Kevään pubivisakauden päätös

Nyt tiedän miltä huippu-urheilijasta tuntuu.

Koko pitkä kausi on treenattu, oteltu, hävitty, petytty, treenattu lisää, kunnes – viimeinen koitos ja…

Voitto.

siltanenvoitto

Aloitimme tammikuussa pubivisoissa käymisen. Kävimme viikon aikana mahdollisimman monessa visassa ja kirjoitimme niistä blogiin (osa 1, osa 2, osa 3). Visailukärpänen puri ja pahasti, ja olemmekin tammikuun jälkeen käyneet melko säännöllisesti Kallion Seurahuoneen ja Lucky Nine Barin visoissa. Molemmissa on puolensa. Seurahuoneen visa on hieman vaikeampi ja siellä paras tuloksemme taitaakin olla neljäs sija. Luckyn visan olemme voittaneet nyt jo pari kertaa. Kilpailu ei siellä ole yhtä kovaa, sillä visailijoiden keski-ikä on huomattavasti alhaisempi.

Olemme jatkaneet myös Siltasen visassa – siis Heikki Helastisen LEGENDAARISESSA TIETOVISASSA – käymistä. Visa on Kallion seudun omalaatuisin, sillä mukana on videotunnistustehtävää, viihdepainotteisia kysymyksiä ja aina kaikkea erikoista sähläystä. Myös palkinnot ovat erikoiset: kakkos- ja kolmossijalle  yltäneet saavat aina mukaansa Fullsteamin levyjä. Tämän takia meilläkin on nyt kotona kuusi avaamatonta Rubikin cd:tä. (Saa tulla hakemaan.)

Visa on myös ollut siitä hyvä, että se on kerran kuussa. Tämän takia jokaiseen visaan on latautunut hirveästi panoksia, kun edellisellä kerralla on jäänyt karvaasti kakkoseksi tie break -kysymykseen heitetyn huonon arvauksen takia.

Mutta kevään viimeisessä visassa me voitimme. Helpotus oli suunnaton. Tunsimme itsemme voittajiksi, koska vihdoin olimme sellaisia. Saimme taas palkinnoksi huonoja levyjä, mutta myös (ilmeisesti jo loppuunmyyty) Eläkeläiset/Stam1ina-juomapeli ja ne kauan odotetut drinkkiliput. Voittajan olut maistuu jotenkin erilaiselta.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

4. Heräät aamulla poron vierestä hirveään morkkikseen ja krapulaan. Hiivit ulos hotellista ilman paitaa. Riisu paitasi, ota ryyppy, bussi 3 askelta taaksepäin ja häpiä tekojasi hiljaa.

Tältä huippu-urheilijoista kai tuntuu. Kausi on takana ja palkintokaappiin on tullut pari pokaalia lisää. Seuraavana aamuna on tyhjä olo ja päässä kysymys: mitä seuraavaksi?

Onneksi on kesä, aurinko paistaa ja ilma on lämmintä. Se tarkoittaa vain yhtä asiaa: neppiskausi on alkanut.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Neppis-radasta ohikulkeneen lapsen kommentti viime keväänä.

Mainokset

Siltasessa, hipsteriyden pesässä – ja entä jos meistä jokainen onkin hipsteri?

”Sä olet ihan hipsteri, kun sulla on tommonen pipo ja tommoset silmälasit ja asut vielä Kalliossa”, kiteytti kollegani eräänä iltapäivänä. Argumentti herätti kummastusta, sillä mikäli hipsteriyden tuntomerkkeihin kuuluvat nuo edellä mainitut asusteet, on hipsteripopulaatio suurempi kuin uskoisikaan. Silloin nimittäin liki jokainen Pielaveden mummukin on hipsteri. Pipo, check, silmälasit, check, vintage-takkikin löy-tyy.

