Pub Porthan – Kallion mukavin baari?

Muutin Helsinkiin kesällä 2004. Siihen aikaan en hirveästi käynyt baareissa, joten parin korttelin päässä Porthaninkatu 10:ssä sijaitseva Portsu oli vain baari muiden joukossa. Alkuvuodesta 2014 muutimme Toiselle linjalle, joten asun taas kivenheiton päähän Portsusta. Kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Olen opiskellut, seurustellut, eronnut, työskennellyt, ystävystynyt, kasvanut ja oppinut. Kaikki tämä on tapahtunut Helsingissä, josta on vuosien aikana tullut kotikaupunkini. Kaikki tämä on tapahtunut myös Pub Porthanissa, josta on vuosien myötä tullut lempibaarini ja kantapaikkani.

Portsussa on kaikki kohdallaan. Tila itsessään on viihtyisä, sieltä löytyy erilaisia pöytämuodostelmia ja looseja, joten jokaiselle pöytäseurueelle löytyy sopiva paikka. Baarissa taitaa olla ehkä yksi tai kaksi tuolia, joilla en olisi istunut. Tiskilläkin olen joskus juonut tuopin, kun kaverit ovat lähteneet koteihinsa, mutta olen halunnut vielä jäädä nauttimaan tunnelmasta. Tunnelmaa Portsussa riittääkin. Harvoin siellä on rasittavia lässyttäviä, liian suuria ryyppyporukoita tai superkuoseissa toikkaroivia viikonloppuviihteilijöitä.

Asiakaskunta on Kallion baarille tyypillinen: päivällä ja alkuillasta keski-ikäisiä, illalla ja yöllä nuorisoa. Vuosien varrella asiakaskunta on kyllä nuorentunut; muistelisin, että silloin, kun me aloittelimme Portsussa käymistä, oli kävijäkunta enemmän painottunut keski-ikäisiin. Itse baari ei ole kummoisesti muuttunut, mutta jostain syystä nuoret ovat Portsun löytäneet. Baari ei ole Kallion halvin eikä myöskään trendikkäin, mikä näkyy selvimmin radiosta soivasta huonosta musiikista. Laadukas palvelu ilmeisesti vetää puoleensa.

Niin, Pub Porthanista saa erinomaista palvelua, aina. Välillä baari tarjoaa karkkeja, välillä suolapähkinöitä – ja aina henkilökunta muistaa tehdä lisämyyntiä. Jos tilaa kaljan, kuuluu jatkokysymys yleensä ”Vain yhden?” tai ”Ja joku shotti?” Vaikea noista tarjouksista on kieltäytykään, kun tavoite on vain yksi: asiakkaan viihtyminen. Tavoitteessa on onnistuttu. Enkä ole mielipiteeni kanssa yksin. Melkein aina, kun baarissa käyn, on siellä joku tuttu tuopilla. Portsu on myös helppo ehdotus, kun kavereiden kanssa mietitään, mihin mentäisiin iltaa viettämään. Tai jos totta puhutaan, on Portsu yleensä ensimmäinen ja ainoa ehdotus. Muita ehdotuksia tarvitaan lähinnä viikonloppuisin, koska viikonloppuisin näin sympaattiset ja viihtyisät paikat ovat yleensä täynnä. Onneksi vuosien ajan samassa baarissa käymisellä on ansainnut joitakin etuja, ja yleensä henkilökunta tekee tilaa, jos sitä ei muuten löydy. Kerran Yüksel sanoi lähtevänsä vaikka hakemaan kotoaan tuoleja, jos ei muuten riitä. Ja kerran sama mies tuli hakemaan meidät oven ulkopuolelta sisään, koska huomasi, että istumapaikat loppuvat kesken, jos emme saman tien mene niitä varaamaan.

