Kurvin baarit, osa 2: Flagon ja Pääsky Pub

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015. Lue myös sarjan ensimmäinen osa

Sarjan toisessa osassa perehdymme Kurvin alapuoliseen baaritarjontaan. Kurvin grillistä alaspäin rinnettä suuntaava törmää väistämättä kahteen peruspubiin: Flagoniin ja Pääskyyn.

Perustuoppi.

Perustuoppeja Flagonissa.

Vilhonvuorenkatu vitosessa sijaitsevasta Flagonista  on vaikea keksiä mitään kovinkaan kiinnostavaa sanottavaa. Olen viime perjantaista lähtien yrittänyt saada jotain kasaan. Tässä kuuden päivän pohdinnan tulokset:

  • Flagon on tietynlainen muki tai tuoppi, josta perinteisesti juodaan alkoholijuomia. Flagon on baari, jossa kalja tarjoillaan ihan tavallisessa tuopissa.
  • Yksi Flagonin pöydistä on alunperin peräisin McDonaldsista. Tätä ei heti tajua, vaikka outo tuttuuden tunne valtaakin kehon, kun pöytään istuu. Vasta kun alkaa tuijotella puheaiheiden puutteessa jalkojaan, huomaa tutun M-symbolin lyötynä pöydän jalkaan. Ranskalaisten ja majoneesin katku on pöydästä hävinnyt, testasin.
  • Baari on leveämpi kuin pitkä. Yleensä(?) baarit ovat pidempiä kuin leveitä.
  • Edellisestä johtuen melkein kaikista pöydistä on hyvä näkymä ulos ikkunoista. Harmi, että Flagonia vastapäätä on joku todella tylsä toimistotalo, joka on vieläpä remontissa, eikä Vilhonvuorenkadullakaan tapahdu yleensä juuri mitään.
  • Tämä blogipostauksen kirjoittamisen kannalta melko turha keskustelu Flagonin hyvistä ja huonoista puolista: ”Tää on jotenkin miellyttävällä tavalla neutraali.”
    ”Ei mulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa.”
    ”Vähän syrjässä kyllä.”
    ”Hyvää on just se että on henkisesti syrjässä, mutta oikeasti ei.”
    ”Ainakin on ’aina tilaa’!”
    ”Täällä voisi hyvin käydä, mutta ei tule käytyä.”
  • Flagonin miesten vessa on aika tukkoon tägätty. En tiedä, miltä naisten vessa näyttää. Otin miesten puolesta panoraamakuvan, josta syntyi jälkeenpäin hauskahko kontrasti Pääsky Pubin vessassa olevan varoituskyltin kanssa. Kuvat tuonnempana.
  • Kävimme Flagonissa samana perjantai-iltana kuin Pääsky Pubissa. Join molemmissa kaksi kaljaa. Seuraavana aamuna minulla oli niin paha olo, että oli pakko oksentaa. Ihan niin kuin olisin juonut enemmänkin. Ei tästäkään oikein saa jutun juurta aikaiseksi. Tässä iässä krapulaisessa pahoinvoinnissa ei ole oikein mitään hauskaa tai kiinnostavaa. Tämä on se syy, miksi festareille meneminenkin lähinnä pelottaa. Toisena aamuna haluaisi vain lähteä kotiin.

”Heikoksi jäi, niin kuin mies Flagonissa ja Pääskyssä käytyään” kirjoittaisin tähän, jos se olisi oikea sanonta eikä juuri yrittämäni vähän väkinäisen oloinen loppukaneetti.

Tässä välissä vaihdamme kirjoittajaa. 

Jonkun onnettoman kerrostalon kivijalkaan sijoittunut Pääsky Pub näyttää ulospäin joltakin muulta kuin pubilta, ehkä joltakin pieneltä rautakaupalta tai sellaiselta.

Onneton kerrostalo, ajattelin siksi, että kylläpä kyrpisi asua baarin yläkerrassa ja kuulla ikkunansa läpi juopuneiden tupakoitsijen lässytykset baarin edustalla. Ei niitä kestä ilman, että on itsekin juopunut.

pääsky3

Kuvasta on sensuroitu sivullinen.

Lähemmäs astelu paljastaa Pääskyn olevan kuitenkin baari – eikä mikä tahansa baari, vaan Drink Bar Pääsky Pub! Näin kertovat meille huolella tehdyt, joskin ehkäpä tahattoman koomiset ikkunateippaukset. Pääskyssä ei kuitenkaan sekoitella drinkkejä tai poksautella auki kalliita puteleita hienompia juomia, vaan hanasta lorotetaan tuoppiin kaljaa tai lonua. Turha siis tälläytyä, mikäli Pääskyyn on menossa.

Pääsky Pub on pieni, tiivishenkinen ja tunnelmaltaan lämmin. Baaritiskin takana häärivä nainen ojensi tuopit ja otti rahat vastaan leveästi hymyillen. Jokseenkin harvinaislaatuista tällainen hymyily ja noin.

Ensimmäinen havainto Pääskystä oli siellä istuskelevan väen nuoruus. Joskin nuoresta yleisöstä Pääsky on kärsinyt aiemmin, oikein saanut rangaistuksenkin. Joulukuussa 2014 kyseisessä anniskeluravintolassa oli ollut 17 alaikäistä ja baari oli jäänyt kiinni alaikäisille myymisestä. Olikin kaksi viikkoa kiinni keväällä. Noh, tekevälle sattuu. Olivatpa ainakin alaikäiset hetken aikaa onnellisia.

Koomista, että olomuotonsa ja kaikkensa takia Pääskyssä kuvitteli nuorisolaisten sijaan viihtyvän keski-ikäisten ihmisten. Sen sijaan siellä on parveillut todella nuorta porukkaa ja tuona iltana, jona me siellä kävimme, oli ikäjakauma kahden- ja neljänkymmenen välissä. Missä Parta-Tane? Alistaja-Aili? Liha-Ahti? Missä kovettumista kämmenissään ylpeät ihmiset? Missä työttömyyspäivärahojaan alkoholiin annostelevat oikeat ihmiset? Ei näkynyt.

