Pub Porthan – Kallion mukavin baari?

porthangif08 final

Muutin Helsinkiin kesällä 2004. Siihen aikaan en hirveästi käynyt baareissa, joten parin korttelin päässä Porthaninkatu 10:ssä sijaitseva Portsu oli vain baari muiden joukossa. Alkuvuodesta 2014 muutimme Toiselle linjalle, joten asun taas kivenheiton päähän Portsusta. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Olen opiskellut, seurustellut, eronnut, työskennellyt, ystävystynyt, kasvanut ja oppinut. Kaikki tämä on tapahtunut Helsingissä, josta on vuosien aikana tullut kotikaupunkini. Kaikki tämä on tapahtunut myös Pub Porthanissa, josta on vuosien myötä tullut lempibaarini ja kantapaikkani.

Portsussa on kaikki kohdallaan. Tila itsessään on viihtyisä, sieltä löytyy erilaisia pöytämuodostelmia ja looseja, joten jokaiselle pöytäseurueelle löytyy sopiva paikka. Baarissa taitaa olla ehkä yksi tai kaksi tuolia, joilla en olisi istunut. Tiskilläkin olen joskus juonut tuopin, kun kaverit ovat lähteneet koteihinsa, mutta olen halunnut vielä jäädä nauttimaan tunnelmasta. Tunnelmaa Portsussa riittääkin. Harvoin siellä on rasittavia lässyttäviä, liian suuria ryyppyporukoita tai superkuoseissa toikkaroivia viikonloppuviihteilijöitä.

Asiakaskunta on Kallion baarille tyypillinen: päivällä ja alkuillasta keski-ikäisiä, illalla ja yöllä nuorisoa. Vuosien varrella asiakaskunta on kyllä nuorentunut; muistelisin, että silloin, kun me aloittelimme Portsussa käymistä, oli kävijäkunta enemmän painottunut keski-ikäisiin. Itse baari ei ole kummoisesti muuttunut, mutta jostain syystä nuoret ovat Portsun löytäneet. Baari ei ole Kallion halvin eikä myöskään trendikkäin, mikä näkyy selvimmin radiosta soivasta huonosta musiikista. Laadukas palvelu ilmeisesti vetää puoleensa.

Niin, Pub Porthanista saa erinomaista palvelua, aina. Välillä baari tarjoaa karkkeja, välillä suolapähkinöitä – ja aina henkilökunta muistaa tehdä lisämyyntiä. Jos tilaa kaljan, kuuluu jatkokysymys yleensä ”Vain yhden?” tai ”Ja joku shotti?” Vaikea noista tarjouksista on kieltäytykään, kun tavoite on vain yksi: asiakkaan viihtyminen. Tavoitteessa on onnistuttu. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin. Melkein aina, kun baarissa käyn, on siellä joku tuttu tuopilla. Portsu on myös helppo ehdotus, kun kavereiden kanssa mietitään, mihin mentäisiin iltaa viettämään. Tai jos totta puhutaan, on Portsu yleensä ensimmäinen ja ainoa ehdotus. Muita ehdotuksia tarvitaan lähinnä viikonloppuisin, koska viikonloppuisin näin sympaattiset ja viihtyisät paikat ovat yleensä täynnä. Onneksi vuosien ajan samassa baarissa käymisellä on ansainnut joitakin etuja, ja yleensä henkilökunta tekee tilaa, jos sitä ei muuten löydy. Kerran Yüksel sanoi lähtevänsä vaikka hakemaan kotoaan tuoleja, jos ei muuten riitä. Ja kerran sama mies tuli hakemaan meidät oven ulkopuolelta sisään, koska huomasi, että istumapaikat loppuvat kesken, jos emme saman tien mene niitä varaamaan.

En muista, milloin ensimmäisen kerran kävin Portsussa. Muutamat muut kerrat muistan oikein hyvin. Esimerkiksi sen, kun istuimme kavereiden kanssa oven viereisessä pöydässä ja joku poistumassa oleva vanha mies jäi juttelemaan ja keskustelu päätyi siihen, että jouduimme melkein tappeluun eläkeikäisen ihmisen kanssa. Tai sen kerran, kun Yüksel sai tarpeekseen ärsyttävästä asiakkaasta ja heitti tämän napakasti ulos. On muuten ainoa kerta, kun olen nähnyt hänet vihaisena. Muistan, miten Portsun tuoppi maksoi joskus alle kolme euroa. Muistan ne lukuisat Portsussa katsotut jalkapallon arvokisaottelut, kun koko baari on elänyt ottelun mukana. Muistan ne kaksi saksalaista turistia, jotka olivat tulleet viikoksi Kallioon ja päätyivät viettämään jokaisen illan Portsussa, koska se muistutti heidän lähibaariaan. Muistan ne lukuisat kerrat, kun olemme olleet kavereiden kanssa viettämässä kesäpäivää Kallion puistoissa, ja kun ilta on käynyt liian kylmäksi, olemme tulleet Pub Porthanin lämmittelemään ja juomaan illan viimeiset.