En muista, milloin ensimmäisen kerran kävin Portsussa. Muutamat muut kerrat muistan oikein hyvin. Esimerkiksi sen, kun istuimme kavereiden kanssa oven viereisessä pöydässä ja joku poistumassa oleva vanha mies jäi juttelemaan ja keskustelu päätyi siihen, että jouduimme melkein tappeluun eläkeikäisen ihmisen kanssa. Tai sen kerran, kun Yüksel sai tarpeekseen ärsyttävästä asiakkaasta ja heitti tämän napakasti ulos. On muuten ainoa kerta, kun olen nähnyt hänet vihaisena. Muistan, miten Portsun tuoppi maksoi joskus alle kolme euroa. Muistan ne lukuisat Portsussa katsotut jalkapallon arvokisaottelut, kun koko baari on elänyt ottelun mukana. Muistan ne kaksi saksalaista turistia, jotka olivat tulleet viikoksi Kallioon ja päätyivät viettämään jokaisen illan Portsussa, koska se muistutti heidän lähibaariaan. Muistan ne lukuisat kerrat, kun olemme olleet kavereiden kanssa viettämässä kesäpäivää Kallion puistoissa, ja kun ilta on käynyt liian kylmäksi, olemme tulleet Pub Porthanin lämmittelemään ja juomaan illan viimeiset.

Parhaiten muistan sen kerran, vuosi ja kaksi päivää sitten, kun tapasimme Porthanissa Annin kanssa ensimmäisten yhteisten tuoppiemme äärellä ja tiesin, etteivät ne jää viimeisiksi.

Pub Porthan on antanut minulle paljon ja siitä haluan paikkaa, omistajaa, työntekijöitä ja kaikkia baarin asiakkaita näin julkisesti kiittää. Toivottavasti Portsu elää ja voi hyvin vielä pitkään. Kippis.

Tuoppi: Karjalaa; 0,4 litraa; 3,60 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 43.

Seuraa nuolta, et pety.

 

Lista niistä kerroista, kun olemme käyneet Pub Porthanissa

Kuten tuosta eilisestä kirjoituksesta kävi ilmi, on Porthaninkadun alkupäässä Kallion kirjastolta alaspäin valuttaessa sijaitseva Pub Porthan meille tärkeä paikka. Alkuperäinen suunnitelmammehan oli käydä läpi kaikki Kallion baarit vuoden 2014 aikana ja päättää urakka jotenkin romanttishenkisesti sinne, mistä kaikki sai alkunsa – Portsuun.

Kaikille blogiamme lukeville on tähän mennessä varmasti selvää, että alkuperäinen suunnitelma kusi monin osin. Eihän meidän aikamme riittänyt niin tiukkatahtiseen suorittamisprosessiin, että olisimme jotenkin systemaattisesti ja kilpailuhenkisesti kolunneet kaikki Kallion baarit läpi rajallisessa ajassa. Pääsimme kuitenkin puoliväliin, sillä tähän mennessä käytyjä baareja on 43 kappaletta. Jatkamme prosessia ja käymme kaikissa Kallion baareissa, mutta tällä kertaa ilman deadlinea.

Vaikka panttasimme Portsusta kirjoittamista viimeiseen saakka, päätimme kirjoittaa ylös kaikki ne kerrat, kun siellä kävimme.

Porthaninkatu 10, 00530 Helsinki

8.4.2014 Kävimme Portsussa ja päätimme, että kirjaamme tähän postaukseen kaikki ne kerrat, kun olemme blogin aloittamisen jälkeen Portsussa käyneet. Laskimme, että tämä kerta oli viides.

18.4.2014 Pitkäperjantai. Pussikaljat Matti Heleniuksen puistossa, sitten Portsuun yksille. Seuraavana päivänä Keiteleelle pääsiäisen viettoon.

22.4.2014 Neppistä Kallion lukion edessä olevalla hiekkakentällä. Sitten Portsuun parille.

5.5.2014 Käytiin ensin Fifth Street Bar & Cafessa parilla, sitten mentiin Portsuun yksille. Puhuttiin Annin työkuvioista.

20.5.2014. Annin polvileikkausvakuutusrahat. Heleniuksen puistossa Du Dii -safkat ja kaljat. Sitten Helsing Bar. Ensimmäinen kesäsade terassilla. Portsuun yksille. Mies tunnisti meidät tiskillä, ”Hei, te ootte ne kaljabloggaajat!” Ensimmäinen ja ehkä ainoa kerta, kun joku tuntematon tulee blogista puhumaan. 

