Kevään pubivisakauden päätös

Nyt tiedän miltä huippu-urheilijasta tuntuu.

Koko pitkä kausi on treenattu, oteltu, hävitty, petytty, treenattu lisää, kunnes – viimeinen koitos ja…

Voitto.

siltanenvoitto

Aloitimme tammikuussa pubivisoissa käymisen. Kävimme viikon aikana mahdollisimman monessa visassa ja kirjoitimme niistä blogiin (osa 1, osa 2, osa 3). Visailukärpänen puri ja pahasti, ja olemmekin tammikuun jälkeen käyneet melko säännöllisesti Kallion Seurahuoneen ja Lucky Nine Barin visoissa. Molemmissa on puolensa. Seurahuoneen visa on hieman vaikeampi ja siellä paras tuloksemme taitaakin olla neljäs sija. Luckyn visan olemme voittaneet nyt jo pari kertaa. Kilpailu ei siellä ole yhtä kovaa, sillä visailijoiden keski-ikä on huomattavasti alhaisempi.

Olemme jatkaneet myös Siltasen visassa – siis Heikki Helastisen LEGENDAARISESSA TIETOVISASSA – käymistä. Visa on Kallion seudun omalaatuisin, sillä mukana on videotunnistustehtävää, viihdepainotteisia kysymyksiä ja aina kaikkea erikoista sähläystä. Myös palkinnot ovat erikoiset: kakkos- ja kolmossijalle  yltäneet saavat aina mukaansa Fullsteamin levyjä. Tämän takia meilläkin on nyt kotona kuusi avaamatonta Rubikin cd:tä. (Saa tulla hakemaan.)

Visa on myös ollut siitä hyvä, että se on kerran kuussa. Tämän takia jokaiseen visaan on latautunut hirveästi panoksia, kun edellisellä kerralla on jäänyt karvaasti kakkoseksi tie break -kysymykseen heitetyn huonon arvauksen takia.

Mutta kevään viimeisessä visassa me voitimme. Helpotus oli suunnaton. Tunsimme itsemme voittajiksi, koska vihdoin olimme sellaisia. Saimme taas palkinnoksi huonoja levyjä, mutta myös (ilmeisesti jo loppuunmyyty) Eläkeläiset/Stam1ina-juomapeli ja ne kauan odotetut drinkkiliput. Voittajan olut maistuu jotenkin erilaiselta.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

Tältä huippu-urheilijoista kai tuntuu. Kausi on takana ja palkintokaappiin on tullut pari pokaalia lisää. Seuraavana aamuna on tyhjä olo ja päässä kysymys: mitä seuraavaksi?

Onneksi on kesä, aurinko paistaa ja ilma on lämmintä. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: neppiskausi on alkanut.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Mainokset

Viikko pubivisoja, osa 3: Kallion Seurahuone

Vietimme viime viikolla pubivisaviikkoa. Tavoitteemme oli tutustua tähän baari-ilmiöön käymällä mahdollisimman monessa Kallion alueen visassa. Osallistuimme alkuviikosta Sivukirjaston, Lucky Ninen (lue tästä), Toverin ja Siltasen (lue tästä) visoihin, perjantaina skippasimme Bar Labin visan ja lauantaina viikkomme huipentui Kallion Seurahuoneen visaan. Saimme kasaan viisi suoritusta, nolla voittoa ja kaksi palkintosijaa. Ihan hyvin ensikertalaisilta.

20150131_193912

Kallion Seurahuone. Lauantai, klo 17:00. Seurahuoneen visa on lähimpänä pubivisan ideaalia tai arkkityyppiä. Baari on oivallinen pubivisaympäristö kaikessa keski-ikäisyydessään ja, no, seurahuoneudessaan. Asiakkaat ja osallistujat ovat joko keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, tai noin kolmekymppisiä kaveriporukoita. Kysymykset ovat aluksi ajankohtaisuuksia, sitten jyrkästi vaikeutuvia yleistietokysymyksiä. Meidän joukkueemma sai ensimmäisestä viiden kysymyksen setistä kahdeksan pistettä, viimeisestä ryppäästä miinus yhden pisteen.

