappiin on tullut pari pokaalia lisää. Seuraavana aamuna on tyhjä olo ja päässä kysymys: mitä seuraavaksi?

Onneksi on kesä, aurinko paistaa ja ilma on lämmintä. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: neppiskausi on alkanut.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Mainokset

Koiran kanssa Kallion baareissa

Sinikka Sivukirjastossa.

Juttua päivitetty 8.4. lukijoiden kommenttien perusteella.

Meillä ei (vielä) ole koiraa, mutta monilla ystävillämme on. Siksi erityisesti näin keväisin törmäämme tilanteeseen, jossa olemme menossa baariin, mutta joudumme muistelemaan, mihinkäs niistä saikaan viedä koiran.

Vuoden 2012 alusta laki on sallinut lemmikin viemisen ravintolaan, mutta toki omistaja voi tästä kieltäytyä. Moni ravintolanomistaja niin tekeekin, mutta etukäteen sitä on vaikea tietää. Monesti syy voi olla baarin työntekijöillekin vähän epäselvä, lukuisia kertoja on kuultu ”en tiedä saako, en ole omistaja”-tyyppisiä selityksiä.

Baarin etsiminen on muutenkin tylsää ja työlästä, eikä siihen haluaisi lisätä enää yhtään ”voidaankohan me tulla tänne”-muuttujaa. Ja vaikka lähes kaikille terasseille voi istua koiran kanssa, nämä parin plus-asteen kelit eivät oikein kannusta ulkona istumiseen.

Kysyimme viikonloppuna Twitterissä ja Facebookissa lemmikkiystävällisistä baareista ja saimme vastauksina seuraavanlaisen listan:

Viimeksi mainitussa vietimmekin hyvän tovin sunnuntaina. Parhaimmillaan siellä oli samaan aikaan viisi koiraa. Hyvin tulivat toimeen keskenään, vieraisiin pöytiin huutelua oli vähemmän kuin perusbaarissa pääsiäissunnuntaina.

Listamme ei varmasti ole kattava ja kommenteissakin onkin suotavaa lisätä listaan koiraystävällisiä paikkoja. Tai siis eläinystävällisiä. Useimmin sitä kuitenkin koiran näkee baarissa eikä muita eläimiä. Joku kyllä tuolla ”facessa” sanoi nähneensä kissan ”päivävedellä” Hilpeässä Hauessa. Mikä lie erikoisuuden tavoittelija!

Jos meillä olisi koira, kävisimme varmastikin testaamassa baarit läpi. Yllä esitetyn listan lisäksi eläinystävällisiä paikkoja voi käydä tsekkaamassa Tassut kartalla -palvelusta, mutta niin kuin kaikissa muissakin nettipalveluissa, on siellä aika vähän sitä Kallion räkälähenkistä osastoa. Ehkä kukaan ei ole ollut niin hölmö, että olisi rakasta eläinystäväänsä yrittänyt viedä vaikka Relaxiniin. Eihän siellä halua käydä ihmisetkään.

sinikka

Viikko pubivisoja, osa 3: Kallion Seurahuone

Vietimme viime viikolla pubivisaviikkoa. Tavoitteemme oli tutustua tähän baari-ilmiöön käymällä mahdollisimman monessa Kallion alueen visassa. Osallistuimme alkuviikosta Sivukirjaston, Lucky Ninen (lue tästä), Toverin ja Siltasen (lue tästä) visoihin, perjantaina skippasimme Bar Labin visan ja lauantaina viikkomme huipentui Kallion Seurahuoneen visaan. Saimme kasaan viisi suoritusta, nolla voittoa ja kaksi palkintosijaa. Ihan hyvin ensikertalaisilta.

