Efesiin, Efekseen, Efeehen

* ei ole

* ei ole

Helsinginkadun alkupäässä, Leijonapizzakebabin (vaimikäseonkaan) vieressä, on pari vuotta ollut tyhjä liiketila. Tai eihän se tyhjä ole ollut, vaan ikkunasta sisään tiiraava utelias ohikulkija on saattanut nähdä viimeiseen päälle sisustettuun baariin. Jääkaapit ovat olleet käynnissä, terävät tiskin takana hyllyssä.

Cafe Efes Bar on seissyt tyhjillään Helsinginkatu kakkosessa pidempään kuin tämä blogi on ollut olemassa. Siksi onkin sopivaa, että kun nyt palaamme tauolta, on Efes ensimmäinen paikka, jossa käymme.

Harmi, että baarin nimikkojuoma, turkkilainen Efes, on ihan hirveän makuista.

Mehän emme hirveästi mitään oluenmaistelusta ymmärrä, mutta viisaammat asianharrastajat ovat onneksi Efestä joutuneet juomaan. He vahvistavat meidän maallikkomielipiteemme. Netti on nimittäin väärällään tämäntyyppisiä lausuntoja:
”Jälkimakua ei käytännössä ole lainkaan, mikä ei ole välttämättä huono asia oluen maku huomioiden.” [1]
”Nesteenä arvosteltuna: märkää. Oluena arvosteltuna: keskinkertainen, jopa huono.” [2]

Helppo allekirjoittaa. Periaatteessa Efes on kai Turkin kaljalahja maailmalle, mutta niin kuin tämän tittelin haltijat aina (Karjala, Fosters, Budweiser, Saku), olisi vienti ollut syytä jättää tekemättä. Nyt tulee lähinnä paha mieli Turkin ja turkkilaisten puolesta. Tätäkö ne juo? Sääliksi käy.

Onneksi Efeksessä (Efeessä? Efehessä?) Efes tarjoillaan pakastinkylmässä tuopissa. Kylmyys taittaa kaljan makua mauttomampaan suuntaan, mikä on näiden peruskusien kanssa aina vain hyvä juttu. Niin myös Efehen kanssa. Mutta kun tuoppi sulaa ja kalja lämpenee, paljastuu ”Välimeren ykköskaljan” todellinen luonne. Makea ja jotenkin maissinen maku pakottaa melkeinpä jättämään tuopin kesken. Siitä tulee uudelleen paha mieli.

efes

Muutakin kaljaa Efeksestä toki saa, mutta kyllä minä Pirkka-nimisessä paikassakin joisin Pirkkaa, enkä Karjalaa. Sitä paitsi Efes on baarin halvin tuoppi, 5 euroa isosta.

Paikkana Efes on ihan ok. Tilat on melko kahvilamaiset ja baaritiskistä tulee mieleen lähinnä pizzerian tilausluukku. Ei siis mikään design-ihme, mutta ei toisaalta milläänlailla epämiellyttävä sisustus. Neutraali. Paljon parempi kuin kaljan maku. Baarista on hyvät näkymät Hesarin alkupäähän, mutta valitettavasti suoraan Piritorille ei Efeksen ikkunoista näe. Siitä Leijonakuningaskebabpitsasta on varmaan hyvä tiirailla tapahtumien keskipisteeseen.

Efekselle soisi menestystä, sillä kahden vuoden odottelu baarin avaamiseksi on varmasti koetellut (mukavalta vaikuttavan) omistajan hermoja ja pankkitiliä. Harmi, että nimikko-olut on niin huonosti valittu. Varsinkin, kun Turkissa on parempikin vaihtoehto.

Jos baari piti turkkilaisen oluen mukaan nimetä, miksei sitä nimetty Peraksi:

pera

Mäkelänkadun baarikierros

Baarikierros (tai pubiraahautuminen, kuten Lontoossa sanotaan) on hieno laji. Se on taidetta, se on urheilua, se on kaikkea siltä väliltä. Joskus kierros on spontaani, joskus taas tarkkaan etukäteissuunniteltu. Molemmilla tyyleillä voi saada aikaan erittäin voimakkaita kokemuksia.

Ystävämme järjesti viime lauantaina synttärit mahtavalla konseptilla: kävisimme illan aikana kaikissa baareissa Mustan Härän ja Stadin tähden välissä Mäkelänkadulla. Tällä kilometrin mittaisella pätkällä baareja on yhteensä kahdeksan.

mäkelänkatubaarikierros2

1. Musta Härkä. Oli erittäin outoa olla ”keskellä päivää” (viiden, kuuden aikaan) Härässä. Yleensä ovi on kutsuvasti auki ja sen edessä vähemmän kutsuvasti portieeri. Nyt ovea ei meinannut edes löytää. Baarissa oli täysin tyhjää, mitä nyt tiskillä istui pari keski-ikäistä äijää, joista toinen mietti, että onpa täällä hiljaista. Perätilassa (hehe) istui ihmisiä syömässä. Kuka tulee Mustaan Härkään syömään. Näyttivät perheiltä, oli mummoja ja muita. Päiväsaikaan Härässä ei ole karaokea, se alkaa vasta kahdeksalta. Televisiosta Sauli Niinistön haastattelu ja Pariisin tapahtumat. Onneksi ei ääniä. Kuulemma edellisenä iltana tanssilattialla, DJ-pöydän takana, myös Pariisin uutiset. Todellinen tunnelmannostattaja. Yhden nopean juoman jälkeen oli pakko poistua seuraavaan. Vaikea suositella, paitsi puolenyön jälkeen. Päivällä 1/5, illalla 5/5.

2. Don Alberto My Way. Tässä on Helsingin siistein baarin nimi – ja ehkä epäsiistein baari. Tai ainakin sen oloinen. Jotenkin aina outo fiilis astua paikkaan, jonka ikkunoista ei oikein näe sisään. Muita asiakkaita kaksi tai kolme. Televisiossa formuloiden aika-ajot, äänet päällä. Oven vieressä istui humalainen nainen, bailasi jotain biisiä istualtaan ja moikkasi kaikki, kun lähdemme tästäkin baarista melko nopeasti seuraavaan. 2/5.

3. Morris. Uusi paikka. Vaikea sanoa, onko tämä nyt se sama Morris kuin ennen Hämeentiellä. Työntekijät eivät ainakaan tällä kertaa olleet samoja. Uusi Morris on helvetin iso ja avara. Baarista löytyy jopa kaksi biljardipöytää. Ja todella monta televisiota, joista jokaisessa joku megapaska ohjelma, kuten baariklassikko Hauskat kotivideot. Tuli mieleen paska amerikkalainen baari (eri tavalla kuin Hämeentien Morriksesta) tai niin kuin ystävämme Danielle sanoi: Ihan niin kuin joku huono lentokenttäbaari. 1/5.

städäri

4. The Beach. Jos Morris on huono amerikkalainen baari, on The Beach sitä vastoin siisti amerikkalainen baari. Tulee ihan joku brooklyn tai berska (toim.huom. Berliini) mieleen. Miksi tämä on Vallilassa? Ehkä The Beach on täydellinen esimerkki siitä, miten kantakaupunki leviää kauemmaksi ja kauemmaksi. Baari olisi helppo kuvitella Iso Roballe, tosin pikkaisen fiinimpänä ja siloitellumpana. Nyt sopivan räkäinen. Teemabaareja ei voine koskaan olla liikaa. The Beachissa on viety teema sopivan pitkälle: baaritiski on tikibaarihenkinen katos, flipperikin on Baywatch-flipperi! Flippereitäkin on ylipäätään liian vähän. Ompussa on, onko muualla? Tässä vaiheessa niin teksti kuin baarikierroskin uhkasi ajautua sivuraiteille, sillä The Beach oli ensimmäinen baari, jossa oli pakko juoda toinen kalja. Jos tämä olisi lähempänä kotia (ja ehkä vähän halvempi), tulisi täällä käytyä enemmänkin. 4/5.

