Vietimme lauantaina kliseistä treffi-iltaa eli kävimme syömässä ja juomassa tavallista paremmin (lue: myös kalliimmin). Tällä kertaa se tarkoitti Kurvin ympäristössä pyörimistä. Molemmat kohteet olivat jo pitkään olleet tähtäimissämme, mutta pääsimme vasta nyt paikalle. Solmu-baari avasi ovensa jo heinäkuussa ja Kombo winebar & kitchen on ollut Kurvissa piilossa jo parikin vuotta.
Kävimme luonnollisesti ensin juomassa ja sitten syömässä, mutta koska emme osaa kirjoittaa ruoasta, pohditaan Komboa lyhyesti ensin.
Tuomio: järkyttävän hyvä. Oikeastaan muuta ei tarvitsi edes sanoa.
Syödään ensin, kuvataan sitten.
No jos nyt pari sanaa kuitenkin. Huh huh. Harvoin tulee ruoan suhteen sellaisia erityiskokemuksia, mutta tällä kertaa tuli. Melkein jokaisesta kahdeksasta eri asiasta, jota lautaselle oli pantu. Erityismaininta marinoiduille herkkusienille. Ja tapenadelle. Ja munakoisoille. Ja…. Niin, käytännössä kaikille.
Hintakaan ei ole erityisen paha laatuun nähden, pulittamaan joutuu 18 euroa isosta tapas-lautasesta, jonka saa omien mieltymystensä tai rajoitustensa mukaan. Vegaaninen ja gluteeniton onnistui mukisematta. Tarjoilukin oli erittäin ystävällistä ja salamannopeaa.
Kombo oli alunperin Kallion baarit -listallammekin, koska, no, nimessä sanotaan bar. Mikään baaribaari kyseessä ei kuitenkaan ole, vaan ihan täysverisestä ravintolasta. Vähän näytti siltä, että pöytävarauskin on paikallaan.
Viinibaariudesta huolimatta bisseä on tarjolla myös. Hanaa ei tosin taida löytyä, mutta Pyynikin käsityöläispanimolta on joitain oluita. Hinta taisi olla reilut 6 euroa per pullo eli ihan perustasolla näiden suomalaitsen pikkukaljojen suhteen.
Mutta kannattaa ottaa sitä viiniä. Meidän juomamme pullo oli parasta viiniä, jota olemme pitkään aikaan tai ehkä koskaan, juoneet. Ja meistä toinenhan on pitänyt laatuviineihin keskittyvää blogiakin.
Keskieurooppalainen tapakulttuuri vaatii alkujuoman ennen illallista.
Komboa ennen kävimme siis Solmussa ”drinksuilla”. Siis kaljalla. Solmu on Vaasankadun uusin baari, se avattiin heinä-elokuun taitteessa tiloihin, joissa oli ennen Levykauppa Äx (joka on siirtynyt jonkun metrin verran Piritoria päin) ja joku toimisto, kertoo City-lehti. Tilanne on harvinainen Kalliossa: jotakin häviää ja tilalle tulee baari. Edellisen kerran näin kävi kai 5th Street Barin kohdalla. Yleensä (tai ainakin mielikuvissa) kehitys on toiseen suuntaan, baarit muuttuvat kahviloiksi ja muiksi pikkukivoiksi paikoiksi.
City-lehden jutussa baarin perustaja kertoo, että Solmusta on ollut tarkoitus tehdä Vaasankadun ja koko Kallion hienoin/magein baari. En tiennyt, että kukaan enää käyttää sanaa ”magee” (vai jopa ”magea”?), mutta kyllä tavoitteen baarista näkee. Nykybaarityylissähän on kaksi linjaa: saatanan tumma ja helvetin vaalea. Solmu on lähtenyt ensinmainittuun suuntaan. On paljasta tiiliseinää, on mustaa nahkasohvaa ja -nojatuolia, on tummaa puukalustetta.