Petyin.

Flagonin vessa.

Flagonin vessa.

Jäin myös pohtimeen, että millä helvetin nuorisolaismaisella vimmalla Pääskyyn on mahtunut 17 ihmistä? Ja ilmeisesti paikalla oli muitakin ihmisiä kuin vain nuo nuoruutensa huumassa kärvistelevät jolpit ja jolpittaret. Sylikkäinkö siellä sitten ja sisäkkäin istuttiin? Tähän väliin pitäisi jotenkin humoristisesti mukamas-paheksuvasti huudahtaa, että MOPPITUKAT ja sillä tapaa, kuten omassa nuoruudessani satunnaiset täti-ihmiset minua ja ystäviäni paheksuivat.

Sisäkkäin oleminen ei ollut järin kaukana meidänkään käyntikerrallamme. Lähistöllämme olevassa pöydässä istuva mies alkoi kouria vastapäätä istuvan naisseuralaisensa rintavarustusta joskin ronskisti ja melkoisen yllättäen. Nainen vaikutti olevansa ihan mielissään, ja miehellä oli jokseenkin vakavahenkinen ilme kuin jotakin tieteellistä tutkimusta olisi tehnyt.  Meitä huvitti. Ehkäpä parivaljakko oli sitten sisäkkäin jossakin toisaalla, sillä meidän ollessamme paikalla pilkkuun saakka ei tissien kourintaa vakavampaa aktia päässyt käymään. Hyvä niin, sillä eihän sellainen Drink Bariin sovi, enkä usko kenenkään olevan niin seikkailuhenkinen, että Pääskyn wc-tiloissa yltyisi parittelemaan. Tai mistä sitä tietää! Ehkä ne nuoret sellaistakin harrastavat taipuisine raajoineen.

Pääsky Pubin vessa.

Pääsky Pubin vessassa ei kannattane parittelun lisäksi myöskään töhriä.

Käytyjen baarien määrä: 60.

Flagonin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,00 euroa.

Pääsky Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,60 euroa.

Mainokset

Pari kaljaa Sideways-festareilla

Kävimme viikonloppuna Sideways-festareilla tekemässä Creat.fi:hin reportaasia [lue kesän mahdollisesti huonoin festariraportti täältä]. Toki samalla kartoitimme alueen kaljatarjontaa blogin puitteissa, onhan Teurastamon alue lähes Kalliossa.

Tässä postauksessa fiilistelyä ja (enimmäkseen) kuvia festareiden juomapuolesta.

sideways09

Lue loppuun

Yhtenä iltana Sirdiessä

Kolmas linja 21.

Kolmas linja 21

Pub Sirdie pääsi yllättämään.

Odotin karskia korttelibaarimeininkiä, keski-ikäisiä asiakkaita ja suoranaista vittuilua maitonaamaisille ensikertalaisille. Tai ei kai voi sanoa ensikertalaisille, kun odotukseni perustuivat nimenomaan siihen ensimmäiseen kertaan Sirdiessä. Siitä on noin kymmenen vuotta aikaa. Tulimme opiskelijakavereiden kanssa yksille ja siihen ne jäivätkin. Vastaanotto oli kylmä ja tympeä kuin maaliskuinen takatalvi. Kanta-asiakkaat muun muassa epäilivät yhden seurueen jäsenistämme olevan 12-vuotias. (Olin silloin parikymppinen. Täytin viime viikon maanantaina kolmekymmentä.) 

Tällä kertaa, toissa perjantaina, kokemus oli täysin erilainen. Baarissa oli vain yksi yli viisikymppinen asiakas. Muuten asiakaskunta koostui lähinnä meistä noin kolmekymppisistä. Muut asiakkaat eivät ottaneet juuri minkäänlaista kontaktia, vähän ehkä ujosti hymyilivät, niin kuin ihmisillä on tapana, kun kohdataan tuntemattomia ihmisiä intiimeissä tilpissa. (Jatkossa minun on jokaisessa yhteydessä tuotava esille, että olen kolmekymmentä. Se lukee säännöissä. Tiedätte sitten, kun täytätte kolmekymmentä.)

Eipä siinä mitään, ehkä perjantain myöhäisilta on liian myöhäinen kantapeikoille. Monessa baarissahan on päivä- ja iltavuorot erikseen, ja nimenomaan päivävuorosta ne keski-ikäiset kanta-asiakkaat usein löytyvät. Tosin ei Sirdiessä, joka aukeaa vasta kuudelta. Liekö vakioasiakkailla joku eri baari päivävuoroille vai onko Sirdien ”päivävuoro” vähän myöhäisempi, esimerkiksi iltakuudesta iltakahdeksaan? (Milloinkahan sitä pitää itsekin siirtyä päivävuoroon. Sanoinko jo että täytin juuri kolmekymmentä?)

sirdie 01

Pub Sirdie on pieni baari, mutta mahduimme ihan hyvin istumaan. Saimme jopa oman pöydänkin. Oli aikaa ihastella baarin sisustusta, joka lienee Kallion baarien hienoin. Jokainen neliömetri seinää on täynnä jotain historiallista tavaraa. Kattopalkeissa roikkuu tummentuneita ja repaleisia maakuntaviirejä. Seinälle on kehystetty juttu keskiolutkuppiloiden viehätyksestä, jonka pääkuva on otettu Sirdiessä. Baaritiskin ylärakenteihin on kiinnitetty vanhoja nimikoituja tuoppeja. Nurkassa on jukeboksi, joka on ahkerassa käytössä. Edith Piaf, Rauli Badding, Olavi Virta laulavat kukin vuorollaan. Penkit ovat puisia ja kiertävät seinustalla, verhot peittävät ikkunan. Sisustuksesta tulee hyvällä tavalla mieleen jokin kerhotila. Historiaa löytyy. (Vähän niin kuin meiltä kolmekymppisiltä. Sitä on jo tullut elämää jonkin verran nähtyä – ja se saa näkyä. Iästään täytyy olla ylpeä!)