5. Sture Jazz Bar. Jatsiklassikko on jonkinlaisessa puoliremontissa. Kierroksen ensimmäinen baari, johon emme meinanneet mahtua sisään, ja kun saimme kymmenhenkisen seurueemme pöytään mahdutettua, uhkasimme suututtaa paikalliset. Sori, ei me teille puhuttu. Jotenkin tunnelma oli hukassa, ehkä johtuen kasvavasta humalatilasta ja suuresta seurueesta. Sture Jazz Bar on pienelle (1-4) porukalle ja ehkä arki- tai sunnuntaikaljoihin paremmin sopiva baari. Pettymys oli suuri, kun kajareista ei kuulunutkaan jazzia vaan jotain perusmusaa. Pakko antaa 3/5.

6. Pub Magneetti. Harmi, ettei Magneetti ole kalliossa. Kyseessä on nimittäin Helsingin paras baari, jonka omistaa Helsingin paras baarimikko (moro, Mats!). Musiikki on aina todella hyvää, tunnelma on kohdallaan ja palvelu kaupungin parasta. Ylisanoja ei ole tarpeeksi. Täällä tuli käytyä aikanaan todella paljon, kun pari ystävää asui samassa talossa. Teimme Magneetin yksivuotissynttäreiden kunniaksi merkkipäivää juhlistavat paidat, yksi tovereistamme jopa spreijasi tekemämme logon selkäänsä. Baarin ainoa vika on se, että tilaa on vähän. Meillä kävi kuitenkin mieletön tuuri, sillä yläpöytä vapautui juuri, kun tulimme paikkaan sisään. Pisteitä asteikon räjäyttävät 6/5.

backas

7. Backas Bar. Kadun toiseksi paras baari ja ainoa, joka on eri puolella katua kuin muut. Erittäin viihtyisä, vaikka onkin käytännössä vain yksi iso huone, jonka keskellä on biljardipöytä. Pelaaminen on muuten ilmaista. Tännekin mahduimme vain ihmeen kaupalla (kello alkoi olla jo melko paljon), tosin jouduimme jakautumaan kolmeen eri pöytään. Kerroin jollekulle satunnaisjututtajalle, että olemme Mäkelänkadun baarikierroksella. Kommentti: ”Aika rajuu!” Olihan se. 4/5.

8. Stadin tähti. Städäri. Kallion laidan yökerho, jossa on tullut käytyä enemmän tai vähemmän satunnaissäännöllisesti jatkamassa viikonloppujuhlintaa kohta kai yhdeksän vuoden ajan. Mennyt viimeaikoina turhan kalliiksi (sisäänpääsy kai kahdeksan euroa?), joten hintatietoiset ovat vaihtaneet jatkopaikaksi Mustan Härän. Städäri on silti ihan pätevä valinta edelleen. Bailausta voi tehdä välittämättä siitä, miltä näyttää tai kuulostaa. Tanssilattialla voi saavuttaa täydellisen hikoiluvapautumisen rankan kierroksen päätteeksi. Arvosana ∞/5.

Städärissä tuli taas viihdyttyä lähemmäksi pilkkua ja sen jälkeen hoiputtua Mäkelänkadun päähän, josta matka jatkui Hämeentietä pitkin kotiin. Jos on ollut baarissa kuudesta neljään, on ansainnut falafelit. Onneksi kotikorttelista saa riittävän hyvää.

Mäkelänkadun baarikierros: 5/5.

falafelit

Vihdoin viimein Kombossa ja Solmussa

Vietimme lauantaina kliseistä treffi-iltaa eli kävimme syömässä ja juomassa tavallista paremmin (lue: myös kalliimmin). Tällä kertaa se tarkoitti Kurvin ympäristössä pyörimistä. Molemmat kohteet olivat jo pitkään olleet tähtäimissämme, mutta pääsimme vasta nyt paikalle. Solmu-baari avasi ovensa jo heinäkuussa ja Kombo winebar & kitchen on ollut Kurvissa piilossa jo parikin vuotta.

Kävimme luonnollisesti ensin juomassa ja sitten syömässä, mutta koska emme osaa kirjoittaa ruoasta, pohditaan Komboa lyhyesti ensin.

Tuomio: järkyttävän hyvä. Oikeastaan muuta ei tarvitsi edes sanoa.

Syödään ensin, kuvataan sitten.

Syödään ensin, kuvataan sitten.

No jos nyt pari sanaa kuitenkin. Huh huh. Harvoin tulee ruoan suhteen sellaisia erityiskokemuksia, mutta tällä kertaa tuli. Melkein jokaisesta kahdeksasta eri asiasta, jota lautaselle oli pantu. Erityismaininta marinoiduille herkkusienille. Ja tapenadelle. Ja munakoisoille. Ja…. Niin, käytännössä kaikille.

Hintakaan ei ole erityisen paha laatuun nähden, pulittamaan joutuu 18 euroa isosta tapas-lautasesta, jonka saa omien mieltymystensä tai rajoitustensa mukaan. Vegaaninen ja gluteeniton onnistui mukisematta. Tarjoilukin oli erittäin ystävällistä ja salamannopeaa.

Kombo oli alunperin Kallion baarit -listallammekin, koska, no, nimessä sanotaan bar. Mikään baaribaari kyseessä ei kuitenkaan ole, vaan ihan täysverisestä ravintolasta. Vähän näytti siltä, että pöytävarauskin on paikallaan.

Viinibaariudesta huolimatta bisseä on tarjolla myös. Hanaa ei tosin taida löytyä, mutta Pyynikin käsityöläispanimolta on joitain oluita. Hinta taisi olla reilut 6 euroa per pullo eli ihan perustasolla näiden suomalaitsen pikkukaljojen suhteen.

Mutta kannattaa ottaa sitä viiniä. Meidän juomamme pullo oli parasta viiniä, jota olemme pitkään aikaan tai ehkä koskaan, juoneet. Ja meistä toinenhan on pitänyt laatuviineihin keskittyvää blogiakin.

Keskieurooppalaiset juomatavat vaativat alkujuoman ennen illallista.

Keskieurooppalainen tapakulttuuri vaatii alkujuoman ennen illallista.

Komboa ennen kävimme siis Solmussa ”drinksuilla”. Siis kaljalla. Solmu on Vaasankadun uusin baari, se avattiin heinä-elokuun taitteessa tiloihin, joissa oli ennen Levykauppa Äx (joka on siirtynyt jonkun metrin verran Piritoria päin) ja joku toimisto, kertoo City-lehti. Tilanne on harvinainen Kalliossa: jotakin häviää ja tilalle tulee baari. Edellisen kerran näin kävi kai 5th Street Barin kohdalla. Yleensä (tai ainakin mielikuvissa) kehitys on toiseen suuntaan, baarit muuttuvat kahviloiksi ja muiksi pikkukivoiksi paikoiksi.

City-lehden jutussa baarin perustaja kertoo, että Solmusta on ollut tarkoitus tehdä Vaasankadun ja koko Kallion hienoin/magein baari. En tiennyt, että kukaan enää käyttää sanaa ”magee” (vai jopa ”magea”?), mutta kyllä tavoitteen baarista näkee. Nykybaarityylissähän on kaksi linjaa: saatanan tumma ja helvetin vaalea. Solmu on lähtenyt ensinmainittuun suuntaan. On paljasta tiiliseinää, on mustaa nahkasohvaa ja -nojatuolia, on tummaa puukalustetta.