20150131_193912

Kallion Seurahuone. Lauantai, klo 17:00. Seurahuoneen visa on lähimpänä pubivisan ideaalia tai arkkityyppiä. Baari on oivallinen pubivisaympäristö kaikessa keski-ikäisyydessään ja, no, seurahuoneudessaan. Asiakkaat ja osallistujat ovat joko keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, tai noin kolmekymppisiä kaveriporukoita. Kysymykset ovat aluksi ajankohtaisuuksia, sitten jyrkästi vaikeutuvia yleistietokysymyksiä. Meidän joukkueemma sai ensimmäisestä viiden kysymyksen setistä kahdeksan pistettä, viimeisestä ryppäästä miinus yhden pisteen.

Seurahuoneen visa on siis jaettu neljään viiden kysymyksen settiin, settien välissä on tupakkatauko. Käytössä on Siltasen visassakin nähty pistepanostusjärjestelmä, joka mahdollistaa huimat pistepotit (voittajajoukkueella oli 41 pistettä eli 2,05 pistettä per kysymys!) ja näyttävät epäonnistumiset. Kuten sanottua, jäi joukkueemme viimeisten viiden kysymyksen saldoksi miinus yksi piste. Emme tienneet mitään ja arvasimme yhden väärin, mutta laitoimme siihen rohkeasti kahden pisteen panoksen. Fiksua. Jos jostain jotain tietää, on pistejärjestelmä hyvä. Mekin saimme alkupäässä hyviä pistesaaliita panostamalla kolmosta meille itsestäänselviin kysymyksiin (Mistä yhtyeestä tunnetaan basisti John Entwistle?).

Koska Seurahuone on tyypillisistä tyypillisin visa, lienee tässä vaiheessa paikallaan puhua visaisännistä. Tai oikeastaan aiheen yhteenvetämiseen riittää yksi kysymys: Miksi visaisännät näyttävät aina divarinpitäjiltä? Se ei yllätä, että visoja vetävät kaverit ovat keski-ikäisiä miehiä, mutta miksi heistä tulee niin vahvasti mieleen – niin ulkonäön, pukeutumisen kuin yleisen habituksen puolesta – antikvariaattien tiskien takana istuvat miehet? Ei Kallion visojen pitäjät ole edes keskenään samannäköisiä, mutta jokaisessa heissä on silti divarinpitäjän olemus.

Divarinpitäjät ovat tyypillisesti vähän samanlaisia kaikkitietävän oloisia tyyppejä kuin visanpitäjät, joten ehkä vuosien altistuminen triviatiedolle aiheuttaa jonkinlaista muodonmuutosta, jotain tiettyä äänenväriä tai katseen kirkkautta/sumeutta. Tai sitten yhteneväisyys johtuu siitä, että pubivisamiehet istuvat iltakaupalla baarissa töissä. Seurahuoneen kaverikin vetää oikein visaputken: kapakassa pääsee koettelemaan tietoja lauantaisin, sunnuntaisin (musavisa) ja maanantaisin. Sellainen muuttaa miestä.

IMG_20150202_020417

Me emme toivottavasti ole pubivisojen täyteisen viikon jälkeen suuremmin muuttuneet. Sukellus tietokilpailujen maailmaan oli kuitenkin hyödyllinen. Ennen tätä viikkoa pubivisa näyttäytyi vieraana ja vähän erikoisena illanviettotapana. Trivial Pursuitin pelaaminenkin on useimmiten lähinnä tylsää ja ikävää. Viikon kokeilun perusteella pubivisoja voi kuitenkin suositella kaikille ja melko varmasti mekin alamme suosia jotain näistä Kallion visoista ainakin-melkein-joka-viikko-tyyppisellä tahdilla.

Mutta ehkä vasta ensi viikolla. Viisi pubivisaa viikossa oli selkeästi liikaa, lyhyt tauko lienee paikallaan.

Esimerkkejä kysymyksistä: Minkä maan keisari oli – tai yritti olla – 1800-luvulla Maximilian ensimmäinen? Miten jatkuu seuraava loru: Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka. Matikasta…

Sijoitus: Jaettu viides sija kahdeksan joukkueen kisassa. Pisteitä 16 kappaletta, voittajajoukkueella 41.

