Morris

Baarikierros (tai pubiraahautuminen, kuten Lontoossa sanotaan) on hieno laji. Se on taidetta, se on urheilua, se on kaikkea siltä väliltä. Joskus kierros on spontaani, joskus taas tarkkaan etukäteissuunniteltu. Molemmilla tyyleillä voi saada aikaan erittäin voimakkaita kokemuksia.

Ystävämme järjesti viime lauantaina synttärit mahtavalla konseptilla: kävisimme illan aikana kaikissa baareissa Mustan Härän ja Stadin tähden välissä Mäkelänkadulla. Tällä kilometrin mittaisella pätkällä baareja on yhteensä kahdeksan.

1. Musta Härkä. Oli erittäin outoa olla ”keskellä päivää” (viiden, kuuden aikaan) Härässä. Yleensä ovi on kutsuvasti auki ja sen edessä vähemmän kutsuvasti portieeri. Nyt ovea ei meinannut edes löytää. Baarissa oli täysin tyhjää, mitä nyt tiskillä istui pari keski-ikäistä äijää, joista toinen mietti, että onpa täällä hiljaista. Perätilassa (hehe) istui ihmisiä syömässä. Kuka tulee Mustaan Härkään syömään. Näyttivät perheiltä, oli mummoja ja muita. Päiväsaikaan Härässä ei ole karaokea, se alkaa vasta kahdeksalta. Televisiosta Sauli Niinistön haastattelu ja Pariisin tapahtumat. Onneksi ei ääniä. Kuulemma edellisenä iltana tanssilattialla, DJ-pöydän takana, myös Pariisin uutiset. Todellinen tunnelmannostattaja. Yhden nopean juoman jälkeen oli pakko poistua seuraavaan. Vaikea suositella, paitsi puolenyön jälkeen. Päivällä 1/5, illalla 5/5.

2. Don Alberto My Way. Tässä on Helsingin siistein baarin nimi – ja ehkä epäsiistein baari. Tai ainakin sen oloinen. Jotenkin aina outo fiilis astua paikkaan, jonka ikkunoista ei oikein näe sisään. Muita asiakkaita kaksi tai kolme. Televisiossa formuloiden aika-ajot, äänet päällä. Oven vieressä istui humalainen nainen, bailasi jotain biisiä istualtaan ja moikkasi kaikki, kun lähdemme tästäkin baarista melko nopeasti seuraavaan. 2/5.

3. Morris. Uusi paikka. Vaikea sanoa, onko tämä nyt se sama Morris kuin ennen Hämeentiellä. Työntekijät eivät ainakaan tällä kertaa olleet samoja. Uusi Morris on helvetin iso ja avara. Baarista löytyy jopa kaksi biljardipöytää. Ja todella monta televisiota, joista jokaisessa joku megapaska ohjelma, kuten baariklassikko Hauskat kotivideot. Tuli mieleen paska amerikkalainen baari (eri tavalla kuin Hämeentien Morriksesta) tai niin kuin ystävämme Danielle sanoi: Ihan niin kuin joku huono lentokenttäbaari. 1/5.

städäri

4. The Beach. Jos Morris on huono amerikkalainen baari, on The Beach sitä vastoin siisti amerikkalainen baari. Tulee ihan joku brooklyn tai berska (toim.huom. Berliini) mieleen. Miksi tämä on Vallilassa? Ehkä The Beach on täydellinen esimerkki siitä, miten kantakaupunki leviää kauemmaksi ja kauemmaksi. Baari olisi helppo kuvitella Iso Roballe, tosin pikkaisen fiinimpänä ja siloitellumpana. Nyt sopivan räkäinen. Teemabaareja ei voine koskaan olla liikaa. The Beachissa on viety teema sopivan pitkälle: baaritiski on tikibaarihenkinen katos, flipperikin on Baywatch-flipperi! Flippereitäkin on ylipäätään liian vähän. Ompussa on, onko muualla? Tässä vaiheessa niin teksti kuin baarikierroskin uhkasi ajautua sivuraiteille, sillä The Beach oli ensimmäinen baari, jossa oli pakko juoda toinen kalja. Jos tämä olisi lähempänä kotia (ja ehkä vähän halvempi), tulisi täällä käytyä enemmänkin. 4/5.