Tummuus ja ”rouheus” on ajoittain vedetty vähän jopa överiksi. Miksi vessan ovet näyttävät ruostuneelta metallilta? Toisaalta: Miksi vessassa on outo merellinen teema niin kuin kenen tahansa keski-ikäisen kotoilijan kylppärissä? Onneksi fiiniyttä korjaa iso rainbow-saippuapönttö. Ei turhan korea.

Jostain syystä tämä nauratti ääneen.

Jostain syystä tämä nauratti ääneen.

Isojen ikkunoiden ja tumman sisustuksen yhteissanoma on selvä: täällä on tarkoitus viihtyä korostetun rennosti. Tätä vasten tuntuu hieman oudolta, että pienessä baarissa on kolme isoa telkkaria ja niissä äänet päällä. Nettisivuillakin sanotaan, että Solmussa nähdään ”kaikki tärkeimmät urheilukisat ja ottelut suorana”. Se vähän ahdistaa. Pelkkä iso telkkari pienessä baarissa vie jo kaiken huomion, miksi siihen täytyy yhdistää vielä urheiluselostuskin? Tässä valinnassa Solmu eroaa vahvasti Vaasankadun toisessa päässä olevasta Molotowista, joka on helppo nähdä Solmulle jonkin sortin kilpakumppanina tai hengenheimolaisena.

Toisaalta testi-iltanamme Solmun telkkarista tuli mm-rugbyn finaali, joka on kuulemma maailman suurimpia urheilutapahtumia. Kolmen vartin katselun perusteella rugby on kieltämättä vaikuttava laji: koko ajan tapahtuu jotain ja useimmiten ”jotain” on tylyjä taklauksia. Plus rugby lienee ainoa laji ja Uusi-Seelanti ainoa joukkue, joka tanssii (tai ”tanssii”, kyseessä on vanha maoriperinne haka) kentällä ennen ottelua. Olisin kyllä silti mieluummin katsonut sitäkin ilman ääniä.

Oudosta urheilufiksaatiosta huolimatta Solmu oli pienoinen yllätys. ”Uusi rento baari Vaasankadulla” kuulosta ihan kauhealta (kts. myös uusittu Kustaa Vaasa), mutta Solmu on paljon tätä vaikutelmaa parempi – vaikka lauantai-illan asiakaskunta olikin sitä kliseistä kolmekymppistä partahipsteriä (jostain syystä naisia oli paikalla ehkä kolme, liekö rugbyn vaikutusta vai erikoisbissebaarin vakio-ominaisuus).

Mutta jos altistetaan Solmu samalle testille kuin Kustaa Vaasa, jää Vaasankadun tulokas voiton puolelle. Eli: Jos eksyisi tällaiseen baariin ulkomailla, mikä olisi tuomio. Pakko myöntää, että Solmuun summanmutikassa sattuessa olisi ihan ok fiiliksissä löydöstä. Paikallista kaljaa, rento oleskelufiilis. Ei paineita. Ei toisaalta hirveästi voitettavaakaan, koska ei tällaisella perushyvällä suorittamisella päästä kenenkään lempibaariksi. Joku särmä puuttuu, eikä kaikki maailman tummasävyiset pinnat voi sellaista baariin tuoda. Ehkä vuosien päästä Solmulla on oma maineensa ja vielä selkeämmin oma fiiliksensä. Molotow on hyvä esimerkki baarista, joka on löytänyt oman paikkansa Vaasankadun kaljaloiden joukosta.

Nähtäväksi jää, mikä Solmun identiteetti on. Ensikosketus yllätti varovaisen positiivisesti.

Istumapaikkoja on aika vähän, mekin jouduimme peränurkkaan vaikka olimme paikalla puoli kuudelta lauantaina.

Istumapaikkoja on aika vähän. Me jouduimme peränurkkaan vaikka olimme paikalla puoli kuudelta.

No niin. Sen verran oli sanottavaa itse baarista. Seuraa sekavahko ja ristiriitainen jälkikirjoitus, jota ei ole pakko lukea. Siinä mainitaan gentrifikaatio. Ihan oikeasti, ei ole pakko lukea. Ei ehkä kannatakaan. Solmussa kalja maksaa 4,50. On Lapparia. Iso tuoppi.

Jatketaan.

Solmussa ensimmäisen tuopin ja sitä seuraavan kalliin ulkomaalaisen pienpanimon pullo-oluen jälkeen ajatukset lähtevät vaeltamaan kohti laajempia alueidentiteettikysymyksiä. Pakko kai se on tässä yhteydessä edes sivuta peljättyä ja hankalaa gentrifikaatio-aihetta.

Väistämättä tulee mieleen, ja olen kuullut tällaista pohdintaa muiltakin, että onko Vaasankatu on väärä paikka tällaiselle baarille. Jos Vaasankatua on ”aina” (siis: tietylle porukalle tiettynä aikana) edustanut Kultapalmu, Kalliohovi ja Heinähattu, on Solmu liian pitkä askel ”väärään” suuntaan. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.  Ei siinä Kustaa Vaasa -tekstissäkään ollut tarkoitus käyttää ”aitous”-sanaa, mutta sinne se vain lipsahti. En edes huomannut koko asiaa, ennen kuin PIFillä siitä mainittiin. Anteeksi, hävettää.

Solmun ovelta katua ja sen kasvisravintolaa ja taidegalleriaa katsellessa tuli mieleen, että onko Vaasankatu – ja Kallio laajemmin – ohittanut jonkinlaisen käännekohdan. Pisteen, josta ei ole enää paluuta. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Tämä on tietysti gentrifikaatiosta puhumisen vaikein paikka: Onko se aina konservatiivista? Eikö muutos olekin elämän ja kaupungin perusasetus? Tai ainakin pitäisi olla? En tiedä. Siksi tästä ei tee ikinä mieli puhua, mutta taas mennään saatana.

Muutaman vuoden päästä voi näyttää siltä, että 2010-luvun puolivälin tienoilla Kallio oli jollain tapaa monipuolisimmillaan. Tämä oli aikaa, jolloin räkälä, hyvä ja edullinen kasvisruokapaikka, taidegalleria ja thaihieromo mahtuivat samalle kadulle vierekkäin. Parin vuoden päästä ensimmäistä ja jälkimmäistä ei välttämättä enää ole. Ehkä tilalle on tullut gastropub ja ”luovan luokan” työhuone. Tai jotain vastaavaa.

Ehkä kyse on taas vain siitä, että on itse kolmekymmentä ja kaikki tuntuu vedenjakajalta. Oli aika ennen tätä ja aika tämän jälkeen. Perkele, tältäkö se ikäkriisi näyttääkin. Aika entinen ei koskaan palaa.

Lyhyen aikavälin nostalgisointi ja romantisointi on nykyisin vielä niin pirun helppoa. Apuna voi käyttää vaikka Googlen karttapalvelua, jonka katunäkymän kuvat Vaasankadulta ovat kuuden vuoden takaa. Vuonna 2009 Vegemesta taisi olla ainoa kasvisruokapaikka ja Hilpeä hauki ainoa olutravintola koko kadulla. Ei ollut Molotowia, ei Solmua, ei uusittua Kustaa Vaasaa, ei Street Gastro Döner Harju Soi Soi Just Vege Tuk tukia. Oli Kallion Kebab ja pari edesmennyttä pitseriaa ja Siima baarin tilalla ravintola Luna Negra, jonka olemassaolon niin minä kuin internetkin on unohtanut täysin.

Paljon on siis muuttunut pelkästään kuudessa vuodessa. Toisaalta silloinkin oli B12, oli Iltakoulu, oli Heinähattu, Apollo ja Ärrä. Jotkin asiat pysyvät paikoillaan. Solmu ei edes vienyt tilaa miltään ”aidommalta” baarilta, vaan pelkästään laajensi kadun tarjontaa. Tuskin sellainen Vaasankadun elämää tai mainetta tappaa, vaikka piirun verran luonnetta muuttaakin. Ja aika entinen ei koskaan palaa.

