Kurvin baarit, osa 2: Flagon ja Pääsky Pub

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015. Lue myös sarjan ensimmäinen osa

Sarjan toisessa osassa perehdymme Kurvin alapuoliseen baaritarjontaan. Kurvin grillistä alaspäin rinnettä suuntaava törmää väistämättä kahteen peruspubiin: Flagoniin ja Pääskyyn.

Perustuoppi.

Perustuoppeja Flagonissa.

Vilhonvuorenkatu vitosessa sijaitsevasta Flagonista  on vaikea keksiä mitään kovinkaan kiinnostavaa sanottavaa. Olen viime perjantaista lähtien yrittänyt saada jotain kasaan. Tässä kuuden päivän pohdinnan tulokset:

  • Flagon on tietynlainen muki tai tuoppi, josta perinteisesti juodaan alkoholijuomia. Flagon on baari, jossa kalja tarjoillaan ihan tavallisessa tuopissa.
  • Yksi Flagonin pöydistä on alunperin peräisin McDonaldsista. Tätä ei heti tajua, vaikka outo tuttuuden tunne valtaakin kehon, kun pöytään istuu. Vasta kun alkaa tuijotella puheaiheiden puutteessa jalkojaan, huomaa tutun M-symbolin lyötynä pöydän jalkaan. Ranskalaisten ja majoneesin katku on pöydästä hävinnyt, testasin.
  • Baari on leveämpi kuin pitkä. Yleensä(?) baarit ovat pidempiä kuin leveitä.
  • Edellisestä johtuen melkein kaikista pöydistä on hyvä näkymä ulos ikkunoista. Harmi, että Flagonia vastapäätä on joku todella tylsä toimistotalo, joka on vieläpä remontissa, eikä Vilhonvuorenkadullakaan tapahdu yleensä juuri mitään.
  • Tämä blogipostauksen kirjoittamisen kannalta melko turha keskustelu Flagonin hyvistä ja huonoista puolista: ”Tää on jotenkin miellyttävällä tavalla neutraali.”
    ”Ei mulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa.”
    ”Vähän syrjässä kyllä.”
    ”Hyvää on just se että on henkisesti syrjässä, mutta oikeasti ei.”
    ”Ainakin on ’aina tilaa’!”
    ”Täällä voisi hyvin käydä, mutta ei tule käytyä.”
  • Flagonin miesten vessa on aika tukkoon tägätty. En tiedä, miltä naisten vessa näyttää. Otin miesten puolesta panoraamakuvan, josta syntyi jälkeenpäin hauskahko kontrasti Pääsky Pubin vessassa olevan varoituskyltin kanssa. Kuvat tuonnempana.
  • Kävimme Flagonissa samana perjantai-iltana kuin Pääsky Pubissa. Join molemmissa kaksi kaljaa. Seuraavana aamuna minulla oli niin paha olo, että oli pakko oksentaa. Ihan niin kuin olisin juonut enemmänkin. Ei tästäkään oikein saa jutun juurta aikaiseksi. Tässä iässä krapulaisessa pahoinvoinnissa ei ole oikein mitään hauskaa tai kiinnostavaa. Tämä on se syy, miksi festareille meneminenkin lähinnä pelottaa. Toisena aamuna haluaisi vain lähteä kotiin.

”Heikoksi jäi, niin kuin mies Flagonissa ja Pääskyssä käytyään” kirjoittaisin tähän, jos se olisi oikea sanonta eikä juuri yrittämäni vähän väkinäisen oloinen loppukaneetti.

Tässä välissä vaihdamme kirjoittajaa. 

Jonkun onnettoman kerrostalon kivijalkaan sijoittunut Pääsky Pub näyttää ulospäin joltakin muulta kuin pubilta, ehkä joltakin pieneltä rautakaupalta tai sellaiselta.

Onneton kerrostalo, ajattelin siksi, että kylläpä kyrpisi asua baarin yläkerrassa ja kuulla ikkunansa läpi juopuneiden tupakoitsijen lässytykset baarin edustalla. Ei niitä kestä ilman, että on itsekin juopunut.

pääsky3

Kuvasta on sensuroitu sivullinen.

Lähemmäs astelu paljastaa Pääskyn olevan kuitenkin baari – eikä mikä tahansa baari, vaan Drink Bar Pääsky Pub! Näin kertovat meille huolella tehdyt, joskin ehkäpä tahattoman koomiset ikkunateippaukset. Pääskyssä ei kuitenkaan sekoitella drinkkejä tai poksautella auki kalliita puteleita hienompia juomia, vaan hanasta lorotetaan tuoppiin kaljaa tai lonua. Turha siis tälläytyä, mikäli Pääskyyn on menossa.

Pääsky Pub on pieni, tiivishenkinen ja tunnelmaltaan lämmin. Baaritiskin takana häärivä nainen ojensi tuopit ja otti rahat vastaan leveästi hymyillen. Jokseenkin harvinaislaatuista tällainen hymyily ja noin.

Ensimmäinen havainto Pääskystä oli siellä istuskelevan väen nuoruus. Joskin nuoresta yleisöstä Pääsky on kärsinyt aiemmin, oikein saanut rangaistuksenkin. Joulukuussa 2014 kyseisessä anniskeluravintolassa oli ollut 17 alaikäistä ja baari oli jäänyt kiinni alaikäisille myymisestä. Olikin kaksi viikkoa kiinni keväällä. Noh, tekevälle sattuu. Olivatpa ainakin alaikäiset hetken aikaa onnellisia.

Koomista, että olomuotonsa ja kaikkensa takia Pääskyssä kuvitteli nuorisolaisten sijaan viihtyvän keski-ikäisten ihmisten. Sen sijaan siellä on parveillut todella nuorta porukkaa ja tuona iltana, jona me siellä kävimme, oli ikäjakauma kahden- ja neljänkymmenen välissä. Missä Parta-Tane? Alistaja-Aili? Liha-Ahti? Missä kovettumista kämmenissään ylpeät ihmiset? Missä työttömyyspäivärahojaan alkoholiin annostelevat oikeat ihmiset? Ei näkynyt.

Petyin.

Flagonin vessa.

Flagonin vessa.

Jäin myös pohtimeen, että millä helvetin nuorisolaismaisella vimmalla Pääskyyn on mahtunut 17 ihmistä? Ja ilmeisesti paikalla oli muitakin ihmisiä kuin vain nuo nuoruutensa huumassa kärvistelevät jolpit ja jolpittaret. Sylikkäinkö siellä sitten ja sisäkkäin istuttiin? Tähän väliin pitäisi jotenkin humoristisesti mukamas-paheksuvasti huudahtaa, että MOPPITUKAT ja sillä tapaa, kuten omassa nuoruudessani satunnaiset täti-ihmiset minua ja ystäviäni paheksuivat.

Sisäkkäin oleminen ei ollut järin kaukana meidänkään käyntikerrallamme. Lähistöllämme olevassa pöydässä istuva mies alkoi kouria vastapäätä istuvan naisseuralaisensa rintavarustusta joskin ronskisti ja melkoisen yllättäen. Nainen vaikutti olevansa ihan mielissään, ja miehellä oli jokseenkin vakavahenkinen ilme kuin jotakin tieteellistä tutkimusta olisi tehnyt.  Meitä huvitti. Ehkäpä parivaljakko oli sitten sisäkkäin jossakin toisaalla, sillä meidän ollessamme paikalla pilkkuun saakka ei tissien kourintaa vakavampaa aktia päässyt käymään. Hyvä niin, sillä eihän sellainen Drink Bariin sovi, enkä usko kenenkään olevan niin seikkailuhenkinen, että Pääskyn wc-tiloissa yltyisi parittelemaan. Tai mistä sitä tietää! Ehkä ne nuoret sellaistakin harrastavat taipuisine raajoineen.