Parhaiten muistan sen kerran, vuosi ja kaksi päivää sitten, kun tapasimme Porthanissa Annin kanssa ensimmäisten yhteisten tuoppiemme äärellä ja tiesin, etteivät ne jää viimeisiksi.

Pub Porthan on antanut minulle paljon ja siitä haluan paikkaa, omistajaa, työntekijöitä ja kaikkia baarin asiakkaita näin julkisesti kiittää. Toivottavasti Portsu elää ja voi hyvin vielä pitkään. Kippis.

Tuoppi: Karjalaa; 0,4 litraa; 3,60 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 43.

porthan01

Seuraa nuolta, et pety.

 

Mainokset

Ravintola Toveri, tyyli ja historia

Toveri tuopin läpi.

Toveri tuopin läpi.

Lauantaina oli veljeni häät hotelli Tornin näköalakabinetissa. Hieno paikka. Tai siis hienot näköalat, koko kaupunki siinä ikkunoiden takana. Ja paikkakin oli toki hieno, mutta sellaisella ”olemme niin hienoja”-tavalla. Fancy on sana, jonka voisi kai suomentaa hienostelevaksi, mutta se kuulostaa suomeksi jotenkin vähän liian… en tiedä. No, kuitenkin. Valkoiset oli pöytäliinat ja tarjoiluhenkilökuntaa sen verran, että alkoi kuumottaa.

Ruokailun jälkeen siirryttiin onneksi Tornin toiseen päähän eli kellariin. Kalja maksoi S-etukortilla 5,50. Taisi olla Lapin kultaa. Maistui hyvälle ja hyvin.

Siitä tuli tämä siis mieleen, että Castréninkadun ja Kolmannen linjan kulmassa sijaitsevassa Toverissa olut maksaa saman verran. Etukorttia ei kysytä. Ja alkaahan paikat myös samoilla kirjaimilla.

toveri003

Toverissa on hiljaista vanhan ajan tyyliä ja tunnelmaa. Tovi sitten ravintola oli uutisissa, koska joku omatunnoton kelmi varasti sieltä Paavo Tynellin suunnitteleman messinkivalaisimen. Nettisivujen mukaan valaisin on arvokas esineenä, mutta myös palana helsinkiläistä ravintolahistoriaa. Se valaisi aikaisemmin pöytiä ravintola Laatu-Haitissa. Mikä nimi! Hesarin mukaan sen paikalla oli ennen ”ravintola Haiti. Ravintolan nimi muuttui Laatu-Haitiksi, kun viranomaiset olivat moitiskelleet sen huonoa mainetta ja vaativat ravintolalta laatua.” Kansainvälistä touhua.

No, kuitenkin. Ravintola Toverissa on lampun varastamisesta huolimatta historia läsnä. Tyyli on hillityn 50- ja 70-lukulainen. Toveri jo nimenäkin viittaa jonnekin menneeseen aikaan. Nykyään tovereista puhuvat vain vasemmistolaiset, ja sekin on minusta tuntunut aina jotenkin kiusalliselta. Tornissakin tuli menneet ajat mieleen, mutta enemmän sellaisella ”täällä ne kekkoset ja muut joivat neuvostoaikoina viinaa ja läpsivät sihteerejä perseille”-tavalla. Vähän niin kuin olisi ollut aikakoneessa tai museossa. Vaivaannuttavaa. Ehkä kyse on siitä, että Torni on aina ollut kaupungin ja vallan ytimessä, Toveri taas täällä laitamilla, poissa parrasvaloista. Ei tarvitse pönöttää.

Toverissa tyyli toimii. Tämä on yksi niitä harvoja kalliolaisia baareja, joilla on selkeä, suunniteltu ja omanlaisensa ilme. Eikä se tunnu tekemällä tehdyltä tai mitenkään ironiselta tai edes retrolta. Siksi onkin hassua, että Toveri on ollut Toveri vasta vuodesta 2003. Ennen paikalla on ollut Alppimaa-niminen paikka. Kuulostaa legendaariselta.

Kaikesta tästä – ja siitä, että viikonloppuisin ikäraja on 21 vuotta – voi päätellä, että Toveri on hillitty paikka. Minä olen kerran oksentanut sen vessaan.

Tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 24.

Baarimikko/omistaja meni tupakalla ja jätti tuuraajan tiskille.

Baarimikko/omistaja meni tupakalla ja jätti tuuraajan tiskille. Tämä näyttää ihan joltain salakuvaotokselta, mutta on ihan normaalilla kännykällä otettu.