Solmun tuoppi: Lapin kultaa; 0,5 litraa; 4,50 euroa. Solmu-panimon ale 6,50 ja ipa 6,80 euroa.

Käytyjen baarien määrä: 66.

Kustaa Vaasa on kuollut

Voi jumalauta. Miksi? Tämä on hirveää.

Mietin pitkään, että jättäisin tämän tekstin noihin kuuteen sanaan. Tuollainen nimittäin oli ajatusketjuni, kun vietimme viime lauantaina noin 15 minuuttia uusitussa Kustaa Vaasassa.

Paikka on remontin myötä kustu täysin.

Lokakuussa 2014 Kustaa Vaasa meni kiinni, koska koko talo meni remonttiin. Kävimme silloin heittämässä Kusivaasille hyvästit ja jäimme odottamaan remontin valmistumista.

Koko tila on rakennettu uusiksi, vaikka vanhan Kustun tunnistaakin pohjaratkaisusta. Tiski on siellä missä ennenkin, samoin vessat. Se tiskin viereinen kulmapöytäkin on suurinpiirtein samanlainen.

Kaikki muu onkin muuttunut. Käsittämättömään suuntaan. Yleisilme on jostain syystä valkoisen ja oranssin yhdistelmä. Keittiön teräspinnat hohtavat avonaisen baaritiskin takaa pitkälle saliin. Seinille ja kattoon on kiinnitetty eurolavoja, jotka näyttävät siltä, ettei niitä ole ikinä käytetty. Ehkä ne on vartavasten sisustuskäyttöön tehtyjä design-eurolavoja. Se sopisi kuvioon. Kaikki salin pöydät ja tuolit ovat korkeita, joten tuolilla istuu kuin syöttöjakkaralla. Seinänvierustan loosissa istuessa tulee sellainen olo, että täällä ei saa olla kauaa.

(Kuvia voi käydä katsomassa instagramista tagilla #kustaavaasa. Tästä saa melko hyvän käsityksen uudesta tilasta. Paitsi että oikeasti se näyttää rumemmalta.)

Koko paikasta tulee itse asiassa sellainen fiilis, että istuu jonkin olevinaan trendikkään ravintolan ”loungessa” odottamassa, että pääsee syömään. Mutta ei, ei täältä pääse mihinkään. Paitsi onneksi pois.

Onpa mukavaa.

Onpa mukavaa. Kuvassa myös surullisenkuuluisia eurolava.

Niin, periaatteessahan Kustaa Vaasassa istutaan ravintolan loungessa. Nykyään sieltä saa nimittäin ruokaakin. Ja minkälaista! Onko ÄIJJEMPÄÄ listaa nähty edes ABC:llä? Ajatteliko kukaan vanhassa Kustaa Vaasassa, että saisipa täältä 15 euroa maksavat lohipullat? Tai ylipäätään Vaasankadulla. Tai missään.

Kallion, tai vähintään Vaasankadun aidoimmasta, välittömimmästä, rennoimmasta paikasta on tullut ehkä koko Kallion paskin. Yhden käyntikerran perusteella en keksi yhtään syytä, jonka takia tulla uusittuun Kustaa Vaasaan takaisin. Vanhassa Kusivaasissa niitä oli lukuisia.

Se on ymmärrettävää, että remontin myötä paikan henki muuttuu. Uusia suuntia haetaan ja kaikenlaista kokeillaan. Mutta harvoin paikassa onnistutaan tekemään lähes sataprosenttinen tason alennus. Pari melkein positiivista asiaa uuteen Kustaa Vaasaan kuitenkin liittyy:

  1. Vessassa kehtaa käydä paskalla, mutta sekin lähinnä hävettää. Ennen ei olisi uskaltanut – ja hyvä niin.
  2. Kalja ei ole ihan niin kallista kuin olisi odottanut. Tuopin hinta on noussut maltilliset 30 senttiä, mikä on melko normaali vuosikorotus. Toisaalta: 0,4 litraisen tuopin myyminen hintaan 4,20 tarkoittaa oikean ison tuopin hinnaksi 5,25 euroa. Eli onhan se nyt ihan helvetisti, Kalliossa.

Hyvä mittari baarin viihtyvyydelle on seuraavanlainen: Jos sattuisit baariin vieraalla paikkakunnalla (ulkomailla tai kotimaassa) ilman mitään ennakkotietämystä, kiittelisitkö itseäsi valinnasta?

Uusittu Kustaa Vaasa epäonnistuu tässä testissä täydellisesti. Jos jossain Seinäjoella tai Münchenissä eksyisi tällaiseen baariin, sitä joisi kaljansa mahdollisimman nopeasti ja lähtisi etsimään seuraavaa paikkaa. Ja koko ajan vituttaisi. Niin kuin nytkin kävi.

Kustaa Vaasa saa meiltä tylyn tuomion: eipä tarvitse käydä enää koskaan uudelleen.

Se on sääli, koska vanha Kustu oli Vaasankadun parhaimmistoa. Kuten sanottua, kävimme viimeksi Kustaa Vaasassa juuri ennen remonttia. Kirjoitin miestenvessasta ottamani kuvan alle ”Tätä ei tule ikävä.”

Olin väärässä.

RIP Kustaa Vaasa. Oli hauska tuntea.

Tuoppi: 4,20 euroa; 0,4 litraa; Sandelsia.

Käytyjen baarien määrä: 65.

Viimeiset pari kaljaa Kustaa Vaasassa? Siltä näyttää.

Viimeiset pari kaljaa Kustaa Vaasassa? Siltä näyttää.

Pari kaljaa Saimaalla

huvila

Viime viikko meni pääasiassa Savonlinnassa. Vahvat suositukset Panimoravintola Huvilalle (kuvassa) ja Olutravintola Sillansuulle:lle. Ensin mainitussa on hieno ulkoilmaosasto, jälkimmäisessä taas reilusti vaihtoehtoja oluen maisteluun.

Sillansuussa tulikin sitten sorruttua pahemmanlaatuiseen oluthifistelyyn ja juotua lähinnä yli seitsemän euroa maksavia kaljoja. Kerrankos sitä. Maisteluun pääsivät mm. kusenmakuinen Thornbridgen Tart ja saman panimon mansikanmakuinen I love you will you marry me. Ei jäänyt epäselväksi kumpi on parempaa. Hifistellessä ei voi aina voittaa.

Paluumatkalla Mikkelissä ei löytynyt keskustasta silmämääräisesti hyvää baaria, joten päädyimme matkakeskuksen lähellä olevaan Päämajaan. S-ryhmän baari, kävi ilmi. Jotenkin noissa vieraissa maakuntakaupungeissa päätyy melkein aina vihreän kortin tavernaan. No, terassilla istuessa ilmapiirillä ei ole niin merkitystä. Ensi kertaa varten täytyy tehdä taustatyö huolellisemmin.

Savonlinnassa valinta on kuitenkin selvä: joko Huvila tai Sillansuu. Tai Seurahuoneen kattoterassi. Se jäi vielä odottamaan ensi kertaa.

Kallio Block Party 2015

 

Tässä vielä pari fiilistelykuvaa eilisiltä Kallio Block Partyiltä. Olipahan taas mahtavat kinkerit. Joka vuosi blockpartyillä olen miettinyt, että ohhoh, onpa iso tapahtuma, ei ne varmasti ensi vuonna voi ylittää itseään. Eipä.

Kallio-liikkeen vapaaehtoiset, jotka KBP:n ovat vuodesta toiseen järjestäneet, ansaitsevat kaikki mahdolliset kiitokset. Yli kymmenentuhannen kävijän bileet nollabudjetilla! Mahtava suoritus taas kerran.