Seurahuoneen visa on siis jaettu neljään viiden kysymyksen settiin, settien välissä on tupakkatauko. Käytössä on Siltasen visassakin nähty pistepanostusjärjestelmä, joka mahdollistaa huimat pistepotit (voittajajoukkueella oli 41 pistettä eli 2,05 pistettä per kysymys!) ja näyttävät epäonnistumiset. Kuten sanottua, jäi joukkueemme viimeisten viiden kysymyksen saldoksi miinus yksi piste. Emme tienneet mitään ja arvasimme yhden väärin, mutta laitoimme siihen rohkeasti kahden pisteen panoksen. Fiksua. Jos jostain jotain tietää, on pistejärjestelmä hyvä. Mekin saimme alkupäässä hyviä pistesaaliita panostamalla kolmosta meille itsestäänselviin kysymyksiin (Mistä yhtyeestä tunnetaan basisti John Entwistle?).

Koska Seurahuone on tyypillisistä tyypillisin visa, lienee tässä vaiheessa paikallaan puhua visaisännistä. Tai oikeastaan aiheen yhteenvetämiseen riittää yksi kysymys: Miksi visaisännät näyttävät aina divarinpitäjiltä? Se ei yllätä, että visoja vetävät kaverit ovat keski-ikäisiä miehiä, mutta miksi heistä tulee niin vahvasti mieleen – niin ulkonäön, pukeutumisen kuin yleisen habituksen puolesta – antikvariaattien tiskien takana istuvat miehet? Ei Kallion visojen pitäjät ole edes keskenään samannäköisiä, mutta jokaisessa heissä on silti divarinpitäjän olemus.

Divarinpitäjät ovat tyypillisesti vähän samanlaisia kaikkitietävän oloisia tyyppejä kuin visanpitäjät, joten ehkä vuosien altistuminen triviatiedolle aiheuttaa jonkinlaista muodonmuutosta, jotain tiettyä äänenväriä tai katseen kirkkautta/sumeutta. Tai sitten yhteneväisyys johtuu siitä, että pubivisamiehet istuvat iltakaupalla baarissa töissä. Seurahuoneen kaverikin vetää oikein visaputken: kapakassa pääsee koettelemaan tietoja lauantaisin, sunnuntaisin (musavisa) ja maanantaisin. Sellainen muuttaa miestä.

IMG_20150202_020417

Me emme toivottavasti ole pubivisojen täyteisen viikon jälkeen suuremmin muuttuneet. Sukellus tietokilpailujen maailmaan oli kuitenkin hyödyllinen. Ennen tätä viikkoa pubivisa näyttäytyi vieraana ja vähän erikoisena illanviettotapana. Trivial Pursuitin pelaaminenkin on useimmiten lähinnä tylsää ja ikävää. Viikon kokeilun perusteella pubivisoja voi kuitenkin suositella kaikille ja melko varmasti mekin alamme suosia jotain näistä Kallion visoista ainakin-melkein-joka-viikko-tyyppisellä tahdilla.

Mutta ehkä vasta ensi viikolla. Viisi pubivisaa viikossa oli selkeästi liikaa, lyhyt tauko lienee paikallaan.

Esimerkkejä kysymyksistä: Minkä maan keisari oli – tai yritti olla – 1800-luvulla Maximilian ensimmäinen? Miten jatkuu seuraava loru: Oli ennen onnimanni, onnimannista matikka. Matikasta…

Sijoitus: Jaettu viides sija kahdeksan joukkueen kisassa. Pisteitä 16 kappaletta, voittajajoukkueella 41.

Ensimmäinen jälkikirjoitus: Alkuviikosta suunnittelimme menevämme tietovisojen päälle vielä sunnuntaina bingoon. Kuinkas sen kanssa kävi? No, sunnuntaina oli niin heikko ja väsynyt olo, että ei pystynyt. Bingoa on tietojemme mukaan tarjolla ainakin Bullutissa (maanantai ja keskiviikko, 19:00), Om’pussa (sunnuntai, 13:00) ja Mascotissa (sunnuntai, 18:30?). Bingosalit ehkä kuolevat, mutta baaribingo elää.