Karaokea ja Koskenkorvaa – torstai-iltana Oivassa

oiva1

Kauhistuttavaa olisi olla joku julkinen elikko, jota sitten lööpeissä sorkittaisiin ja osoiteltaisiin kaduilla, että tuolla se könkärehtii rapulapäissään. Alkoholisti, mitä lie, taas tuoppi kädessä tuolla ja tuossa ja siellä. Ja sitten, kun sitä kauhistuttavan raskaan ja ankean ja kankean ja kaiken sensellaisen arjen seassa koipisi lähikuppilaan tuopille, olisi joku rahankaipuinen nuorisolainen siellä atk-puhelin ojossa ottamassa kuvaa ja avautumassa jo samassa kädenliikkeessä sosiaaliseen mediaan, että TÄÄLLÄ SE DOKAA SAATANA. Ja sitten sille maksettaisiin joku sovinnollinen viiskybää. Jonka se nuorisolainen dokaisi, koska sellasia ne on. Jumalauta!

Onneksi ei tarvitse olla. Voi olla ihan vaan tällainen tavallinen tantsupaluippaaja. Ja sehän taas toisaalta tarkoittaa sitä, ettei ketään kiinnosta, että kaljaa on tullut juotua. Onneksi on kuitenkin tämä blogi, jossa voimme selostaa tekemisiämme ja raportoida kaikenlaista haaleahkoa juoduista ja juomatta jääneistä kaljoista.

Tämänkertainen kohteemme oli Kolmannella linjalla sijaitseva Oiva, missä baaritiskiin lämähti kallein tuoppi tähän mennessä. Kenties kallein Kalliossa koskaan juomani olut. Hinta sai minut hämilleni, tuli jotenkin aikuinen olo ja osittain pelästyin, että olenko pujahtanut johonkin aika-avaruusjatkumon madonreikään ja päätynut Punavuoreen, minne lie. Vilkaisin hädissäni ulos ikkunasta vain varmistaakseni olinsijani. Elämä ei ollutkaan scifiä. Olut voi oikeasti maksaa Kalliossa 5,40.

Oivassa oli karaoke, kuten kuulemani mukaan aina arkisin. Nurkkapöydässä karaoketöllön välittömässä läheisyydessä majaili Oivaan mitä ilmeisimmin varsin vakiintunut seurue, oli Sussua ja Annua, jotka tulkitsivat mitä kaikkea Nerdiestä (hyvä nostalgia) Scandinavian Music Groupiin. Laulajamassa kävi myös Ritva, jolla oli nuorempiin naishenkilöihin verrattuna aavistuksen elämää kokeneempi lauluääni. Ja toki, kun karaokea tarjotaan, käy joku laulamassa Lapin kesän. Tällä kertaa se oli Make, joka karaokeisännän mukaan ”tykitteli” kyseisen kappaleen. Tykitteleminen on suhteellinen käsite, ilmeisesti.

Viereiseen pöytään rasahti istumaan Jyrki, joka tuntui olevan kaikkien kaveri. Huikkaili baarimikolle ja nauraa elehti jotenkin väkivaltaisen laajoissa kaarissa. Joi kaiketi kossua vedellä. Kossua pyysivät myös pari ulkomaan eläjää, turistejako lievät olleet. Pamahtivat baaritiskille ja tiedustelivat, josko talosta saisi kossua. Ja saihan sitä. Kossun voimin toinen miehistä luikautti Blue Velvetin.

Tuona torstai-iltana tuli viihdyttyä Oivassa. Hinnasta huolimatta otimme toisetkin tuopit. Jotain villapakkamaista (hei kamoon, Emmerdale) tuossa paikassa oli, olut maittoi ja ilmapiiri oli kutsuva. Päihtymiseen sopiva – veikkaisin, että neljännen tuopin jälkeen olisin jo vienyt karaokeisännälle oman biisilapun lirpakkeen. Olisin laulanut Brita Koivusen Suklaasydämen oma verenpumppauselimeni tutajaen. Tuli sitten kuitenkin poistuttua ennen osallistumista laulukarkeloihin. Varmaan hyvä niin.

Kallion karaokepaikoista on nyt siis nähty ensimmäinen. Jäljellä on vielä muutama, ainakin Populus ja Tenkka ovat erikoistuneet tähän taiteenlajeista rujoimpaan. Ensi kerralla toinen meistä laulaa. Tämä on lupaus.

Tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,40 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 5.

oiva2

Ja mitäpä olisi Oiva-postaus ilman Frediä. Torstaina ei ollut portsari paikalla – viikonloppuisin on – mutta lantin voi laittaa oven vieressä olevaan laatikkoon.