Pääsky Pubin vessa.

Pääsky Pubin vessassa ei kannattane parittelun lisäksi myöskään töhriä.

Käytyjen baarien määrä: 60.

Flagonin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,00 euroa.

Pääsky Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,60 euroa.

Mainokset

Kurvin baarit, osa 1: Iltakoulu ja Lepakkomies

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015.

Vaasankatu 5.  Auki joka päivä 12-02.

Vaasankatu 5. Auki joka päivä 12-02.

Iltakoulussa ei ole tullut ikinä hirveästi käytyä. Kävimme tässä Piritorin suunnalta tultuna Vaasankadun ensimmäisessä baarissa joskus helmikuussa, mutta silloin paikasta ei jäänyt oikein mitään sanottavaa, joten blogipostaus jäi silloin tekemättä. Nyt päätimme testata paikan uudelleen kesäisenä arki-iltana reilu viikko ennen Kallio Block Partyä.

Itse asiassa edellinen kerta, kun Iltakoulussa kävin, oli nimenomaan KBP:n tiimoilta vuosi sitten. Bileet olivat silloin Helsinginkadulla, ja jossain vaiheessa iltaa oli pakko käydä jossain tyhjentämässä rakkoa. Bajamajathan ovat näissä juhlissa aina helvetillisen jonottamisen takana (koska ne ovat kalliita ja KBP toimii vapaaehtoisvoimin nollabudjetilla), joten muu vaihtoehto piti keksiä. Iltakouluun siis. Vaikeaksi kusireissun teki se, että Iltakoulussa on viikonloppuisin portsari ja kahden euron narikka. Onnistuin kuitenkin jollain keinolla luikahtamaan poken ohi ja täpötäyteen vessaan. Helpotus oli huomattava. Paitsi niillä kavereilla, jotka jäivät ovimiehen haaviin.

Siinä kai se onkin se syy, miksi Iltakoulussa ei ole juuri tullut käytyä: portsari ja narikka viikonloppuisin. Sisältä Iltakoulu on ihan ok baari, ei erityisen ihmeellinen eikä toisaalta mainittavan huonokaan. Väki on sekalaista porukkaa: on nuorisoa, on keski-ikäisiä, on pukumiehiä. Tupakkakopin seinällä roikkuu presidenttien muotokuvia. Asiakaskunnasta tai yleisestä ilmapiiristä ei voi päätellä, miksi portieeri on ovelle palkattu.

Portsari selittyykin baarin sijainnilla. Tämän lähemmäksi ei Piritoria pääse. Terassilla vain köysi ja Vaasankadun kapeikko erottavat ”roskasakista” meidät, jotka juomme kaljaa luvan kanssa kadulla. Tunnelma on erikoinen ja ulkopuolinen. Terassilla istuminen tuntuu täysin erilaiselta kuin muutaman metrin päässä aukiolla seisoskelu. Ihan niin kuin köysi suojaisi meitä tai erottaisi meidät muusta porukasta kuin eläintarhan kalterit ihmisen tiikeristä.

Vaikka samalla asiallahan tässä ollaan. Ilta-aurinko paistaa ja kalja maistuu. Vieressä olevat keski-ikäiset puhuvat ensin teknologian kehityksestä, sitten omista vanhemmistaan ja heidän kunnostaan ja lapsuudestaan. Lopulta päästään jo ”aitoa avioliittoa” ajaviin hulluihin asti. Pöytämme toisella puolella istuvat keski-ikäiset ottavat porukastaan kuvia pokkarikameralla, joita nykyään harvoin enää näkee. Teknologia kehittyy.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Helsinginkadun alkupäässä sijaitseva Lepakkomies on yksi Uudenmaan vilkkaimpia keikkapaikkoja. Lepakkomiehen elikkäs Lepiksen kellarissa järjestetään keikkoja hc-punkista kevyeen pööpöilyyn – jokaiselle varmasti löytyy Lepiksestä jotain. Ainakin kaljaa.

Lepis on yksi harvoja kalliolaisia baareja, joissa on kaksi baaritiskiä. Joskin toinen, alakerrassa sijaitseva, tarjoilee asiakkaille virvoikkeita ainoastaan keikkojen aikana. Muulloin saa juomansa lunastaa katutason tiskiltä.

Lepiksen yläkerta, tai siis katutasossa sijaitseva kerros on kummallinen baarintapainen. Tila on korkea ja seinät on reunustettu mukamas-kolealla tyylillä mukamas-tiilillä. Tulee olo, että joku olisi yrittänyt tehdä teollisuushallista trendikästä poikamiesboksia mustan keinonahan ja muka-tiilen kanssa. Ehkä tilasta tulee siksi jotenkin häiriintynyt tunne, koska se yrittää olla eräänlainen ”rokkiluola”, siinä epäonnistuen. Rokkiluolien pitäisi olla matalia, hämäriä ja vähän tunkkaisia. Lepiksessä Hesarille avautuvista ikkunoista puskee terävää valoa, joka paljastaa parhaat päivänsä nähneen nahkaverhoilun ja kaljan tahrimat istuimet.

Lisäksi MIKÄ VITTU on jotakuinkin keskellä Lepiksen yläkertaa oleva kynnyksentapainen, pieni vietto lattiassa? Tulee olo kuin olisi kolmen promillen humalassa ensimmäistä olutta maistettuaan, kun erehtyy astahtamaan hieman kehnosti tuossa kohtaa. Ehkä kyseessä on vain tottumattoman moka.

Lepiksen alakerrassa samankaltainen kämäisyys ei harmita, sillä sinne se kuuluu. Alakerta on rokkiluola. Pimeä, tunkkainen ja hikinen. Mitä oivallisin keikkapaikka siis.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Onneksi harvemmin tulee perehdyttyä baarien sisustukseen, sillä useimmin huomio kiinnittyy edessä nököttävään kaljaan. Joskin Lepakkomiehessä tulee yleensä käytyä vain alakerrassa katsomassa keikkoja, sillä harvemmin Lepikseen muuten eksyy.

Lepis oli muuten toinen kalliolainen baari, jossa kävin kaljalla Helsinkiin muutettuani. Tästä on kulunut joitamia vuosia. Ensimmäinen kalliolainen baari, jossa koskaan kävin, on Tenkka. Sinne tosin menin jo pohjia otettuani suurehkon kaverusporukan mukana, enkä täten ymmärtänyt kummastella Kalliota sen suuremmin. Muistan vain ilahtuneeni edullisesta kaljasta niissä määrin, että taisin ostaa kerralla kaksi tuoppia.

Lepakkomieheen sen sijaan menin tuolloin yksin – olimme ystäväni kanssa sopineet tapaavamme baarissa, enkä minä osannut vasta muutaman kuukauden Helsingissä asuttuani ehdottaa muita baareja kuin Kampissa sijaitsevaa Pub Ikkunaa. Ystävä kumosi ehdotukseni ja likimain pakotti minut Lepakkomieheen. Hyvä niin.

Kauhunsekaisin tuntein nousin metrosta Sörnäisissä ja jäin Lepakkomiehen kulmalle ihmettelemään. Olin kuullut, että Lepiksessä on KRUSTEJA ja yleisiä pahiksia. Silloin Kallio oli vieras ja kuulopuheiden perusteella epämääräisen peljättävä paikka.

Sittemmin luulot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten ehkä tästä blogistakin voitanee päätellä.

Lepakkomies on myös toinen baari, missä tapasimme Tomin kanssa. Tai kolmas, jos Loose lasketaan. Mutta pysytään nyt Kalliossa, sillä täällä on ihmisen hyvä.

Käytyjen baarien määrä: 58.

Iltakoulun tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. Nelosolut samaan hintaan!

