Jotkut baarit ovat kuumottavampia kuin toiset

Kallion kahdeksankymmenenkahdeksan baarin joukossa on pari huonoakin. Joku varmaan luulee, että Kalliossa baareja on kahdenlaisia: roskapankkeja ja siltasia. Siis yhtäällä vanhan liiton räkälöitä ja toisaalla gentrifikaatioporukan trendikkäitä baareja/brunssipaikkoja. Ja että asiakkaat jakautuvat kahteen kastiin: niihin, joilla pipo on päässä pakkasella, ja niihin, joilla pipo on takaraivolla sisälläkin.

Onhan se vähän niinkin, mutta tarkkaan katsoessa hajontaa on runsaasti, ja jokaiselle kävijälle löytyy omanlaisensa kapakki. On trendikkäitä, siistejä, kotoisia, riehakkaita, rauhallisia, kultturelleja, bisneshenkisiä ja niin edelleen.

Ja sitten löytyy sellaisia, joihin ei tee mieli mennä. Osa baareista on jostain syystä vähän epäilyttäviä. Kuumottavia. Joko maineensa, ulkonäkönsä tai jonkin abstraktimman syyn takia. Twitterissä mainittiin Roskapankki ja Arizona. Niin sanotusti alan miesten paikkoja, ainakin maineeltaan.

Tässä meidän kuumottavimpien baarien top femma.

5. Fairytale. Teipatut ikkunat. Terassilla kesäisin melko ammattilaisen näköistä porukkaa. Luotettavien lähteiden mukaan heteroita heitetty ulos ruuhka-aikaan, mikä on tietysti pelkästään oikein. Hesarilla on heteroille omat paikkansa.

4. Relaxin. Ainoa baari, jossa olen nähnyt teräaseen. Eikä se ollut mikä tahansa teräase, jolla väärään pöytään istuneita uhattiin, vaan aseeksi oli valikoitu vanha tikari. Sellainen, jota hobitti tai muu taruolento voisi käyttää.

3. Pulmu. Niin kuin kävelisi jonkun olohuoneeseen. Vieraan astuessa sisään vakkariasiakkaiden kasvot näyttävät siltä, miltä kuulostaa, kun neula hyppää levyllä ja kaikki toiminta pysähtyy. Ehkä kuuluu joku pieru tai jotain.

2. Bud’s Pizzeria. Ainoa baari, jonka edessä olen nähnyt rotan. Tämä oli myös ainoa kerta, kun olen nähnyt Kalliossa rotan ylipäätään. Siimahäntä vilahti katutasossa olevasta reiästä rakennuksen sisään.

1. Hilton Atrium Bar. Jos kaljaa saa, se on varmasti helvetin kallista.

Kuumottaa, mutta ei se mitään. Näissäkin on käytävä tämän vuoden aikana.

19 kommenttia artikkeliin ”Jotkut baarit ovat kuumottavampia kuin toiset

  1. Siimabaari! Ohi kävellessä se näyttää aina siltä mestalta, jonne edes pahimmat alkoholistit eivät suostu menemään. Se on aika kuumottava merkki.

    Pulmu sen sijaan on ihan jees, mitä nyt joka kerralla joku puuma yrittää houkutella mukaansa jatkoille.

    Liked by 1 henkilö

    • Siima-baari on vahvasti ns. bubbling under kuumotuslistalla. Kerran tai kaksi olen ehkä käynyt, aina siellä on jotain hässäkkää ollut. Todellisten ammattilaisten ravintola.

      Liked by 1 henkilö

      • Siimahan on valoisa paikka, ei se voi kuumottaa. Tai jos kuumottaa, niin menee kesällä aurinkoisena päivänä.

        Kusisempi oli Kallion Kulmakin (rip), mutta silti sielläkin tuli käytyä. Ja ei sekään kuumottanut, oli vaan ns. kunnon räkälä.

        Tykkää

      • Kallion Kulma RIP todellakin. Se oli myös kavereiden futisjengin (Bragun Pallokissat) vakkaripaikka. Eipä ole tullut siinä kahvilassa(?) käytyä.

