”Sä olet ihan hipsteri, kun sulla on tommonen pipo ja tommoset silmälasit ja asut vielä Kalliossa”, kiteytti kollegani eräänä iltapäivänä. Argumentti herätti kummastusta, sillä mikäli hipsteriyden tuntomerkkeihin kuuluvat nuo edellä mainitut asusteet, on hipsteripopulaatio suurempi kuin uskoisikaan. Silloin nimittäin liki jokainen Pielaveden mummukin on hipsteri. Pipo, check, silmälasit, check, vintage-takkikin löy-tyy.
Mitä hipsteriys sitten on? Tunnustettakoon, että Hel-looksia selatessani olen monesti miettinyt, että jaahas: hipsteriys on siis sitä, että mennään sokkona Pelastusarmeijan kirppikselle ja haalitaan ylle kaikki, mitä nyt käteen sattuu osumaan. Sitten vain uskottavasti bostaillaan ja sanotaan, että ”inspiroidun krapulasta ja käytettyjen tamponien aromista”.
Hipsteriydeltä on nykyään kadonnut pohja. Siitä on tullut valtavirtaa. Ajat autolla? Ai sulla on polkupyörä? Olet hipsteri. Syöt lihaa? Olet hipsteri. Olet vegaani? Eli hipsteri. Olet insinööri? Olet hipsteri. Olet toimittaja? Olet hipsteri.
Mikä tahansa yhteiskunnallinen asema, elämäntapavalinta, harrastus tai asukokonaisuus voi olla syynä hipsterin leimalle. En ole koskaan mieltänyt itseäni hipsteriksi, mutta kappas vittua: tässäpä sitä ollaan. Minä pipoineni, laseineni ja Kalliossa sijaitsevan asuntoni ansiosta – minä olen hipsteri. Selvä.
Oli aika, kun hipsteriys oli jotenkin uutta, tyylin tuulahdukset tulivat New Yorkista ja Berliinista eikä mikään, mikä muiden mielestä oli siistiä, enää ollutkaan siistiä. Piti pukea uimapuku topiksi ja laittaa viisi numeroa liian isot shortsit alaosaksi, että olisi hipsteriydessään vakaa ja uskottava.
Kun Siltanen avattiin vuonna 2009, oli meno varsin toisenlainen. Silloin hipsteriys oli eri tasolla. Avajaisten aikaan Siltsuun soittamaan tuleville dj:ille esitettiin toive, että soiteltaisiin vain vinyylejä.
Onhan niissä kallisarvoisissa rätisevissä muovinpalasissa ihan eri fiilis, soundi ja dynamikkaa kuin ladatuissa ämppäreissä tai waveissa. Koitetaan vähän tukea vinyyli- ja levykauppakulttuuria ennenkuin se kuolee kokonaan. Toivottavasti erotumme myös soundillisesti muusta massasta tai puurosta (Klubitus.org- sivusto Siltasesta vuonna 2009)
Lauantaisen aamupalan nimi oli tuolloin Ich Bin ein Berliner. Musiikkina kyseisessä tapahtumassa jytkyi tuohon aikaan dubstepiä, technoa [ sanotaan teshno] ja housea. Nykypäivänä ajatus moisesta naurattaa – että aika överiksi vedetty. Toisaalta ajatus naurattaa senkin takia, että tuollaiset tempaukset ovat baareissa nykyisin niin tavallisia.
Päiväsaikaan Siltsussa on avaraa ja valoisaa.
Tomi kertoo muistavansa ajan, jolloin Pacifico oli vain yksi räkälä Kallion räkäläbaarien joukossa: miesten vessakopeissa ei ollut edes ovia. Nyttemmin Pacificossa tarjoillaan viikonloppuisin yhtä Helsingin suosituimmista brunsseista ja ovista sisään soljuva väki on nuorta ja trenditietoista.