22.5.2014. Pussikaljaa Heleniuksen puistossa, Tomi tuli paikalle töiden jälkeen, neppis mielessään. Puiston jälkeen perinteisesti Portsuun siirtyminen. Käytiin yhdellä, kerrankin vain.

Viikolla 23 oli joku kerta, mutta päivämäärä on hämärän peitossa.

11.6.2014. Tokoinrannassa pussikaljalla. Jotkut soittivat sähkökitaraa, oliko niillä bänditreenit ulkona? Portsuun. Yüksel tuli ovelta hakemaan sisään, koska viimeinen vapaa pöytä oli juuri menossa ja halusi, että me saadaan se. Tiskillä jaossa salmiakkilakritsitoffeekarkkeja.

8.7.2014. Saksa nöyryyttää Brasiliaa jalkapallossa murskalukemin 7-1. Pöytään istuu joku rasittava tyyppi, jonka Yüksel heittää ulos. Miehen viimeinen repliikki: ”Googlatkaa mut!” Seuraavana aamuna miehen nimellä ei löydy Googlesta mitään.

12.7.2014. Pronssiottelu Brasilia – Hollanti.

18.7.2014. Terassikierroksen viimeinen kalja Portsun takaosassa. Vahvasti sellainen olo, että ollaan paikan vanhimmat nuoret. Milloin tapahtuu siirtymä vanhimmasta nuoresta nuorimmaksi vanhaksi?

7.8.2014. Keskiviikko. Heleniuksen puistossa parit ja sitten yhdet Portsussa. Miia ja Elina mukana. Yksillä käynti pysyi yksillä käyntinä, mikä meriitiksi laskettakoon.

4.9.2014. Torstai. Kesän viimeiset pussikaljat? Helenius ja sitten kun tuli kylmä niin Portsuun. Aika peruskaavan mukaan siis. Yhdet tuopit ja kotiin.

16.9.2014. Anni kävi (eli ei lasketa), mutta merkittävä siksi, että baarin edessä oli tarjolla omenoita.

25.11.2014. Viini-lehden haastattelu ja kuvaus. Vaivaannuttavaa. Toimittaja ja kuvaaja mukavia tyyppejä, mutta itsetietoinen fiilis istua kuvattavana. Vaikka istuttiinkin, ja suurin osa kuvista otettiin, samassa pöydässä, jossa istuttiin ”ensitreffeillä”.

19.12.2014. Vuosipäiväkaljat. Emme päässeet samaan pöytään, jossa vietimme ensitreffejämme tasan vuosi sitten. Viereiseen kuitenkin. Harvinaisesti emme viihtyneet kuin yksien tuoppien ajan, sillä viereisessä pöydässä oli aikaiseen ajankohtaan nähden aivan liian kovaääninen kaksikko.

20.12.2014.  Kävimme viemässä Yükselille Viini-lehden jutun kehystettynä. Emme jääneet juomaan tuoppeja, koska oli vasta keskipäivä ja edessä kaikenlaista suoritettavaa, mutta yllättetty omistaja tarjosi vastalahjaksi fisushotit.

Saldo: Noin 20 kertaa blogin aloittamisesta tähän päivään. Eli kävimme Portsussa keskimäärin 12 päivän välein. Tähän pitäisi vielä lisätä ne kerrat, kun jompikumpi kävi paikan päällä ilman toista, mutta niitä ei ole onneksi missään muistissa.

Huomenna sunnuntaina sitten varsinainen kirjoitelma Pub Porthanista. Ennakkopaljastus: Tykätään tästä baarista aika paljon.

Pari kaljaa Viini-lehden piikkiin Pub Porthanissa

Muutama viikko sitten saimme Twitterissä yhteydenoton: Viini-lehden päätoimittaja Mikko Numminen halusi haastatella meitä lehden Oluella-osioon. Ennen kuin pystyimme vastaamaan pyyntöön, piti googlata Viini-lehti. Ei tule hirveästi seurattua laatujuomien laatujulkaisuja.