Mitä hipsteriys sitten on? Tunnustettakoon, että Hel-looksia selatessani olen monesti miettinyt, että jaahas: hipsteriys on siis sitä, että mennään sokkona Pelastusarmeijan kirppikselle ja haalitaan ylle kaikki, mitä nyt käteen sattuu osumaan. Sitten vain uskottavasti bostaillaan ja sanotaan, että ”inspiroidun krapulasta ja käytettyjen tamponien aromista”.

Hipsteriydeltä on nykyään kadonnut pohja. Siitä on tullut valtavirtaa. Ajat autolla? Ai sulla on polkupyörä? Olet hipsteri. Syöt lihaa? Olet hipsteri. Olet vegaani? Eli hipsteri. Olet insinööri? Olet hipsteri. Olet toimittaja? Olet hipsteri.

Mikä tahansa yhteiskunnallinen asema, elämäntapavalinta, harrastus tai asukokonaisuus voi olla syynä hipsterin leimalle. En ole koskaan mieltänyt itseäni hipsteriksi, mutta kappas vittua: tässäpä sitä ollaan. Minä pipoineni, laseineni ja Kalliossa sijaitsevan asuntoni ansiosta – minä olen hipsteri. Selvä.

Oli aika, kun hipsteriys oli jotenkin uutta, tyylin tuulahdukset tulivat New Yorkista ja Berliinista eikä mikään, mikä muiden mielestä oli siistiä, enää ollutkaan siistiä. Piti pukea uimapuku topiksi ja laittaa viisi numeroa liian isot shortsit alaosaksi, että olisi hipsteriydessään vakaa ja uskottava.

Kun Siltanen avattiin vuonna 2009, oli meno varsin toisenlainen. Silloin hipsteriys oli eri tasolla. Avajaisten aikaan Siltsuun soittamaan tuleville dj:ille esitettiin toive, että soiteltaisiin vain vinyylejä.

Onhan niissä kallisarvoisissa rätisevissä muovinpalasissa ihan eri fiilis, soundi ja dynamikkaa kuin ladatuissa ämppäreissä tai waveissa. Koitetaan vähän tukea vinyyli- ja levykauppakulttuuria ennenkuin se kuolee kokonaan. Toivottavasti erotumme myös soundillisesti muusta massasta tai puurosta (Klubitus.org- sivusto Siltasesta vuonna 2009)

Lauantaisen aamupalan nimi oli tuolloin Ich Bin ein Berliner. Musiikkina kyseisessä tapahtumassa jytkyi tuohon aikaan dubstepiä, technoa [ sanotaan teshno] ja housea. Nykypäivänä ajatus moisesta naurattaa – että aika överiksi vedetty. Toisaalta ajatus naurattaa senkin takia, että tuollaiset tempaukset ovat baareissa nykyisin niin tavallisia.

Päiväsaikaan Siltsussa on avaraa ja valoisaa.

Päiväsaikaan Siltsussa on avaraa ja valoisaa.

Tomi kertoo muistavansa ajan, jolloin Pacifico oli vain yksi räkälä Kallion räkäläbaarien joukossa: miesten vessakopeissa ei ollut edes ovia. Nyttemmin Pacificossa tarjoillaan viikonloppuisin yhtä Helsingin suosituimmista brunsseista ja ovista sisään soljuva väki on nuorta ja trenditietoista.

Samaan tapaan kuin hipsteriydestä, myös Ich Bin ein Berlinerin tapaisilta konsepteilta on kadonnut pohja. Kun hipsteriys tuli Kallioon, oli seutu toisenlainen. Baarien jukebokseissa soi Popeda ja Vaasankatu oli räkälöitä täynnä. Nyttemmin Vaasikselta löytyy niin Döner Harju kuin Street Gastrokin – ja voi pojat, nuo paikat ne vasta hipstereitä olisivatkin olleet vuonna 2009. Nyttemmin kaikki on Kalliossakin vain ihan tavallista.

Vuosi 2015 on varsin toisenlainen. Mutta Siltanen on edelleen joidenkin mielestä se ”hipsteripaikka”.