PS. Koska jossain vaiheessa tuli kylmä, menimme baariin. Päädyimme Bullutiin, koska kaikki muut baarit olivat ihan täynnä. Bullutistakin löytyi istumapaikat lähinnä tuurilla.

DSCF5104 web

DSCF5143 web

DSCF5150 webedit

 

Kurvin baarit, osa 4: Kaikki Kurvin baarit

Kuvat: Pari kaljaa; paitsi Pääsky Pub (Yle) ja Flagon (Flagon)

Tyylejä riittää.

Kurvissa on yhteensä 12 baaria noin 350 metrin säteellä toisistaan. Se on paljon jopa Kallion mittapuulla.

Tänään vietetään viidennettä Kallio Block Partyä. Korttelijuhla valtaa tänä vuonna Kurvin, joten bileiden kunniaksi olemme tällä viikolla kirjoittaneet niistä Kurvin baareista, joista emme ole aikaisemmin kirjoittaneet.

IMG_20150729_193432

Bar Bronco, Hämeentie 23. Villin lännen saluuna, jossa takahuone urheilun seuraamiseen. Tarjoilee myös ruokaa.

Flagon, Vilhonvuorenkatu 5. Turvallinen perusbaari.

Hilpeä hauki, Vaasankatu 7. Laajaan olutvalikoimaan keskittynyt laatubaari.

Iltakoulu, Vaasankatu 5. Välimallin baari näkymällä Piritorille.

Kolme Kaisaa, Hämeentie 29. Näköalabaari, joka on kolmeen asti auki.

Kurvitar, Hämeentie 58-60. Klassikko ”räkälöiden” joukossa.

Lepakkomies, Helsinginkatu 1. Kallion aktiivisin keikkapaikka.

Loosister, Hämeentie 50. ”Rokkihenkisen” Loosen pikkusisko Kalliossa. Vegaanista pizzaa!

Madame Kurvi (ent. Monte Etna), Hämeentie 31. Ravintolamainen, joskin melkoisen mainio paikka istuskella etenkin happy hour -aikaan.

Pääsky Pub, Pääskylänrinne 2. Mitä ilmeisemmin etenkin nuoremman väen suosima, hieman Kurvin kuhinasta syrjässä sijaitseva turvallinen perusräkälä.

Wanha Mestari, Hämeentie 35. Jos haluat juoda rossomaisessa ympäristössä kaljaa, tämä lienee sinun paikkasi.

William K, Helsinginkatu 2. Matto pöydällä pitää dokaajan valppaana. Tai sitten ei, sillä matto imee kivasti kaikki loiskeet kusesta keskiolueen.

Kurvin baarit, osa 3: Wanha Mestari, Madame Kurvi, William K.

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015. Lue myös sarjan ensimmäinen ja toinen osa

Kurvin baarit -sarjan viimeisessä osassa kävimme suorittamassa jäljellejääneet baarit läpi. Ennako-odotukset eivät olleet kovat, sillä tämä kolmikko on syystäkin jäänyt viimeiseksi. Ketjubaarit eivät ole koskaan olleet lähellä sydämiämme. Pakko ne oli kuitenkin käydä tsekkaamassa.

Hämeentie 35. Ma-to 15-00, pe-la 14-02, su 14-22.

Hämeentie 35. Ma-to 15-00, pe-la 14-02, su 14-22.

Wanhan Mestarin terassilla mieleen juolahtaneet vähän yli 20 kysymystä:

1: Miksi täällä on näin vähän ihmisiä?
2: Missähän baarimikko on?
3: Tultiinko me vahingossa Rossoon?
4: Pitäisikö sittenkin mennä terassille?
5: Hei, tästähän näkee suoraan Kurvittaren terassille! Miksei me menty sinne?
6: Onko tää kuitenkin enemmän joku maakuntabaari kuin Rosso? Sellainen johon menee vieraalla paikkakunnalla, kun ei tiedä niitä hyviä ja halvempia mestoja eikä oikein osaa lähteä keskustaa kauemmaksi.
7: Tuleeko tästä terassista sullekin sellainen olo niin kuin istuisi jossain ulkomailla? Täällähän on erillinen tarjoilupiste ja kaikkea. Paitsi että jonkin satoja vuosia vanhan torin sijasta näkymät on vilkkaasti liikennöidylle Hämeentielle ja Lidlin kassoille.
8: Miettiiköhän noi Lidlin kassahenkilöt kuinka usein, että oispa kaljaa, kun ne joutuu koko ajan katsomaan tähän terassille?
9: Vai käyköhän tässä terassilla kukaan?
10: Miksiköhän tuo tarjoilupistekin on kiinni? Kesä ja kaikkea. Toisaalta täällä on kai yksi ihminen töissä. Ja ehkä neljä asiakasta.
11: Mihinköhän nuo kaikki bussit menevät? En ole kuullut puolistakaan noista paikoista, joita niissä lukee. Mikkola? Kulomäki?
12: Mitenköhän paljon tähän kaljaan menee jotain myrkyllisiä pienhiukkasia tuosta jatkuvasta bussiliikenteestä?
13: Pitäisiköhän mennä sisälle? Ei täällä ole oikeastaan edes lämmin. Paska kesä.
14: Toisaalta onko se sisätila yhtään parempi? Kylmältä ja kliinisen ravintolamaiselta näytti.
15: Eikös tässä samassa tilassa ollut ennen joku Martina tai vastaava rossokopio?
16: Onko liian myöhäistä mennä Kurvittareen? Sen terassilla on sentään muitakin ihmisiä.
17 Miksi me ollaan täällä?
18: Miksi tämän paikan nimi on Wanha Mestari, kun tämä on ollut tässä ehkä korkeintaan vuoden.
19: Ja miksi witussa ylipäätään pitää käyttää tuplaveetä tällaisissa ”wanhoissa” nimissä? Tuleeko jollekin oikeasti sellainen fiilis, että ohhoh, nyt on aitoa ja wanhaa?
20: Ehtiiköhän tämän baarin nimi vaihtua ennen kuin tänne tulee seuraavan kerran? Jos tulee.
21: Miksi tulisi?
22: Joitko sä sen jo? Joko lähdetään?

Wanhan Mestarin terassinäkymät.

Wanhan Mestarin terassinäkymät.

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, tuulta ei ole nimeksikään. Kiitotie on avoin. On täydellinen päivä lentää. Kurvittaren suunnasta kaartaa ensimmäinen yrittäjä, mutta ei pääse yrittämisestä huolimatta asfaltista irti. Keula nousee, mutta ei. Mutta seuraava on jo valmiina ratikkapysäkillä, ja vauhti on huomattavasti edeltäjää kovempi. Kuluneet reebokit irtoavat kentästä, nousukiito on alkanut. Nopeat lasit suojaavat silmät ilmavirralta, piri suonissa takaa jyrkän nousun.

Kolmea Kaisaa sanotaan yleisesti lennonjohtotorniksi, sillä sen ikkunoista ja terassilta on esteettömät näkymät Kurvin kiitoradoille. Sieltä voi tarkkailla alhaalla pyöriviä pirisukkuloita melko kirjaimellisesta ylemmyydentunnosta käsin. Kolme Kaisaa ei ole kuitenkaan Kurvin ainoa tarkkailuasema. Heti seuraavasta rakennuksesta löytyy Madame Kurvi, joka tarjoaa lähes yhdenveroiset näkymät kiitoteille. Terassia ei ole, joten menoa täytyy katsella sisätiloista.

Madame Kurvi oli ennen Monte Etna, nimestä päätellen italialainen ravintola. Vähän sellainen ”ai niin sekin on olemassa”-paikka. Ainoa kosketus ravintolaan oli kaverin hauskahko ”seisoskelin siinä sporapysäkillä ja mun veli soitti ja sanoi että mulla on rumat vaatteet ja totta kai hämmästyin mutta sitten selvisi että ne on Monte Etnassa ja menin sinne ja oltiin siellä pilkkuun asti, nyt on hirveä darra”-anekdootinpoikanen.

