Koiran kanssa Kallion baareissa

Sinikka Sivukirjastossa.

Juttua päivitetty 8.4. lukijoiden kommenttien perusteella.

Meillä ei (vielä) ole koiraa, mutta monilla ystävillämme on. Siksi erityisesti näin keväisin törmäämme tilanteeseen, jossa olemme menossa baariin, mutta joudumme muistelemaan, mihinkäs niistä saikaan viedä koiran.

Vuoden 2012 alusta laki on sallinut lemmikin viemisen ravintolaan, mutta toki omistaja voi tästä kieltäytyä. Moni ravintolanomistaja niin tekeekin, mutta etukäteen sitä on vaikea tietää. Monesti syy voi olla baarin työntekijöillekin vähän epäselvä, lukuisia kertoja on kuultu ”en tiedä saako, en ole omistaja”-tyyppisiä selityksiä.

Baarin etsiminen on muutenkin tylsää ja työlästä, eikä siihen haluaisi lisätä enää yhtään ”voidaankohan me tulla tänne”-muuttujaa. Ja vaikka lähes kaikille terasseille voi istua koiran kanssa, nämä parin plus-asteen kelit eivät oikein kannusta ulkona istumiseen.

Kysyimme viikonloppuna Twitterissä ja Facebookissa lemmikkiystävällisistä baareista ja saimme vastauksina seuraavanlaisen listan:

Viimeksi mainitussa vietimmekin hyvän tovin sunnuntaina. Parhaimmillaan siellä oli samaan aikaan viisi koiraa. Hyvin tulivat toimeen keskenään, vieraisiin pöytiin huutelua oli vähemmän kuin perusbaarissa pääsiäissunnuntaina.

Listamme ei varmasti ole kattava ja kommenteissakin onkin suotavaa lisätä listaan koiraystävällisiä paikkoja. Tai siis eläinystävällisiä. Useimmin sitä kuitenkin koiran näkee baarissa eikä muita eläimiä. Joku kyllä tuolla ”facessa” sanoi nähneensä kissan ”päivävedellä” Hilpeässä Hauessa. Mikä lie erikoisuuden tavoittelija!

Jos meillä olisi koira, kävisimme varmastikin testaamassa baarit läpi. Yllä esitetyn listan lisäksi eläinystävällisiä paikkoja voi käydä tsekkaamassa Tassut kartalla -palvelusta, mutta niin kuin kaikissa muissakin nettipalveluissa, on siellä aika vähän sitä Kallion räkälähenkistä osastoa. Ehkä kukaan ei ole ollut niin hölmö, että olisi rakasta eläinystäväänsä yrittänyt viedä vaikka Relaxiniin. Eihän siellä halua käydä ihmisetkään.

sinikka

Mainokset

Yksin päiväkaljalla Sivukirjastossa

Tämä kirjoitus on tehty vanhan koulun tyyliin: kynällä paperille paikan päällä.

Tämä kirjoitus on tehty vanhan koulun tyyliin: kynällä paperille paikan päällä.

Onnellisessa parisuhteessa on tärkeää, että voi välillä ottaa omaa tilaa. Sama pätee baareissa käymiseen. Baarissa yksin istuminen keskellä päivää on vähintään top-kolmosessa, kun puhutaan baarissa istumisen eri muodoista.

Ensinnäkin: Lähenee sataprosenttista faktaa, että kalja maistuu parhaalta päivisin. Yksin maistellessa makuun voi keskittyä vielä paremmin. Nautiskelu ja mindfulness tulevat kuin itsestään.

Toisekseen: Ihmisten tarkkailu on helpompaa yksin kuin seurassa. Vieraiden pöytien keskustelujen kuuntelu on huomaamatonta. Yksin hiljaa istuva saa lähes aina istua yksin ja hiljaa. Tätä kirjoittaessa, lauantaina kello 15.20 lSivukirjastossa, keskellä baaria istuu kovääninen Trivial Pursuit -seurue. Jos täällä olisi vaikka kaksistaan, alkaisi nousuhumalainen hörötöys ja huutaminen ärsyttää heti. Nyt seurue on kuin talon tarjoamaa viihdettä.