Olimme ehtineet istua Sirdiessä noin tuopin verran, kun pari seuruetta poistui ja uusi tuli tilalle. Hämmenys vain kasvoi. Uusi seurue oli kuin suoraan jostain uudemmasta Woody Allenin elokuvasta. Selvästi ylempää keskiluokkaa. Kaikki olivat pukeutuneet tyylikkäästi. Pelkästään asusteista näki, että rahaa on. Oli tumma, komea, ulkomaalainen mies. Naiset puhuivat keskenään ruotsia. Vaaleahiuksisella miehellä oli purjehtijan rusketus, vaikka elettiin maaliskuuta. Irish coffeeta ja punaviiniä ja ihanan uskaliaita shottikierroksia tilattiin. Joku naisista oli ”vähän huppelissa” ja lauloi jukeboksista tulevan biisin mukana ja napsutti sormiaan. Keskustelu aaltoili häistä – Kööpenhaminassa, siis totta kai kaikki lentää sinne viikonlopuksi – syntymäpäiviin. Joku naisista stressasi tulevia kolmekymppisiään. Miehet olivat jo neljänkympin ylittäneet. Mietin, miten ihmiset voivat olla samanikäisiä kuin minä, mutta (elämän)tyyliltään kuin viisikymppiset.

(Niin siis kai kerroin, että olen jo kolmekymmentä? Olen kuitenkin nuorekas verrattuna näihin ihmiseen, joita edellisessä kappaleessa kuvailen. Tai nuori. Voinkohan vielä sanoa olevani nuori? Nuorekas kuulostaa niin helvetin vanhalta. Vai ovatko juuri tuollaiset keski-ikäiset keskiluokkaiset niitä nuorekkaita? Pukeudutaan rennosti ja käydään jostain syystä Kalliossa baarissa, vaikka pidetäänkin niitä ihan hirveinä. Leikitään ehkä jotain luokkaturistia. ”Mennään laulamaan karaokebiisit Oivaan, hihi, se on ihan KAUHEA baari, hihi.”)

sirdie 03

Katsoimme baarin televisiosta Cliffhangerin loppuun, kuuntelimme sivukorvalla woodyallen-farssin tapahtumia. Harmillisesti ketään ei ammuttu, kukaan ei pettänyt aviopuolisoaan, kukaan ei edes ollut sillälailla koomisen dramaattinen kuin Woody Allenin elokuvissa. Elämä on aika tylsää verrattuna hyviin elokuviin. Cliffhangerissakin sattui ja tapahtui vaikka mitä. Tosielämässä ei varmaan kovinkaan moni vuorikiipeilijä ole joutunut kiipeilyonnettomuuksien lisäksi huippurikollisten sairaan pelin nappulaksi.

Loppujen lopuksi Sirdiessäkään ei tapahtunut oikein mitään. Joku paikallinen eksentrikko istui pöytäämme ja kyseli sekavia, kunnes kyllästyi ja vaihtoi pöytää. Ei siitäkään saa kovinkaan mehukasta anekdoottia irti. Jotakin baariin unohtamaansa pipoa se siinä sovitteli ja samassa tohinassa unohti lippalakkinsa meidän pöytäämme. Baarimikko-omistaja puhui lankapuhelimeen ja jotenkin ymmärtäväisesti sieti eksentrikkoa. Kaikesta näki, että näin on käynyt ennenkin. Tuntui siltä, että eksentrikko käy saman hattuepisodin läpi jonain tulevana päivänä. Cliffhangerkin tulee varmasti vielä joskus tästä samasta televisiosta.

Vaikka asiakaskunta olisikin erilainen, ei itse baarissa muutu oikein mikään. Se on Sirdien vahvuus.

(Paitsi että edellisen ja seuraavan kerran välissä olen täyttänyt kolmekymmentä. Toivottavasti tämä ei nyt jäänyt kenellekään epäselväksi.)

Tuoppi: 0,4 litraa; Karjalaa; 4,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 55.

Kyltti on hieno, mutta johtaa harhaan. Baarista saa muutakin kuin Koffin ykköstä.

Kyltti on hieno, mutta johtaa harhaan. Baarista saa muutakin kuin Koffin ykköstä.

Meri Pub ja Sir Oliver – suojasatamat Merihaan tuulessa

Merihaka on kaupunginosa, jossa pitää majaansa 2300 ihmistä ja 1000 autoa. Kaupunginosa, joka on rakennettu harmaasta betonista, kylmästä merituulesta ja demareista. Studio Julmahuvissa Merihakaa kuvailtiin avaruusajan metropoliksi, Me Stallarit -ohjelmassa kaupunginosaan kiteytyi kokonainen vuosikymmen ja sen aatteet. Mikään ei liene Helsingissä niin leimallisesti 1970-luvulta kuin Merihaka.

Merihaassa on myös kaksi baaria, Meri Pub ja Sir Oliver. Ne sijaitsevat noin virtsanheiton päässä toisistaan, kaupunginosan keskellä olevassa liiketoimintarakennuksessa. Baarikierroksen voi siis suorittaa nopeasti – tai syvällä hartaudella, molempien paikkojen tunnelmasta nauttien.

meripub01

Tässä pitäisi nyt varmaan lukea ”Karhumetsällä” tai jotain vastaavaa. ”Paikallista luontoa” voisi olla toinen.

