Krapulaprofessorin paluu – könkelökepukkatestissä päärynäinen klassikko ja pari muuta darrajuttua

Helsingin Sanomissa HS 50 vuotta sitten -palstalla eilen julkaistu juttu herätti huomioni:

Kiinnostava kokeilu tuollainen krapulanhoitoasema – sikäli harmillista, ettei niitä enää ole. Kuinkakohan kauan nuo olivat olemassa? Olikohan sinne jokin kuljetus? Darra-ambulanssi, jonka saattoi soittaa kotoaan noutamaan, että halojaa tässä minä taas ja että luulen kuolevani. Sitten tulisi paarien kera hoitohenkilökunta kotoa hakemaan ja veisivät hoitoon.

Ja että millaisia hoitokeinoja oli? Olivatkohan tuolloin käytössä krapulaprofessorin hyviksi todetut kikat? Kaiketi siellä jotenkin päätä silitettiin ja sanottiin, että ei hätää. Annettiin ehkä särkylääkettä ja laitettiin kylmää käärettä otsalle. Paha sanoa! Toisaalta tuo järjestävä taho epäilyttää (Väkijuomain tutkimussäätiö, A-klinikkasäätiö), että näinköhän siellä mitään hoidettiin. Hyväuskoiset tulivat darraansa hoitamaan ja joutuivat ehkä kuuntelemaan saarnaa siinä maailmanlopun olotilassaan.

Ehkä krapulanhoitoaseman ajatuksena sitten pohjimmiltaan olikin käännyttää ihmiset viinattomuuteen. Kyllähän siinä könkelön herkistämä on sen verran riekaleina, että että. Ja aika useinhan kunnollisessa darrassa on muutenkin sellainen olo, että enpä juo nyt enää ikinä (eli ainakaan neljään päivään). Nerokasta krapulaisen haurauden hyväksikäyttöä olisi sellainen!

Jännittävä ajatus.

Noh, koska tuollaisia krapulanhoitoasemia nyt ei valitettavasti ole, on turvauduttava kotihoitokeinoihin. Ensimmäinen askel parantumiseen löytyy pakastelokerosta ja tämän sunnuntain pelastajaksi valikoitui liki jokaisen kaupan pakastelaarista löytyvä mehujäiden klassikko, Lipsi päärynä.

Päärynä on mehujäiden klassikkomaku, ja ellei kaupan pakastelaarista löydy juuri Lipsi päärynää, löytyy kenties jonkun muun tahon valmistama saman makumaailman jääpötky. Mehujään pakkaus on krapulaisenkin silmille sopiva, sillä pakkausmateriaali ei liikoja kiiltele. Pakkaus ei myöskään rahise järin väkivaltaisesti ja on helposti avattava – sopii siis niillekin tahoille, joilla krappe imee voimat aivan tyystin.

Tokihan pakkauksen väritys on hivenen väkivaltainen, mutta toisaalta tuollainen pirtsakka värimaailma saattaa jopa virkistää. Ja lupaileehan se sellaista raikkautta. 

Lipsi päärynän maku on mieto, lempeä, mutta kuitenkin raikas. Suutuntuma on miellyttävä: mehujään koostumus on kiinteä, mutta kuitenkin helposti sulava. Ei höttöinen ja hileisä. Erityismaininta mehujään tikulle, sillä kerrankin tikulla on sen verran mittaa, että krapulainen saattaa tarttua siihen vaikka kaksin käsin. Ja kuten kaikki tiedämme, sellaisia otteita tilanne toisinaan vaatii.

Lipsi päärynä toimii krapulaisen elvyttämisessä, mutta vaikka mehujää on kaikin puolin varsin miellyttävä, jää jotakin uupumaan. Kaiken kaikkiaan kelvollinen könkelöstä eheyttäjä.

Lipsi päärynän pisteet suuressa könkelökepukkatestissa 4/5.

 

Krapulaprofessorin testissä nostalgianhuuruisia hetkiä lupaava Lipsi Cola

Tämä mehujääjuttu kuulemma auttaa. Kiitosta satelee, ja ihmiset ovat jokseenkin sekaisin tästä krapulapäivänsä mullistaneesta mehujääpuuhasta. Kuulemma eräänkin kaveruksen elämä olisi ollut vuosien ajan huomattavasti helpompaa, jos hänelle olisi joku jo aiemmin kertonut mehujään darraa parantavasta voimasta. Kuulemma ei ole ihmisille ihan itsestäänselvää! Ja toinen sanoo, että mehujäällä darran parantelu pitäisi jotenkin kaupallistaa ja myydä, koska on niin perin nerokasta. Hämmentävää. Itsellenihän mehujäällä darfurin kumoaminen on ollut niin itsestäänselvää, että ollaanko tässä nyt sitten jonkinlaisen kultin perustajia? Näinkö ne uskonnot syntyvät?

Asiaan! On ollut helle. Mehujää auttaa sekä darrassa, että helteellä. Joskaan ei se ole yhtä palkitseva tuntemus. Helteellä mehujää viilentää otsalohkoa ehkä vartin verran, mutta krapulassa nautiskeltu mehujää antaa nauttijalleen ihan uuden elämän ja jonkinlaista toivoa tulevaisuudesta.