Kolmanneksi: Lukeminen. Oluen juominen ja lukeminen! Humaltuminen ja proosan lukeminen. Hyvän lehden lukeminen. Jopa runojen lukeminen. Kaikki tämä onnistuu parhaiten nimenomaan oluen äärellä.

Neljäntenä: Ikkunasta ”kaupungin vilinän” seuraaminen. Yksin on aina syytä istua ikkunapaikalla, jotta voi seurata sekä baarin tapahtumia että ulkomaailmaa.

Ikkunan ääressä istuminen maksimoi myös satunnaiskohtaamiset. Vaikka yksin istuessa lähtökohtaisesti haluaakin istua nimenomaan yksin, on joskus virkistävää törmätä tuttuun, joka liittyy oluen tai parin ajaksi seuraan. Tämä on erityisen hyvä sattumus silloin, kun on istunut jo tovin ja oma seura alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Kannattaa siis aloittaa baarin perältä ja siirtyä ikkunanpieleen myöhemmin.

Päiväkalja on tyypillisesti parhaimmillaan spontaani tapahtuma, hetken mielijohde. Voi siihen silti varautua. Seuraavat asiat ovat lähes välttämättömiä:

– Lukemista. Pari laatulehteä (The New Yorker, Parnasso) tai hyvä kirja. Yleensä omaelämäkerralliset toimivat parhaiten.
– Kirjoitusvälineet. Nämä voi yleensä lainata myös baarista. Usein ajatus lentää kaljan siivin uusiin sfääreihin ja hyvät jutut on aina syytä kirjata ylös.

Tietokone kannattaa jättää kotiin, sen tuominen baariin on vain tyhmän näköistä. Samoin kännykän laturi. Jos akku loppuu, sitten loppuu. Niin oli tarkoitettu. Yksin päiväkaljalla on syytä pitää aistit auki maailmaan – tai vaihtoehtoisesti sukeltaa syvälle omaan itseen. Maailman ja oman itsensä tarkkailu ja analyysi ovat yksin juotujen päiväkaljojen parasta antia. Tällaista läsnäoloa saa harvoin harjoittaa, joten tilaisuuden ollessa otollinen on siitä syytä nauttia.

Tärkeintä on osata lopettaa ajoissa. Kotona kannattaa käydä syömässä ja vaikka nukkumassa ennen iltaa. Muuten saattaa venyä ja pahasti.

Sivukirjastossa tuopit ovat komeita ja kalja loistokasta.

Sivukirjastossa tuopit ovat komeita ja kalja loistokasta.

Sivukirjasto on täydellinen baari niin päiväkaljoitteluun kuin yksinäiseen tuoppiin tuijotteluunkin. Kannattaa siellä tosin käydä seurassakin ja iltaisin. Me kävimme muun muassa jouluaattona pulkanlaskun ohessa, hyvin Sivukirjasto palveli silloinkin. Tila on viihtyisä ja sopivan hiljainen (jos vieressä ei ole äänekästä Trivial Pursuit -seuruetta) sekä päivisin melko väljästi kansoitettu. Iltaisin olemme usein Sivukirjastoon yrittäneet, mutta harvoin sinne on mahtunut. Kannattaa silti yrittää, kyseessä on kuitenkin yksi alueen viihtyisimmistä paikoista, josta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa.