        Muistatko oliko siinä Kulman vieressäkin aikoinaan joku baari? Nykyään Villipuutarha tjsp?

        Lopettaneista baareista pitää jossain vaiheessa kirjoittaa joku muistopuhe. Vieläkin harmittaa Matushkan palaminen ja lopettaminen.

        Tykkää

  2. Ihan loistava blogi! Ulkopaikkakuntalainen mahdollisuuksien mukaan Kallion kuppiloiden kartottaja jää seuraamaan innoissaan tulevaisuuden reissujen varalle!

    Liked by 1 henkilö

    • Kiitos! Hyvä jos voidaan olla avuksi. Silloin kymmenen vuotta sitten, kun tänne ”maalta” muutin, olisin mieluusti tiennyt monesta paikasta etukäteen enemmän. Olisi ehkä jäänyt jotkut virheet tekemättä.

      Tykkää

    • Ehdottomasti! Blogilistanne on sellainen, jonka olemassaoloa olen toivonut jo pitkään. Olen huomenna ensimmäisten joukossa sivuilla etsimässä uutta luettavaa.

      Tykkää

  3. Käyppäs Pääsky pubissa pyörähtämässä. Menisi ainakin itsellä tuon listan kärkeen heittämällä. Tarinan mukaan täällä on törmätty sohvatyynyn välistä törröttävään neulaan, mieheen joka oli tatuoinut itseänsä vankilassa hyönteismyrkyllä (?!) ja muuhun arjen pikku touhuiluun.

    Liked by 1 henkilö

    • Kommenttien perusteella ihmisiä kuumottaa eniten juurikin Pääsky pub ja Siima Baari. Noiden sun legendojen jälkeen kuumottaa Pääsky meitäkin. Pitää varmaan käydä parissa ennennäkemättömässä paikassa ennen kuin Pääskyyn uskaltaa.

      Tykkää

      • Tulin jostain FB-linkistä takaisi blogiinne ja mietin, että pitääpä käydä kommentoimassa Pääskypubista. Olinkin jo näköjään kommentoinut. No joko olette käyneet?

        Liked by 1 henkilö

      • Ei olla vielä käyty. Ei ole koko Pääsky tullut mieleenkään, kun on baarivalintoja tehty. Nyt tuli sellainen tuntuma, että marraskuu ja Pääskypub sopivat varmasti hyvin yhteen. Silloin siis!

        Tykkää

    • Siima-baarissa myydään kaikki kassan ohi ja kerran näin kun miespuolinen baarimikko vetäisi pöydällä ”tanssinutta” neitoa turpaan. Pub Kolmas linja on monen sortin ammattilaisen kantis. Eräs pitseria Karhupuiston tuntumassa on tunnettu siitä että siellä raiskattiin yksi tyttö vessassa työntekijän toimesta. Sörnäisissä Pääskyn lisäks Vilho, Hakispub Sörnäisten Rantatiellä kannattaa myös tsekata. Onneks sellaset natsimestat kuin Tauko ovat lopettaneet mutta kyllä niitä kuumotuspaikkoja muillekin kuin valkoisille suomenkielisille on Kalliossa pari kaks kolme.

      Liked by 1 henkilö

      • Natsimestoille todellakin ”good riddance”, ei jäädä kaipaamaan. Annin tuota Bar Lab -juttua kirjoittaessa muistui mieleen sekin, että Kallion Pörssissäkin taisi olla jonkinlainen epämiellyttävä suomi suomalaisille -fiilis. Suomilippua ovenpielessä yms.

        Tykkää

  4. Bud’s on kyllä erittäin viihtyisä verrattuna jo mainittuihin Siimaan ja Pääskyyn (joka ei kylläkään oo Kalliossa vaan Sörkassa). Bud’sis aivan ok pizza/safka. En tosin aivan ekoille treffeille sinne mitään prinsessaa veisi.

    Liked by 1 henkilö

  5. Kyl aika moni jaksaa fiilistellä näitä karisman puutteesta kärsiviä baareja @kallio tai ylipäänsä @hki. Tai no, on niitä hyviä about 5-10.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti tomistro Peruuta vastaus