Oikeastaan ainoa kosketus viinikirjoitteluun on Tomin kaverinsa kanssa vuosia sitten pitämä blogi, Alle kuuden euron punaviinit. Nimi kertoo blogista kaiken olennaisen. Nykyään noin halpoja viinejä ei ole edes olemassa (Don Opaskin maksaa 6,36 euroa!), mutta vahvasti alle kympin linjalla tulee viinivalinnoissa edelleen kuljettua. Onneksi Viini-lehden numero, johon juttu lopulta tuli, kertoo, että alle kympilläkin saa hyvää tavaraa. Paitsi jos se  sattuu olemaan kehuvan jutun takia lähes joka paikasta loppu.

Oli jokseenkin erikoista olla haastateltavana omassa kantabaarissaan. Ja muutenkin haastateltavana oleminen oli kummallista – Anni on omassa työssään haastatellut ihmisiä vaikka millä mitalla, mutta on aina eri juttu olla väärällä puolella nauhuria. Että yhtäkkiä pitikin olla jotenkin korrekti ja asiantunteva. Onneksi edessä oli tuoppi, johon turvautua.

Valokuvien ottaminen olikin sitten asia erikseen: Viini-lehden kuvaaja (terveisiä!) asetteli Pub Porthanin ylätasanteelle kuvausvalon ja kehotti meitä toimimaan ”normaalisti”. No, joimme siinä olutta ja jutustelimme jotenkin siitä salamavalon räpsähtelystä ahdistuneina ja naureskelimme kiusaantuneesti. Koko ajan mietti, että onneksi paikalla ei ole ketään tuttuja – olihan se jotenkin kummallinen tilanne.

Kannessa Tomi Björck!

Kun lähdimme Pub Porthanista, kysyi toinen omistajista (Yüksel), että mistä oikein oli kyse. Hän epäili, että kyseessä saattoi olla hääkuvaus! Ei huono idea lainkaan. Ehkä jonain päivänä. Sillä niin kuin jutussa sanotaan, on Pub Porthan meille tärkeä baari muun muassa sen takia, että siellä kävimme ensitreffeillämme. Ja onhan siellä tullut käytyä monta kertaa muulloinkin.

Siitä lisää huomenna, sillä tämä viikonloppu on blogissa Pub Porthanille omistettu.

Siinä se nyt sitten on.

 

Pöhinää ja ”pöhinää” Kalliossa

Pitihän se arvata: Jos käyttää kaksi päivää Twitterissä Slushin kustannuksella nauramiseen, se kostautuu. En silti arvannut, että ihan näin.

”Bileinsinöörit” ja joku teknologiayritys (en jaksanut googlata) olivat nimittäin järjestäneet Kallioon jonkinlaisen Slush-afterpartyn. Ei siinä mitään. Ymmärrän, että Oiva ja K*rvi ja Kuudes linja sen sellaiset lähtevät näihin mukaan. Mutta että lempibaarini Pub Porthan? Ja sen räkäisempi serkku, Las Vegas?! Älytöntä. Oli vähän shokeeraavaa nähdä Las Vegasissa 1) portsari, 2) kaksimetrinen Slush-mainos ja 3) pikkutakkiporukkaa. Olivat juhlan kunniaksi nostaneet vielä hintojakin.

Niin, niitä pikkutakkeja. Ilmeisesti ensin ”bileinsinöörit” pyörivät ympäripäissään haalareissa pitkin Kallion katuja, sitten vuotta myöhemmin solmiot olalla ihanassa startup-pöhinässä. Ja ympäripäissään. Pikkutakkiporukan invaasio ei sentään näytä ihan yhtä paljon sotatoimelta kuin haalarijengin läsnäolo, mutta kyllähän tästä vähän huono maku jäi. Eikä vähiten sen takia, että tämän startup-porukan takia jouduimme menemään Prankkariin, jossa baarimikko tarkisti paperit kaikilta. Parilla ei ollut henkkareita mukana, joten ilta jäi lyhyeksi.