Tässä kesään siirryttyä on tullut törmättyä taas jonkinlaisiin uutuuksiin pakastelaarien äärellä uupoillessa. Ihan kreisiä kyllä, että täällä perähelvetin pohjolassa, missä talvella tuuli ja pakkanen jäädyttävät ihmiset ytimiä myöten, on näin jumalattomat jäätelövalikoimat. Kuinka monta kertaa sitä on melkein tihrustanut itkua suuremman kaupan pakastelaarien äärellä, kun niitä jäätelöitä on siinä jonku miljoonatuhatta erisenlaista, eikä tiedä enää, mitä tekisi mieli. Sitten sitä paniikkipäissään ostaa jonkun puoliksi sulaneen tikku-Eskimon.

Mutta siis niin, jäätelöitä ja se valikoima ja uutuus ja mehujää! Olen tullut siihen ikään, että huomaan asioiden olleen joiltakin osin paremmin silloin ENTISAIKAAN. Elikäs lapsuudessani. Silloin oli useampiakin colanmakuisia mehujäitä, mutta lähivuosina niitä ei oikein ole ollut. Surullista. Saako niitä enää mistään? Vielä joitakin toveja sitten colanmakuisia mehuijäitä löytyi satunnaisten siwantapaisten kauppojen pakastealtaista. Kaipaan lapsuuteni nostalgiaa. Siksi innostuin suuresti törmätessäni Lipsi Cola -mehujäähän. Jestassaatana, ajattelin. Että ihanaa, lapsuuteni kesät, colanmakuinen mehujää, ai että, lärpän lärpän ja jippii, ja että tämä VÄRJÄÄ VIELÄ KIELENKIN no aikamoista! No pettymyshän siitä sitten aiheutui. Jokainen varmaan tietää, miltä maistuu se pikkuliru colaa, joka on jäänyt lasin pohjalle ja johon on sulanut noin puoli kiloa jääpaloja? Lipsi Colan colanmakuisuus on jotakuinkin samaa vahvuutta.

Haloo mikä jömmi!

Lisäksi Lipsi Colan koostumus on jotenkin kova ja narskuva. Ilo Lipsi-mehujäiden uudesta perheenjäsenestä vaihtui hiljaiseen katkeruuteen. Vastaisuudessakin nuohoan jokaisen siwantapaisen ja lähikauppiastarmomaisen pikkuputiikin mehujäälaarit tarkasti toivoen törmääväni lapsuuteni kesien colaherkkuun.

Kaipa tämä helteellä menee, jos haluaa hassutella mustalla kielellä. Mutta darraa en lähtisi tällä parantamaan. Darran kaveriksi tulee vielä pettymys, ja muutenkin siinä könkelön nostattamassa emotionaalisesti hauraassa tilassa en voi suositella pettymyksiä kenellekään.

Lipsi Colan arvosana suuressa könkelökepukkatestissa: 1/5.

Krapulaprofessorin suuressa könkelökepukkatestissä: Battery

Krapulaprofessori sai moitteita edellisestä könkelökepukkatestistä. Että aloitin parhaalla, mikä typerä virhe. Voi kuulkaa, nöpöhöösit, kun näitä könkelöstä vapauttavia jäisiä herkkuja on marketeissa metrikaupalla, analysoitavaa kyllä riittää. Ja toisaalta, ehkä noinkin hyvällä mehujäällä aloittaminen oli hyväkin juttu – että löytyy se taso. Tasoa etsiskellessäni päätin sitten, että nyt otan testiin jotakin, jota ei tulisi mieleeni ostaa missään muussa tilanteessa.

Pakkaus on niin kiiltelevää ja paksun rahisevaa matskua, että darraisimpia kauhistuttanee.

Olen sillä tavalla vanhanaikainen professorishenkilö, etten ole koskaan oikein päässyt sisään tähän energiajuomia ylistävään touhuiluun. Kofeiinin nautin kahvin muodossa, ja kahvin kuuluu toki olla vahvuudeltaan sitä asteikkoa, että lusikka joko sulaa tai jää vain seisomaan. Siksi jotenkin ahdisti tarttua tähän könkelökepukkaan. Sinänsähän idea on aivan mainio: könkelön kourista pelastava kofeiini on sujautettu nestemäisessä muodossa pakastimeen, ja olkaa hyvät. Mutta toisaalta energiajuomien voimakkaat maut saattavat koitua darraisten ja darrattarien kohtaloksi. Lisäksi Battery-mehujään pakkaus on jotenkin väkivaltaisen kiiltelevää ja paksusti rahisevaa materiaalia, että se saattaa säikäyttää darraisimmat etäälle.

Standardipötky.