5. Sture Jazz Bar. Jatsiklassikko on jonkinlaisessa puoliremontissa. Kierroksen ensimmäinen baari, johon emme meinanneet mahtua sisään, ja kun saimme kymmenhenkisen seurueemme pöytään mahdutettua, uhkasimme suututtaa paikalliset. Sori, ei me teille puhuttu. Jotenkin tunnelma oli hukassa, ehkä johtuen kasvavasta humalatilasta ja suuresta seurueesta. Sture Jazz Bar on pienelle (1-4) porukalle ja ehkä arki- tai sunnuntaikaljoihin paremmin sopiva baari. Pettymys oli suuri, kun kajareista ei kuulunutkaan jazzia vaan jotain perusmusaa. Pakko antaa 3/5.

6. Pub Magneetti. Harmi, ettei Magneetti ole kalliossa. Kyseessä on nimittäin Helsingin paras baari, jonka omistaa Helsingin paras baarimikko (moro, Mats!). Musiikki on aina todella hyvää, tunnelma on kohdallaan ja palvelu kaupungin parasta. Ylisanoja ei ole tarpeeksi. Täällä tuli käytyä aikanaan todella paljon, kun pari ystävää asui samassa talossa. Teimme Magneetin yksivuotissynttäreiden kunniaksi merkkipäivää juhlistavat paidat, yksi tovereistamme jopa spreijasi tekemämme logon selkäänsä. Baarin ainoa vika on se, että tilaa on vähän. Meillä kävi kuitenkin mieletön tuuri, sillä yläpöytä vapautui juuri, kun tulimme paikkaan sisään. Pisteitä asteikon räjäyttävät 6/5.

backas

7. Backas Bar. Kadun toiseksi paras baari ja ainoa, joka on eri puolella katua kuin muut. Erittäin viihtyisä, vaikka onkin käytännössä vain yksi iso huone, jonka keskellä on biljardipöytä. Pelaaminen on muuten ilmaista. Tännekin mahduimme vain ihmeen kaupalla (kello alkoi olla jo melko paljon), tosin jouduimme jakautumaan kolmeen eri pöytään. Kerroin jollekulle satunnaisjututtajalle, että olemme Mäkelänkadun baarikierroksella. Kommentti: ”Aika rajuu!” Olihan se. 4/5.

8. Stadin tähti. Städäri. Kallion laidan yökerho, jossa on tullut käytyä enemmän tai vähemmän satunnaissäännöllisesti jatkamassa viikonloppujuhlintaa kohta kai yhdeksän vuoden ajan. Mennyt viimeaikoina turhan kalliiksi (sisäänpääsy kai kahdeksan euroa?), joten hintatietoiset ovat vaihtaneet jatkopaikaksi Mustan Härän. Städäri on silti ihan pätevä valinta edelleen. Bailausta voi tehdä välittämättä siitä, miltä näyttää tai kuulostaa. Tanssilattialla voi saavuttaa täydellisen hikoiluvapautumisen rankan kierroksen päätteeksi. Arvosana ∞/5.

Städärissä tuli taas viihdyttyä lähemmäksi pilkkua ja sen jälkeen hoiputtua Mäkelänkadun päähän, josta matka jatkui Hämeentietä pitkin kotiin. Jos on ollut baarissa kuudesta neljään, on ansainnut falafelit. Onneksi kotikorttelista saa riittävän hyvää.

Mäkelänkadun baarikierros: 5/5.

Baarissa on oikeastaan kaksi ajanvietettä: juominen ja puhuminen. Ne ovat tiivissä suhteessa toisiinsa. Jos ei pysty puhumaan, musiikki on esimerkiksi liian kovalla tai hiljaisella, on juotava. Jos puhuu liikaa, saattaa unohtaa juoda. Välillä sitten käydän kusella tai tupakalla tai ehkä syödään jotain, jos ollaan sen tyyppisessä baarissa.

Näitä kahta asiaa baareihin mennään tekemään. Tai useimmat meistä menevät. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka tykkäävät pelailla. Heille oiva paikka on Hämeentien Pub & Ravintola Morris.