No, aamulla Kallio oli entisellään. Odottelin vähän vaille yhdeksän ratikkaa virastotalon pysäkillä. Hilpeät piriveikot odottelivat samalla pysäkillä kavereitaan, ja kun he vihdoin kutosella saapuivat, alkoi kadulla puoliavoin nappikauppa. Sitä bisnestä on vaikea lähteä ”häiritsemään”.

Kalliossa ”pöhinä” on edelleen pöhinää.

PS. Aina kun ajattelen Slushia, minulle tulee mieleen HBO:n loistava Silicon Valley.

Noh, missä nähdään?

”Yhdessä nurkassa riemunkirjava jukeboksi pulputti värikylläisyyttä apeassa yksitoikkoisessa rytmissä, toisessa rypistyneeseen ja jotenkin tyhjentyneen näköiseen baskeriin tälläytynyt keski-ikäinen nainen töni ja läpsi vastahankaista pokeriautomaattia. Kun se oli aikansa pahoinpidellyt sitä ymmärtämätöntä konetta, henkilökunta tuli lopettamaan sen nujakan ja talutti naisen takaisin loosiin, missä sillä oli rivissä kolme keskeneräistä juomaa jotka oli tyrkitty täyteen kaikenlaisia pillejä ja sateenvarjoja ja mitä lie airoja. – Mä en tiedä mistä tää tuli mutta tässä on mun mielestä jotenkin turvallista, Lihi sanoi sitten.” – Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani, s. 266

Baareihin ei ole kanta-asiakaskortteja. Jonkinlainen naama-VIP kuitenkin irtoaa, esimerkiksi ilmainen kahvi. Tämäkin vain, jos kyseisessä baarissa käy tarpeeksi usein, pitkään ja itsepintaisesti. Sitten tunteekin jo baarimikot nimeltä ja tietää, miten reistailevan vessanlukon saa kiinni ilman, että se jumittuu – kuitenkin niin, että ovi on lukossa, eikä kukaan pääse yllättämään kesken virtsan. Nämä asiat ovat silmissäni arvokkaampia kuin kaukaiselle kanta-asiakastilille kertyvät bonukset ja kaikenmaailman pisteet.

Vaikka kaipa niitäkin kertyisi. Ja nyt olisi jo kertynyt sievoisesti. Ehkä niillä tuopin ostaisi, tai pari.

Tuoppi tai pari, niillehän sitä yleensä lähdetään. Toisinaan alkuperäinen ajatus yhdestä tai kahdesta pitää paikkansa, toisinaan ”yksi” kääntyy muotoon: ”yksi känni”. Sekin on ihan hyvä. Nyt kuulostan alkoholistilta.

Asiaan. Toisissa baareissa vain viihtyy paremmin kuin toisissa. Tai niihin tulee kernaammin asteltua. Kernauden asteeseen vaikuttaa toki baarin sijainti omaan asuinpaikkaan nähden ja se, onko siellä kavereita. Harvempi sitä vielä tässä iässä, kertakaikkisen energisessä alle kolmenkymmenen ikävuoden ylväässä, joskin itsevarmassa aikuisuudessa vielä yksikseen baarissa nyhvyttää.

Kun on kaljalle lähtemisestä puheltu, tiedustelee joku seuraavaksi, missä nuo maltaiset juomat kuuluisi nauttia. ”No moro moro, nähdäänkö vakiopaikassa?” tiedustelee kaljakaveri. Ja siellähän sitten nähdään.

Kalliossa olen useimmiten kaljalla Heinähatussa, B12:ssa tai Pääkonttorissa. Nämä ovat valikoituneet kantapaikoikseni joko hintatason, sijainnin, vapaan tilan tai ystävien suosituksien vuoksi. Tomi on melkeinpä jumahtanut Pub Porthaniin. Siellä omistaja moikkaa iloisesti ja ihmettelee, jos kaverit ovat kaljalla ilman häntä. Ajoittaisina suosikkeina ovat olleet myös Aleksis K ja Taz.

Onhan tällainen tapoihinsa kangistuminen vähän pelottavaakin. Siksi haemme uusia kokemuksia, uusia baareja. Vaikea on kuitenkin uskoa, että edellämainittujen jotenkin turvallista tunnelmaa yksikään ylittäisi. Ehkä ajan kanssa.