Ei siis tullut koskaan käytyä. Siksi on mahdotonta sanoa, onko paikka muuttanut muuta kuin nimensä ja markkinointinsa (eli ikkunateipit ja oven vieressä olevan käsinkirjoitetun ”HAPPY HOUR 15-21” lapun). Nykyinen sisustus on kuin lentokentän ravintolassa tai kahvilassa. Sopii hyvin lennonjohtotorni-teemaan.

Hal-paa.

Hal-paa.

Pakko se on sanoa: uusi nimi on typerä, samoin logo. Niissä matkitaan tietoisesti Kurvitarta, mikä on uudelta baarilta nolo veto, onhan Kurvitar kiistaton klassikko. Tästä voisi valittaa johonkin tuomioistuimeen, kenties jopa Euroopan unionin ihmisoikeuksista vastaavaan. Madame Kurvi on siitäkin vaikea, että se on työläs sanoa, mutta siitä on vaikea keksiä lempinimeä. Madame – mutta miten sen lausisi? Kurvi? Ei, se on jo koko alueen nimi.

Ja ehkä Madame Kurville olisi syytä keksiä jokin lempinimi. Se on nimittäin, yllättävää kyllä, ihan käymisen arvoinen paikka. Se aikaisemmin mainittu häppäri on nimittäin erittäin edullinen: iso Karhu maksaa 3 euroa. Se on melkein yhtä halpa kuin Kallion halvin baari Saba, jossa sama tuote maksaa vain sentin vähemmän. Madamessa tuopit tuodaan jopa pöytään, onhan kyseessä ihan oikea ravintola.

Ravintolassa juomisessa on se huono puoli, että vaikka olisi miten hyvin syönyt, alkaa ruoan tuoksun nostattaa vettä kielelle. Nettisivujen ruokalistan perusteella kasvissyöjälle on pari annosta, vegaanillekin ehkä yksi. Tosin Madame Kurvi tekee sen saman käsittämättömän virheen kuin moni muukin ravintola: ruokalista on nettisivuilla vain pdf-tiedostona. Tosi kätevää esim. puhelimella selatessa.

Ravintolassa juomisessa on vähän sekin, että yleensä tällaiset perusravintolat eivät ole niitä kaikkein viihtyisimpiä hengailupaikkoja. Sama juttu Madame Kurvissakin. Tila on vähän turhan siisti, vähän liian avoin ja valkoinen. Kaikki on vähän tusinakamaa, ei mitään ainutlaatuista. Röökikoppi on sentään erikoinen varastohuone, josta voi tirkistellä ikkunoiden läpi muiden asiakkaiden pöytiin. Musiikki on linjaa Aerosmith, Dave Matthews Band, Nickelback ja Santanan se levy jossa on vierailijoita kuten Dave Matthews. Siis mukaharmitonta, mutta oikeasti kauheaa.

Näkymät ovat sentään hyvät. Taas yksi sankari lähtee sporapysäkillä nousuun. Hyvää matkaa.

"Tupakointihuoneesta" voi vakoilla ravintolakansaa.

”Tupakointihuoneesta” voi vakoilla ravintolakansaa. Oikeita, ulospäin antavia ikkunoita kopissa ei ole.

Vaihdamme kirjoittajaa tässä kohtaa, älä säikähdä.

Kurvin ruuhkaisimmassa kohdassa, Hämeentien ja Helsinginkadun risteämäkohdassa sijaitseva William K. on aina jotenkin harmittanut minua. Vuodesta 2005 Kurvin taloksi nimetyn rakennuksen kivijalassa toimineessa Oluthuone-ketjun (S-ryhmän) William K:ssa ei sinänsä ole mitään vikaa – ei se nyt tämän yksittäisen baarin syytä ole, että koko ketju on jokseenkin persoonaton ja yrittää olla liikaa irlantilainen, brittiläinen, tai minkämaalainennyttahansa baari. Nimen omaan yrittää.

Harmitukseni syy on kehnoon käyttöön mennyt mainion kokoinen liiketila. Miten hienoa, jos tuossa tilassa olisi jokin hieman persoonallisempi ja edes jollain tapaa rehellisen tuntuinen baari, jossa olisi vaikkapa esiintymislava? Liiketila on iso ja valoisa, joskin hieman matalanpuoleinen. Noh, nyt siinä on William K. ja siihen täytyy tyytyä.

Paksut, pöytiä peittävät matot eivät ainakaan pelasta baarin tuntumaa. Mieleen juolahti useita kysymyksiä mattoja koskien (tekee mieli soittaa Oluthuoneiden edustajalle ja kysyä nämä): pestäänkö pöytämatot? Kuinka usein niitä vaihdetaan? Pestäänkö ja vaihdetaanko ylipäätään? Onko koskaan mitattu, kuinka montaa erilaista bakteerikantaa ja taudinaiheuttajaa noista pöytämatoista löytyy? Miksi pöydillä pitää olla mattoja?

Jälkimmäiseen mietin kaikenlaisia syvällisehköjä selityksiä, että ehkä William K.-ketjussa on varauduttu niin aggressiivishenkiseen kaljan ottamiseen, että tuoppeja pelätään ronskisti pöytien pintaan paiskottavan? Että halutaan ehkäistä meluhaittaa ja lasien rikki kilahtamista? En tiedä. Epätietoisuus ahdistaa.

KUKA LAITTAA MATON PÖYDÄLLE? Jumalauta.

Hieno lippa, paska terassi.

Hieno lippa, paska terassi.

Noh, onhan William K:ssa hyviäkin asioita: iso olutvalikoima, jossa on vaihtuvia kausituotteita ja kaikenlaisia erikoisuuksia. Ja juu, juomalista on muutenkin iso, mutta itseänihän kiinnostavat lähinnä oluet. Lisäksi sijainti on mitä mainioin ja kuten mainittu, on baari iso ja valoisa. Ihan viihtyisäkin, jos itsensä joisi tarpeeksi humalaan. Joskaan ei se oikein ole sellainen paikka, jossa kehtaisi olla humalassa, lentäisi ehkä ulos jos alkaisi sössöttämään.

William K. lienee sellainen äfter vörk -paikka ja kenties Kurvissa jollekin osasta porukkaa turvallinen vaihtoehto. Ehkä sinne vie kyläilemään saapuvat iäkkäämmät sukulaiset mieluummin kuin Pääskyyn tai Siimaan. Eivätpähän säikähdä. Mikäli ketjuravintolan tuoma turvallisuus ja suuri olutvalikoima ja rauhallinen ilmapiiri kiinnostavat, saattaa William K. olla sinun paikkasi.

William K:ssa voi juoda itsensä sekä pöydän että maton alle.

William K:ssa voi juoda itsensä sekä pöydän että maton alle.

Käytyjen baarien määrä: 63.

Wanhan Mestarin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,90 euroa.

Madame Kurvin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,80 euroa. (Happy hour 15-21:00, jolloin tuoppi 3,00 euroa.)

William K:n tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 5,70 euroa.

Kurvin baarit, osa 2: Flagon ja Pääsky Pub

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015. Lue myös sarjan ensimmäinen osa

Sarjan toisessa osassa perehdymme Kurvin alapuoliseen baaritarjontaan. Kurvin grillistä alaspäin rinnettä suuntaava törmää väistämättä kahteen peruspubiin: Flagoniin ja Pääskyyn.

Perustuoppi.

Perustuoppeja Flagonissa.