Ulkonäöltään mehujää ei ole kovin kutsuva. Muotoilu on samankaltainen kuin missä tahansa mehujäässä (esim. Lipsit, Jaffat, Grandit), mutta Battery-mehujää näyttää vähän joltain vanhuksen ummetuskakalta. Maku ei kuitenkaan ole kovin ulosteikas, vaan hyvin batterymainen, joskin vahvasti vesitetty versio energiajuoman mausta. Mehujään tikku saa myös moitteet – tikkua oli jäätelöstä ulkona noin kaksi senttimetriä. KAKSI SENTTIÄ. MITEN MUKA TÄLLAISESTA DARRAINEN SAA OTTEEN KYSYN MINÄ. Ja tikku on vielä tuollainen kapoinen. Ei hyvä tämä.

Yritä tässä nyt sitten jotenkin krapulaspäissäsi pidellä tätä kepukkaa käsissäsi.

Tiedättehän ne tyypit, jotka hölmöyttään juovat iltamassa esimerkiksi kossua appelsiinimehulla, eivätkä sitten aamulla kykene juomaan darranparannukseen hankittua appelsiinimehua. Juu, tiedättehän te. Älkää sitten, jumalauta, kossu-Batteryn litkijät, varautuko darroihinne tällä mehujäällä. Ei tule toimimaan.

Vaikka kuinka jumalaisen hyvä idea onkin tarjota kofeiinipitoista mehujäätä darfurissa mönkivälle, ei Battery oikein täytä odotuksia. Maku on vetinen, koostumus kova, jäätelötikku liian lyhyt ja pakkauskin jotenkin silmillekäyvän aggressiivinen. Krapulaprofessori suosittelee nauttimaan kofeiinin old schoolisti ja mehujään hedelmäisenä.

Battery-mehujään pisteet suuressa könkelökepukkatestissa 2/5.

Krapulaprofessorin suuri könkelökepukkatesti: Ensimmäisenä vuorossa Ässä mix

Krapulaprofessorin parhain vinkki ikävästä könkelöstä parantumiseen on mehujään nauttiminen. Mehujään teho tuplaantuu, mikäli tuon kylmää hohkavan herkun nautiskelee suihkussa – joko kyyryssä istuen, tai turvallisesti sikiöasennossa maaten.

Vinkki nyt on kuitenkin sikäli kehno, että mehujäitä on useita. Tokihan siis miltei mikä tahansa könkelökepukoista kelpuutetaan, sillä koko homman ideanahan on saada verensokeri nousemaan, ja könkelökepukan viilentävä vaikutus on sellainen mieluisa sivulisäke darrassa kouristelevalle. Koska krapulaprofessori ottaa tittelinsä tosissaan, on vain ja ainoastaan kohtuullista uhrautua ja ottaa kaikki könkelökepukat vertailuun. Mikä siis onkaan kaikista oivallisin könkelökepukka elävien kirjoihin eheytyvälle Darfurin-matkaajalle?

Pakkaus on väritykseltään raikkaan kutsuva.

Ensimmäisenä vuorossa tässä suuressa könkelökepukkatestissa on yksi omista suosikeistani: Ässä mix -mehujää. Ässä mixit ovat tuttuja karkkipusseista, mutta makumaailma toimii itseasiassa huomattavasti paremmin mehujään muodossa – Ässä mix -karkit kun ovat jotenkin lussuja, ja mitä vittuja ne violetit oikein on olevinaan? Miltä ne muka maistuu? Kukaan ei tykkää niistä! Onneksi mehujäässä tämä on ymmärretty, sillä könkelökepukan raikas makumaailma syntyy appelsiinin-, päärynän-, ja salmiakin mauista.

Itse pakkauskin on jotenkin raikkaan kutsuva. Pakettiin tekee mieli tarttua darrassa, sillä raikkaat värit antavat lupauksen paremmasta olosta. Pakkaus ei kuitenkaan ole liian räikeä tai röyhkeä, vaan sellainen sopuisan kutsuva ja helposti avattava. Myös mehujään tikku on krapulaisen voimattomaan otteeseen oikein sopiva – leveästä tikusta saa tukevan otteen.

Myönnettävä on, ettei pakkauksen raikas värimaailma toteudu tuotteessa, vaan mehujää on jotenkin 70-lukulaisen ummehtuneen sävyinen. Jotenkin linttaantuneen näköinen itse tuote on muutenkin, eikä pakkauksen kuvan kaltainen juuri ollenkaan. Maku kuitenkin korvaa ulkonäön ummehtuneisuutta. Mehujään suutuntuma on aavistuksen pehmeä, helposti kielellä lirpaistava ja salmiakkisemmat kohdat vaativat kovuudestaan johtuen hieman ronskimpaa lipomista.

Vaikka salmiakki ei makuna tule aivan ensimmäisenä mieleen mehujäitä ajatellessa, toimii tuo perisuomalainen suolainen herkku vallan mainiosti tässä makuyhdistelmässä. Ja salmiakkihan on darraisen kaveri jo muutenkin – siksi maun mehujäähän yhdistäminen tuntuu silkalta neroudelta.

Ässä mix -mehujään pisteet suuressa könkelökepukkatestissä 5/5. 

Ässä mix -mehujään talja.