Ensimmäinen jälkikirjoitus: Alkuviikosta suunnittelimme menevämme tietovisojen päälle vielä sunnuntaina bingoon. Kuinkas sen kanssa kävi? No, sunnuntaina oli niin heikko ja väsynyt olo, että ei pystynyt. Bingoa on tietojemme mukaan tarjolla ainakin Bullutissa (maanantai ja keskiviikko, 19:00), Om’pussa (sunnuntai, 13:00) ja Mascotissa (sunnuntai, 18:30?). Bingosalit ehkä kuolevat, mutta baaribingo elää.

Toinen jälkikirjoitus: Sunnuntaina väsytti niin kovin, sillä Seurahuoneen visan jälkipelit Arizonan happyhour-tuoppien äärellä jatkuivat pitkälle yöhön, jolloin muuten viihtyisä Arizona näytti huonoja puoliaan. Ensin seuraamme ujuttautui joku nuorehko urpo, joka ei halunnut millään lähteä pois, vaikka sitä vaadimmekin. Lopulta hänet heitettiin henkilökunnan toimesta baarista ulos. Sitten pilkun jälkeen ulkona näimme tilaneen, jossa keski-ikäinen nainen huusi keski-ikäiselle miehelle ”Sä olet jo kuollut! Tajuatko?! Sä teit niin tyhmästi, että sä olet jo kuollut!”. Ehkä hirvittävin uhkaus, jonka voi keksiä.

Kolmas jälkikirjoitus: Tammikuu vaihtui helmikuuksi, mikä tarkoittaa sitä, että joillain (muilla kuin meillä) päättyi tipaton ja samalla meidän Sylvin kuukauden blogi -statuksemme päättyy. Odotamme mielenkiinnolla, mikä on seuraava kuukauden blogi. Sillä välin: lukekaa Sylviä!

Kallion Seurahuone ja baarien nimet

Ilta ja tyhjä baari. Joskus surullista, toisinaan ilahduttavaa.

Ilta ja tyhjä baari. Joskus surullista, toisinaan ilahduttavaa.

Nimet ovat kiinnostavia.

Olet ehkä huomannut, (niin kuin muutkin) että helsinkiläisten ravintoloiden nimet ovat nykyään yksinkertaisia. Emo, Juuri, Kaarna, Kiila, Linko, Luomo, Muru, Olo, Puro, Rulla, Savu. Kaksi tavua, ”rustiikki” fiilis ja nin edelleen. Aitoa, suomalaista!

Kallion baareissa tämä trendi ei näy, ainakaan vielä. Ehkä syynä on se, että uusia paikkoja ei hirveästi tule, joten trendit näkyvät hitaasti. Toisaalta, ehkä ruokamaailman trendit eivät kosketa baareja. Tai sitten nimellä ei ole niin väliä. Pub Porthan on hyvä baari, vaikka nimi onkin melkeinpä tylsin mahdollinen.

Nimiä Kalliossa kyllä riittää. On osoitteen mukaan nimettyjä (Flemari 13 ja Flemari 21, B21, B12), muuten vain tylsiä (Helsing Bar, Meri Pub), käsittämättömiä (Bullut, Om’pu), paikkoja (Juttutupa, Iltakoulu, Sivukirjasto, Pääkonttori), väärän mielikuvan antavia (Terassibaari, jossa ei ole terassia; Relaxin, jossa ei ole rentoa) ja vähän liiankin kuvaavia (Viva la Vida, jossa elämä on hullua). Toiset ovat klassikoita (Roskapankki), toiset aina unohtuvat (Lucky Nine vai Lucky Seven?) Vähän ehkä erikoisesti ainoa nimi, joka liittyy jotenkin suoraan juomiseen, on Flagon. Turussahan on esim. Tinatuoppi. Tai no, en tiedä lasketaanko Tsemppi Pubi tähän kategoriaan.