”Mennään Siltaseen, siellä on aina sellasia söpöjä hipsteripoikia”, sanoi erään kerran yöelämässä kulkiessamme eräs naispuolinen ystäväni.

Miksi Siltaseen tulee nykyisin mentyä, kun siellä ei enää ole aamupalatechnoa [ sanotaan -teshnoa]? Ruokaahan sieltä saa yhä. Siltasessa tarjoiltiin brunssia ensimmäisten joukossa, mutta nyttemmin ei ole sitäkään tarjolla. Brunssin ja burgereiden tilalle tuli loppuvuodesta ovensa avannut Lie Mi -ravintola, joka tarjoilee vallan herkullisia vietnamilaisen keittiön antimia. Ehkä edes se on vielä hipsteriä? Itämaisen ruoan voittokulku Suomen ravintolaskenessä jatkuu, mutta pelkkä perus-kinkura (elikkäs normikiinalainen) ei riitä, on oltava twistiä.

Söimme kaiken: oli hyvää.

Söimme kaiken: oli hyvää.

Miten vain, Lie Mi saa olutpolulta safkan ääreen harhautuneelta bloggaajalta täydet 5/5.

Useimmiten Siltaseen tulee mentyä joko pubivisan vuoksi (joka kuun viimeinen torstai), tai silloin, kun ei ole ihan tarpeeksi päissään päätyäkseen Mustaan Härkään tai Städäriin. Siltanen kuitenkin on viikonloppuisin kello kolmeen saakka auki, joten kyllä siinä ehtii pahimman tanssijalan vipatuksen hoitamaan pois. Ja niin, onhan Siltanen lähempänäkin.

Harvemmin Siltaseen tosin ajautuu ihan bailaamaan. Sinne vain jotenkin, noh, ajautuu. Sitä jossakin vaiheessa havahtuu tupaten täydeltä tanssilattialta ja tajuaa, että tässä sitä sitten ollaan. Tokihan Siltasen eduksi on mainittava noihin muihin tanssilattiallisiin bailupaikkoihin verrattuna parempaa musiikkia soittavat dj:t.

Niin, dj:istä muistuukin mieleeni: joskus viime kesänä olimme Siltasessa viettämässä ystävämme Jaakon syntymäpäiviä, kun yhtäkkiä kuulemme Tuuttimörön tulevan paikalle heittämään yllätyskeikan. Yllätyskeikan siksi, että paikalle odotettu dj olikin jostakin syystä estynyt, ja Tuuttis oli hälytetty hätiin. Mitä mainioin käänne!

Yleisviihtyvyydeltään Siltanen on hyvä paikka: sisustus on rosoisen modernihkon hipsterihkö, eikä musiikki kirvele sielua. Paikassa vellova väki on nuorta ja nuorehkoa, ja yleismeininki kaikkiaan haaleahkon hyvä.

Toki Siltasella on kehnot puolensa. Paikan baarimikoista kuulee kyliltä huutelua: ovat töykeitä, eivätkä edes katso asiakasta kohti. No, sellaista on asiakaspalvelu. Omalle kohdalleni on harvoin sattunut kyseisessä paikassa töykeää tai kehnoa palvelua, joten ainoa miinus on: kaljan hinta. Se on Kallion hintatasoon nähden hieman liikaa. Kaipa sillä hinnalla pyritään karsimaan paikan asiakaskuntaan vain ne oikeat pipoja ja laseja käyttävät yksilöt?

Tuoppi: Lapin Kultaa; 0,5 litraa; 5,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 51

Viikko pubivisoja, osa 2: Toveri ja Siltanen

Viikon visa-odysseiamme jatkui keskiviikkona ja torstaina kahdella hyvin erilaisella kokemuksella. Sinänsä erilaisuus ei yllättänyt, ovathan Toveri ja Siltanen (erillinen postaus tulossa!) kaikin puolin hyvin erilaisia paikkoja. Tai no, kalja maksaa molemmissa 5,50 – Toverissa tosin saa desin enemmän bisseä.

