Pitihän se arvata: Jos käyttää kaksi päivää Twitterissä Slushin kustannuksella nauramiseen, se kostautuu. En silti arvannut, että ihan näin.
”Bileinsinöörit” ja joku teknologiayritys (en jaksanut googlata) olivat nimittäin järjestäneet Kallioon jonkinlaisen Slush-afterpartyn. Ei siinä mitään. Ymmärrän, että Oiva ja K*rvi ja Kuudes linja sen sellaiset lähtevät näihin mukaan. Mutta että lempibaarini Pub Porthan? Ja sen räkäisempi serkku, Las Vegas?! Älytöntä. Oli vähän shokeeraavaa nähdä Las Vegasissa 1) portsari, 2) kaksimetrinen Slush-mainos ja 3) pikkutakkiporukkaa. Olivat juhlan kunniaksi nostaneet vielä hintojakin.
Niin, niitä pikkutakkeja. Ilmeisesti ensin ”bileinsinöörit” pyörivät ympäripäissään haalareissa pitkin Kallion katuja, sitten vuotta myöhemmin solmiot olalla ihanassa startup-pöhinässä. Ja ympäripäissään. Pikkutakkiporukan invaasio ei sentään näytä ihan yhtä paljon sotatoimelta kuin haalarijengin läsnäolo, mutta kyllähän tästä vähän huono maku jäi. Eikä vähiten sen takia, että tämän startup-porukan takia jouduimme menemään Prankkariin, jossa baarimikko tarkisti paperit kaikilta. Parilla ei ollut henkkareita mukana, joten ilta jäi lyhyeksi.
No, aamulla Kallio oli entisellään. Odottelin vähän vaille yhdeksän ratikkaa virastotalon pysäkillä. Hilpeät piriveikot odottelivat samalla pysäkillä kavereitaan, ja kun he vihdoin kutosella saapuivat, alkoi kadulla puoliavoin nappikauppa. Sitä bisnestä on vaikea lähteä ”häiritsemään”.
Kauhistuttavaa olisi olla joku julkinen elikko, jota sitten lööpeissä sorkittaisiin ja osoiteltaisiin kaduilla, että tuolla se könkärehtii rapulapäissään. Alkoholisti, mitä lie, taas tuoppi kädessä tuolla ja tuossa ja siellä. Ja sitten, kun sitä kauhistuttavan raskaan ja ankean ja kankean ja kaiken sensellaisen arjen seassa koipisi lähikuppilaan tuopille, olisi joku rahankaipuinen nuorisolainen siellä atk-puhelin ojossa ottamassa kuvaa ja avautumassa jo samassa kädenliikkeessä sosiaaliseen mediaan, että TÄÄLLÄ SE DOKAA SAATANA. Ja sitten sille maksettaisiin joku sovinnollinen viiskybää. Jonka se nuorisolainen dokaisi, koska sellasia ne on. Jumalauta!
Onneksi ei tarvitse olla. Voi olla ihan vaan tällainen tavallinen tantsupaluippaaja. Ja sehän taas toisaalta tarkoittaa sitä, ettei ketään kiinnosta, että kaljaa on tullut juotua. Onneksi on kuitenkin tämä blogi, jossa voimme selostaa tekemisiämme ja raportoida kaikenlaista haaleahkoa juoduista ja juomatta jääneistä kaljoista.
Tämänkertainen kohteemme oli Kolmannella linjalla sijaitseva Oiva, missä baaritiskiin lämähti kallein tuoppi tähän mennessä. Kenties kallein Kalliossa koskaan juomani olut. Hinta sai minut hämilleni, tuli jotenkin aikuinen olo ja osittain pelästyin, että olenko pujahtanut johonkin aika-avaruusjatkumon madonreikään ja päätynut Punavuoreen, minne lie. Vilkaisin hädissäni ulos ikkunasta vain varmistaakseni olinsijani. Elämä ei ollutkaan scifiä. Olut voi oikeasti maksaa Kalliossa 5,40.
Oivassa oli karaoke, kuten kuulemani mukaan aina arkisin. Nurkkapöydässä karaoketöllön välittömässä läheisyydessä majaili Oivaan mitä ilmeisimmin varsin vakiintunut seurue, oli Sussua ja Annua, jotka tulkitsivat mitä kaikkea Nerdiestä (hyvä nostalgia) Scandinavian Music Groupiin. Laulajamassa kävi myös Ritva, jolla oli nuorempiin naishenkilöihin verrattuna aavistuksen elämää kokeneempi lauluääni. Ja toki, kun karaokea tarjotaan, käy joku laulamassa Lapin kesän. Tällä kertaa se oli Make, joka karaokeisännän mukaan ”tykitteli” kyseisen kappaleen. Tykitteleminen on suhteellinen käsite, ilmeisesti.
Viereiseen pöytään rasahti istumaan Jyrki, joka tuntui olevan kaikkien kaveri. Huikkaili baarimikolle ja nauraa elehti jotenkin väkivaltaisen laajoissa kaarissa. Joi kaiketi kossua vedellä. Kossua pyysivät myös pari ulkomaan eläjää, turistejako lievät olleet. Pamahtivat baaritiskille ja tiedustelivat, josko talosta saisi kossua. Ja saihan sitä. Kossun voimin toinen miehistä luikautti Blue Velvetin.
Tuona torstai-iltana tuli viihdyttyä Oivassa. Hinnasta huolimatta otimme toisetkin tuopit. Jotain villapakkamaista (hei kamoon, Emmerdale) tuossa paikassa oli, olut maittoi ja ilmapiiri oli kutsuva. Päihtymiseen sopiva – veikkaisin, että neljännen tuopin jälkeen olisin jo vienyt karaokeisännälle oman biisilapun lirpakkeen. Olisin laulanut Brita Koivusen Suklaasydämen oma verenpumppauselimeni tutajaen. Tuli sitten kuitenkin poistuttua ennen osallistumista laulukarkeloihin. Varmaan hyvä niin.
Kallion karaokepaikoista on nyt siis nähty ensimmäinen. Jäljellä on vielä muutama, ainakin Populus ja Tenkka ovat erikoistuneet tähän taiteenlajeista rujoimpaan. Ensi kerralla toinen meistä laulaa. Tämä on lupaus.
Tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,40 euroa.
Käytyjen baarien määrä: 5.
Ja mitäpä olisi Oiva-postaus ilman Frediä. Torstaina ei ollut portsari paikalla – viikonloppuisin on – mutta lantin voi laittaa oven vieressä olevaan laatikkoon.
Pari kaljaa 