Ja sitten meillä on Kallion Seurahuone. Seurahuone lienee Suomen yleisin ravintolan nimi. Kysyin asiaa Helsingin yliopiston Terhi Ainialalta, joka on perehtynyt suomalaiseen nimistöön. Kuulemma asiaa ei ole tutkittu, mutta Ainialan mukaan ”Seurahuonetta voi hyvin pitää ainakin yhtenä Suomen suosituimmista vanhoista ravintoloiden nimistä.” Jos olisin kielentutkija, tekisin hetimiten tutkimuksen anniskeluravintoloiden nimiin ja niiden historiaan. Herkullinen aihe!

Nykyäänkin vähän joka paikassa on oma seurahuoneensa: google löytää seurahuoneet niin Salosta, Iisalmelta kuin Huittisistakin. Minun kotipaikkakunnallani Savonlinnassakin on Seurahuone, jossa (jonkin hämärästi muistetun lapsuudessa kuullun jutun) mukaan vanhempani tapasivat ensimmäistä kertaa.

Nimeen liittyy jotain hohtoa. Ensimmäinen seurahuone avattiin Turkuun jo 1812. Seurahuoneet ovat usein hotelleja ja niiden yhteydessä olevia ravintoloita tai baareja. Seurahuoneella ollaan vähän paremmassa seurassa. Ehkä siksi Kallion Seurahuonekin on vähän fiinimpi paikka. Ei toki mikään hienosteleva, vaan vähän sellainen hillitymmän näköinen kuin esimerkiksi ne kapakat, jotka tulevat vastaan Fleminginkatua Hesarille päin mennessä. Seurahuone muistuttaa itse asiassa aika paljon kivenheiton päässä sijaitsevaa Sivukirjastoa. Löytyy kirjahyllyä, laajahko pullo-olutvalikoimaa ja pubivisaa. Ja oranssin rusehtavat seinät.

(Miksi baarit ovat usein töyhtösiepparin [joka on googlen mukaan tärkein oranssin rusehtava asia] naaman värisiä? Arvelisin, että se liittyy osittain sisätupakointiin ja osittain kai siihen, että tuollainen oranssi on jotenkin lämmin väri.)

Mitä Seurahuoneelta ei löydy? Ainakaan ei musiikkimakua. Kauheaa radiohuttua, sinä hiljaisena keskiviikkona, kun viimeksi paikan päällä kävimme. Pitkän baaritiskin päässä istui muutaman hengen porukka katsomassa televisiosta jalkapalloa, heille oli suotu selostuksen ja kannustuksen äänimaailma. Muualla baarissa soi edellä mainittu paskamusiikki. Muualla baarissa asiakkaita ei juurikaan ollut. Ihmeellistä sinänsä, koska Seurahuoneesta poistuessamme kävelimem Sivukirjaston, Pub Porthanin ja Majavan ohi, ja ne olivat ihan täynnä, niin kuin lähes joka ilta.

Seurahuone onkin sellainen paikka, johon on tullut aina mentyä vain, jos muualla ei ole tilaa tai vastaanottavaista seuruetta. Siinä mielessä se on ehkä vähän niin kuin perushotelli. Ihan kiva, mutta kuka sellaisessa haluaa yönsä viettää, jos vaihtoehtona on ystävien seura personaallisessa ja lämpimässä ympäristössä? Ja koska vaihtoehtoja yleensä, tulee useimmiten käytyä jossain muualla kuin Kallion Seurahuoneella.

Tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,50 euroa. Happy hour -tuoppi 4,10 euroa, mutta häppäriaikoja ei missään ilmoitettu.

Käytyjen baarien määrä: 37

Toasteja! Se alkuperäinen "street food".

Toasteja! Se alkuperäinen ”street food”.