Morris antaa tavallista paremmat puitteet pelailija-kategorian baarikävijälle. On biljardipöytä, on darts-taulu, on hedelmäpelejä, on lautapelejä. Onpa jopa pari tietokonettakin hämyisessä nurkkauksessa. Niillä on kuulemma kiellettyä käydä porno- ja erotiikkasivustoilla. En tiedä, onko kieltolappu kiinnitetty seinään jonkin tietyn insidentin seurauksena, minkä lisäksi en tiedä, mitä eroa on porno- ja erotiikkasivustoilla. Mysteerejä ovat nämä, niin kuin sekin, minkälainen ihminen kävisi porno- ja/tai erotiikkasivustolla baarissa. Pelimiehiä varmasti hekin.

Huhtikuun viimeisenä maanantaina kävimme Morrisissa – tai Morriksessa, niin kuin kieli meinaa koko ajan sanoa, vaikka se kuulostaakin tyhmemmältä – vähän pelailemassa. En ole hirveän suuri baaripelailun ystävä, koska 1) biljardia joutuu lähes aina pelaamaan jotain tuntematonta idaria vastaan, 2) suurin osa baarien lautapeleistä on tylsiä ja 3) minulle riittää ihan hyvin juominen ja puhuminen. Niin ja en juurikaan osaa heittää tikkaa.

Morris – sanookohan joku elämän ja baarin päähänpotkima vitsiniekka baaria Morkkikseksi? – on kuitenkin tässä meidän kodin lähellä ja olimme päätyneet jo edellisenä lauantaina sattumalta tsekkaamaan baarin varsin kattavan lautapelitarjonnan sisällön, joten pitihän sitä palata paremmalla ajalla ja selvinpäin testaamaan, että mitä. Morriksess– siis Morrisissa on paljon lautapelejä. Klassikoista oudompiin: Trivial Pursuit, Cluedo, Viinipeli, Olutpeli, Harry Potter, CSI, Big Brother, Doom. Tuntui siltä, että vain Rähinä Alias puuttuu. Sivuhuomiona täytyy sanoa, että en tiedä, miten tuo Doom toimii baariympäristössä, koska kuvien perusteella siinä on helvetisti pieniä muoviukkoja, ja Morrisin Trivial Pursuitien eri versioiden kortitkin olivat iloisesti sekaisin yhdessä laatikossa. Mutta siis tavallista parempi valikoima, yleensähän baareissa on vain Trivial Pursuit ja joku puhkinussittu Alias. Tai sitten niin kuin Fleminginkadun Baari Breezerissä, jossa oli Uno ja Angry Birds -korttipeli. On muuten huono tuo jälkimmäinen.

Päädyimme pelaamaan Alfapetiä, koska siinä ei ole hirveästi sääntöjä, se toimii kahdella pelaajalla ja sanat on kivoja. Peli oli oikeastaan aika tylsä. Pelailu ei missään vaiheessa niin sanotusti lähtenyt lentoon. Saimme laudalle vain yhden ”hassun” sanan (kives). Toisaalta peli oli nopeasti ohi, joten siitä plussaa.

Jäi siis vähän puolitiehen. Jotenkin baaripelailussa on aina tämä sama vika. Ei oikein lähde. En tiedä miksi. Mielestäni pidän lautapeleistäkin (ainakin joistain, klassiset monopolit ja muuthan on ihan paskoja), mutta parhaat pelikokemukset ovat aina olleet jossain muualla kuin baarissa. Ehkä tässä on vähän sama asia taustalla kuin juomapeleissä. Joistakuista ne ovat huippuhauskoja ja illanvieton tunnelman kulmakiviä, meidän muiden mielestä joutavaa ajanhukkaa.

Keskitytään baareissa olennaiseen: puhumiseen ja juomiseen. Siihenkin Morris soveltuu hyvin. Kyseessä on yksi niistä baareista, johon kannattaa yrittää, jos viikonloppuna kaikki muut ovat täynnä. Baari on iso ja syrjässä Kallion ytimestä, joten useimmiten tilaa on. Ja saa kai sieltä jotain ruokaakin, jos on sen tyyppinen ihminen.

Tuoppi: Karhua; 4,50 euroa; 0,5 litraa.

Käytyjen baarien määrä: 12.