Tummuus ja ”rouheus” on ajoittain vedetty vähän jopa överiksi. Miksi vessan ovet näyttävät ruostuneelta metallilta? Toisaalta: Miksi vessassa on outo merellinen teema niin kuin kenen tahansa keski-ikäisen kotoilijan kylppärissä? Onneksi fiiniyttä korjaa iso rainbow-saippuapönttö. Ei turhan korea.
Jostain syystä tämä nauratti ääneen.
Isojen ikkunoiden ja tumman sisustuksen yhteissanoma on selvä: täällä on tarkoitus viihtyä korostetun rennosti. Tätä vasten tuntuu hieman oudolta, että pienessä baarissa on kolme isoa telkkaria ja niissä äänet päällä. Nettisivuillakin sanotaan, että Solmussa nähdään ”kaikki tärkeimmät urheilukisat ja ottelut suorana”. Se vähän ahdistaa. Pelkkä iso telkkari pienessä baarissa vie jo kaiken huomion, miksi siihen täytyy yhdistää vielä urheiluselostuskin? Tässä valinnassa Solmu eroaa vahvasti Vaasankadun toisessa päässä olevasta Molotowista, joka on helppo nähdä Solmulle jonkin sortin kilpakumppanina tai hengenheimolaisena.
Toisaalta testi-iltanamme Solmun telkkarista tuli mm-rugbyn finaali, joka on kuulemma maailman suurimpia urheilutapahtumia. Kolmen vartin katselun perusteella rugby on kieltämättä vaikuttava laji: koko ajan tapahtuu jotain ja useimmiten ”jotain” on tylyjä taklauksia. Plus rugby lienee ainoa laji ja Uusi-Seelanti ainoa joukkue, joka tanssii (tai ”tanssii”, kyseessä on vanha maoriperinne haka) kentällä ennen ottelua. Olisin kyllä silti mieluummin katsonut sitäkin ilman ääniä.
Oudosta urheilufiksaatiosta huolimatta Solmu oli pienoinen yllätys. ”Uusi rento baari Vaasankadulla” kuulosta ihan kauhealta (kts. myös uusittu Kustaa Vaasa), mutta Solmu on paljon tätä vaikutelmaa parempi – vaikka lauantai-illan asiakaskunta olikin sitä kliseistä kolmekymppistä partahipsteriä (jostain syystä naisia oli paikalla ehkä kolme, liekö rugbyn vaikutusta vai erikoisbissebaarin vakio-ominaisuus).
Mutta jos altistetaan Solmu samalle testille kuin Kustaa Vaasa, jää Vaasankadun tulokas voiton puolelle. Eli: Jos eksyisi tällaiseen baariin ulkomailla, mikä olisi tuomio. Pakko myöntää, että Solmuun summanmutikassa sattuessa olisi ihan ok fiiliksissä löydöstä. Paikallista kaljaa, rento oleskelufiilis. Ei paineita. Ei toisaalta hirveästi voitettavaakaan, koska ei tällaisella perushyvällä suorittamisella päästä kenenkään lempibaariksi. Joku särmä puuttuu, eikä kaikki maailman tummasävyiset pinnat voi sellaista baariin tuoda. Ehkä vuosien päästä Solmulla on oma maineensa ja vielä selkeämmin oma fiiliksensä. Molotow on hyvä esimerkki baarista, joka on löytänyt oman paikkansa Vaasankadun kaljaloiden joukosta.
Nähtäväksi jää, mikä Solmun identiteetti on. Ensikosketus yllätti varovaisen positiivisesti.
Istumapaikkoja on aika vähän. Me jouduimme peränurkkaan vaikka olimme paikalla puoli kuudelta.
No niin. Sen verran oli sanottavaa itse baarista. Seuraa sekavahko ja ristiriitainen jälkikirjoitus, jota ei ole pakko lukea. Siinä mainitaan gentrifikaatio. Ihan oikeasti, ei ole pakko lukea. Ei ehkä kannatakaan. Solmussa kalja maksaa 4,50. On Lapparia. Iso tuoppi.
Jatketaan.
