Meri Pub ja Sir Oliver – suojasatamat Merihaan tuulessa

Merihaka on kaupunginosa, jossa pitää majaansa 2300 ihmistä ja 1000 autoa. Kaupunginosa, joka on rakennettu harmaasta betonista, kylmästä merituulesta ja demareista. Studio Julmahuvissa Merihakaa kuvailtiin avaruusajan metropoliksi, Me Stallarit -ohjelmassa kaupunginosaan kiteytyi kokonainen vuosikymmen ja sen aatteet. Mikään ei liene Helsingissä niin leimallisesti 1970-luvulta kuin Merihaka.

Merihaassa on myös kaksi baaria, Meri Pub ja Sir Oliver. Ne sijaitsevat noin virtsanheiton päässä toisistaan, kaupunginosan keskellä olevassa liiketoimintarakennuksessa. Baarikierroksen voi siis suorittaa nopeasti – tai syvällä hartaudella, molempien paikkojen tunnelmasta nauttien.

meripub01

Tässä pitäisi nyt varmaan lukea ”Karhumetsällä” tai jotain vastaavaa. ”Paikallista luontoa” voisi olla toinen.

 

Kierros kannattaa aloitta Meri Pubista. Se sopii päiväkaljoitteluun erinomaisesti, sillä se on pieni ja siellä ei soi musiikki juuri koskaan. Perjantai-iltana puolenyön aikoihin Meri Pubin ainoasta televisiosta tuli snookeria, tietysti äänillä varustettuna. Mitään muuta äänielementtejä kapakassa ei ollut. Paikalla oli – ennen isohkon seurueemme paikallesaapumista – ehkä noin kolme asiakasta. Kaikki selkeästi paikallisia kantiksia ja kaikki hyvin hiljaa mietteissään. Tosin heti kun sain perseeni penkkiin, alkoi viereisen pöydän mies  kommentoida, että alle kolmekymppisten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. Kun sanoin, ettei seurueessamme ole juurikaan yli kolmekymppisiä, korjasi mies, että alle kaksvitosten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. On kuulemma aikuisten tutti se puhelin. Keskustelu mielipiteestä oli mahdotonta (yritin ehdottaa, että ehkä joskus on tärkeää käyttää puhelinta, esim. lukea jokin viesti tai vastata siihen), mutta onneksi mies katosi mystisesti heti kun silmä vältti. Mikä lie henkimaailmaan kännykkäetiketin vartija.

Eikä mies pahalla asiaansa sanonut. Meri Pubissa on usein ystävällinen tunnelma. Kävimme joskus kesällä kävelyllä Merihaan idyllisissä maisemissa ja kun arvoimme hetken Meri Pubin edessä, että mennäänkö sisään vai ei, alkoivat baarin edessä tupakalla olevat herrasmiehet rohkaista meitä käymään sisään. Meri Pubissa on kuulemma käynyt porilaisiakin, eikä heitäkään ole pahasti kiusattu.

Poliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Työvoimapoliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Meri Pub menee kiinni kahdelta, joten pilkun jälkeen on luontevaa siirtyä nurkan taakse Sir Oliveriin. Siinä missä Meri Pub on hiljainen ja pieni, on Sir Oliver äänekäs ja suuri. Baarin päätila on hallimainen sali, jota reunustavat tiski, tupakkakoppi, esiintymislava ja muutama katettu loosi. Keskellä on lisää looseja, salin sivulla pari erillistä tilaa biljardipöydille, darts-tauluille ja niin edelleen. En ole koskaan istunut muualla kuin pääsalin puolella, vaikka Oliverissa on monta kertaa tullut käytyäkin.

Tällä kertaa istuimme pöytään, jossa oli yksi tyhjä tuoppi ja noutopizzalaatikko, jossa luki ”Pizzattaako?” Ei pitsattanut, mutta kaljaa teki mieli. Sitä onneksi sai nopeasti. En muista, että olisin Sir Oliverissa koskaan joutunut jonottamaan hirvittävän pitkään. Kaljan lisäksi tiskiltä voisi ostaa virallisen Sir Oliver -paidan, mutta en tiedä missä voisin käyttää vaaleansinistä kauluspaitaa, jossa on sekä Sir Oliverin että lonkerofirman logot.

siroliver3

Sir Oliver katetusta loosista nähtynä. Esim. Bar Labissakin on tämä samanlainen sisustusratkaisu, jossa joidenkin pöytien päälle on rakennettu erillinen katos. Vähän niin kuin istuisi jossain rantamajassa, vaikka onkin baarissa. Eipä tarvitse pelätä sadetta.