Toinen jälkikirjoitus: Sunnuntaina väsytti niin kovin, sillä Seurahuoneen visan jälkipelit Arizonan happyhour-tuoppien äärellä jatkuivat pitkälle yöhön, jolloin muuten viihtyisä Arizona näytti huonoja puoliaan. Ensin seuraamme ujuttautui joku nuorehko urpo, joka ei halunnut millään lähteä pois, vaikka sitä vaadimmekin. Lopulta hänet heitettiin henkilökunnan toimesta baarista ulos. Sitten pilkun jälkeen ulkona näimme tilaneen, jossa keski-ikäinen nainen huusi keski-ikäiselle miehelle ”Sä olet jo kuollut! Tajuatko?! Sä teit niin tyhmästi, että sä olet jo kuollut!”. Ehkä hirvittävin uhkaus, jonka voi keksiä.

Kolmas jälkikirjoitus: Tammikuu vaihtui helmikuuksi, mikä tarkoittaa sitä, että joillain (muilla kuin meillä) päättyi tipaton ja samalla meidän Sylvin kuukauden blogi -statuksemme päättyy. Odotamme mielenkiinnolla, mikä on seuraava kuukauden blogi. Sillä välin: lukekaa Sylviä!

Viikko pubivisoja, osa 2: Toveri ja Siltanen

Viikon visa-odysseiamme jatkui keskiviikkona ja torstaina kahdella hyvin erilaisella kokemuksella. Sinänsä erilaisuus ei yllättänyt, ovathan Toveri ja Siltanen (erillinen postaus tulossa!) kaikin puolin hyvin erilaisia paikkoja. Tai no, kalja maksaa molemmissa 5,50 – Toverissa tosin saa desin enemmän bisseä.

(Maanantain ja tiistain visakokemuksista voit lukea edellisestä postauksesta.)

Muistiinpanot ja muut apupaperit tulevat Toverin visassa tarpeeseen.

Muistiinpanot ja muut apupaperit tulevat Toverin visassa tarpeeseen.

Toveri. Keskiviikko klo 20:00. Satuimme paikalle jonkinlaisena merkkipäivänä. Visan kahdestoista vuosi pyörähti käyntiin alkuvuodesta ja keskiviikon neljäs kysymys oli 8000. visassa esitetty kysymys. Tiedämme tämän, koska erittäin mukava visaisäntä jäi meidän kanssamme toviksi juttelemaan, kun visa oli ohi ja olimme poistumassa paikalta. Uudet tulijat otettiin siis hyvin ja lämmöllä vastaan, vaikka tässäkin visassa kokeneet kilpailijat olivat pistesijoissa vahvoilla. Tunnelma visassa oli juuri sellainen kuin kahdentoista vuoden perinteet velvoittavatkin.

Siinä mielessä kaverini kuvailu visasta facebookissa ei siis pitänyt paikkaansa: ”Toverin visa oli ainakin muutama vuosi sitten varsin sadistinen: mahdottomia kysymyksiä, kantapeikkoja ja vittuileva visanpitäjä.” Kysymykset olivat kyllä helvetin vaikeita; me saimme viisi pistettä viidestätoista, voittava joukkue mittavat kahdeksan. Oikeasta vastauksesta sai yhden pisteen, joten vähän yli puolet tietämällä ansaitsi ykköspaikan. Toverin visa on ehdottomasti hankalin tähän asti käymistämme.

Vaikeat kysymykset kulkivat kahteen suuntaan, sillä hauskana väliohjelmanumerona visamestarille sai esittää kysymyksiä, joihin hän yritti parhaansa mukaan vastata. Onnistumisia tuli hänelle kaksi yhdeksästä. Kysymykset olivat siis vähintään yhtä vaikeita kuin visankin kysymykset, jopa vaikeampia. Vai tiedätkö sinä mikä yritys valmistaa Angry Birds Jacky-makupalat?

Ainoa huono puoli visassa oli oikeastaan oluen hinta: Toverin 5,50 maksava Karjala-tuoppi ei varsinaisesti kutsu luokseen. Toisaalta tällä hinnalla kaljan kittaaminen pysyy hyvin kontrollissa ja visaympäristö viihtyisänä: keskiviikko-iltanakin baari oli kaikin puolin rauhallinen ja miellyttävä visaympäristö. Hyvänä puolena mainittakoon vielä formaatti. Kysymykset esitettiin viiden ryhmissä, joten varsinaista kiirettä vastaamiseen ei tullut, vaan vastauksia sai miettiä, pohtia ja fundeerata rauhassa. Osa kysymyksistä tätä kyllä vaatikin.