Vilhonvuorenkatu vitosessa sijaitsevasta Flagonista  on vaikea keksiä mitään kovinkaan kiinnostavaa sanottavaa. Olen viime perjantaista lähtien yrittänyt saada jotain kasaan. Tässä kuuden päivän pohdinnan tulokset:

  • Flagon on tietynlainen muki tai tuoppi, josta perinteisesti juodaan alkoholijuomia. Flagon on baari, jossa kalja tarjoillaan ihan tavallisessa tuopissa.
  • Yksi Flagonin pöydistä on alunperin peräisin McDonaldsista. Tätä ei heti tajua, vaikka outo tuttuuden tunne valtaakin kehon, kun pöytään istuu. Vasta kun alkaa tuijotella puheaiheiden puutteessa jalkojaan, huomaa tutun M-symbolin lyötynä pöydän jalkaan. Ranskalaisten ja majoneesin katku on pöydästä hävinnyt, testasin.
  • Baari on leveämpi kuin pitkä. Yleensä(?) baarit ovat pidempiä kuin leveitä.
  • Edellisestä johtuen melkein kaikista pöydistä on hyvä näkymä ulos ikkunoista. Harmi, että Flagonia vastapäätä on joku todella tylsä toimistotalo, joka on vieläpä remontissa, eikä Vilhonvuorenkadullakaan tapahdu yleensä juuri mitään.
  • Tämä blogipostauksen kirjoittamisen kannalta melko turha keskustelu Flagonin hyvistä ja huonoista puolista: ”Tää on jotenkin miellyttävällä tavalla neutraali.”
    ”Ei mulla ole tästä mitään pahaa sanottavaa.”
    ”Vähän syrjässä kyllä.”
    ”Hyvää on just se että on henkisesti syrjässä, mutta oikeasti ei.”
    ”Ainakin on ’aina tilaa’!”
    ”Täällä voisi hyvin käydä, mutta ei tule käytyä.”
  • Flagonin miesten vessa on aika tukkoon tägätty. En tiedä, miltä naisten vessa näyttää. Otin miesten puolesta panoraamakuvan, josta syntyi jälkeenpäin hauskahko kontrasti Pääsky Pubin vessassa olevan varoituskyltin kanssa. Kuvat tuonnempana.
  • Kävimme Flagonissa samana perjantai-iltana kuin Pääsky Pubissa. Join molemmissa kaksi kaljaa. Seuraavana aamuna minulla oli niin paha olo, että oli pakko oksentaa. Ihan niin kuin olisin juonut enemmänkin. Ei tästäkään oikein saa jutun juurta aikaiseksi. Tässä iässä krapulaisessa pahoinvoinnissa ei ole oikein mitään hauskaa tai kiinnostavaa. Tämä on se syy, miksi festareille meneminenkin lähinnä pelottaa. Toisena aamuna haluaisi vain lähteä kotiin.

”Heikoksi jäi, niin kuin mies Flagonissa ja Pääskyssä käytyään” kirjoittaisin tähän, jos se olisi oikea sanonta eikä juuri yrittämäni vähän väkinäisen oloinen loppukaneetti.

Tässä välissä vaihdamme kirjoittajaa. 

Jonkun onnettoman kerrostalon kivijalkaan sijoittunut Pääsky Pub näyttää ulospäin joltakin muulta kuin pubilta, ehkä joltakin pieneltä rautakaupalta tai sellaiselta.

Onneton kerrostalo, ajattelin siksi, että kylläpä kyrpisi asua baarin yläkerrassa ja kuulla ikkunansa läpi juopuneiden tupakoitsijen lässytykset baarin edustalla. Ei niitä kestä ilman, että on itsekin juopunut.

pääsky3

Kuvasta on sensuroitu sivullinen.

Lähemmäs astelu paljastaa Pääskyn olevan kuitenkin baari – eikä mikä tahansa baari, vaan Drink Bar Pääsky Pub! Näin kertovat meille huolella tehdyt, joskin ehkäpä tahattoman koomiset ikkunateippaukset. Pääskyssä ei kuitenkaan sekoitella drinkkejä tai poksautella auki kalliita puteleita hienompia juomia, vaan hanasta lorotetaan tuoppiin kaljaa tai lonua. Turha siis tälläytyä, mikäli Pääskyyn on menossa.

Pääsky Pub on pieni, tiivishenkinen ja tunnelmaltaan lämmin. Baaritiskin takana häärivä nainen ojensi tuopit ja otti rahat vastaan leveästi hymyillen. Jokseenkin harvinaislaatuista tällainen hymyily ja noin.

Ensimmäinen havainto Pääskystä oli siellä istuskelevan väen nuoruus. Joskin nuoresta yleisöstä Pääsky on kärsinyt aiemmin, oikein saanut rangaistuksenkin. Joulukuussa 2014 kyseisessä anniskeluravintolassa oli ollut 17 alaikäistä ja baari oli jäänyt kiinni alaikäisille myymisestä. Olikin kaksi viikkoa kiinni keväällä. Noh, tekevälle sattuu. Olivatpa ainakin alaikäiset hetken aikaa onnellisia.

Koomista, että olomuotonsa ja kaikkensa takia Pääskyssä kuvitteli nuorisolaisten sijaan viihtyvän keski-ikäisten ihmisten. Sen sijaan siellä on parveillut todella nuorta porukkaa ja tuona iltana, jona me siellä kävimme, oli ikäjakauma kahden- ja neljänkymmenen välissä. Missä Parta-Tane? Alistaja-Aili? Liha-Ahti? Missä kovettumista kämmenissään ylpeät ihmiset? Missä työttömyyspäivärahojaan alkoholiin annostelevat oikeat ihmiset? Ei näkynyt.

Petyin.

Flagonin vessa.

Flagonin vessa.

Jäin myös pohtimeen, että millä helvetin nuorisolaismaisella vimmalla Pääskyyn on mahtunut 17 ihmistä? Ja ilmeisesti paikalla oli muitakin ihmisiä kuin vain nuo nuoruutensa huumassa kärvistelevät jolpit ja jolpittaret. Sylikkäinkö siellä sitten ja sisäkkäin istuttiin? Tähän väliin pitäisi jotenkin humoristisesti mukamas-paheksuvasti huudahtaa, että MOPPITUKAT ja sillä tapaa, kuten omassa nuoruudessani satunnaiset täti-ihmiset minua ja ystäviäni paheksuivat.

Sisäkkäin oleminen ei ollut järin kaukana meidänkään käyntikerrallamme. Lähistöllämme olevassa pöydässä istuva mies alkoi kouria vastapäätä istuvan naisseuralaisensa rintavarustusta joskin ronskisti ja melkoisen yllättäen. Nainen vaikutti olevansa ihan mielissään, ja miehellä oli jokseenkin vakavahenkinen ilme kuin jotakin tieteellistä tutkimusta olisi tehnyt.  Meitä huvitti. Ehkäpä parivaljakko oli sitten sisäkkäin jossakin toisaalla, sillä meidän ollessamme paikalla pilkkuun saakka ei tissien kourintaa vakavampaa aktia päässyt käymään. Hyvä niin, sillä eihän sellainen Drink Bariin sovi, enkä usko kenenkään olevan niin seikkailuhenkinen, että Pääskyn wc-tiloissa yltyisi parittelemaan. Tai mistä sitä tietää! Ehkä ne nuoret sellaistakin harrastavat taipuisine raajoineen.

Pääsky Pubin vessa.

Pääsky Pubin vessassa ei kannattane parittelun lisäksi myöskään töhriä.

Käytyjen baarien määrä: 60.

Flagonin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 4,00 euroa.

Pääsky Pubin tuoppi: Karhua; 0,5 litraa; 3,60 euroa.

Kurvin baarit, osa 1: Iltakoulu ja Lepakkomies

Tämä teksti on osa Kurvin baareja käsittelevää sarjaa, jossa kirjoitamme kaikista alueen baareista viikolla, joka huipentuu viidenteen Kallio Block Partyyn lauantaina 1. elokuuta 2015.