Esiintymislava on viikonloppuisin ahkerassa käytössä. Usein Sir Oliverissa on tullut nähtyä hirvittävän huonoja musiikkiesityksiä, eikä aina ole ollut kyseessä innokkaat karaoke-esiintyjät. Siellä soittaa ihan bändejäkin. Pääosassa on kuitenkin karaoke, jota pääsee ainakin viikonloppuiltaisin harjoittamaan. Listalla ovat ne suomalaisen karaoken vakiot: paratiisit, hopeiset kuut, kuumat moottoriet, suklaasydämet. Kerran olen Sir Oliverissa nähnyt amerikkalaisen naisen vetävän Gwen Stefanin Hollaback Girlin, joka laajensi käsitystäni karaokesta. Aina ei tarvitse olla synkkä, herkkä tai paikoillaan.

Koska Sir Oliver on kolmeen asti auki ja siellä on karaokemahdollisuus, vetää se paljon asiakkaita puoleensa. Perjantaina siellä oli kaiken lisäksi Kallion vasemmiston pikkujoulut. Kahden jälkeen baarin kollektiivinen humalatila oli väkevä kuin arkipyhänä, jos ei ihan juhannuksen tasolla kuitenkaan. Tarpeetonta huojumista, huutamista ja juomista oli liikkeellä. Tunnelma muistutti nyt ja on monena aikaisempanakin kertana muistuttanut jonkinlaista kevytversiota Städäristä eli Stadin Tähdestä. Ei liene väliä, minkälainen baari on, jos se on pidempään kuin kahteen asti auki. Asiakkaita riittää ja asiakkaat viihtyvät.

Päivällä Sir Oliver on rauhallisempi. Edellämainittuna kesäisenä Merihaka-päivänä kävimme Oliverissa kaljalla. Asiakkaita oli noin neljä, yksi heistä vanhempi mies, joka puhui puhelimeen jotain radioamatööripuheen kuuloista asiaa ja kirjasi lehden kulmaan numeroita ja kirjaimia. Istuimme itse asiassa samassa pöydässä kuin tälläkin kertaa. Pöydällä ei silloin ollut pizzalaatikkoa.

Tällä kertaa mekin viihdyimme pilkkuun asti, minkä jälkeen oli suunnistettava kotiin. Merihaasta ei ole pitkä matka meille, mutta jatkuvasti joka suunnasta vastoin kasvoja puhaltava tuuli teki yökävelystä matkaansa pidemmän. Mieli kaipasi unta ja keho ravintoa. Alkoi pizzattaa. Onneksi kotimatkalla, Kolmannelal linjalla, on Ravintola Linja, josta saa nykään pizzan hintaan 6,90. Kelpo diili, kelpo pizza ja kelpo päätös illalle Merihaan betonisessa sydämessä.

Mainos toimi.

Mainos toimi.

Meri Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,80 euroa.

Sir Oliverin tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 50.

Mainokset

Turpa kiinni ja nussi – eli Populuksesta Tenkkaan

”Japanilaiset on tosi kummallista sakkia”, sanovat jotkut. Juu toki, onhan nipponilaisten joukossa jos minkämoista kissaksi pukeutujaa ja panonukkea tyttöystävänänään kohtelevaa vanhaapoikaa, mutta tuota. Suomalaisten rakastama karaoke on kuitenkin jaappanilaista alkuperää, ja kohtalaisen mielissäänhän tämä pohjoisessa pakkasen raiskaamaksi altistunut kansakunta on tuosta epäsosiaalisesta sosiaalisuuden ja esiintymisen muodosta.

Kyseiselle taiteen muodolle on omistettu jopa omia anniskeluravintoloita. Sehän sopii. Kalliossakin karaokeiloittelua tarjoilevia baareja on muutamiakin. Selväähän toki on, että useammassakin kalliolaisessa kaljalassa (ainakin Oivassa ja Majavassa) on joinakin päivinä ohjelmistossa tarjolla karaokea, mutta vain muutamassa kyseistä iloittelua on vakiona ja joka helvetin päivä: Tenkassa ja Populuksessa. Lisäksi Sir Oliverissa voi laulella päivittäin, mutta sinne saakka emme tällä kertaa suoriutuneet.

Olimme liikenteessä suuremmalla porukalla, sillä Tomi on vannonut kiven kovaan, että hän ei laula. Ei laulanutkaan, ei myöskään yksi seurueemme naishenkilöistä. Seurueen kolme muuta naista (itseni mukaan lukien) lauloivat.

Populus

Astuimme sisään Populukseen siinä illalla yhdentoista pintaan, ja jo tuossa vaiheessa karaoke-emännän sivuroolia hoitava baarityöntekijä ilmoitti laulujonon olevan sellaisen puolen tunnin mittainen. Laput vetämään, kaljat tassuun ja esityksiä ihailemaan vain.