Lähtiessämme visamestari toivotti meidät tervetulleeksi ensi kerrallakin ja lupasi samaan hengenvetoon, ettei kysymykset ainakaan helpotu. Ehkä ensi kerralla me olemme viisaampia.

Esimerkkejä kysymyksistä: Mitä tapahtuu Kouvolan ja Vaasan välillä 16.10. 2126? Kenellä suomalaisella kiekonheittäjällä on hallussaan sekä suomalainen että afrikkalainen kiekonheiton ennätys?

Sijoitus: 3/3. Kolmen tai neljän joukkueen välillä jaettu viimeinen sija viidellä pisteellä.

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA hyödynsi uusinta teknologiaa eli videotykkiä ja äänentoistoa.

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA hyödyntää ”uusinta teknologiaa” eli videotykkiä ja äänentoistoa.

Siltanen. Torstai klo 19:00. Jos Toverin visa oli perinteinen ja perinteikäs, edustaa Siltasen ”legendaarinen tietovisa” jollain tavalla visakentän toista laitaa. Paikkana on trendikäs ja nuorekas Siltanen, osallistujat samoin trendikkäitä ja nuoria/nuorekkaita, kysymykset heijastetaan skriinille, taustalla soi lähes jatkuvasti musiikki ja bissekin on visan ajan 20% tavallsita halvempaa. Viihtyvyyteen ja viihteellisyyteen on panostettu – en nyt sanoisi että enemmän – mutta eri tavalla kuin vaikkapa Sivukirjaston ja Toverin visoissa.

Toisaalta, kyse on kuitenkin pubivisasta. Visaisäntä esittää kysymyksiä, osallistujat kirjaavat vastauksen paperille ja kiikuttavat lapun isännälle, joka tarkistaa vastaukset, kertoo oikeat ja seuraa pistetilannetta. Muu on kuorrutetta tai hienosäätöä. Lisämaustetta tuo se, että Siltasen visa oli viikon visoista ensimmäinen, jossa on käytössä klassinen pistekerroin-järjestelmässä. Järjestelmässä vastaukseen voi panostaa yhden, kahden tai kolmen pisteen verran; panostuksen kääntöpuolena se, että jos vastaus on väärin, tulee kahden ja kolmen pisteen vastauksista miinuspisteitä. Taktikointi ja riskinotto saavat siis suuremman roolin kuin ”oikea vastaus = yksi piste”-tyyppisessä mallissa.

Vaikka Siltasen visa ei ole varsinaisesti musavisa, oli musiikki jossakin roolissa ehkä noin puolessa kysymyksistä. Muut kysymykset liittyivät yleistietoon tai ajankohtaisiin asioihin, olipa seassa vähän urheiluakin. Mukana oli myös kaksi tunnistuskysymystä: ensimmäisessä piti tunnistaa viiden kappaleen esittäjät, toisessa vastata videoklippiin liittyviin kysymyksiin (”Monella videon henkilöistä oli viikset?”). Visan kysymysten vakavuusasteesta kertonee jotain se, että videoklippi oli joku vanha Kummeli-sketsi.

10968013_10152811146347600_354042387_n

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA oli kaikin puolin miellyttävä kokemus. (Eikä pelkästään sen takia, että sijoituimme kolmansiksi.) Visaisäntä on hauska; kysymykset ovat enemmän hankalia/helpohkoja kuin hankalia/vaikeita; tunnelma on hyvä ja humoristinen; taukoja on tarpeeksi. Vaikea tätä on verrata muihin viikon visoihin, koska kohderyhmä on selkeästi aika erilainen, mutta ei Siltasen visaa missään nimessä ainakaan muita huonommaksi voi sanoa. Lienee osallistujasta kiinni, pitääkö enemmän leppoisasta ja nuorekkaasta tunnelmasta kuin leppoisasta ja perinteikkäästä tunnelmasta. Molemmille löytyy varmasti ystävänsä.

Esimerkkejä kysymyksistä: Laittakaa ikäjärjestykseen seuraavat henkilöt: Jethro Rostedt, Tauski, Jari Sillanpää, Vesa Keskinen. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? Lisäpiste, jos osasi nimetä kuvasta kumpi on kumpi.

Sijoitus: 3/9. Jaoimme kolmannen sijan toisen kahden hengen joukkueen kanssa.  Edellämme olevat joukkueet koostuivat molemmat viiden hengen joukkueista. Olimme siis henkisiä voittajia! Palkinnoksi saimme Fullsteamin kangaskassit ja kaksi kappaletta Rubikin viimeistä pitkäsoittoa.