Lepakkomiehen tuoppi: Koffia; 0,5 litraa; 4,30 euroa (tai 0,4 litraa; 3,50 euroa)

Meri Pub ja Sir Oliver – suojasatamat Merihaan tuulessa

Merihaka on kaupunginosa, jossa pitää majaansa 2300 ihmistä ja 1000 autoa. Kaupunginosa, joka on rakennettu harmaasta betonista, kylmästä merituulesta ja demareista. Studio Julmahuvissa Merihakaa kuvailtiin avaruusajan metropoliksi, Me Stallarit -ohjelmassa kaupunginosaan kiteytyi kokonainen vuosikymmen ja sen aatteet. Mikään ei liene Helsingissä niin leimallisesti 1970-luvulta kuin Merihaka.

Merihaassa on myös kaksi baaria, Meri Pub ja Sir Oliver. Ne sijaitsevat noin virtsanheiton päässä toisistaan, kaupunginosan keskellä olevassa liiketoimintarakennuksessa. Baarikierroksen voi siis suorittaa nopeasti – tai syvällä hartaudella, molempien paikkojen tunnelmasta nauttien.

meripub01

Tässä pitäisi nyt varmaan lukea ”Karhumetsällä” tai jotain vastaavaa. ”Paikallista luontoa” voisi olla toinen.

 

Kierros kannattaa aloitta Meri Pubista. Se sopii päiväkaljoitteluun erinomaisesti, sillä se on pieni ja siellä ei soi musiikki juuri koskaan. Perjantai-iltana puolenyön aikoihin Meri Pubin ainoasta televisiosta tuli snookeria, tietysti äänillä varustettuna. Mitään muuta äänielementtejä kapakassa ei ollut. Paikalla oli – ennen isohkon seurueemme paikallesaapumista – ehkä noin kolme asiakasta. Kaikki selkeästi paikallisia kantiksia ja kaikki hyvin hiljaa mietteissään. Tosin heti kun sain perseeni penkkiin, alkoi viereisen pöydän mies  kommentoida, että alle kolmekymppisten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. Kun sanoin, ettei seurueessamme ole juurikaan yli kolmekymppisiä, korjasi mies, että alle kaksvitosten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. On kuulemma aikuisten tutti se puhelin. Keskustelu mielipiteestä oli mahdotonta (yritin ehdottaa, että ehkä joskus on tärkeää käyttää puhelinta, esim. lukea jokin viesti tai vastata siihen), mutta onneksi mies katosi mystisesti heti kun silmä vältti. Mikä lie henkimaailmaan kännykkäetiketin vartija.

Eikä mies pahalla asiaansa sanonut. Meri Pubissa on usein ystävällinen tunnelma. Kävimme joskus kesällä kävelyllä Merihaan idyllisissä maisemissa ja kun arvoimme hetken Meri Pubin edessä, että mennäänkö sisään vai ei, alkoivat baarin edessä tupakalla olevat herrasmiehet rohkaista meitä käymään sisään. Meri Pubissa on kuulemma käynyt porilaisiakin, eikä heitäkään ole pahasti kiusattu.

Poliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Työvoimapoliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Meri Pub menee kiinni kahdelta, joten pilkun jälkeen on luontevaa siirtyä nurkan taakse Sir Oliveriin. Siinä missä Meri Pub on hiljainen ja pieni, on Sir Oliver äänekäs ja suuri. Baarin päätila on hallimainen sali, jota reunustavat tiski, tupakkakoppi, esiintymislava ja muutama katettu loosi. Keskellä on lisää looseja, salin sivulla pari erillistä tilaa biljardipöydille, darts-tauluille ja niin edelleen. En ole koskaan istunut muualla kuin pääsalin puolella, vaikka Oliverissa on monta kertaa tullut käytyäkin.

Tällä kertaa istuimme pöytään, jossa oli yksi tyhjä tuoppi ja noutopizzalaatikko, jossa luki ”Pizzattaako?” Ei pitsattanut, mutta kaljaa teki mieli. Sitä onneksi sai nopeasti. En muista, että olisin Sir Oliverissa koskaan joutunut jonottamaan hirvittävän pitkään. Kaljan lisäksi tiskiltä voisi ostaa virallisen Sir Oliver -paidan, mutta en tiedä missä voisin käyttää vaaleansinistä kauluspaitaa, jossa on sekä Sir Oliverin että lonkerofirman logot.

siroliver3

Sir Oliver katetusta loosista nähtynä. Esim. Bar Labissakin on tämä samanlainen sisustusratkaisu, jossa joidenkin pöytien päälle on rakennettu erillinen katos. Vähän niin kuin istuisi jossain rantamajassa, vaikka onkin baarissa. Eipä tarvitse pelätä sadetta.

Esiintymislava on viikonloppuisin ahkerassa käytössä. Usein Sir Oliverissa on tullut nähtyä hirvittävän huonoja musiikkiesityksiä, eikä aina ole ollut kyseessä innokkaat karaoke-esiintyjät. Siellä soittaa ihan bändejäkin. Pääosassa on kuitenkin karaoke, jota pääsee ainakin viikonloppuiltaisin harjoittamaan. Listalla ovat ne suomalaisen karaoken vakiot: paratiisit, hopeiset kuut, kuumat moottoriet, suklaasydämet. Kerran olen Sir Oliverissa nähnyt amerikkalaisen naisen vetävän Gwen Stefanin Hollaback Girlin, joka laajensi käsitystäni karaokesta. Aina ei tarvitse olla synkkä, herkkä tai paikoillaan.

Koska Sir Oliver on kolmeen asti auki ja siellä on karaokemahdollisuus, vetää se paljon asiakkaita puoleensa. Perjantaina siellä oli kaiken lisäksi Kallion vasemmiston pikkujoulut. Kahden jälkeen baarin kollektiivinen humalatila oli väkevä kuin arkipyhänä, jos ei ihan juhannuksen tasolla kuitenkaan. Tarpeetonta huojumista, huutamista ja juomista oli liikkeellä. Tunnelma muistutti nyt ja on monena aikaisempanakin kertana muistuttanut jonkinlaista kevytversiota Städäristä eli Stadin Tähdestä. Ei liene väliä, minkälainen baari on, jos se on pidempään kuin kahteen asti auki. Asiakkaita riittää ja asiakkaat viihtyvät.

Päivällä Sir Oliver on rauhallisempi. Edellämainittuna kesäisenä Merihaka-päivänä kävimme Oliverissa kaljalla. Asiakkaita oli noin neljä, yksi heistä vanhempi mies, joka puhui puhelimeen jotain radioamatööripuheen kuuloista asiaa ja kirjasi lehden kulmaan numeroita ja kirjaimia. Istuimme itse asiassa samassa pöydässä kuin tälläkin kertaa. Pöydällä ei silloin ollut pizzalaatikkoa.

Tällä kertaa mekin viihdyimme pilkkuun asti, minkä jälkeen oli suunnistettava kotiin. Merihaasta ei ole pitkä matka meille, mutta jatkuvasti joka suunnasta vastoin kasvoja puhaltava tuuli teki yökävelystä matkaansa pidemmän. Mieli kaipasi unta ja keho ravintoa. Alkoi pizzattaa. Onneksi kotimatkalla, Kolmannelal linjalla, on Ravintola Linja, josta saa nykään pizzan hintaan 6,90. Kelpo diili, kelpo pizza ja kelpo päätös illalle Merihaan betonisessa sydämessä.

Mainos toimi.

Mainos toimi.

Meri Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,80 euroa.

Sir Oliverin tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 50.

Karvalakkeja kahdella tyylillä – Lucky Nine Bar ja Kurvitar

Puolipakollinen tuoppikuva.

Puolipakollinen tuoppikuva.