Vaasankatu 5.  Auki joka päivä 12-02.

Vaasankatu 5. Auki joka päivä 12-02.

Iltakoulussa ei ole tullut ikinä hirveästi käytyä. Kävimme tässä Piritorin suunnalta tultuna Vaasankadun ensimmäisessä baarissa joskus helmikuussa, mutta silloin paikasta ei jäänyt oikein mitään sanottavaa, joten blogipostaus jäi silloin tekemättä. Nyt päätimme testata paikan uudelleen kesäisenä arki-iltana reilu viikko ennen Kallio Block Partyä.

Itse asiassa edellinen kerta, kun Iltakoulussa kävin, oli nimenomaan KBP:n tiimoilta vuosi sitten. Bileet olivat silloin Helsinginkadulla, ja jossain vaiheessa iltaa oli pakko käydä jossain tyhjentämässä rakkoa. Bajamajathan ovat näissä juhlissa aina helvetillisen jonottamisen takana (koska ne ovat kalliita ja KBP toimii vapaaehtoisvoimin nollabudjetilla), joten muu vaihtoehto piti keksiä. Iltakouluun siis. Vaikeaksi kusireissun teki se, että Iltakoulussa on viikonloppuisin portsari ja kahden euron narikka. Onnistuin kuitenkin jollain keinolla luikahtamaan poken ohi ja täpötäyteen vessaan. Helpotus oli huomattava. Paitsi niillä kavereilla, jotka jäivät ovimiehen haaviin.

Siinä kai se onkin se syy, miksi Iltakoulussa ei ole juuri tullut käytyä: portsari ja narikka viikonloppuisin. Sisältä Iltakoulu on ihan ok baari, ei erityisen ihmeellinen eikä toisaalta mainittavan huonokaan. Väki on sekalaista porukkaa: on nuorisoa, on keski-ikäisiä, on pukumiehiä. Tupakkakopin seinällä roikkuu presidenttien muotokuvia. Asiakaskunnasta tai yleisestä ilmapiiristä ei voi päätellä, miksi portieeri on ovelle palkattu.

Portsari selittyykin baarin sijainnilla. Tämän lähemmäksi ei Piritoria pääse. Terassilla vain köysi ja Vaasankadun kapeikko erottavat ”roskasakista” meidät, jotka juomme kaljaa luvan kanssa kadulla. Tunnelma on erikoinen ja ulkopuolinen. Terassilla istuminen tuntuu täysin erilaiselta kuin muutaman metrin päässä aukiolla seisoskelu. Ihan niin kuin köysi suojaisi meitä tai erottaisi meidät muusta porukasta kuin eläintarhan kalterit ihmisen tiikeristä.

Vaikka samalla asiallahan tässä ollaan. Ilta-aurinko paistaa ja kalja maistuu. Vieressä olevat keski-ikäiset puhuvat ensin teknologian kehityksestä, sitten omista vanhemmistaan ja heidän kunnostaan ja lapsuudestaan. Lopulta päästään jo ”aitoa avioliittoa” ajaviin hulluihin asti. Pöytämme toisella puolella istuvat keski-ikäiset ottavat porukastaan kuvia pokkarikameralla, joita nykyään harvoin enää näkee. Teknologia kehittyy.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Terassinäkymät Piritorille ovat vertaansa vailla.

Helsinginkadun alkupäässä sijaitseva Lepakkomies on yksi Uudenmaan vilkkaimpia keikkapaikkoja. Lepakkomiehen elikkäs Lepiksen kellarissa järjestetään keikkoja hc-punkista kevyeen pööpöilyyn – jokaiselle varmasti löytyy Lepiksestä jotain. Ainakin kaljaa.

Lepis on yksi harvoja kalliolaisia baareja, joissa on kaksi baaritiskiä. Joskin toinen, alakerrassa sijaitseva, tarjoilee asiakkaille virvoikkeita ainoastaan keikkojen aikana. Muulloin saa juomansa lunastaa katutason tiskiltä.

Lepiksen yläkerta, tai siis katutasossa sijaitseva kerros on kummallinen baarintapainen. Tila on korkea ja seinät on reunustettu mukamas-kolealla tyylillä mukamas-tiilillä. Tulee olo, että joku olisi yrittänyt tehdä teollisuushallista trendikästä poikamiesboksia mustan keinonahan ja muka-tiilen kanssa. Ehkä tilasta tulee siksi jotenkin häiriintynyt tunne, koska se yrittää olla eräänlainen ”rokkiluola”, siinä epäonnistuen. Rokkiluolien pitäisi olla matalia, hämäriä ja vähän tunkkaisia. Lepiksessä Hesarille avautuvista ikkunoista puskee terävää valoa, joka paljastaa parhaat päivänsä nähneen nahkaverhoilun ja kaljan tahrimat istuimet.

Lisäksi MIKÄ VITTU on jotakuinkin keskellä Lepiksen yläkertaa oleva kynnyksentapainen, pieni vietto lattiassa? Tulee olo kuin olisi kolmen promillen humalassa ensimmäistä olutta maistettuaan, kun erehtyy astahtamaan hieman kehnosti tuossa kohtaa. Ehkä kyseessä on vain tottumattoman moka.

Lepiksen alakerrassa samankaltainen kämäisyys ei harmita, sillä sinne se kuuluu. Alakerta on rokkiluola. Pimeä, tunkkainen ja hikinen. Mitä oivallisin keikkapaikka siis.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Helsinginkatu 1. Maanantaista perjantaihin 12-02, lauantaisin ja sunnuntaisin 09-02.

Onneksi harvemmin tulee perehdyttyä baarien sisustukseen, sillä useimmin huomio kiinnittyy edessä nököttävään kaljaan. Joskin Lepakkomiehessä tulee yleensä käytyä vain alakerrassa katsomassa keikkoja, sillä harvemmin Lepikseen muuten eksyy.

Lepis oli muuten toinen kalliolainen baari, jossa kävin kaljalla Helsinkiin muutettuani. Tästä on kulunut joitamia vuosia. Ensimmäinen kalliolainen baari, jossa koskaan kävin, on Tenkka. Sinne tosin menin jo pohjia otettuani suurehkon kaverusporukan mukana, enkä täten ymmärtänyt kummastella Kalliota sen suuremmin. Muistan vain ilahtuneeni edullisesta kaljasta niissä määrin, että taisin ostaa kerralla kaksi tuoppia.

Lepakkomieheen sen sijaan menin tuolloin yksin – olimme ystäväni kanssa sopineet tapaavamme baarissa, enkä minä osannut vasta muutaman kuukauden Helsingissä asuttuani ehdottaa muita baareja kuin Kampissa sijaitsevaa Pub Ikkunaa. Ystävä kumosi ehdotukseni ja likimain pakotti minut Lepakkomieheen. Hyvä niin.

Kauhunsekaisin tuntein nousin metrosta Sörnäisissä ja jäin Lepakkomiehen kulmalle ihmettelemään. Olin kuullut, että Lepiksessä on KRUSTEJA ja yleisiä pahiksia. Silloin Kallio oli vieras ja kuulopuheiden perusteella epämääräisen peljättävä paikka.

Sittemmin luulot ovat osoittautuneet vääriksi, kuten ehkä tästä blogistakin voitanee päätellä.

Lepakkomies on myös toinen baari, missä tapasimme Tomin kanssa. Tai kolmas, jos Loose lasketaan. Mutta pysytään nyt Kalliossa, sillä täällä on ihmisen hyvä.

Käytyjen baarien määrä: 58.

Iltakoulun tuoppi: Karhua; 0,4 litraa; 3,50 euroa. Nelosolut samaan hintaan!

Lepakkomiehen tuoppi: Koffia; 0,5 litraa; 4,30 euroa (tai 0,4 litraa; 3,50 euroa)