Siltasen visa Facebookissa.

pubivisa-siltanen03c

Palkintosaalis. Kangaskassit: omaan käyttöön. Levyt: kavereille jakoon.

Viikko pubivisoja, osa 1: Sivukirjasto, Prankkari ja Lucky Nine

Pubivisat ovat aina vaikuttaneet vähän mystisiltä tapahtumilta. Olen kuvitellut, että yleistietopubivisoissa käy keski-ikäisiä ja vanhempia mieshenkilöitä vuosia yhdessä visailleina ryhminä, jotka tietävät vähän kaikesta vähän jotakin ja joistain asioista todella paljon. Musavisoissa käy samanlaiset porukat, mutta keski-ikä on jossain kolmenkympin tienoilla ja pätemisessä vähän aggressiivisempi sävy. Visaisännän kanssa he sitten heittävät jotain karskia vitsiä ja nauravat yhdessä kysymysten helppoudelle tai vaikeudelle. Sisäänpäinkääntyneisyys on ehkä se sana, joka visoista on tullut ensimmäisenä mieleen. (Hyvänä kakkosena ehkä besserwisser. Kolmantena keski-ikäisyys.)

Tällaiset mielikuvat ja ennakkoluulot johtuvat tietysti aina siitä, että epäilyttävään ilmiöön ei ole kunnolla tutustunut. Koska pubivisailu on kuitenkin monella tapaa kiinnostava baarissa istumisen muoto, päätimme perehtyä siihen tarkemmin. Ja mikä olisi parempi keino kuin käydä heti kättelyssä mahdollisimman monessa visassa?

Kallion alueella järjestetään viikoittain noin 15 erilaista visaa, joten valinnanvaraa riittää. Jokaisena viikonpäivänä pääsee tietämystään koettelemaan – paitsi perjantaisin. Ehkäpä visaisännillä on silloin jokin salainen kokoontuminen, visojen visa? Tavoitteeksemme muodostui lopulta käydä ainakin kuudessa visassa ja ehkä yhdessä bingossakin. Bingoa pääse harjoittamaan sunnuntaisin Om’pussa ja Café Mascotissa.

Lähdimme viikon visakierrokselle ennen kaikkea oppimaan ja perehtymään kulttuuriin, emme niinkään voittamaan. Kivaahan se tietysti olisi, jos palkintosijoille pääsisi edes kerran. Apunamme meillä oli vaihtuva joukko ystäviämme. Tarkoitus oli vetää kokemusta yhteen viikon päätteeksi, mutta koska tekstiä syntyi enemmänkin, jaamme reportaasin kahteen tai kolmeen osaan. Tässä niistä ensimmäinen.

Sivukirjasto on erittäin viihtyisä baari. Myös tuopit ovat erityishienoja.

Sivukirjasto on erittäin viihtyisä baari. Myös tuopit ovat erityishienoja.

Maanantai: Sivukirjasto klo 18:30.

Sivukirjaston visa on perinteinen yleistietoa ja ajankohtaisaiheita yhdistelevä tietokilpailu. Osallistujakunta oli sekalainen, nuoremmista porukoista vanhempiin. Naisia oli paikalla selvästi vähemmän kuin miehiä, eikä nähdäkseni mukana ollut yhtään pelkästään naisista koostuvaa joukkuetta. Meidän tiimissämme oli kolme jäsentä, ystävämme Jaakko vierailevana tähtenä. 

Visan voittajat olivat stereotyyppisiä tietovisataitureita eli keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Heidän voittonsa arvasi heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Nämä sukupolvet ovat sitä porukkaa, joiden on ollut pakko opetella ja ennen kaikkea muistaa kaikki Suomen järvet ja joet ja tunturit. Sitä porukkaa, jonka aikana koulussa vallitsi kuri ja järjestys. Kyllähän meidän nuorempienkin on ollut pakko opetella Suomen suurimmat järvet, mutta metodit ovat olleet lepsumpia, joten tässä iässä niitä ei enää muista. Tällainen löperyys kostautuu pubivisassa. Vaikka voittoa ei tullutkaan, oli visa erittäin positiivinen kokemus. Onnistumisen tunteita, aivonystyröiden stimuloimista, olutta. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi maanantai-iltana. Miinuspisteitä visa saa siitä, että se ei tarjoa mahdollisuutta hassulle joukkueen nimelle, vaan joukkueet tunnistetaan numeroin.