(Maanantain ja tiistain visakokemuksista voit lukea edellisestä postauksesta.)

Muistiinpanot ja muut apupaperit tulevat Toverin visassa tarpeeseen.

Muistiinpanot ja muut apupaperit tulevat Toverin visassa tarpeeseen.

Toveri. Keskiviikko klo 20:00. Satuimme paikalle jonkinlaisena merkkipäivänä. Visan kahdestoista vuosi pyörähti käyntiin alkuvuodesta ja keskiviikon neljäs kysymys oli 8000. visassa esitetty kysymys. Tiedämme tämän, koska erittäin mukava visaisäntä jäi meidän kanssamme toviksi juttelemaan, kun visa oli ohi ja olimme poistumassa paikalta. Uudet tulijat otettiin siis hyvin ja lämmöllä vastaan, vaikka tässäkin visassa kokeneet kilpailijat olivat pistesijoissa vahvoilla. Tunnelma visassa oli juuri sellainen kuin kahdentoista vuoden perinteet velvoittavatkin.

Siinä mielessä kaverini kuvailu visasta facebookissa ei siis pitänyt paikkaansa: ”Toverin visa oli ainakin muutama vuosi sitten varsin sadistinen: mahdottomia kysymyksiä, kantapeikkoja ja vittuileva visanpitäjä.” Kysymykset olivat kyllä helvetin vaikeita; me saimme viisi pistettä viidestätoista, voittava joukkue mittavat kahdeksan. Oikeasta vastauksesta sai yhden pisteen, joten vähän yli puolet tietämällä ansaitsi ykköspaikan. Toverin visa on ehdottomasti hankalin tähän asti käymistämme.

Vaikeat kysymykset kulkivat kahteen suuntaan, sillä hauskana väliohjelmanumerona visamestarille sai esittää kysymyksiä, joihin hän yritti parhaansa mukaan vastata. Onnistumisia tuli hänelle kaksi yhdeksästä. Kysymykset olivat siis vähintään yhtä vaikeita kuin visankin kysymykset, jopa vaikeampia. Vai tiedätkö sinä mikä yritys valmistaa Angry Birds Jacky-makupalat?

Ainoa huono puoli visassa oli oikeastaan oluen hinta: Toverin 5,50 maksava Karjala-tuoppi ei varsinaisesti kutsu luokseen. Toisaalta tällä hinnalla kaljan kittaaminen pysyy hyvin kontrollissa ja visaympäristö viihtyisänä: keskiviikko-iltanakin baari oli kaikin puolin rauhallinen ja miellyttävä visaympäristö. Hyvänä puolena mainittakoon vielä formaatti. Kysymykset esitettiin viiden ryhmissä, joten varsinaista kiirettä vastaamiseen ei tullut, vaan vastauksia sai miettiä, pohtia ja fundeerata rauhassa. Osa kysymyksistä tätä kyllä vaatikin.

Lähtiessämme visamestari toivotti meidät tervetulleeksi ensi kerrallakin ja lupasi samaan hengenvetoon, ettei kysymykset ainakaan helpotu. Ehkä ensi kerralla me olemme viisaampia.

Esimerkkejä kysymyksistä: Mitä tapahtuu Kouvolan ja Vaasan välillä 16.10. 2126? Kenellä suomalaisella kiekonheittäjällä on hallussaan sekä suomalainen että afrikkalainen kiekonheiton ennätys?

Sijoitus: 3/3. Kolmen tai neljän joukkueen välillä jaettu viimeinen sija viidellä pisteellä.

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA hyödynsi uusinta teknologiaa eli videotykkiä ja äänentoistoa.

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA hyödyntää ”uusinta teknologiaa” eli videotykkiä ja äänentoistoa.