Lucky Nine Bar oli ennen Café Luft. Vuonna 2007 avattu baari, tai siis kahvila, oli niitä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Kallion ensimmäisen(?) hipster-aallon paikkoja, joissa oli avara ja valkoinen sisustus, tasokasta ruokaa ja vielä tasokkaampaa dj-musiikkia. City-lehti kertoi elokuussa 2007, että ”lista on muuten Meri-Tuuli Lindströmin käsialaa.” Meri-Tuuli Lindström on sittemmin tuttu mm. Huvila ja huussi -ohjelmasta, jos sellaisia seuraa.

No, eihän ne sellaiset täällä pärjänneet vielä silloin. Luftista tuli Lucky Nine ja täytetyt leivät ja salaatit vaihtuivat keskikaljaan ja biljardiin. Skandinaavisen hillitystä sisustuksesta on jäljellä baarin perimmäinen nurkka, jossa vielä sinnittelee joku valkoinen muovituoli. Muuten sisustuksessa on siirrytty toiminnallisempaan linjaan. Tummempaa kuosia siis. Katonrajassa kiertää kehystettyjä kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun bändien julisteita. Biljardipöytä dominoi isohkoa tilaa, johon on työnnetty niin monta tuolia ja pöytää kuin vain ikinä mahtuu. Isot ja valoa tuovat ikkunat ovat sentään jäljellä, joten Luckystä on hyvä katsella ulos. Vaikka Aleksis Kiven kadun ja Flemarin kulma ei ehkä se mielenkiintoisin katselukohde olekaan. Syytä on keskittyä juomiseen.

lucky01

Tätä mandaattia olivat asiakkaat huolella toteuttaneetkin, kun Luckyssä eräänä joulukuun lopun iltana kävimme. Olisikohan ollut joku niistä surullisenkuuluisista välipäivistä, jotka nyt sattuivat kansalaisten iloksi ja työnantajaliittojen harmiksi vieläpä viikonlopulle. Monella näytti touhu siltä, että pukin kanssa oltiin alettu ryypätä ja loppuvihellys kuuluisi vasta uuden vuoden puolella. Viereisestä pöydästä kuului kolmekymppisen kolmikon sekavanlaista sössötystä. (”Antaisitko sä mulle pusun jos mä pyytäisin?”, kysyi mies, vaikka se, jolta kysyttiin, istui käytännössä kaverin sylissä.)  Jollain naisella oli ironishenkinen karvahattu. Biljardipöydällä oli taas se sama vanha sekaannus: Minä pelaan. Ei kun minä olin pöydällä, minä pelaan! Viereisen pöydän kolmikon ilta päättyy siihen, että lähtöä tehdessään yksi heistä kaatui tuoleineen ja tuoppeineen maahan – ja kaatoi kaljat päälleen. Kello oli tässä vaiheessa kai yhdeksän.

Tilannetta tuli selvittämään toinen baarimikoista, vaikka oikeasti ne olivat keskenään niin samannäköisiä (suoraan ehkä Kwanista?), että vaikea niiden välille oli tehdä eroa. Kaatuilleet asiakkaat poistuivat, mekin vähän heidän jälkeensä.

Sekavaa touhua Luckyssä tällä kertaa. Niin kai siellä yleensäkin. Kyseessä on, ainakin välillä, vähän sellainen ”riehakkaampi” baari. Ei sellaista ensitreffimateriaalia. Ihan en kuitenkaan yhtyisi tähän satunnaiseen Yelp-arvioonValitettavasti on todettava, että kun kuulen sanat ”Lucky”, ”Nine” ja ”Bar” laitettuna peräkkäin, minulle tulee ensimmäiseksi mieleen sanat ”Apua” ja ”Ei”. 

Me sanomme mieluummin: ”Ehkä” ja ”Miksi ei?”

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

kurvitar

Luckystä matka jatkui Kurvittareen. Kurvitar on yksi niistä paikoista, joissa ei juuri koskaan saa istua rauhassa. Aina joku kanta-asiakkaan oloinen herrasmies tai -nainen tulee jututtamaan. Yleensä jututtaminen on hyväntuulista ja harmitonta, mutta joskus ei. Kerran minulta on tentattu 15-30 minuutin verran, että olenko homo, enkö ihan varmasti ole, ja jos olenkin niin eihän siinä mitään vikaa ole. Tilanne päättyi sitten siihen, että omistaja heitti kyselijän ulos. Kaikki olivat tilanteeseen tyytyväisiä. Tällä kertaa jututtajia ei pöytäämme siunaantunut, mutta joku asiakkaan alku sentään heitettiin ulos, kun ei suostunut hyväksymään, ettei hänelle enää tarjoilla. Joku linja asiakaskunnassakin.

Baari sopisi atmosfäärinsä melkeinpä paremmin Itä-Helsinkiin kuin Kallioon. Toisaalta Kurvitar on myös fyysisesti yksi Suur-Kallion itäisimmistä baareista, joten puolessavälissä itään se on jo melkein menossakin. Jotain sellaista ostaribaarin tunnelmaa paikassa on. Omistajamies on ilmeisesti sikhi ja asiakkaat pitkäaikaisia suomalaisia. Siis keski-ikäisiä ja vanhempia. Jukeboksista soitetaan vanhoja hittejä, television ohjelmia seurataan arkisin vähintään kiinnostusta esittäen. Henkilögalleria näyttää istuneen pöydissään pitkään, paljon ei vierustoverin kanssa tarvitse enää puhua. Ehkä tämän takia uusista tulokkaista otetaan niin hanakasti kiinni, eikä irti haluta päästää.

Kurvitar on myös sellainen paikka, että lattialta saattaa löytyä avaamaton ravintolisäpullo.

Kurvitar on myös paikka, jonka lattialta saattaa löytyä avaamaton ravintolisäpullo.

Kurvittaressa olen törmännyt myös harvinaiseen, mutta sitäkin ilahduttavampaan baariasiakastyyppiin: mieskaksikko, joista toinen on vähän toista vanhemman näköinen ja joista jossain vaiheessa paljastuu, että he ovat isä ja poika. Klassikkobongaus ja melkein bingohuudahduksen arvoinen. Tyypillisempi miesasiakas tuntuu olevan ex-urheilija, -muusikko tai -linnakundi. Remun kanssa on soitettu ja ryypätty – tai ainakin ryypätty. Kerran tulimme parin kaverin (no okei, olin tavannut tyypit muutama tuntia aiemmin) kanssa Kurvittareen maanantai-aamuna kello yhdeksän suoraan Kuudes aisti -festareilta, ja silloin seuraan lyöttäytyi suurin piirtein kaikki edellämainitut kriteerit täyttävä mies. Oletan, että hänen poikansa oli tiskillä tai miesten huoneessa. Vähän aikaa siinä puhuttiin ”nekkailusta”, kunnes oli pakko siirtyä terassilta sisätiloihin. Aurinko paistoi siihen liian väkevästi, sisällä oli hämärää ja hiljaista.

Sen verran harvoin tulee Kurvittaressa käytyä, että siellä näkee aina eri tyypit, vaikka jokainen heistä tuntuu päivystävän kapakassa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Mikäs siinä, kyllähän kavereiden kanssa viihtyy. Jos ei hirveästi tarvitse puhua.

Mielenkiintoinen yksityiskohta, joka veti sinänsä kovin erilaiset Luckyn ja Kurvittaren jollain tasolla yhteen: myös Kurvittaressa oli nainen karvahattu päässä. Tyyli oli tosin Luckyn naiseen verrattuna kovin erilainen ja ikäeroakin heillä ehkä 30 vuotta. Baarit vaihtuvat ja naiset ikääntyvät, mutta karvareuhka ei vanhene.

Kurvittaren sisustusratkaisusita hienoin on tämä ns. piinapenkki: loossi, joka on jaettu keskeltä kahtia seinällä, jossa on peili. Hyvässä seurassa on hauska juoda ja viettää iltaa.