Miinuspisteitä myös sille miehelle, joka istui visan loppumetreillä samaan pöytään meidän kanssamme. Ensinnäkin: Ei voi tehdä niin, että istuu vieraan seurueen viereen ja alkaa osallistua keskusteluun ilman että esimerkiksi esittäytyy ensin ja avaa pelin jollain ”sori että kommentoin, mutta”-repliikillä. Toisekseen: Ei missään nimessä voi tehdä niin, että alkaa kertoa omia arvauksiaan pubivisan kysymyksiin, kun entuudestaan tuntematon pöytäseurue on jo taistellut itsensä visan alkupuoliskon läpi. Haluamme tietää itse, emme tarvitse apua sivustahuutelijoilta! Pöyristyttävän epäkohteliasta toimintaa tältä anonyymiksi jääneeltä mieheltä, vaikka olikin muuten ihan asiallinen kaveri. Ja varmaan yksinäinen. Pitäisi sitä nyt silti jotain käytöstapoja olla. Ensin tervehditään, sitten vasta puhutaan.

Esimerkkejä kysymyksistä: Kuinka korkea on Eero Saarisen suunnittelema Gateway Arch -muistomerkki St. Louisissa? Kuinka monta yli neliökilometrin järveä on Suomessa?

Sijoitus: Kuudensia yhdeksän joukkueen kilpailussa.

Lavastettu vastaustilanne Lucky Ninessä. Visan aikana puhelin pysyy visusti taskussa.

Lavastettu vastaustilanne Lucky Ninessä. Visan aikana puhelin pysyy visusti taskussa.

Tiistai: Prankkari klo 18:00 ja Lucky Nine Bar klo 20:00.

Pubivisaviikko meinasi mennä heti toisena päivänä päin persettä. Alkuperäinen suunnitelma oli osallistua Loosisterin musavisaan, mutta soitto paikan päälle paljasti, että visa on tauolla ja paluuta voi odotella aikaisintaan helmikuun puolella. Uutta putkeen siis.

Netistä olin vakoillut, että vanhassa kunnon Prankkarissa on visailua tiistaisin kahdeksalta, joten olimme noin kaksikymmentä vaille paikan päällä. Suureksi yllätykseksemme visa oli jo käynnissä, jopa loppumetreillä. Istuimme pettyneinä pöytään kaljojen kanssa ja päätimme, että kai sitä voi parit juoda, vaikkei visailemaan pääsekään. Meni noin kymmenen minuuttia, kunnes visa loppui ja itse visamestari tuli kertomaan, että Prankkarissa tosiaan visahommat alkaa jatkossa aina kuudelta, mutta että Lucky Ninessä on tiistaisin pubivisa heti perään kahdeksalta. Katsoimme pöytäseurueen jäsenten kesken toisiamme merkitsevästi silmiin, kippasimme kaljat kitusiin ja lähdimme hiihtämään visanpitäjän perässä kohti Luckya. Nyt se oli varmaa: tänään olisi päästävä tietämään ja arvaamaan.

Koska seurueessamme oli lopulta kuusi jäsentä, päätimme Luckyssä jakautua kahdeksi joukkueeksi. Näin kisailu olisi reilumpaa muita kilpailijoita kohtaan, minkä lisäksi päätökseen vaikutti tieto voittajan palkinnosta: viisi juomaa. Ei sillä, että kummallakaan joukkueella olisi kisan alettua ollut hirvittävän suuria mahdollisuuksia voittaa, mutta kuitenkin. Oikeastaan kilpailuhenkisyys tarkoittaa minulle sitä, että sen verran pitää yrittää, ettei jää viimeiseksi. Voittaminen ei ole niin tärkeää. En itse asiassa tiedä, että onko tämä yhtään terveempi suhtautuminen kilpailemiseen kuin silmitön voitonhimo. Todennäköisesti ei. No, emme lopulta voittaneet emmekä jääneet viimeiseksi. Perushyvä suoritus siis.

