Pub Aleksis K – Avoinna joka päivä 16-02

Yksinkertaisuus ja luotettavuus ovat hyveitä.

”Paska musiikki on aina ollut paikan vahvuus”, sanoi ystävämme Pekka eräänä joulukuun keskiviikko-iltana. Olimme kerääntyneet Aleksis K:hon, sillä ystävämme Pekka ja Elina olivat lähdössä kuukaudeksi Kaakkois-Aasiaan. Tätä kirjoittaessa he ovat jo melkein kotimatkalla. Kuulemma ollut yli 30 astetta lämmintä. Ja apinoita joka paikassa.

Aleksis K:sta on hyvä lähteä ulkomaille, sillä baarin paskan musiikin valikoima on sitä suomalaisinta sorttia: Klamydiaa. Yötä. Petri Nygårdia. Tuntuu, että ainakin joka toisen baarin musiikkimaisemaa tulee kritisoitua ankarasti, mutta onhan tuo nyt paskan musiikin asteikollakin hirvittävää. Hir-vit-tä-vää. Mutta jos kaukomatkalla joutuu kuolettavan onnettomuuden uhriksi ja ehtii viimeisinä sekunteinaan muistella viimeistä baari-iltaansa kotimaassa, voi lohduttautua sillä, ettei Joutsenlaulu soi enää kovinkaan kauaa päässä. Kuolema, tuo lopullinen vapahtaja.

No, kyllähän Pekka ja Elina tulevat hengissä takaisin. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme nauttimaan Aleksis K:n kolmen euron tuopeista ja yleisestä kolmen euron tunnelmasta. Paikkaa ovat aina suosineet halvemman kaljan ystävät eli kaikenlainen sekalainen punkkari-rokkari-jne-porukka. Väki on vähän niin kuin Kustaa Vaasassa ja tunnelma ylipäätään aika samanlainen. Siksi Aleksis K:ssakin on tullut käytyä monen monituista kertaa, vaikkei sijainti alueen laidalla olekaan ihan optimaalinen satunnaiselle pistäytymiselle. Aleksis Kiven kadulle tulee harvoin eksyttyä, vaikka sillä onkin monta aika hyvää paikkaa.

”The story you are about to see is true. The names have been changed to protect the innocent.”

M.A. Nummisen upeasta Baarien mies -kirjasta selviää, että samalla paikalla toimi ainakin kahdeksankymmentäluvulla Grilli Bertina. Bertina on ollut ilmeisen legendaarinen paikka. Kirjoittaa Numminen: ”Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.”

Nykyäänkin Aleksis K on yleensä ihan täynnä. Yllättäen sinä joulukuisena keskiviikkona, kun paikalla viimeksi kävimme, oli sali puoli yhdeksän aikaan yllättävän vähäväkinen. Pari pöytäseuruetta, pari yksinäistä viihtyjää. Viereisessä pöydässä istui nuori mies, joka osti ensiteoikseen kaksi erilaista breezeriä ja kaatoi ne samaan tuoppiin. Ehkä vartin päästä tästä mies kävi hakemassa kaksi shottia: jonkinlaisen kermavaahtoshotin ja vielä erikoisemman näköisen kerrosshotin. Tyyppi kävi välillä ulkona polttamassa mustaa marlboroa ja tuli sitten takaisin juomaan karkkiviinojaan. Siitä tuli mieleen eräs vuosien takainen kämppikseni, joka joi omassa huoneessaan jotain hedelmäviinejä ja kuunteli kauheaa trancea. Erikoisia ovat ihmisten juomatottumukset.

Sekin hyvä puoli Aleksis K:ssa on, että nyt kun edellä jo mainittu Kustaa Vaasa on remontissa, niin Kallion alueen punkkareilla on edes joku baari, jossa miesten vessa haisee ihan hirvittävälle. Toisaalta, ehkä tähänkin on itse osasyyllinen. Baarin vessaa tulee käytettyä paljon erityiseti kesäisin. Kun viereisessä Dallapénpuistossa viettää aikaa ja kaljanjuonnin aiheuttama  kusihätä ”yllättää”, on Aleksis K:n saniteettitiloja helppo hyödyntää. Tätä ei varmaan pitäisi kirjoittaa näin julkisesti, koska wc:t ovat ”vain asiakkaille”. Toisaalta on tähän baariin tullut niin monta euroa kannettua, että pari kertaa voi käydä vessassa ihan hyvällä omallatunnolla, vaikka juuri sillä kerralla ei sattuisi olutta ostamaankaan.

Ainakaan kusireissulla ei altistu suomirockin pahimmille synneille kovin pitkään.

Tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 46.

Historiaa: löytyy.

M.A. Numminen – Baarien mies

Kirja on loppuunmyyty, mutta kirjastosta kannattaa kysyä.

M.A. Numminen on Suomen historian hienoimpia taiteilijoita ja ylipäätänsä ihmisiä. Tämä nyt lienee kaikille selvää ilman ihmeempiä selittelyjä. Jos on epäselvää, että miksi näin, niin katso Youtubesta vaikka nuo ensimmäiset kymmenen videota. Tai tarkista olennaiset faktat Wikipediasta. Sieltä selviää esimerkiksi se, että Numminen on kunniatohtori Suomen molempien pääkaupunkien yliopistoissa: siis niin Turun kuin Helsinginkin opinahjoissa.