Kurvittaren sisustusratkaisusita hienoin on tämä ns. piinapenkki, johon kaverimme istutettiin. Piinapenkki on loossi, joka on jaettu keskeltä kahtia seinällä, jossa on peili. Hyvässä seurassa on hauska juoda ja viettää iltaa.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,20 euroa. (Huom: Ehkä noussut vuoden vaihtumisen jälkeen?)

Käytyjen baarien määrä: 48.

PS. Sivun oikeassa reunassa näkyy tammikuun ajan pieni banneri, koska olemme nettilehti Sylvin kuukauden blogi.  Sylvi on mm. lanseerannut loistavan 10 tuopin haastattelun, jossa on kaljan äärellä jututettu niin Riku Korhosta, Rosa Meriläistä kuin Miki Liukkostakin. Juttutyyppi on ehkä paras ikinä.

On siellä Sylvissä toki muitakin juttuja. Kaikissa ei edes juoda alkoholia. Kannattaa lukea.

sylvikkblogi2

Pub Aleksis K – Avoinna joka päivä 16-02

aleksiskoo04

Yksinkertaisuus ja luotettavuus ovat hyveitä.

Paska musiikki on aina ollut paikan vahvuus”, sanoi ystävämme Pekka eräänä joulukuun keskiviikko-iltana. Olimme kerääntyneet Aleksis K:hon, sillä ystävämme Pekka ja Elina olivat lähdössä kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan. Tätä kirjoittaessa he ovat jo melkein kotimatkalla. Kuulemma ollut yli 30 astetta lämmintä. Ja apinoita joka paikassa.

Aleksis K:sta on hyvä lähteä ulkomaille, sillä baarin paskan musiikin valikoima on sitä suomalaisinta sorttia: Klamydiaa. Yötä. Petri Nygårdia. Tuntuu, että ainakin joka toisen baarin musiikkimaisemaa tulee kritisoitua ankarasti, mutta onhan tuo nyt paskan musiikin asteikollakin hirvittävää. Hir-vit-tä-vää. Mutta jos kaukomatkalla joutuu kuolettavan onnettomuuden uhriksi ja ehtii viimeisinä sekunteinaan muistella viimeistä baari-iltaansa kotimaassa, voi lohduttautua sillä, ettei Joutsenlaulu soi enää kovinkaan kauaa päässä. Kuolema, tuo lopullinen vapahtaja.

No, kyllähän Pekka ja Elina tulevat hengissä takaisin. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme nauttimaan Aleksis K:n kolmen euron tuopeista ja yleisestä kolmen euron tunnelmasta. Paikkaa ovat aina suosineet halvemman kaljan ystävät eli kaikenlainen sekalainen punkkari-rokkari-jne-porukka. Väki on vähän niin kuin Kustaa Vaasassa ja tunnelma ylipäätään aika samanlainen. Siksi Aleksis K:ssakin on tullut käytyä monen monituista kertaa, vaikkei sijainti alueen laidalla olekaan ihan optimaalinen satunnaiselle pistäytymiselle. Aleksis Kiven kadulle tulee harvoin eksyttyä, vaikka sillä onkin monta aika hyvää paikkaa.

"The Story You Are About To See Is True. The Names Have Been Changed To Protect The Innocent"

”The story you are about to see is true. The names have been changed to protect the innocent.”

M.A. Nummisen upeasta Baarien mies -kirjasta selviää, että samalla paikalla toimi ainakin kahdeksankymmentäluvulla Grilli Bertina. Bertina on ollut ilmeisen legendaarinen paikka. Kirjoittaa Numminen: ”Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.”

Nykyäänkin Aleksis K on yleensä ihan täynnä. Yllättäen sinä joulukuisena keskiviikkona, kun paikalla viimeksi kävimme, oli sali puoli yhdeksän aikaan yllättävän vähäväkinen. Pari pöytäseuruetta, pari yksinäistä viihtyjää. Viereisessä pöydässä istui nuori mies, joka osti ensiteoikseen kaksi erilaista breezeriä ja kaatoi ne samaan tuoppiin. Ehkä vartin päästä tästä mies kävi hakemassa kaksi shottia: jonkinlaisen kermavaahtoshotin ja vielä erikoisemman näköisen kerrosshotin. Tyyppi kävi välillä ulkona polttamassa mustaa marlboroa ja tuli sitten takaisin juomaan karkkiviinojaan. Siitä tuli mieleen eräs vuosien takainen kämppikseni, joka joi omassa huoneessaan jotain hedelmäviinejä ja kuunteli kauheaa trancea. Erikoisia ovat ihmisten juomatottumukset.

Sekin hyvä puoli Aleksis K:ssa on, että nyt kun edellä jo mainittu Kustaa Vaasa on remontissa, niin Kallion alueen punkkareilla on edes joku baari, jossa miesten vessa haisee ihan hirvittävälle. Toisaalta, ehkä tähänkin on itse osasyyllinen. Baarin vessaa tulee käytettyä paljon erityiseti kesäisin. Kun viereisessä Dallapénpuistossa viettää aikaa ja kaljanjuonnin aiheuttama  kusihätä ”yllättää”, on Aleksis K:n saniteettitiloja helppo hyödyntää. Tätä ei varmaan pitäisi kirjoittaa näin julkisesti, koska wc:t ovat ”vain asiakkaille”. Toisaalta on tähän baariin tullut niin monta euroa kannettua, että pari kertaa voi käydä vessassa ihan hyvällä omallatunnolla, vaikka juuri sillä kerralla ei sattuisi olutta ostamaankaan.

Ainakaan kusireissulla ei altistu suomirockin pahimmille synneille kovin pitkään.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 46.

Historiaa: on.

Historiaa: löytyy.

Pub Porthan – Kallion mukavin baari?

porthangif08 final

Muutin Helsinkiin kesällä 2004. Siihen aikaan en hirveästi käynyt baareissa, joten parin korttelin päässä Porthaninkatu 10:ssä sijaitseva Portsu oli vain baari muiden joukossa. Alkuvuodesta 2014 muutimme Toiselle linjalle, joten asun taas kivenheiton päähän Portsusta. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Olen opiskellut, seurustellut, eronnut, työskennellyt, ystävystynyt, kasvanut ja oppinut. Kaikki tämä on tapahtunut Helsingissä, josta on vuosien aikana tullut kotikaupunkini. Kaikki tämä on tapahtunut myös Pub Porthanissa, josta on vuosien myötä tullut lempibaarini ja kantapaikkani.

Portsussa on kaikki kohdallaan. Tila itsessään on viihtyisä, sieltä löytyy erilaisia pöytämuodostelmia ja looseja, joten jokaiselle pöytäseurueelle löytyy sopiva paikka. Baarissa taitaa olla ehkä yksi tai kaksi tuolia, joilla en olisi istunut. Tiskilläkin olen joskus juonut tuopin, kun kaverit ovat lähteneet koteihinsa, mutta olen halunnut vielä jäädä nauttimaan tunnelmasta. Tunnelmaa Portsussa riittääkin. Harvoin siellä on rasittavia lässyttäviä, liian suuria ryyppyporukoita tai superkuoseissa toikkaroivia viikonloppuviihteilijöitä.

Asiakaskunta on Kallion baarille tyypillinen: päivällä ja alkuillasta keski-ikäisiä, illalla ja yöllä nuorisoa. Vuosien varrella asiakaskunta on kyllä nuorentunut; muistelisin, että silloin, kun me aloittelimme Portsussa käymistä, oli kävijäkunta enemmän painottunut keski-ikäisiin. Itse baari ei ole kummoisesti muuttunut, mutta jostain syystä nuoret ovat Portsun löytäneet. Baari ei ole Kallion halvin eikä myöskään trendikkäin, mikä näkyy selvimmin radiosta soivasta huonosta musiikista. Laadukas palvelu ilmeisesti vetää puoleensa.