Solmussa ensimmäisen tuopin ja sitä seuraavan kalliin ulkomaalaisen pienpanimon pullo-oluen jälkeen ajatukset lähtevät vaeltamaan kohti laajempia alueidentiteettikysymyksiä. Pakko kai se on tässä yhteydessä edes sivuta peljättyä ja hankalaa gentrifikaatio-aihetta.
Väistämättä tulee mieleen, ja olen kuullut tällaista pohdintaa muiltakin, että onko Vaasankatu on väärä paikka tällaiselle baarille. Jos Vaasankatua on ”aina” (siis: tietylle porukalle tiettynä aikana) edustanut Kultapalmu, Kalliohovi ja Heinähattu, on Solmu liian pitkä askel ”väärään” suuntaan. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakin. Ei siinä Kustaa Vaasa -tekstissäkään ollut tarkoitus käyttää ”aitous”-sanaa, mutta sinne se vain lipsahti. En edes huomannut koko asiaa, ennen kuin PIFillä siitä mainittiin. Anteeksi, hävettää.
Solmun ovelta katua ja sen kasvisravintolaa ja taidegalleriaa katsellessa tuli mieleen, että onko Vaasankatu – ja Kallio laajemmin – ohittanut jonkinlaisen käännekohdan. Pisteen, josta ei ole enää paluuta. Aika entinen ei koskaan enää palaa. Tämä on tietysti gentrifikaatiosta puhumisen vaikein paikka: Onko se aina konservatiivista? Eikö muutos olekin elämän ja kaupungin perusasetus? Tai ainakin pitäisi olla? En tiedä. Siksi tästä ei tee ikinä mieli puhua, mutta taas mennään saatana.
Muutaman vuoden päästä voi näyttää siltä, että 2010-luvun puolivälin tienoilla Kallio oli jollain tapaa monipuolisimmillaan. Tämä oli aikaa, jolloin räkälä, hyvä ja edullinen kasvisruokapaikka, taidegalleria ja thaihieromo mahtuivat samalle kadulle vierekkäin. Parin vuoden päästä ensimmäistä ja jälkimmäistä ei välttämättä enää ole. Ehkä tilalle on tullut gastropub ja ”luovan luokan” työhuone. Tai jotain vastaavaa.
Ehkä kyse on taas vain siitä, että on itse kolmekymmentä ja kaikki tuntuu vedenjakajalta. Oli aika ennen tätä ja aika tämän jälkeen. Perkele, tältäkö se ikäkriisi näyttääkin. Aika entinen ei koskaan palaa.
Lyhyen aikavälin nostalgisointi ja romantisointi on nykyisin vielä niin pirun helppoa. Apuna voi käyttää vaikka Googlen karttapalvelua, jonka katunäkymän kuvat Vaasankadulta ovat kuuden vuoden takaa. Vuonna 2009 Vegemesta taisi olla ainoa kasvisruokapaikka ja Hilpeä hauki ainoa olutravintola koko kadulla. Ei ollut Molotowia, ei Solmua, ei uusittua Kustaa Vaasaa, ei Street Gastro Döner Harju Soi Soi Just Vege Tuk tukia. Oli Kallion Kebab ja pari edesmennyttä pitseriaa ja Siima baarin tilalla ravintola Luna Negra, jonka olemassaolon niin minä kuin internetkin on unohtanut täysin.
Paljon on siis muuttunut pelkästään kuudessa vuodessa. Toisaalta silloinkin oli B12, oli Iltakoulu, oli Heinähattu, Apollo ja Ärrä. Jotkin asiat pysyvät paikoillaan. Solmu ei edes vienyt tilaa miltään ”aidommalta” baarilta, vaan pelkästään laajensi kadun tarjontaa. Tuskin sellainen Vaasankadun elämää tai mainetta tappaa, vaikka piirun verran luonnetta muuttaakin. Ja aika entinen ei koskaan palaa.
Solmun tuoppi: Lapin kultaa; 0,5 litraa; 4,50 euroa. Solmu-panimon ale 6,50 ja ipa 6,80 euroa.
Käytyjen baarien määrä: 66.
Pari kaljaa 