 

Kierros kannattaa aloitta Meri Pubista. Se sopii päiväkaljoitteluun erinomaisesti, sillä se on pieni ja siellä ei soi musiikki juuri koskaan. Perjantai-iltana puolenyön aikoihin Meri Pubin ainoasta televisiosta tuli snookeria, tietysti äänillä varustettuna. Mitään muuta äänielementtejä kapakassa ei ollut. Paikalla oli – ennen isohkon seurueemme paikallesaapumista – ehkä noin kolme asiakasta. Kaikki selkeästi paikallisia kantiksia ja kaikki hyvin hiljaa mietteissään. Tosin heti kun sain perseeni penkkiin, alkoi viereisen pöydän mies  kommentoida, että alle kolmekymppisten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. Kun sanoin, ettei seurueessamme ole juurikaan yli kolmekymppisiä, korjasi mies, että alle kaksvitosten ei pitäisi käyttää kännykkää julkisesti. On kuulemma aikuisten tutti se puhelin. Keskustelu mielipiteestä oli mahdotonta (yritin ehdottaa, että ehkä joskus on tärkeää käyttää puhelinta, esim. lukea jokin viesti tai vastata siihen), mutta onneksi mies katosi mystisesti heti kun silmä vältti. Mikä lie henkimaailmaan kännykkäetiketin vartija.

Eikä mies pahalla asiaansa sanonut. Meri Pubissa on usein ystävällinen tunnelma. Kävimme joskus kesällä kävelyllä Merihaan idyllisissä maisemissa ja kun arvoimme hetken Meri Pubin edessä, että mennäänkö sisään vai ei, alkoivat baarin edessä tupakalla olevat herrasmiehet rohkaista meitä käymään sisään. Meri Pubissa on kuulemma käynyt porilaisiakin, eikä heitäkään ole pahasti kiusattu.

Poliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Työvoimapoliittinen kannanotto Meri Pubin miestenhuoneessa.

Meri Pub menee kiinni kahdelta, joten pilkun jälkeen on luontevaa siirtyä nurkan taakse Sir Oliveriin. Siinä missä Meri Pub on hiljainen ja pieni, on Sir Oliver äänekäs ja suuri. Baarin päätila on hallimainen sali, jota reunustavat tiski, tupakkakoppi, esiintymislava ja muutama katettu loosi. Keskellä on lisää looseja, salin sivulla pari erillistä tilaa biljardipöydille, darts-tauluille ja niin edelleen. En ole koskaan istunut muualla kuin pääsalin puolella, vaikka Oliverissa on monta kertaa tullut käytyäkin.

Tällä kertaa istuimme pöytään, jossa oli yksi tyhjä tuoppi ja noutopizzalaatikko, jossa luki ”Pizzattaako?” Ei pitsattanut, mutta kaljaa teki mieli. Sitä onneksi sai nopeasti. En muista, että olisin Sir Oliverissa koskaan joutunut jonottamaan hirvittävän pitkään. Kaljan lisäksi tiskiltä voisi ostaa virallisen Sir Oliver -paidan, mutta en tiedä missä voisin käyttää vaaleansinistä kauluspaitaa, jossa on sekä Sir Oliverin että lonkerofirman logot.

siroliver3

Sir Oliver katetusta loosista nähtynä. Esim. Bar Labissakin on tämä samanlainen sisustusratkaisu, jossa joidenkin pöytien päälle on rakennettu erillinen katos. Vähän niin kuin istuisi jossain rantamajassa, vaikka onkin baarissa. Eipä tarvitse pelätä sadetta.

Esiintymislava on viikonloppuisin ahkerassa käytössä. Usein Sir Oliverissa on tullut nähtyä hirvittävän huonoja musiikkiesityksiä, eikä aina ole ollut kyseessä innokkaat karaoke-esiintyjät. Siellä soittaa ihan bändejäkin. Pääosassa on kuitenkin karaoke, jota pääsee ainakin viikonloppuiltaisin harjoittamaan. Listalla ovat ne suomalaisen karaoken vakiot: paratiisit, hopeiset kuut, kuumat moottoriet, suklaasydämet. Kerran olen Sir Oliverissa nähnyt amerikkalaisen naisen vetävän Gwen Stefanin Hollaback Girlin, joka laajensi käsitystäni karaokesta. Aina ei tarvitse olla synkkä, herkkä tai paikoillaan.

Koska Sir Oliver on kolmeen asti auki ja siellä on karaokemahdollisuus, vetää se paljon asiakkaita puoleensa. Perjantaina siellä oli kaiken lisäksi Kallion vasemmiston pikkujoulut. Kahden jälkeen baarin kollektiivinen humalatila oli väkevä kuin arkipyhänä, jos ei ihan juhannuksen tasolla kuitenkaan. Tarpeetonta huojumista, huutamista ja juomista oli liikkeellä. Tunnelma muistutti nyt ja on monena aikaisempanakin kertana muistuttanut jonkinlaista kevytversiota Städäristä eli Stadin Tähdestä. Ei liene väliä, minkälainen baari on, jos se on pidempään kuin kahteen asti auki. Asiakkaita riittää ja asiakkaat viihtyvät.

Päivällä Sir Oliver on rauhallisempi. Edellämainittuna kesäisenä Merihaka-päivänä kävimme Oliverissa kaljalla. Asiakkaita oli noin neljä, yksi heistä vanhempi mies, joka puhui puhelimeen jotain radioamatööripuheen kuuloista asiaa ja kirjasi lehden kulmaan numeroita ja kirjaimia. Istuimme itse asiassa samassa pöydässä kuin tälläkin kertaa. Pöydällä ei silloin ollut pizzalaatikkoa.

Tällä kertaa mekin viihdyimme pilkkuun asti, minkä jälkeen oli suunnistettava kotiin. Merihaasta ei ole pitkä matka meille, mutta jatkuvasti joka suunnasta vastoin kasvoja puhaltava tuuli teki yökävelystä matkaansa pidemmän. Mieli kaipasi unta ja keho ravintoa. Alkoi pizzattaa. Onneksi kotimatkalla, Kolmannelal linjalla, on Ravintola Linja, josta saa nykään pizzan hintaan 6,90. Kelpo diili, kelpo pizza ja kelpo päätös illalle Merihaan betonisessa sydämessä.