M.A. Numminen on asiantuntija myös keskioluen ja keskiolutbaarien saralla. Tästä todisteena toimii vuonna 1986 julkaistu kirja Baarien mies. Kirja on niin sanottu tosiofiktiivinen romaani eli käytännössä kolmannessa persoonassa kerrottu matkakirja eräästä alkuvuodesta, jonka aikana päähenkilö Numminen käy yli sadassa suomalaisessa keskiolutbaarissa ja kertoo niiden ulkoasusta ja tunnelmasta lukijalle. Välillä sivutaan laajempia kysymyksiä, mutta kauas ei kaljanjuonnista päästä.

Kirja on loistava. Nummisen ilmaisu on tiivistä, mutta paljon kertovaa, ja erityisesti dialogin kuvaus tavoittaa Suomen murre-erot hienosti. Ei siis ihmetytä, kun kirjan loppupuolelta paljastuu, että murreasujen oikeellisuudessa on auttanut mm. Juice Leskinen. Tuttuja nimiä tipahtelee myös kerronnan lomaan. Numminen käy useammassa baarissa toverinsa Hietasen kanssa. Mahtavaa on sekin, että lähes jokaisesta keskiolutkahvilasta lyötyy joku Nummisen tuttu. Siis ympäri Suomen. Toisaalta täytyy muistaa, että kirjan julkaisuvuonna 1986 Numminen on toiminut musiikkiviihdealalla jo melkein kolmekymmentä vuotta. Ei ihmekään, että tuttuja piisaa.

Kirja toimii erinomaisesti erityisesti sen takia, että Nummisen kuvaama maailma on pitkälti taakse jäänyt. Nummisen vierailun ja arvostuksen kohteita ei nykymaailmasta enää juuri löydy. Siis baareja, jotka tarjoavat pelkästään keskiolutta, ei väkevämpiä juomia. Baareja, jotka ovat vaikkapa omakotitalon yhteydessä. Baareja, jotka aukeavat aikaisin ja menevät aikaisin kiinni. Baareja, josta saa Nummisen rautaisannoksen: pieni kahvi, munkki ja pullo keskiolutta.

Numminen suree jo kirjassaankin keskiolutbaarikulttuurin katoamista, mutta melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin kulttuurikato on täydellinen. Ne harvat kirjassa esitellyt baarit, jotka ovat edelleen olemassa, ovat nykyään A-oikeuksilla varustettuja baareja. Baarikulttuuri on näiltä osin muuttunut toisenlaiseksi. Baarien esittelyn ohessa Numminen käsittelee suomalaista alkoholipolitiikkaa ja ihmettelee, miksi kansaa ajetaan vahvempien juomien pariin. Numminen ei itse tiukkaan koske. Kirjasta voisi moni nykyinenkin poliitikko ottaa oppia.

Jos mies nykyään esimerkiksi Kallion baareissa käy, ei hän niitä varmasti entisenlaisiksi tunnista. Blogimme alueella Numminen käy yhdessä paikassa, Grilli Bertinassa osoitteessa Aleksis Kiven katu 14:ssa. Osoitteessa toimii nykyään Aleksis K. Tässä ote Nummisen kuvailusta:

Grilli Bertina sijaitsee Aleksis Kivenkatu 14:ssa. Siihen aikaan kun Numminen asui Sörnäisten Marjatanmäessä, hän kävi joskus syömässä tässä baarissa. Nimi oli silloin eri.
Bertinan omistaa Arska Ponkonen, mies joka taitaa alan. Hän on pitänyt työmaaruokaloita lähes kaksikymmentä vuotta. Ponkonen on suuren luokan maailmanmies. Hänen käytöksensä on eleganttia ja varmaa. Asiakkaat kunnioittavat ja ylistävät häntä. ”Arska on, kato, kansainvälisen luokan mies.”
…
Bertina on hyvin viihtyisä. Sisustus on yksinkertainen. Seinät on maalattu kellertäviksi. Ikkunoilla on viherkasveja, kuten anopinkieliä. Levyautomaatti soi ahkerasti.
…
Ponkonen alkoi huhuilla baarinsa sulkeutuvan. Näin lauantaisin hän paneen ovet kiinni jo kello 17. Muina päivinä Bertina on auki kello 21:een asti. Mutta lauantaisin Arska perheineen pitää saunaillan.
…
Seuraavana aamuna he palasivat Bertinaan kello 9.15. He olivat viimeiset asiakkaat jotka mahtuivat sisään. Heidän jälkeensä Ponkonen ripusti ketjun oviaukkoon. Sen taakse jääneet jäivät kärsivällisesti odottamaan vuoroaan.

Sellaista menoa Kalliossa vuonna 1986. Samassa luvussa on myös hauska anekdootti Populukseen liittyen. Se on aikanaan ollut auki neljään yöllä ja avattu tunnin siivoustauon jälkeen viideltä aamulla. Tästä koitui vakioasiakkaille ongelmia.

Tämä kaikki on mennyttä aikaa. Nummisen kirja on arvokas kaunokirjallisesti, mutta ehdottomasti myös kulttuurihistoriallisena teoksena. Tällainen kansankulttuurinkuvaus hakee vertaistaan niin Suomessa kuin maailmallakin. M. A. Numminen, jos kuka, on kansainvälisen luokan mies.