Siltanen. Torstai klo 19:00. Jos Toverin visa oli perinteinen ja perinteikäs, edustaa Siltasen ”legendaarinen tietovisa” jollain tavalla visakentän toista laitaa. Paikkana on trendikäs ja nuorekas Siltanen, osallistujat samoin trendikkäitä ja nuoria/nuorekkaita, kysymykset heijastetaan skriinille, taustalla soi lähes jatkuvasti musiikki ja bissekin on visan ajan 20% tavallsita halvempaa. Viihtyvyyteen ja viihteellisyyteen on panostettu – en nyt sanoisi että enemmän – mutta eri tavalla kuin vaikkapa Sivukirjaston ja Toverin visoissa.

Toisaalta, kyse on kuitenkin pubivisasta. Visaisäntä esittää kysymyksiä, osallistujat kirjaavat vastauksen paperille ja kiikuttavat lapun isännälle, joka tarkistaa vastaukset, kertoo oikeat ja seuraa pistetilannetta. Muu on kuorrutetta tai hienosäätöä. Lisämaustetta tuo se, että Siltasen visa oli viikon visoista ensimmäinen, jossa on käytössä klassinen pistekerroin-järjestelmässä. Järjestelmässä vastaukseen voi panostaa yhden, kahden tai kolmen pisteen verran; panostuksen kääntöpuolena se, että jos vastaus on väärin, tulee kahden ja kolmen pisteen vastauksista miinuspisteitä. Taktikointi ja riskinotto saavat siis suuremman roolin kuin ”oikea vastaus = yksi piste”-tyyppisessä mallissa.

Vaikka Siltasen visa ei ole varsinaisesti musavisa, oli musiikki jossakin roolissa ehkä noin puolessa kysymyksistä. Muut kysymykset liittyivät yleistietoon tai ajankohtaisiin asioihin, olipa seassa vähän urheiluakin. Mukana oli myös kaksi tunnistuskysymystä: ensimmäisessä piti tunnistaa viiden kappaleen esittäjät, toisessa vastata videoklippiin liittyviin kysymyksiin (”Monella videon henkilöistä oli viikset?”). Visan kysymysten vakavuusasteesta kertonee jotain se, että videoklippi oli joku vanha Kummeli-sketsi.

10968013_10152811146347600_354042387_n

Siltasen LEGENDAARINEN TIETOVISA oli kaikin puolin miellyttävä kokemus. (Eikä pelkästään sen takia, että sijoituimme kolmansiksi.) Visaisäntä on hauska; kysymykset ovat enemmän hankalia/helpohkoja kuin hankalia/vaikeita; tunnelma on hyvä ja humoristinen; taukoja on tarpeeksi. Vaikea tätä on verrata muihin viikon visoihin, koska kohderyhmä on selkeästi aika erilainen, mutta ei Siltasen visaa missään nimessä ainakaan muita huonommaksi voi sanoa. Lienee osallistujasta kiinni, pitääkö enemmän leppoisasta ja nuorekkaasta tunnelmasta kuin leppoisasta ja perinteikkäästä tunnelmasta. Molemmille löytyy varmasti ystävänsä.

Esimerkkejä kysymyksistä: Laittakaa ikäjärjestykseen seuraavat henkilöt: Jethro Rostedt, Tauski, Jari Sillanpää, Vesa Keskinen. Kumpi on vanhempi: Matti vai Teppo? Lisäpiste, jos osasi nimetä kuvasta kumpi on kumpi.

Sijoitus: 3/9. Jaoimme kolmannen sijan toisen kahden hengen joukkueen kanssa.  Edellämme olevat joukkueet koostuivat molemmat viiden hengen joukkueista. Olimme siis henkisiä voittajia! Palkinnoksi saimme Fullsteamin kangaskassit ja kaksi kappaletta Rubikin viimeistä pitkäsoittoa.

Siltasen visa Facebookissa.

pubivisa-siltanen03c

Palkintosaalis. Kangaskassit: omaan käyttöön. Levyt: kavereille jakoon.