Keväisten könkelöiden kitkeryydestä ja osittain myös syntymisestä

”Kyllä myös pelottaa mennä krapulassa Alepaan.”

– Mikko Rimminen / Image 6/7 2011

Kevään tullen krapuloiden pahuus moninkertaistuu. Ehkä se johtuu auringosta. Siitä, että joinakin viikonloppuisina aurinkoisina päivinä saattaa aloittaa oluen litkimisen maltillisesti jo siinä puoliltapäivin, jolloin keho ehtii kuivua otollisesti kunnon könkelöä varten. Tai sitten auringosta johtuvaa sillä tapaa, että se säälimätön kuuma mollukka kaivautuu silmäluomien välitse aivan liian aikaisin, liian virkeänä ja jotenkin liian kaikenlaisena. Sattuu.

Siinä keväisenä päivänä auringon herättämänä kankkuseensa havahtuessaan sitä sitten tajuaa, että tulipa taas, mutta toisaalta, että mitäs muka, kun en nyt oikein hahmota. Hetkisen jos toisenkin siinä makuusijallaan oleskeltuaan havahtuu siihen, ettei hahmota oman kehonsa rajoja. On kuin olisi osa jotakin suurta kivusta aaltoilevaa ja sykähtelevää valtamerta, vaikkei sitä kipua oikein vielä tunnekaan. Se kipu tulee, kun uskaltaa irtauttaa kallonsa tyynyn pehmeydestä. Sitten. Voi pojat. Sitten tietää olevansa elossa.

Ja sinä kauniina keväisenä päivänä, kun aurinko tuntuu paistavan saatana kellariinkin, eikä sitä voi paeta, hahmottaa jääkaappinsa olevan tyhjillään. Amatöörin virhe. Kenties eilisen tänään aiheuttama könkelö oli jotenkin harkitsematon – kyllähän nyt näillä kymmenillä darraan osaa varautua edes mehujäillä. Kun siinä on lasillisen, muutaman verran uskaltanut imeyttää kraanavettä ikenitse kehoonsa, on aika suunnitella erinäisiä toimia. Kauppa. Kauppaan on mentävä. Näin Kalliossa asuessa yksikään elintarvikeliike ei onneksi sijaitse hälyttävän kaukana, vaan darrassakin kykenee kohtalaisen sopuisasti kauppaan menemään.

Kun on ensin pohtinut, että haiseeko kuolemalta ja lopulta tullut siihen tulokseen, että vitut, on aika toimia. Pipo, huppari, aurinkolasit. Jotkut housut on hyvä laittaa jalkaan, kengätkin ehkä (riippuen siitä, kuinka kaukana elintarvikeliike sijaitsee). Kun yhteiskuntakelpoinen asu on puettu, käy askel kadulle.

Kun sitten pirskahtaa siitä rappukäytävästä kadulle, käy vastaan kaikenlaisten FREESHIEN, brunssille trendikkäästi REIPPAILEVIEN hipsuileiden joukko. Samassa sekalaisuudessa kulkevat myös nuorehkot perheelliset ja sauvakävelevät vanhukset, jotka nyt vittu siiinä sitten ulkoilevat jotenkin pirtsakasti ulokkeitaan vispaten.

Haistakaa varpuset vittu. Metro myös. Ja sinä, kolmosen spora, ryystä paskaa. Kaikki ne ovat jotenkin ylipirteitä. Kaikista kuuluu joku kimakka ja kitkerä ääni, ja ne ovat jotenkin elämää pullollaan. Kun siinä itse yrittää sen muutaman korttelin matkan suoriutua itselleen darraeväitä ostamaan, tulee vastaan koko maailmallisen verran ylipirteyttä, rakkautta ihmiskuntaa kohtaan, ja kaikkien itkevät lapset.

Vaikka kaupan sisään päästyään onkin osittain aurinkoa ja ihmiskuntaa piilossa, saattaa siellä valikoiman seassa käytävillä tulla vastaan joku tuttu. Onneksi darrassa ihmistä suojelee sellainen tunnelinäkö. Että näkee oikeastaan vain sen limpparihyllyn ja pakastelaarit.

Huomenta, kaikki te. Taloudessamme vallitsee tänään darra. Toki olemme sen verran fiksuja, ettei meidän tarvitse mennä kauppaan. Olemme varautuneet mehujäin ja limpparein.

Seuraa livetwiittausta darrasta @parikaljaa-tililtä Twitteristä aihetunnisteella #twiittaadarrasta. Tomilla on tänään synttärit – kerrankin könkelölle on hyvä syy.