Hassua sinänsä. Karaokebaariin mennessä tulee oltua usein sellaisessa mukavassa tunnelmassa, että. Noh, etten enää muista, mitä kappaleita muut karaokesta Populukseen nauttimaan kokoontuneet ihmiset lauloivat. Hups, ja niin edelleen.

Paikka oli kuitenkin täynnä. Emme uskaltaneet soluttautua yhteenkään pöytään, joten jäimme norkoilemaan jokseenkin nolosti baaritiskin läheisyyteen. Jengi eläytyi mukavasti karaoke-esityksiin ja taputti kohteliaasti jokaiselle esiintyjälle. Piakkoin tulikin seurueemme laululappujen lunastamisen vuoro. Seuralaisen laulaessa Abbaa tuli eräs baariin jo pesiytynyt mies tanssilattialle ja eläytyi vahvasti esitykseen. Teki kaikenlaisia kosiskelevia elkeitä ja mitä lie.

Seurueen laulamat biisit: Suklaasydän (Brita Koivunen), S.O.S. (Abba)

Tuoppi: Olvia; 0,4 litraa; 4,80 euroa.

Tenkka

Kun astuu Helsinginkadulta sisään Tenkkaan (ja pulittaa eteispalvelumaksua 2,50 euroa), kuvittelisi äkkiseltään päätyneensä jonnekin syrjäkylän paikalliseen juottolaan. Sen verran muista kalliolaisista poikkeava ilmapiiri (ja kenties sisustus) on Tenkassa.

Tenkka oli tällä kertaa miltei tyhjä. Muutaman vanhemman ja kenties vakiokalustoon kuuluvan asiakkaan lisäksi baarissa oli meidän seurueemme lisäksi kaksi muuta joukkiota: hölisevä ja kovaääninen naispolttariporukka, sekä pieni ryhmittymä crustihkoja punkkareita.

Tenkka on pinta-alaltaan Populusta suurempi, mutta matalalla roikkuva katto ei varsinaisesti avita akustiikkaa kummoisesti. Fiilis paikassa on rennon räkälämäinen, joskin siisti. Esimerkiksi vessoissa ei ole tekstejä nimeksikään, toisin kuin Populuksessa (ks. kuva alla). Miesten vessassa oli kuitenkin kuulemma runsaasti oksennusta, joten yleistunnelma oli ns. ”hyvä”.

Laulujono ei väen vähyydestä johtuen ollut kehkeytynyt kummoiseksi, vaan laulamaan pääsi kohtalaisen nopeasti. Hullua oli, että muutaman tunnin kuluttua Populuksessa kohtaamamme porukka tuli perässämme Tenkkaan ja ilahtui jälleennäkemisestä. Ainakin se miesherra, joka ystävättäreni esiintymisen aikana oli ryhtynyt kosintapuuhiin.

Lähipöydässä istuskeleva punkkarisporukka esitti muutaman klassikkobiisin: Lama-yhtyeen herkkä Turpa kiinni ja nussi, sekä Rita Sue & Bob Too -kokoonpanon hellyttävän Having a Gang Bang.

Polttariporukkakin lauloi, mutta sen sakin biisivalinnat olivat paskoja.

Seurueen laulamat biisit: These Boots Are Made for Walking (Nancy Sinatra), Eye of the Tiger (Survivor), Kyllikki (Leevi and the Leavings), Just a Girl (No Doubt), Torn (Natalie Imbruglia)

Tuoppi: Koffia; 0,4 litraa; 3,50 euroa.

Karaokebaareissa ehkäpä kummallisinta on nähdä kaljatuoppiaan alakuloisena tuijottelevan setämiehen yllättävä muuntautuminen tangokuninkaan keikaroitsevin elkein kansallisromanttisia hittejä tulkitsevaksi esiintyjäksi. Eikä sillä ole niin väliä, osuuko tulkinta nuotilleen vai ei – parempi oikeastaan, jos ei. Viihdemuotohan se on.

Karaokesta nauttii toisinaan samaan tapaan kuin hirvittäviä ”hauskoja” kotivideoita katsoessaan – katsoo jotenkin lamaantuneena, kun ihmiset paukauttavat genitaalejaan kivuliaan näköisesti erinäisiin esineisiin epähuomiossa ja vahingossa, tai kaatuvat naamalleen kovasta vauhdista. Jostakin syystä niitä aina katsoo. Uteliaisuuttaan ja vähän sillä tapaa peloissaan ja toiveikkaana, että kuinkas sitten käykään.