Luckyn visa – ja oletettavasti myös Prankkarin, koska visamestari on tosiaan sama – on aika samanlainen yleistietokilpailu kuin Sivukirjastonkin. Pistemalli on vähän erilainen (jos on varma vastauksestaan, voi siihen lisätä bonuskertoimen, jolloin oikeasta vastauksesta saa kaksi pistettä – mutta väärästä yhden miinuksen), mutta itse kysymykset ovat aihepiiriltään ja muodoltaan samansuuntaisia. Peruskoulun ja sanomalehtien lukemisen tuottamalla yleissivistyksellä pärjää pitkälle. Ilmeisesti meillä on jäänyt viime aikoina Hesarit enimmäkseen lukematta.

Suurimpana erona mainittakoon, että Luckyn visailukunta oli huomattavan erilainen kuin Sivukirjaston: keski-ikä oli noin 15 vuotta matalampi. Pari vanhempaa osallistujaa visassa oli, mutta ensimmäinen poistui ekan tauon aikana kisasta ja toinen pärjäsi muuten vain heikosti. Voittajatiimi oli noin kolmikymppinen miesporukka. Tälläkään kertaa yhtään pelkästään naisten muodostamaa ryhmää ei kisassa nähty. Kaiken kaikkiaan hyvä visa, ja tuntui siltä, että pienellä treenillä täällä olisi helpompi pärjätä kuin Sivukirjastossa. Osallistujakunta oli satunnaisempaa ja vähemmän kokenutta kuin Sivukirjastossa ja, kuten tiedetään, on nuorilta & heikoilta helpompi viedä päänahkoja kuin kokeneilta ketuilta.

Esimerkkejä kysymyksistä: Kuka on Lontoon filharmonikkojen ylikapellimestari? Mainitse viisi Suomen pitkäaikaista afrikkalaista kehitysyhteistyön kumppanimaata?

Sijoitus: Toinen tiimi sijalla 4/6, toinen palkinnon arvoisesti sijalla 3/6.

Keskiviikkona suuntaamme todennäköisesti Toveriin tai Molotowiin visailemaan; torstaina taas on tarjolla visat Café Mascotissa ja Siltasessa. Niistä siis lisää myöhemmin.

Bar Lab on harmittavan vähän ysäri, mutta voisi olla sitcom-sarjan tapahtumapaikka

Alppikadulla sijaitseva Bar Lab ei pärjää väritykseltään nettisivuilleen ysärin määrässä, mutta asiakaskuntansa ja yleistunnelmansa puolesta Lab olisi mainio tapahtumapaikka sitcom-sarjalle. Sisustuksessa yhdistyvät jollakin rosoisella eleganssilla jylhyys ja halpuus. Tumman puun ja alkoholimainosten yhdistelmä vetoaa.

Keskiviikkoiltana Labissa oli käynnissä pubivisa. Kun astuimme sisään ja saavuimme tiskille, rynnisti baarin takaosasta hivenen tuohtunut mieshenkilö selittämään baarimikolle, että musiikin volyymia olisi hiljennettävä – kisakysymykset eivät kuulemma meinanneet kuulua. Mies oli ilmeisen totinen pubivisailija. Kysymykset kantautuivat kuitenkin baarin etuosaan saakka. Kisaisännän ääni oli matala ja maukuva.

Kerrassaan upeat sivut.

Kerrassaan upeat sivut.

Viereisessä pöydässä istuskeli kaksi miestä, jotka seurasivat pubivisaa etäältä kuin jalkapallomatsia. Siinä visailun päättymistä odotellessaan he puhuivat pitkät tovit Spedestä.

– Spede kuoli harrastuksensa pariin, sanoi toinen ja kummatkin nyökkäilivät tyytyväisinä myhäillen siihen tyyliin, että juujuu, sankarikuolema saappaat jalassa. Toteamusta seurasi perisuomalaista kaukaisuuteen katsomista ja kellon vilkuilua ennen kun jompi kumpi taas sanoi jotain Spedeen liittyvää.

Visailun päätyttyä kisaan osallistuneet tallustelivat kohti baaritiskiä kuin kovemmastakin koitoksesta selvinneet – näyttivät vähän siltä kuin olisivat hikoilleet, tehneet maaleja tai kannatelleet jotakin raskasta. Spedestä puhellut kaksikko yltyi kyselemään sijoituksia ja läpytteli visailusta selvinneitä selkään sillä tavalla miehekkäästi.