Sivukirjaston paras puoli on kuitenkin helppo nimetä: laaja ja vaihtuva olutvalikoima. Baarissa on Linjojen ja Karhupuiston alueelle poikkeuksellinen erikoisolutvalikoima, Kallion alueellakin vertoja vetänevät vain Ølhus Oslo ja Hilpeä hauki. Vaikkei erikoisemmista – ja sitä myöten kalliimmista – oluista niin välittäisikään, näkyy valikoiman laajuus myös siinä, että Sivukirjaston halvin hanabisse on Nokian Panimon Luomu Pilsiä (4,70 e / iso tuoppi). Se on hyvää olutta. Peruskarhuakin saa 4,80 euron tuoppihintaan, joten mistään erityisen kalliista paikasta ei ole kyse. Usein kyllä tulee testattua niitä kalliimpiakin vaihtoehtoja, mm. Anchor Breweryn – jonka suuri, maalattu logo koristaa Sivukirjaston seinää – Liberty Aleen. Se on todella hyvää olutta.

Tietovisa Sivukirjastossa on maanantaisin 18:30, mutta siitähän me kirjoitimmekin jo. Jotain kanakoreja, ”dippaajan unelmia” ja muuta syötävää baarista voi myös tilata, mutta aika bulkkikamalta vaikuttavat. Välipalalla kannattanee mieluummin käydä vaikka entisessä Harrin nakissa, joka löytyy ihan vierestä.

Tuoppi: Nokian Panimon Luomu Pilsiä; 0,5 litraa; 4,70 euroa. (Iso Karhu 4,80 euroa.)

Käytyjen baarien määrä: 52.

Viikko pubivisoja, osa 1: Sivukirjasto, Prankkari ja Lucky Nine

Pubivisat ovat aina vaikuttaneet vähän mystisiltä tapahtumilta. Olen kuvitellut, että yleistietopubivisoissa käy keski-ikäisiä ja vanhempia mieshenkilöitä vuosia yhdessä visailleina ryhminä, jotka tietävät vähän kaikesta vähän jotakin ja joistain asioista todella paljon. Musavisoissa käy samanlaiset porukat, mutta keski-ikä on jossain kolmenkympin tienoilla ja pätemisessä vähän aggressiivisempi sävy. Visaisännän kanssa he sitten heittävät jotain karskia vitsiä ja nauravat yhdessä kysymysten helppoudelle tai vaikeudelle. Sisäänpäinkääntyneisyys on ehkä se sana, joka visoista on tullut ensimmäisenä mieleen. (Hyvänä kakkosena ehkä besserwisser. Kolmantena keski-ikäisyys.)

Tällaiset mielikuvat ja ennakkoluulot johtuvat tietysti aina siitä, että epäilyttävään ilmiöön ei ole kunnolla tutustunut. Koska pubivisailu on kuitenkin monella tapaa kiinnostava baarissa istumisen muoto, päätimme perehtyä siihen tarkemmin. Ja mikä olisi parempi keino kuin käydä heti kättelyssä mahdollisimman monessa visassa?

Kallion alueella järjestetään viikoittain noin 15 erilaista visaa, joten valinnanvaraa riittää. Jokaisena viikonpäivänä pääsee tietämystään koettelemaan – paitsi perjantaisin. Ehkäpä visaisännillä on silloin jokin salainen kokoontuminen, visojen visa? Tavoitteeksemme muodostui lopulta käydä ainakin kuudessa visassa ja ehkä yhdessä bingossakin. Bingoa pääse harjoittamaan sunnuntaisin Om’pussa ja Café Mascotissa.

Lähdimme viikon visakierrokselle ennen kaikkea oppimaan ja perehtymään kulttuuriin, emme niinkään voittamaan. Kivaahan se tietysti olisi, jos palkintosijoille pääsisi edes kerran. Apunamme meillä oli vaihtuva joukko ystäviämme. Tarkoitus oli vetää kokemusta yhteen viikon päätteeksi, mutta koska tekstiä syntyi enemmänkin, jaamme reportaasin kahteen tai kolmeen osaan. Tässä niistä ensimmäinen.

Sivukirjasto on erittäin viihtyisä baari. Myös tuopit ovat erityishienoja.

Sivukirjasto on erittäin viihtyisä baari. Myös tuopit ovat erityishienoja.