Mainos toimi.

Mainos toimi.

Meri Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,80 euroa.

Sir Oliverin tuoppi: Karjalaa; 0,5 litraa; 5,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 50.

Sandro muuttui kioskista ravintolaksi minun takiani

Sandron kulma oli pitkään kalliolainen instituutio.

Sandron kulman suljettu Yelp-sivu kertoo kaiken siitä, minkälainen paikka paikallisten sydämissä oli. Arviot on kirjoitettu, kun kioski oli vielä voimissaan, mutta nyt luettuna ne näyttävät lähinnä muistokirjoituksilta. Vielä toukokuussa 2012 Yelp-arvostelija Anna R. toivoo omintakeiselle elintarvikekioskille ”pitkää ikää ja paljon paljon paikallista kahvinlitkijää.”

Ei ihan riittänyt.

IMAG1108

Vuonna 2013 Sandron kulma kuoriutui uudelleen pelkkänä Sandrona. Mielenkiintoisesti muutos ei tarkoittanut omistajanvaihdosta, niin kuin yleensä, vaan kioskia pyörittänyt Hicham Mountnassir oli muutoksen takana. Tulee vähän mieleen Karhupuiston Makuunin pyörittäjä Jarkko Laitinen, joka jatkoi samassa tilassa paremmin aikaan sopivalla konseptilla. Bergga on vielä käymättä, mutta hyvää olemme kuulleet.

Nykyään Sandro on ravintola. Välissä tuntui siltä, että Sandro on baari, josta saa myös ruokaa, mutta tuoreen käynnin perusteella väittäisin, että nyt Sandro on täysipainoisesti ruoan äärellä viihtymiseen tarkoitettu. Ei siinä mitään, hyvinhän siellä viihtyy. Palvelu on erinomaisen välitöntä ja ystävällistä, miljöö on viihtyisä, ja ruoka on parasta, mitä Kalliosta saa. Rehellisesti ravintola-kategoriaan siirtyminen näkyy toisaalta myös hinnoissa: pääruoat ovat parinkympin luokkaa ja 0,4 litran bisse maksaa 6,50.

Palvelun erinomaisuutta ei voi liikaa korostaa. Jos yllättävät ilmaisruoat olisivat ravintolan laadun ainoa mittari, Sandro saisi täydet 5/5. Me olimme taannoin Sandrossa ystävämme syntymäpäiväillallisella ja tämän kunniaksi sankarille tarjoiltiin ateriaan päätteeksi, ja ilmaiseksi, jälkiruoka ja listan ulkopuolinen drinkki. Toiset ystävämme ovat myös saaneet maksuttomat jälkiruoat ja drinkit vain siksi, että ovat tarjoilijan mukaan syöneet ennennäkemättömän paljon ruokaa. Synttäri-illallisella pöydästämme huolehtinut tarjoilija suostui myös ottamaan illallisvieraista muutaman kuvan sankarin kotialbumiin. Ja lauloi syntymäpäivän kunniaksi. Kaikesta näkee, että Sandro pitää huolta asiakkaistaan.

Ruokaa on varmasti kehuttu muualla (Eat.fi-keskiarvo 4.1, Imagen vuoden ravintola 2014, Cityn Paras ruoka, Paras etninen, Paras brunssi) tarpeeksi, joten tässä siihen ei tarvitse lähteä. Sanotaan sen verran, että seitan on ehkäpä parasta, jota olen ravintolassa syönyt. Drinkitkin ovat yhden kokeilun perusteella todella hyviä. Liekö ainoa paikka Kalliossa, joka on tässä superkuumassa ”juo vähemmän, mutta parempaa”-drinkkitrendissä kiinni?

IMAG1113

Sandro on kehujen ja maineensa arvoinen. Silti vähän harmittaa, että paikka ei enää oikein tunnu soveltuvan sellaiseen tavalliseen baarikäymiseen. Tila on mukava ja alkuvaiheessa musatouhut toimivat hyvin – vaikka yksi Sandrossa keikan soittaneista kavereistani sanoikin, että on paskin paikka, jossa on koskaan soittanut. Mutta nyt ruokailu on homman ytimessä. Toisaalta Kalliossa ei montaakaan tämän hinta- ja laatuluokan paikkaa ole. Ja tällaiselle ravintolalle tuntuu olevan tilaa – Sandron pöytävarausjono on kuulemma viikkojen mittainen.

Mutta enää Sandrossa ei voi lotota, eikä ostaa jäätelötuuttia pakastealtaasta. Eikä soittaa lankapuhelimella, vaikka se onkin seinään jätetty muistuttamaan vanhoista ajoista. Sääli. Vaikka turha kai minun on sitä voivotella: Olen käynyt useammin uudessa Sandrossa kuin kävin vanhassa koskaan. Myönnän, minun vikani.

Tuoppi: 0,4 litraa; Heinekenia; 6,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: edelleen 37, koska Sandroa on vähän vaikea laskea baariksi.

Vessakirjoitukset ovat sentään kuin mistä tahansa muualta.

Vessakirjoitukset ovat sentään kuin missä tahansa muualta Kalliossa.

Saluunassa – Ravintola Arizona ja Bar Bronco

Hämärää. Hiljaista. Saluunan ovet aukeavat ja päästävät sisäänsä ujeltavaa tuulta, preerian kuivaa hiekkaa ja kuumankeltaista auringonvaloa. Silmät eivät ehdi tottua valoon, kun ovet jo menevät kiinni ja hämärä valtaa kapakan. Hiljaisuuden rikkoo vain kaksoisovien saranoiden ruosteinen kitinä, joka nopeasti vaimenee.