Niin, Pub Porthanista saa erinomaista palvelua, aina. Välillä baari tarjoaa karkkeja, välillä suolapähkinöitä – ja aina henkilökunta muistaa tehdä lisämyyntiä. Jos tilaa kaljan, kuuluu jatkokysymys yleensä ”Vain yhden?” tai ”Ja joku shotti?” Vaikea noista tarjouksista on kieltäytykään, kun tavoite on vain yksi: asiakkaan viihtyminen. Tavoitteessa on onnistuttu. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin. Melkein aina, kun baarissa käyn, on siellä joku tuttu tuopilla. Portsu on myös helppo ehdotus, kun kavereiden kanssa mietitään, mihin mentäisiin iltaa viettämään. Tai jos totta puhutaan, on Portsu yleensä ensimmäinen ja ainoa ehdotus. Muita ehdotuksia tarvitaan lähinnä viikonloppuisin, koska viikonloppuisin näin sympaattiset ja viihtyisät paikat ovat yleensä täynnä. Onneksi vuosien ajan samassa baarissa käymisellä on ansainnut joitakin etuja, ja yleensä henkilökunta tekee tilaa, jos sitä ei muuten löydy. Kerran Yüksel sanoi lähtevänsä vaikka hakemaan kotoaan tuoleja, jos ei muuten riitä. Ja kerran sama mies tuli hakemaan meidät oven ulkopuolelta sisään, koska huomasi, että istumapaikat loppuvat kesken, jos emme saman tien mene niitä varaamaan.

En muista, milloin ensimmäisen kerran kävin Portsussa. Muutamat muut kerrat muistan oikein hyvin. Esimerkiksi sen, kun istuimme kavereiden kanssa oven viereisessä pöydässä ja joku poistumassa oleva vanha mies jäi juttelemaan ja keskustelu päätyi siihen, että jouduimme melkein tappeluun eläkeikäisen ihmisen kanssa. Tai sen kerran, kun Yüksel sai tarpeekseen ärsyttävästä asiakkaasta ja heitti tämän napakasti ulos. On muuten ainoa kerta, kun olen nähnyt hänet vihaisena. Muistan, miten Portsun tuoppi maksoi joskus alle kolme euroa. Muistan ne lukuisat Portsussa katsotut jalkapallon arvokisaottelut, kun koko baari on elänyt ottelun mukana. Muistan ne kaksi saksalaista turistia, jotka olivat tulleet viikoksi Kallioon ja päätyivät viettämään jokaisen illan Portsussa, koska se muistutti heidän lähibaariaan. Muistan ne lukuisat kerrat, kun olemme olleet kavereiden kanssa viettämässä kesäpäivää Kallion puistoissa, ja kun ilta on käynyt liian kylmäksi, olemme tulleet Pub Porthanin lämmittelemään ja juomaan illan viimeiset.

Parhaiten muistan sen kerran, vuosi ja kaksi päivää sitten, kun tapasimme Porthanissa Annin kanssa ensimmäisten yhteisten tuoppiemme äärellä ja tiesin, etteivät ne jää viimeisiksi.

Pub Porthan on antanut minulle paljon ja siitä haluan paikkaa, omistajaa, työntekijöitä ja kaikkia baarin asiakkaita näin julkisesti kiittää. Toivottavasti Portsu elää ja voi hyvin vielä pitkään. Kippis.

Tuoppi: Karjalaa; 0,4 litraa; 3,60 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 43.

porthan01

Seuraa nuolta, et pety.

 

Bar Lab on harmittavan vähän ysäri, mutta voisi olla sitcom-sarjan tapahtumapaikka

Alppikadulla sijaitseva Bar Lab ei pärjää väritykseltään nettisivuilleen ysärin määrässä, mutta asiakaskuntansa ja yleistunnelmansa puolesta Lab olisi mainio tapahtumapaikka sitcom-sarjalle. Sisustuksessa yhdistyvät jollakin rosoisella eleganssilla jylhyys ja halpuus. Tumman puun ja alkoholimainosten yhdistelmä vetoaa.

Keskiviikkoiltana Labissa oli käynnissä pubivisa. Kun astuimme sisään ja saavuimme tiskille, rynnisti baarin takaosasta hivenen tuohtunut mieshenkilö selittämään baarimikolle, että musiikin volyymia olisi hiljennettävä – kisakysymykset eivät kuulemma meinanneet kuulua. Mies oli ilmeisen totinen pubivisailija. Kysymykset kantautuivat kuitenkin baarin etuosaan saakka. Kisaisännän ääni oli matala ja maukuva.

Kerrassaan upeat sivut.

Kerrassaan upeat sivut.

Viereisessä pöydässä istuskeli kaksi miestä, jotka seurasivat pubivisaa etäältä kuin jalkapallomatsia. Siinä visailun päättymistä odotellessaan he puhuivat pitkät tovit Spedestä.

– Spede kuoli harrastuksensa pariin, sanoi toinen ja kummatkin nyökkäilivät tyytyväisinä myhäillen siihen tyyliin, että juujuu, sankarikuolema saappaat jalassa. Toteamusta seurasi perisuomalaista kaukaisuuteen katsomista ja kellon vilkuilua ennen kun jompi kumpi taas sanoi jotain Spedeen liittyvää.

Visailun päätyttyä kisaan osallistuneet tallustelivat kohti baaritiskiä kuin kovemmastakin koitoksesta selvinneet – näyttivät vähän siltä kuin olisivat hikoilleet, tehneet maaleja tai kannatelleet jotakin raskasta. Spedestä puhellut kaksikko yltyi kyselemään sijoituksia ja läpytteli visailusta selvinneitä selkään sillä tavalla miehekkäästi.

Äänekkäästi tupakoiminen on baarin ulkopuolella kielletty. Millaista on äänekäs tupakoiminen? Tosin olen kuullut myös äänekästä nenän kautta hengittämistä, että kaiketipa tupakoimaankin pystyy äänekkäästi - ehkä se on sellaista aggressiivishenkistä puuskuttamista.

Äänekkäästi tupakoiminen on baarin ulkopuolella kielletty. Millaista on äänekäs tupakoiminen? Tosin olen kuullut myös äänekästä nenän kautta hengittämistä, että kaiketipa tupakoimaankin pystyy äänekkäästi – ehkä se on sellaista aggressiivishenkistä puuskuttamista.

Baarin edustalla sijaitsevalla tupakointialueella nainen opetti miehelle viittomakieltä. Tai siis, opetti miehen viittomaan oman nimensä. Tästä innostuneena mies puhkesi lapsenomaiseen ilakointiin.

– Ei vittu, mä osaan viittomakieltä! mies kiljahteli iloissaan niin, että Alppikatu kaikui.

Mies oli opitusta taidosta e-rit-täin riemuissaan. Riemuun saattoi liittyä myös miehen mitä ilmeisin nousuhumala, joka saattoi olla jopa vuosien mittainen. Jotakin liikuttavaa siinä ilossa oli, kaikesta huolimatta.

Baareista saa, sikäli yllättävästi, viinaa – niin myös Bar Labista. Baaritiskin yläpuolella olevalle liitutaululle on raapustettu kiinnostava lista, jolta löytyvät ”Klassikot”: kossu+mix, jallu+mix ja muita tuttuja. Ohessa on mainittu, että Battery ei ole mix ja teki mieli kysyä, että mix? Mutta onhan se kaiketi limuja tyyriimpää tavaraa. Toinen kategoria ”Klassikoiden” vieressä on ”Tutut suosikit”: Kelkka, Valkovenäläinen ja Ville Vallaton.