Maanantai: Sivukirjasto klo 18:30.

Sivukirjaston visa on perinteinen yleistietoa ja ajankohtaisaiheita yhdistelevä tietokilpailu. Osallistujakunta oli sekalainen, nuoremmista porukoista vanhempiin. Naisia oli paikalla selvästi vähemmän kuin miehiä, eikä nähdäkseni mukana ollut yhtään pelkästään naisista koostuvaa joukkuetta. Meidän tiimissämme oli kolme jäsentä, ystävämme Jaakko vierailevana tähtenä. 

Visan voittajat olivat stereotyyppisiä tietovisataitureita eli keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä. Heidän voittonsa arvasi heti ensimmäisen kysymyksen jälkeen. Nämä sukupolvet ovat sitä porukkaa, joiden on ollut pakko opetella ja ennen kaikkea muistaa kaikki Suomen järvet ja joet ja tunturit. Sitä porukkaa, jonka aikana koulussa vallitsi kuri ja järjestys. Kyllähän meidän nuorempienkin on ollut pakko opetella Suomen suurimmat järvet, mutta metodit ovat olleet lepsumpia, joten tässä iässä niitä ei enää muista. Tällainen löperyys kostautuu pubivisassa. Vaikka voittoa ei tullutkaan, oli visa erittäin positiivinen kokemus. Onnistumisen tunteita, aivonystyröiden stimuloimista, olutta. Mitäpä sitä muuta tarvitsisi maanantai-iltana. Miinuspisteitä visa saa siitä, että se ei tarjoa mahdollisuutta hassulle joukkueen nimelle, vaan joukkueet tunnistetaan numeroin.

Miinuspisteitä myös sille miehelle, joka istui visan loppumetreillä samaan pöytään meidän kanssamme. Ensinnäkin: Ei voi tehdä niin, että istuu vieraan seurueen viereen ja alkaa osallistua keskusteluun ilman että esimerkiksi esittäytyy ensin ja avaa pelin jollain ”sori että kommentoin, mutta”-repliikillä. Toisekseen: Ei missään nimessä voi tehdä niin, että alkaa kertoa omia arvauksiaan pubivisan kysymyksiin, kun entuudestaan tuntematon pöytäseurue on jo taistellut itsensä visan alkupuoliskon läpi. Haluamme tietää itse, emme tarvitse apua sivustahuutelijoilta! Pöyristyttävän epäkohteliasta toimintaa tältä anonyymiksi jääneeltä mieheltä, vaikka olikin muuten ihan asiallinen kaveri. Ja varmaan yksinäinen. Pitäisi sitä nyt silti jotain käytöstapoja olla. Ensin tervehditään, sitten vasta puhutaan.

Esimerkkejä kysymyksistä: Kuinka korkea on Eero Saarisen suunnittelema Gateway Arch -muistomerkki St. Louisissa? Kuinka monta yli neliökilometrin järveä on Suomessa?

Sijoitus: Kuudensia yhdeksän joukkueen kilpailussa.

Lavastettu vastaustilanne Lucky Ninessä. Visan aikana puhelin pysyy visusti taskussa.

Lavastettu vastaustilanne Lucky Ninessä. Visan aikana puhelin pysyy visusti taskussa.

Tiistai: Prankkari klo 18:00 ja Lucky Nine Bar klo 20:00.

Pubivisaviikko meinasi mennä heti toisena päivänä päin persettä. Alkuperäinen suunnitelma oli osallistua Loosisterin musavisaan, mutta soitto paikan päälle paljasti, että visa on tauolla ja paluuta voi odotella aikaisintaan helmikuun puolella. Uutta putkeen siis.