Kaikkien katseet kohdistuvat ovien edessä seisovaan mustaan hahmoon. Hämärään uudelleen tottuvat silmät erottavat muukalaisen siluetin: hattu, takki, housut ja vyöllä roikkuvat revolverit. Hahmo seisoo hetken ovella, miehen tarkoitusperiä voi vain arvailla. Verkkaisesti hän astuu tiskille, kohdistaa katseensa baarimikkoon ja lausuu sorankarkealla äänellä:

Litran tuoppi ja opiskelijapitsa.

En tiedä, onko tämä se mielikuva, jota Bar Broncon perustaja on tavoitellut, mutta kaukana se ei voi olla. Muuta syytä on vaikea kuvitella siihen, että joku perustaa villin lännen tunnelmaa tavoittelevan baarin Helsingin Kallioon, Hämeentielle.

Toisaalta samaa on haettu aiemminkin. Castréninkatu seitsemässä sijaitsee Kallion toinen länkkäriteemainen anniskeluravintola, Arizona.

Bisse ja tuliliemi. Heh heh.

Bisse ja tuliliemi. Heh heh.

Villi länsi on mennyttä aikaa ei pelkästään historiallisessa mielessä, mutta myös populaarikulttuurillisesti. Lännenelokuvia tehtiin ensin viisikymmentäluvulla (Ford, Wayne), sitten kuusikymmentäluvulla (Leone, Eastwood). Tex Willerin suosion päivät Suomessa ajoittunevat 1960-1970-luvuille. Lucky Luke, no joo. Vähän ennen aikaani, luulen. Keskimääräisestä western-fanista tulee mieleen lähinnä Ilkka Malmberg ja muut lapsuuden kultamuistoissaan elävät. Minä ostin divarista muutamia willereitä entisen kommuunini vessalukemistoksi.

Hauskojahan sarjakuvat ovat, ja esim. Leonen elokuvat kiistatta klassikoita, mutta ei länkkärit-vs-inkkarit-tematiikka oikein ole koskaan koskettanut. Me leikimme lapsena ryhmä-äksää ja supermariota. Eri sukupolvi, eri ihanteet. Ehkä siksi on vaikea kuvitella itsensä lännenfantasian hiljaiseksi hahmoksi, kittaamaan halpaa viskiä pölyisen preeriakaupungin vielä pölyisemmän saluunan tiskille.

Jos tällainen fantasia kuitenkin jostain syystä on, sitä voi kohtuullisin tuloksin toteuttaa ainakin kahdessa paikassa Kalliossa. Arizona ja Bronco ovat sisustussuunnittelussaan, jos sellaisesta hyvällä tahdolla puhuu, pitkähkölle vietyjä saluunoita. (Edellä mainittujen lisäksi on toki Viidennen linjan Las Vegas, mutta sen kitch lienee jo ainakin kaksinkertaista, tavoitellen ehkä enemmänkin lännenteemabaari-teemaista baaria. Postmodernia? Ken tietää.) Kaksoisovet taitavat tosin puuttua molemmista.

Ja ovathan ne erilaisia baareja. Broncossa on käynyt Outkast ja Janelle Monáe, Arizonassa taasen eräs helsinkiläinen melkein eläkeikäinen laulunopettaja, jonka luokse päädyimme kerran jatkoille Arizonassa iltaa vietettyämme. Taitelijahenkinen herrasmies tarjosi lihakeittoa, soitti pianoa, lausui runoja ja kutsui minut purjehdusretkelle Nizzaan. Lähtö olisi ollut seuraavana päivänä. En lähtenyt.

No, kuitenkin. Hain tällä sitä, että Bronco on jollain mittareilla ”laadukkaampi” paikka kuin Arizona. Broncon erikoisuus on etanapannu (ja ehkä myös alussa mainittu kahden täytteen opiskelijapitsa, 6 e), Arizonan taas lähes koko päivän kestävä happy hour: yhdeksästä neljään ja kahdeksasta kahteen ison tuopin saa kolmella eurolla. Broncossa on kattava olut- ja siiderivalikoima (mm. Suomenlinnan panimo hyvin edustettuna), Arizonan tiskiltä saa kauhaista itselleen suolapähkinöitä ja karamellejä. Peruskalja on samaa Karhua molemmissa, hintaeroa Arizonan hyväksi 80 senttiä. Molemmissa on helvetisti kaikenlaista Amerikka-henkistä krääsää seinillä. Kummassakaan ei ole suurta vikaa baareina, vaikka Arizonassa onkin käytyä huomattavasti useammin, mutta silti liian harvoin.

Jos huomenna vetäisin buutsit jalkaan ja ponchon harteille, menisin nallipyssyineni kuitenkin Arizonaan. Vaikka ulkona on syksy, märkää ja pimeää – siis mitä suomalaisin säätila – voisi Arizonassa tavoittaa rajaseudun vapauden. Sen tilan, jossa loppumattomalta taivaalta polttava aurinko ja kartoittamattoman aavikon pöly ovat kuivattaneet kurkun niin perusteellisesti, että vain kylmä olut voi sen taas kostuttaa.

Toivoa vain sopii, ettei nykypäivän bandidokset satu saluunaan. Leikki leikkinä ja pyssysankarit sarjakuvien sivuilla.

Broncon tuoppi: 4,80 euroa; 0,5 litraa; hanassa Karhua. Litran tuoppi 9,50 euroa.

Arizonan tuoppi: 4,00 euroa; 0,5 litraa; hanassa Karhua. Häppärituoppi 3,00 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 34.

Nyt on pakko arvostaa nimeämispolitiikkaa.

Nyt on pakko arvostaa nimeämispolitiikkaa.

Suuret oluet, pienet panimot 2014

Viikonloppuna Helsingissä järjestettiin yhdettätoista kertaa Suuret oluet – pienet panimot -tapahtuma. Tapahtuma on seuraavanlainen: Rautatientorille pystytetään koko torin kokoinen kaljateltta; paikalle saapuu suomalaisia pienpanimoja; kävijät juovat helvetillisessä helteessä enemmän tai vähemmän erikoisia oluita. Siis täydellinen festivaali, koska missään vaiheessa ei tarvitse stressata bändien näkemistä.