En tunne ketään, joka joisi villevallattomia, mutta kyseinen drinkki on kuulemma Mikael Jungnerin salainen pahe. Jotenkin Jungner sopisi habituksensa puolesta Bar Labiin erinomaisesti – miekkosessa on jotakin sellaista pöllähtänyttä maalaisuutta, vähän kuin olisi tipahtanut paalikuorman päältä ja kierähtänyt kaupunkiin.

lab_kalja

Vakiasiakkaat kutsuivat baarimikkoa Koposeksi, mikä ei melko varmasti ole hänen oikea nimensä. ”Koponen” oli mukana veljellisessä leikissä, eikä pahastunut lempinimestään.

– Jos kaikki viihtyvät ja kaikilla on hauskaa, on minulle aivan sama, millä nimellä minua kutsutaan, ”Koponen” tuumi.

Bar Lab on baarin nimenä geneerinen ja paska nimi, eikä se tarkoita mitään – Alppikadun ja Kirstinkadun kulmassa sijaitseva juottola kun ei ole minkäänasteinen laboratorio. Bar Labin nimi on myös helppo unohtaa. Ennen samoilla sijoilla seisoi Kallion Pörssi, jossa on jotakin sellaista rehvakkuutta, elostelun ja tuttuuden tuntua, joka Bar Labista edelleen huokuu.

Kallion Pörssin lisäksi paikalla sijaitseva ravintola on tunnettu nimillä Onnenpoika, DNA ja Pikku-Pietari (pornobaari, kuulemma) – ja mikä tahansa näistä nimistä on parempi kuin nykyinen, täysin mitäänsanomaton ja masentavan neutraali Bar vitun Lab.

Ei nimi pahenna miestä, eikä baaria. Bar Lab on viihtyisä ja olohuonemainen oleskelutila, jossa on lautapelejä, tikkataulu, baarin perusantimet ja viihtyisä ilmapiiri. Ehkä jopa jotenkin avoimempi ilmapiiri kuin monessa muussa baarissa, sillä todistimme usean ihmisen keskustelevan jonkun ennalta tuntemattoman kanssa rennosti kuin mitkäkin eurooppalaiset.

Erityismaininnnat: Flipperi, viikonloppuisin seurueille tarjoillaan popcornia, paska nimi.

Tuoppi: 0,5 litraa; Karhua; 3,80 euroa (kello 09-17 tuoppi maksaa 3,40 euroa)

Käytyjen baarien määrä: 38

Kalliohovi, tuo Kallion baaritarjonnan nakkikastike

Nakkikastike. Sehän on ruokana sellainen, ettei sitä varsinaisesti koskaan tee mieli. Kyllähän sitä toki syö, jos sitä on tarjolla ja nälkä kaapii sisuskaluissa, mutta ei. Ei sitä koskaan himoitse. Paitsi krapulassa toisinaan, mutta sekin sopii vertauskuvaan. Tosin krapulassa nyt himoitsee mitä ihmeellisimpiä asioita, kuten Oltermannia merisuolalla ja sellaista.

Mutta ei nakkikastiketta sillä tapaa himoitse, tai sitä syötyään jää muistelemaan, että ai kun olikin hyvää ja että tämä annos kyllä muistetaan. Samaan tapaan Kalliohovikin oikeuttaa olemassaolonsa. Ei sinne varsinaisesti koskaan tee mieli, mutta toisinaan vain käy niin, että sinne tulee mentyä. Harvemmin mitään siellä ohimennen pyörähtämisiäänkään millään tapaa yltyy nostalgisoimaan.

Eräänä päivänä tuli kuitenkin muuan baarikierroksen oheistuotteena sujahdettua kyseisen anniskeluravintolan pimeään syleilyyn.

– Mikäs vitun hovi, pohdin ynseään sävyyn ja googlasin.

Hovi on hallitsijan (historiallisesti myös korkeiden aatelisten tai kirkkoruhtinaiden) asunto, tilukset ja muu lähiympäristö sekä siihen kuuluva henkilökunta.[1] Hovissa sen haltija, teki päätöksensä ja vietti siellä aikaa. Hovit ovat tärkeitä kulttuurillisia ja poliittisia keskuksia.

– Wikipedia (8.10.2014)

Aloin siinä myös miettiä, että kuka olisi Kallion hallitsija. Jussi Lampi tuli ensimmäisenä mieleen. Jonkin pelonsekaisen jännäkakkuuden saattelemana se Lammen Jussi mieleeni putkahti, en sitä sen syvällisemmin ajatellut. Mutta en oikein osannut kuvitella kyseistä parimetristä könsikästä Kalliohoviin, enemmän tyyppiin on tullut törmättyä Roskapankissa tai ihan noin yleisesti vain jossakin Kallion kaduilla. Eli että jos Jussi Lammella olisi oma hovinsa, olisi se ehdottomasti jossain muualla kuin Kalliohovissa. Olipas uuvuttava ajatusprosessi.

Enkä oikein tiedä. Ehkäpä Lammen herra on valinnut oman hovinsa paremmin. Kalliohovissa kun asiakaskunta on vähän sellaista, että sinne harvemmin haluaa mennä. Täynnä se kuitenkin aina viikonloppuiltaisin näyttäisi olevan. Pihalla on jonoa, nahistelevia nuoria ja toisinaan verta. Kaiketi Kalliohovi on sijaintinsa puolesta kuitenkin niin otollisen lähellä metroa, että sinne on helppo sujahtaa. Onhan baari isohko ja hintatasoltaan samaa luokkaa kuin muutkin seutukunnan juottolat.

IMG_8106

Asiakaskunta, tosiaan. Muissa Kallion baareissa on suurempi hajonta ikäryhmissä, Kalliohovissa väki on nuorta. Epäilyttävän nuorta. Tiedä sitten, onko tässä itse unohtanut ikääntyvänsä, kun kaikki nuoret näyttävät niin nuorilta. Viikonloppuisin nuorisolaisuus vyöryy Kalliohovista Vaasankadulle aivan jonoksi asti, kun nuoret ympäri pitäjää hakeutuvat edullisemman oluen läheisyyteen.

Baarikierroksen seuralaisten mielestä Kalliohovi oli paikkana viihtyisämpi joitakin vuosia sitten, kun sieltä vielä sai pitsaa. Tuohon aikaan paikka oli sisustuksensakin puolesta parempi paikka – satunnaisten pikkupöytien sijaan baarissa oli viihtyisiä looseja.

Harmillista, että ympäriinsä tilaan hajasijoitellut pikkupöydät ovat nyt jonkinlainen muoti-ilmiö baarien sisustuksessa (vrt. Mucava, Relaxin). Kai niillä haetaan jotain nuorekkuutta. Tai ehkä avoimempaa ilmapiiriä, ettei tarvitse loosin penkkien selkänojien taakse kenenkään piiloutua, kun voi huojua kiikkerällä jakkaralla. Ehkä huojuminen ja kiikkeryys ovat myös tahallisia asioita: asiakkaat eivät asetu kodiksi, vaan vaihtuvuus säilyy ja viina virtaa? En tiedä, en ole asiantuntija. Mielestäni pikkupöydät ovat perkeleestä.

Kalliohovissa emme tälläkään kertaa viihtyneet kuin yhden pikaisen oluen verran, vaikka paikka oli miltei tyhjä. Se kertonee tarpeeksi.

Tuoppi: 3,30 euroa; 0,4 litraa; hanassa Karhua.

Käytyjen baarien määrä: 31.

Kustaa Vaasa Rest In Piss

10723482_10152530351357600_1525145993_n

Eräs tuttuni on Kustaa Vaasassa töissä ja kutsui minut kyseiseen baariin Olkiluoto-bileisiin juomaan Olkiluoto-drinkkejä. En hirveästi kiinnittänyt kutsuun huomiota, kunnes viime viikolla pari päivää ennen tapahtumaa huomasin, että Kustaa Vaasa on menossa putkiremppaan ja baari sitä myöten kiinni – ainakin remontin ajaksi.