Netistä olin vakoillut, että vanhassa kunnon Prankkarissa on visailua tiistaisin kahdeksalta, joten olimme noin kaksikymmentä vaille paikan päällä. Suureksi yllätykseksemme visa oli jo käynnissä, jopa loppumetreillä. Istuimme pettyneinä pöytään kaljojen kanssa ja päätimme, että kai sitä voi parit juoda, vaikkei visailemaan pääsekään. Meni noin kymmenen minuuttia, kunnes visa loppui ja itse visamestari tuli kertomaan, että Prankkarissa tosiaan visahommat alkaa jatkossa aina kuudelta, mutta että Lucky Ninessä on tiistaisin pubivisa heti perään kahdeksalta. Katsoimme pöytäseurueen jäsenten kesken toisiamme merkitsevästi silmiin, kippasimme kaljat kitusiin ja lähdimme hiihtämään visanpitäjän perässä kohti Luckya. Nyt se oli varmaa: tänään olisi päästävä tietämään ja arvaamaan.

Koska seurueessamme oli lopulta kuusi jäsentä, päätimme Luckyssä jakautua kahdeksi joukkueeksi. Näin kisailu olisi reilumpaa muita kilpailijoita kohtaan, minkä lisäksi päätökseen vaikutti tieto voittajan palkinnosta: viisi juomaa. Ei sillä, että kummallakaan joukkueella olisi kisan alettua ollut hirvittävän suuria mahdollisuuksia voittaa, mutta kuitenkin. Oikeastaan kilpailuhenkisyys tarkoittaa minulle sitä, että sen verran pitää yrittää, ettei jää viimeiseksi. Voittaminen ei ole niin tärkeää. En itse asiassa tiedä, että onko tämä yhtään terveempi suhtautuminen kilpailemiseen kuin silmitön voitonhimo. Todennäköisesti ei. No, emme lopulta voittaneet emmekä jääneet viimeiseksi. Perushyvä suoritus siis.

Luckyn visa – ja oletettavasti myös Prankkarin, koska visamestari on tosiaan sama – on aika samanlainen yleistietokilpailu kuin Sivukirjastonkin. Pistemalli on vähän erilainen (jos on varma vastauksestaan, voi siihen lisätä bonuskertoimen, jolloin oikeasta vastauksesta saa kaksi pistettä – mutta väärästä yhden miinuksen), mutta itse kysymykset ovat aihepiiriltään ja muodoltaan samansuuntaisia. Peruskoulun ja sanomalehtien lukemisen tuottamalla yleissivistyksellä pärjää pitkälle. Ilmeisesti meillä on jäänyt viime aikoina Hesarit enimmäkseen lukematta.

Suurimpana erona mainittakoon, että Luckyn visailukunta oli huomattavan erilainen kuin Sivukirjaston: keski-ikä oli noin 15 vuotta matalampi. Pari vanhempaa osallistujaa visassa oli, mutta ensimmäinen poistui ekan tauon aikana kisasta ja toinen pärjäsi muuten vain heikosti. Voittajatiimi oli noin kolmikymppinen miesporukka. Tälläkään kertaa yhtään pelkästään naisten muodostamaa ryhmää ei kisassa nähty. Kaiken kaikkiaan hyvä visa, ja tuntui siltä, että pienellä treenillä täällä olisi helpompi pärjätä kuin Sivukirjastossa. Osallistujakunta oli satunnaisempaa ja vähemmän kokenutta kuin Sivukirjastossa ja, kuten tiedetään, on nuorilta & heikoilta helpompi viedä päänahkoja kuin kokeneilta ketuilta.

Esimerkkejä kysymyksistä: Kuka on Lontoon filharmonikkojen ylikapellimestari? Mainitse viisi Suomen pitkäaikaista afrikkalaista kehitysyhteistyön kumppanimaata?

Sijoitus: Toinen tiimi sijalla 4/6, toinen palkinnon arvoisesti sijalla 3/6.

Keskiviikkona suuntaamme todennäköisesti Toveriin tai Molotowiin visailemaan; torstaina taas on tarjolla visat Café Mascotissa ja Siltasessa. Niistä siis lisää myöhemmin.