Toisaalta tapahtuma on varmasti keski-ikäisin juttu, johon olen ikinä osallistunut. No okei, olen käynyt myös raveissa. Itse asiassa SOPP:sta tulee eniten mieleen juuri ravit: kävijäkunta on miesvoittoista ja merkittävin yksittäinen kävijätyyppi on 30-50-vuotias mies, joka kantaa mukanaan vihkoa, johon tekee erinäisiä epämääräisiä merkintöjä kynällä. Keskustelu tämän tyypin yksilöiden välillä on vilkasta ja niin täynnä erikoistermejä, että ulkopuolisen on mahdotonta saada kiinni, mistä on kyse.

Stadin Blue IPA. Älyttömän sininen.

Stadin Blue IPA. Älyttömän sininen. Toinen kuvan laseista meni rikki käytännössä kotiovella.

Meillä ei ollut virallista käsiohjelmaa eikä mustekyniäkään, puhumattakaan oikeanlaisen termistön hallinnasta. Tässä kuitenkin tasting-merkinnät maistamistamme oluista.

  • Stallhagen US Red Ale – hyvä
  • Stadin Blue IPA – hyvä
  • Rekolan Kesäkolli – hyvä
  • Rekolan Katajan kuiske – hyvä
  • Beer Hunter’s Mufloni Mandarina IPA – hyvä
  • Beer Hunter’s Mufloni Aprikoot Pale Ale – hyvä
  • Lammin sahti – hyvä, Annin mielestä erittäin hyvä
  • Bryggeri Helsinki Weizen – hyvä
  • Saimaan Django & Steven Pale Ale – hyvä, Tomin mielestä erittäin hyvä
  • Saimaan Marsalkka Golden Ale Luomu – hyvä

Loppuilta menikin perusvarman koffinkolmosen parissa. Sitä ei jostain syystä tapahtumasta saanut!

Vastentahtoisesti Kuudennella linjalla

Kuudes linja -klubi aloittaa joulukuussa

Helsinki saa uuden uuden klubiravintolan joulukuun alussa. Hämeentiellä avattava Kuudes linja tarjoaa ohjelmaa kuutena iltana viikossa. Elävän ja dj-musiikin lisäksi luvassa on muun muassa stand up -komiikkaa, improvisaatioteatteria ja muita esityksiä.

Kuudes linja ei aio soittaa päivän hittejä eikä taustamusiikkitapettia. Musiikkilinjauksena on ”elektroninen klubisaundi, musta tanssimusiikki soulista reggaehen sekä indie- ja asennerock”. (Lähde: Nyt, 22.11.2005)

Horse Attack Sqwad.

Horse Attack Sqwad.

Helsingin yöelämä on muuttunut noista ajoista paljon. Jossain hämärissä muistoissa on tuo Kutosen ensimmäinen vuosi. Kutonen tuntui tarpeelliselta, hyviä keikka- ja bailupaikkoja ei silloin ollut liikaa.

Keikkapaikkana Kutonen on täyttänyt tehtävänsä. Olen nähnyt siellä lukemattomia hyviä keikkoja vuosien varrella, vaikka eihän niitä tietysti jälkeenpäin osaa nimetä. Mainitaan nyt kohokohtana vaikka Dälek (lämppääjänä Laineen Kasperi) vuonna 2008.

Bailupaikkana Kutonen jättääkin sitten vähän toivomisen varaa. Jotenkin siellä ei vain ole kiva viettää aikaa. Narikka on ahdas, baaritiski on ahdas, pöydässä olen istunut ehkä kolme kertaa. Ja keikkojen välissä sali on tyhjä ja kaikki parveilevat vielä tiukemmin baaritiskin edessä. Tuopit ovat muovisia, vaikka muka vähän parempaa laatua. Kokonaisuus ei vain jollain yleisellä tavalla natsaa.

Kävimme Kutosella viime perjantaina, ja melkein mukaan lähdössä olleiden kavereiden osallistumisaikeet kaatoi kaksi seikkaa: 1) Kutonen ja 2) myöhäinen alkamisaika. Kieltämättä ensimmäistä kertaa elämässäni minullakin kävi mielessä, että miksi soitannan pitää alkaa vasta kahdeltatoista. Työviikon jälkeen tuntui vähän tuskaiselta.

Tätä miettiessä heräsi epäilys, että olenko tulossa vanhaksi. Varsinkin, kun mietin tarkemmin Kutosen viehättävyyttä, tai siis sen puutetta, ja aloin pohtia, mitkä klubit ylipäätään ovat miellyttäviä. Mieleen tulivat vain Lostari ja Redrum. Redrum lopetti 2010, Lostari 2011. Olenko saavuttanut sen vaiheen, että muistelen kaatuneita klubeja ja kiroan nykyisiä vastaavia siitä, että niissä on liikaa nuorisoa, liikaa meteliä ja keikat alkavat liian myöhään? Ja siitä, että en ymmärrä nykyistä musiikkia (house, hyi). Pitäisikö suosiolla siirtyä vilttiketjuun? Eli pysytellä keskikaljakuppiloissa ja antaa intomielisempien touhuta klubeilla. Sopiihan se. Ei niitä Kalliossa montaakaan ole ylipäätään.

Tuoppi: muovinen; 0,4 litraa; 5,50 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 14.

PS. Menimme Kutoselle katsomaan Khidin ja RPK:n keikkaa. Lyhyt arvio: tau-ti-sen kova. Levy on loistava niin rap-tyyleiltään kuin saundeiltaankin ja varsinkin jälkimmäinen saa livevedossa uusia tasoja. Bassot tuntuvat syvällä.