Äänekkäästi tupakoiminen on baarin ulkopuolella kielletty. Millaista on äänekäs tupakoiminen? Tosin olen kuullut myös äänekästä nenän kautta hengittämistä, että kaiketipa tupakoimaankin pystyy äänekkäästi - ehkä se on sellaista aggressiivishenkistä puuskuttamista.

Äänekkäästi tupakoiminen on baarin ulkopuolella kielletty. Millaista on äänekäs tupakoiminen? Tosin olen kuullut myös äänekästä nenän kautta hengittämistä, että kaiketipa tupakoimaankin pystyy äänekkäästi – ehkä se on sellaista aggressiivishenkistä puuskuttamista.

Baarin edustalla sijaitsevalla tupakointialueella nainen opetti miehelle viittomakieltä. Tai siis, opetti miehen viittomaan oman nimensä. Tästä innostuneena mies puhkesi lapsenomaiseen ilakointiin.

– Ei vittu, mä osaan viittomakieltä! mies kiljahteli iloissaan niin, että Alppikatu kaikui.

Mies oli opitusta taidosta e-rit-täin riemuissaan. Riemuun saattoi liittyä myös miehen mitä ilmeisin nousuhumala, joka saattoi olla jopa vuosien mittainen. Jotakin liikuttavaa siinä ilossa oli, kaikesta huolimatta.

Baareista saa, sikäli yllättävästi, viinaa – niin myös Bar Labista. Baaritiskin yläpuolella olevalle liitutaululle on raapustettu kiinnostava lista, jolta löytyvät ”Klassikot”: kossu+mix, jallu+mix ja muita tuttuja. Ohessa on mainittu, että Battery ei ole mix ja teki mieli kysyä, että mix? Mutta onhan se kaiketi limuja tyyriimpää tavaraa. Toinen kategoria ”Klassikoiden” vieressä on ”Tutut suosikit”: Kelkka, Valkovenäläinen ja Ville Vallaton.

En tunne ketään, joka joisi villevallattomia, mutta kyseinen drinkki on kuulemma Mikael Jungnerin salainen pahe. Jotenkin Jungner sopisi habituksensa puolesta Bar Labiin erinomaisesti – miekkosessa on jotakin sellaista pöllähtänyttä maalaisuutta, vähän kuin olisi tipahtanut paalikuorman päältä ja kierähtänyt kaupunkiin.

lab_kalja

Vakiasiakkaat kutsuivat baarimikkoa Koposeksi, mikä ei melko varmasti ole hänen oikea nimensä. ”Koponen” oli mukana veljellisessä leikissä, eikä pahastunut lempinimestään.

– Jos kaikki viihtyvät ja kaikilla on hauskaa, on minulle aivan sama, millä nimellä minua kutsutaan, ”Koponen” tuumi.

Bar Lab on baarin nimenä geneerinen ja paska nimi, eikä se tarkoita mitään – Alppikadun ja Kirstinkadun kulmassa sijaitseva juottola kun ei ole minkäänasteinen laboratorio. Bar Labin nimi on myös helppo unohtaa. Ennen samoilla sijoilla seisoi Kallion Pörssi, jossa on jotakin sellaista rehvakkuutta, elostelun ja tuttuuden tuntua, joka Bar Labista edelleen huokuu.

Kallion Pörssin lisäksi paikalla sijaitseva ravintola on tunnettu nimillä Onnenpoika, DNA ja Pikku-Pietari (pornobaari, kuulemma) – ja mikä tahansa näistä nimistä on parempi kuin nykyinen, täysin mitäänsanomaton ja masentavan neutraali Bar vitun Lab.

Ei nimi pahenna miestä, eikä baaria. Bar Lab on viihtyisä ja olohuonemainen oleskelutila, jossa on lautapelejä, tikkataulu, baarin perusantimet ja viihtyisä ilmapiiri. Ehkä jopa jotenkin avoimempi ilmapiiri kuin monessa muussa baarissa, sillä todistimme usean ihmisen keskustelevan jonkun ennalta tuntemattoman kanssa rennosti kuin mitkäkin eurooppalaiset.

Erityismaininnnat: Flipperi, viikonloppuisin seurueille tarjoillaan popcornia, paska nimi.

Tuoppi: 0,5 litraa; Karhua; 3,80 euroa (kello 09-17 tuoppi maksaa 3,40 euroa)

Käytyjen baarien määrä: 38