Krapulaprofessorin sunnuntailääkkeet – viisi askelta parempaan oloon

Ystäväni kutsuu känniä Cannesiksi ja markkinoi perjantaisuunnitelmiaan kuin hohdokasta matkaa: ”Cannesiin, nyt mennään, Cannes!” hän ilakoi. Cannes kuulostaa kutsuvalta. Siellä on jotenkin glamoröösiä ja hilpeää. Punaisia mattoja ja sillä tavalla.

Cannesin-matkan jälkeen havahtuu valitettavan usein Darfurissa. Aavikolta. Joku on lapioinut suuhun paskaa ja silmiin happoa. Vettä tekisi mieli, mutta se imeytyisi vain suoraan suun limakalvojen läpi elimistöön, eikä siitä näin olleen olisi suun kuivuuteen mitään apua. Pelkkä silmien avaaminen aiheuttaa kokonaiskehollista vihlontaa, ja silmien avaamisen jälkeen on maattava hetkinen meritähtimäisessä asetelmassa vain kokeillaakseen, josko pysyy hengissä. Ja jos pysyy, on se usein tuskallista.

Darfurista pääsee kuitenkin pois. Darfur, darra, darpelo, kankkunen, könkelö, mitä näitä nyt on. Rakas lapsi ja niin edelleen. Olennaisinta darrassa on muistaa, että tila on herkkä ja hauras kuin vastasyntyneen ihmisen. Koordinaatiokyky on vituillaan, puristusvoimaa ei ole, kommunikointikin on mitä on. Siksi darrassa kuuluisi antaa valta lapsekkuudelle: lotrata vedellä, syödä mehujäitä ja muutenkin antautua mielihalujensa armoille.

Krapulaprofessori tietää tämän. Hän on kokenut. Kankkunen on tuttava, darra on kaveri. Vähän sellaisia paskamaisia tyyppejä ne on kyllä, mutta niiden kanssa on oppinut elämään. Vuosien kokemuksen myötä noiden toveruksien kanssa painiskelulle on kehittynyt oma taktiikkansa. Tässä krapulaprofessorin parhaat keinot:

1. Mehujää on darranparantajan ensimmäinen askel kohti eheytymistä ja eloonjäämistä. Fiksuin ja kokenein kankkustelija on varautunut könkelön mahdollisuuteen jo etukäteen ja hankkinut pakastimeensa jonkinlaisen mehujäiden makulajitelman. Twister-mehujää on hyväksi havaittu. Mehujään voimin verensokerin saa nousuun ja kuiviin dokattuun ruhoon saadaan hippunen nesteytystä.

2. Suihku. Suihkulla on eriskummallinen tapa helpottaa oloa. Suihkussa istuminen tai sikiöasennossa makaaminen (varokaa hei niitä lattiakaivoja silti, darrapantterit) veden lämpötilaa säädellessä (kylmästä kuumaan ja takaisin viileään) palauttaa kaiketi verenkierron normaaliksi tai jotain. Todellinen ammattilainen syö mehujäänsä suihkussa. Suihkun ja mehujään yhdistämällä paitsi energisoi kroppansa, myös tuoksahtaa paremmalta.

3. Jos hedari vaivaa, kuuluisi mehujään nauttimisen yhteydessä lätkäistä silmilleen ja otsalleen kylmä pyyhe. Kylmä pyyhe vaihtoehtona siis, jos ei jaksa kömpiä suihkuun kuuppaansa viileällä vedellä huljuttelemaan. Lisäksi krapulaprofessori suosittelee ottamaan ibuprofeiinia ja avaamaan ikkunan. Lääkeaine ja raitis ilma avittavat varmasti.

4. Jos pakkasesta ei löydy mehujäitä (amatööri!), sieltä sietäisi löytyä edes jääpaloja tai pakastemarjoja. Noita kylmiä sulostuksia imaillessaan voi siellä kylmän pyyhkeen katveessa peiton alla munuaistensa vonkuessa lepäillä.

5. Kun verensokeria on sen verran koholle saatu, ettei pelkkä olemassaoleminen koske, on viisainta katsoa luontodokumentteja. Tässäkin lajissa tosin on riskinsä: laumojensa hyljeksimät eläinvauvelit ja kuolinpaikalleen vaeltavat norselot saavat herkistymään jopa darrattomat. Luontodokumenttien katseleminen kuitenkin yleensä valaa darraisimpaankin jonkinlaista uskoa elämään. Luontodokumentin aikana tai sen jälkeen voikin tilata pizzaa ja aloittaa haparoivan matkan takaisin aikuisuuteen.

Lisäksi: kaikille darraisille mielihaluille on annettava myöten. Olethan liki kuolemaisillasi. Eli jos tekee mieli sulattaa juustoa mikrossa ja syödä tuo venyvä herkku, tee niin. Anna mennä.