No, ei tullut sitten kyseisenä perjantaina mentyä, mutta lauantaina päivällä kuitenkin.

Paikalla oli muitakin baaria kuoppaamaan tulleita janoisia. Oikeastaan kyllä tuntui siltä, että puolet asiakkaista oli esiintyjiä. Illalla kuopattaisiin myös Katriinamiesklubi, johon on vuosien saatossa tullut minullekin kymmeniä facebook-kutsuja, joihin olen aina vastannut ”maybe attending” ja aina sitten jättänyt menemättä. Tälläkin kertaa lähdettiin, kun soundcheckien loputon virta alkoi sattua korviin.

Tässä niitä soundin tarkistajia ja soittimien virittäjiä. Kaikki eivät mahtuneet edes lava-alueelle.

Tässä niitä soundin tarkistajia ja soittimien virittäjiä. Kaikki eivät mahtuneet edes lava-alueelle.

Mutta sitä ennen juotiin muutamat tuopit. Siihen Kustaa Vaasa on/oli oikein mainio paikka. Jotenkin baarissa on sellaista mukavan saluunamaista atmosfääriä, mutta kuitenkin nuorella otteella (vrt. Arizona), ja toisaalta välttäen Vaasankadun baarien liiallisen sekavuuden (vrt. Kallionhovi). Kustaa Vaasa on omassa ”Mihin baariin mennään?”-listauksessani aina jossain korkealla kakkostasolla: Ei niiden ykkösvalintojen joukossa, mutta niistä seuraavien baarien joukossa hyvä valinta. Useammin ei tullut käytyä lähinnä siksi, että paikka on ainakin viikonloppuiltaisin tupaten täynnä, jopa Kallion mittapuulla. Mietittiinkin pöytäseuralaisten joukossa, että Kustaa Vaasassa on varmaan useammin tullut juotua olutta takki päällä pöydän vieressä seisten kuin istualtaan pöydän ääressä.

Erityisen täynnä Kustaa Vaasa on ollut aina, kun baarissa on esiintynyt Laineen Kasperi ja Palava Kaupunki. Joulukuussa 2012 vietettiin Kusivaasin 50-vuotisjuhlia ja bändin keikkaa kuvailtiin näin: ”Helvetin pitkä keika, kolmella tupakkatauolla.” Olihan se. Ja bändin vapunpäivän keikat Kustussa ovat olleet ehkä hienoimpia koskaan näkemiäni. Toki vapunpäivänä on tullut oltua hyvässä humalassa, mutta myös huippuorkesteri ja täyteen ahdettu Kustaa Vaasa ovat luoneet täydellisen ympäristön riehakkaalle bailaamiselle. Eräänä vappuna ystäväni oli eturivissä, noin 20 senttimetrin päässä bändistä, ja itki, koska esitys oli niin voimallinen.

Kuvittele kuvaan n 150 ihmistä.

Kuvittele kuvaan n 150 ihmistä.

Se täytyy sanoa, että putkiremontti tulee tarpeeseen. Kustaa Vaasan lempinimet liittyvät aina jotenkin virtsaan: Kustu, Kusivaasi jne. Eikä syyttä: Miesten vessa on varmasti Kallion kauheimpia. Järkyttävä kusen ja viemärin haju ei niinkään leijaile ilmassa, vaan väkivaltaisesti miehittää sitä. Ilmassa on varmasti enemmän eritteitä kuin happea. Yleensä arvostan täyteen tägättyä vessaa, mutta Kustaa Vaasan vessassa aistit ovat muutenkin jo niin herkillä, että seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Mutta tämä kauheudessaan klassikoksi yltänyt vessa on nyt sitten remontin yhteydessä mennyttä. Ehdotankin perustettavaksi Kustaa Vaasa Hall of Famen. Siihen pääsevät kaikki, jotka ovat käyneet paskalla Kusivaasin miesten vessassa. Saavutus, joka mielessäni vertautuu ylväimpiin urotekoihin, mutta myös hirvittävimpiin veritöihin. En tekisi itse, mutta pakko arvostaa.

Tuoppi: 3,90 euroa; 0,4 litraa; Sandelsia.

Käytyjen baarien määrä: 28.

Ei tule ikävä.

Tätä ei tule ikävä.

Kallion Mestari – kiitospaitoja ja tähän mennessä halvinta kaljaa

Se oli joku niistä uuvuttavan samanlaisista arkipäivistä. Ehkä tiistai, tai torstai. Joku sellainen, mihin ei liity juhlavuutta tai minkään odotusta. Laiskotti ja vitutti ja masensi se kaikki arkinen aherrus ja typerä välimallin päivä sellaisissa mittasuhteissa, että päädyimme Vaasankadun Just Vegeen syömään. Tuollaisilla välimallin päivillä on useimmiten taipumus päättyä välimallin baari-illaksi – tälläkin kertaa sen uhka leijui ilmassa vahvana.

Mahat täysinä hyllyimme Kustaankatua Hesarin suuntaan, kun törmäsimme tuttavaan. Ja kaljallehan siinä sitten piti mennä, kun pitkästä aikaa tähän tuttavaan törmäsi. Tovin arvoimme siinä Hesarin ja Kustaankadun vilkkaasti liikennöidyssä kulmauksessa, että mihinkäs nyt tästä sitten kehtaisi. Pääkonttorin ja Kallion Mestarin välillä puntaroidessa päässä soi RAY:n pelikoneiden tuplausmusiikki takaraivoa takoen. Päädyimme Mestariin.

Kalia hommia ja ylleis urheilua

Kalia hommia ja ylleis urheilua

Mestarissa tulee vierailtua harvemmin. Osittain siksi, että se sijoittuu outoon, kuolleeseen kulmaan – siihen Hesarin ja Vaasiksen väliin. Useimmiten tulee hortoiltua jommalle kummalle noista kaljoittelun pääväylistä ja skipattua nämä risteäville kaduille sijoittuvat juottolat. Osittain siksi, että Mestarissa vieraileva väki on vähän jännittävää. Pilottitakkeja, nahkaliivejä, Kiitospaitoja ja kaulassa kilahtelevia Suomileijonia. Mitä niitä nyt on.

Sisustuksensa puolesta Mestari noudattaa takuuvarmaa kalliolaista baariatmösfääriä – tummaa puuta ja jotakin eläinkuosia huonekalujen verhoiluksi kääräistynä. Biljardipöytien luota baarin toisesta päästä kaikuu sellaista perinteikästä pallojen kolinaa ja jolppien huudahtelua.

Häppäri on baarissa kello 12-22 joka päivä, jolloin olut on niin syntisen halpaa (2,50 euroa stobe), että lähestulkoon tulee katuneeksi, että kyseisessä anniskeluravintolassa tulee vierailleeksi vain harvakseltaan. Sitten pöytämme läheisyyteen hölkähtää joku katujen tallaaja tiedustelemaan, josko haluaisimme ostaa naudan sisäfilettä ja tajusin, miksi Mestari kuuluu harvoin käytyjen baarien joukkoon. Kuulemma kyseisellä herrasmiehellä oli reppu täynnä kyseistä lihaherkkua.

Emme ostaneet.

Musiikki sopii vakivierailijoista muodostuneeseen mielikuvaan: Klamydiaa, Normaalin Eppuja ja mitä niitä nyt oli. Kun Toton Africa alkoi soida, kaljasta nauttiva tuttava riemastui.

”Jos baarissa soi Toton Africa, ei se voi olla huono paikka”, tuttava tuumasi ja tyhjensi tuoppinsa myhäillen tyytyväisesti.

Olen ehkä eri mieltä.

Tuoppi: Koffia; 0,4 litraa; 3,30 euroa, TAI 0,5 litraa; 4,00 euroa

Käytyjen baarien määrä: 25