Samaan tapaan kuin hipsteriydestä, myös Ich Bin ein Berlinerin tapaisilta konsepteilta on kadonnut pohja. Kun hipsteriys tuli Kallioon, oli seutu toisenlainen. Baarien jukebokseissa soi Popeda ja Vaasankatu oli räkälöitä täynnä. Nyttemmin Vaasikselta löytyy niin Döner Harju kuin Street Gastrokin – ja voi pojat, nuo paikat ne vasta hipstereitä olisivatkin olleet vuonna 2009. Nyttemmin kaikki on Kalliossakin vain ihan tavallista.
Vuosi 2015 on varsin toisenlainen. Mutta Siltanen on edelleen joidenkin mielestä se ”hipsteripaikka”.
”Mennään Siltaseen, siellä on aina sellasia söpöjä hipsteripoikia”, sanoi erään kerran yöelämässä kulkiessamme eräs naispuolinen ystäväni.
Miksi Siltaseen tulee nykyisin mentyä, kun siellä ei enää ole aamupalatechnoa [ sanotaan -teshnoa]? Ruokaahan sieltä saa yhä. Siltasessa tarjoiltiin brunssia ensimmäisten joukossa, mutta nyttemmin ei ole sitäkään tarjolla. Brunssin ja burgereiden tilalle tuli loppuvuodesta ovensa avannut Lie Mi -ravintola, joka tarjoilee vallan herkullisia vietnamilaisen keittiön antimia. Ehkä edes se on vielä hipsteriä? Itämaisen ruoan voittokulku Suomen ravintolaskenessä jatkuu, mutta pelkkä perus-kinkura (elikkäs normikiinalainen) ei riitä, on oltava twistiä.
Söimme kaiken: oli hyvää.
Miten vain, Lie Mi saa olutpolulta safkan ääreen harhautuneelta bloggaajalta täydet 5/5.
Useimmiten Siltaseen tulee mentyä joko pubivisan vuoksi (joka kuun viimeinen torstai), tai silloin, kun ei ole ihan tarpeeksi päissään päätyäkseen Mustaan Härkään tai Städäriin. Siltanen kuitenkin on viikonloppuisin kello kolmeen saakka auki, joten kyllä siinä ehtii pahimman tanssijalan vipatuksen hoitamaan pois. Ja niin, onhan Siltanen lähempänäkin.
Harvemmin Siltaseen tosin ajautuu ihan bailaamaan. Sinne vain jotenkin, noh, ajautuu. Sitä jossakin vaiheessa havahtuu tupaten täydeltä tanssilattialta ja tajuaa, että tässä sitä sitten ollaan. Tokihan Siltasen eduksi on mainittava noihin muihin tanssilattiallisiin bailupaikkoihin verrattuna parempaa musiikkia soittavat dj:t.
Niin, dj:istä muistuukin mieleeni: joskus viime kesänä olimme Siltasessa viettämässä ystävämme Jaakon syntymäpäiviä, kun yhtäkkiä kuulemme Tuuttimörön tulevan paikalle heittämään yllätyskeikan. Yllätyskeikan siksi, että paikalle odotettu dj olikin jostakin syystä estynyt, ja Tuuttis oli hälytetty hätiin. Mitä mainioin käänne!
Yleisviihtyvyydeltään Siltanen on hyvä paikka: sisustus on rosoisen modernihkon hipsterihkö, eikä musiikki kirvele sielua. Paikassa vellova väki on nuorta ja nuorehkoa, ja yleismeininki kaikkiaan haaleahkon hyvä.
Toki Siltasella on kehnot puolensa. Paikan baarimikoista kuulee kyliltä huutelua: ovat töykeitä, eivätkä edes katso asiakasta kohti. No, sellaista on asiakaspalvelu. Omalle kohdalleni on harvoin sattunut kyseisessä paikassa töykeää tai kehnoa palvelua, joten ainoa miinus on: kaljan hinta. Se on Kallion hintatasoon nähden hieman liikaa. Kaipa sillä hinnalla pyritään karsimaan paikan asiakaskuntaan vain ne oikeat pipoja ja laseja käyttävät yksilöt?
Tuoppi: Lapin Kultaa; 0,5 litraa; 5,50 euroa.
Käytyjen baarien määrä: 51
Pari kaljaa 