Vaikka kolmisen vuotta sitten tulleen UG Solo:n jälkeen Khidiltä eli DJ Kridlokkilta oli odotettavissa paljon, en tiedä arveliko kukaan, että näin paljon. Tyyppi on viimeisen vuoden aikana julkaissut kolme suomiräpi-helmeä: Paperi T:n kanssa viime kesänä julkaistu Ex ovis pullus non natis serò fit ullus, tämän vuoden huhtikuussa ilmestynyt soolojatko Mutsi ja nyt sitten tämä uunituore Ei. Omassa epätieteellisessä historiankirjoituksessani nämä ovat klassikoita kaikki.

Kova taso ei ole ihme, sillä mukana on Kridin lisäksi huipputekijöitä: Paperi T on ollut kovassa taiteellisessa nousussa vähintäänkin Ruger Hauerin toisen levyn jälkeen ja RPK on tehnyt pelkästään hyvää musiikkia viimeiset kymmenen vuotta (mainittakoon nyt vaikka Ceebrolisticsin Ö, joka on mielestäni yksi parhaita levyjä koskaan ja missään).

Ja vaikka Mutsi on selkeästi soololevy – kokonaan artistin itsensä tuottama – on Kridlokk ottanut livevetoihin mukaan vielä yhden kovan taiteellisen nousukiidon tehneen Tuuttimörön. Oikea valinta: Tuuttimörkö on sekä loistava artisti (viime vuoden On totta -levy oli syystäkin ehdolla Emma-gaalassa) että erittäin hauska mies. Välispiikit ja improvisointikyky ovat kestävät vertailun kehen tahansa artistiin. Ero on valtava vaikkapa vuoden 2012 Arabian katufestivaalien esiintymiseen verrattuna.

Otetaanpa se lyhyt arvio vielä uudestaan: tau-ti-sen kova. Jos Khidin tai Kridlokkin keikka on mahdollista nähdä, tartu tilaisuuteen. Hot shit.

PPS. Lämppäriaktina oli Villilän tallilta tuleva Horse Attack Sqwad. Kokoonpano on erikoisin ainakin suomiräpin historiassa, jos ei nyt musiikin maailmassa ylipäätään. HAS tekee Lontoon seuduilta tuttua grime-henkistä musiikkia (ajattele vaikka Dizzee Rascalin ensimmäisiä biisejä), mutta aihepiiri on aina yksi ja sama: hevoset. Tästä syystä HAS veti Kutosenkin keikan ns. horse maskit päässä. Ja hyvin vetivätkin. Etukäteen vähän mietitytti, että mikä tulee homman nimi olemaan, mutta hepopojat vetivät keikan huolellisesti ja taitavasti läpi. Biisien välissä meno oli melko jäykkää, mutta biiseissä homma irtosi hyvin lapasesta. Nauratti melkoisesti.

Peli auki Kallion B12:ssa

Pari kaljaa Kallion B:12ssa

Baarikäyntien sarja blogia varten oli tarkoitus aloittaa ensi viikolla. Oli päivä ja aika ja paikka valittu tarkasti: Joku sellainen, jossa kumpikaan ei ole käynyt. Joku vähän erikoisempi, ehkä hitusen kuumottava. Sellainen, josta saisi hyvän jutun ja erinomaisen blogin alun aikaiseksi.

Sitten tuli perjantai ja menimme Kallion B12:een, jossa olemme molemmat käyneet aika tarkalleen satamiljoonaa kertaa. Ei voi mitään.

Illassa ei sinänsä ollut mitään erityistä. Oli kavereita, oli tuoppeja, oli Kalliolle tyypillisiä kohtaamisia. Viereisen pöydän nuorisolaispojat diilasivat toisilleen avoimesti kukkaa ja joivat omista tölkeistään kaljaa. Pojat jättivät lähtiessään myös joukkoonsa kuuluvan, kitaraa soittavan sekistelijän pöytään. (Siis kuka soittaa pyytämättä kitaraa baarissa? Ja laulaa?) Tämä mies olikin illan suurin nähtävyys. Soitti sitä kitaraansa, melkeinpä serenadisoi jollekin naiselle, jonka ilme kertoi kaiken: kiinnostaa kuin Pohjoismaiden neuvoston kokous Alexander Stubbia. Jossain vaiheessa puhui kenkäänsä kuin puhelimeen. Kenkä oli vielä jalassa, joten toimitus näytti todella erikoiselta. Ja tietysti sama tyyppi tuli röökipaikalla selittämään jotain sekavaa. Lopulta henkilökunta heitti hänet pihalle, jotta pöytään mahtuisi kymmenen nuorta ranskalaisturistia.

Aika perusilta siis. Mutta sellaista se on Kallion B12:ssa. Se on niin peruskalliobaari kuin vain voi olla. Sisustus, asiakaskunta, juomalista, ylipäätään ilmapiiri on tyypillistä 2010-luvun Kalliota. Siinäkin mielessä, että B12 kuuluu Kallion suurimpaan baariketjuun. Samat omistajat pyörittävät entistä Abin baaria, entistä Kurjenlentoa, entistä Nallea, entistä Kolaa/Holaa ja varmasti muitakin jo edesmenneitä kulmakapakoita.

Kallion B12 – tuttavallisesti Vitamiini – oli ennen Indian Villa -niminen baari ja intialainen ravintola, jonka takaosan pöydissä oli valkoiset pöytäliinat ja etuosassa perusvarmoja Kallion vakionaamoja. Nykyään B12 on tusinabaari, jonka televisioissa pyörii urheilu, jonka kaiuttimissa soi mitäänsanomaton taustamusiikki ja jota ei oikein muista vastaavista juottoloista erota. No, onhan Vitamiini sentään Kallio Rolling Rainbow’n vakiopaikka. ”Les les bombas, les les bombas” ja niin edelleen.

Tuoppi: Karhua; 4,00 euroa; 0,5 litraa.

Käytyjen baarien määrä: 1.